Salarakas?

Mistä moinen termi on oikein tullut? Eivät nämä Fingerroosit ym ole pitäneet näitä juttuja mitenkään salassa. Tulee mieleen entinen laulu: "Sain bändiltä sen, mutta minkä sain, siitä lehdille vain puhun..." (laulu oli Prinsessa 65, levytetty joskus 70-luvulla).

Minä olen elänyt sellaisen ajan, jolloin jo vieraissa juoksu oli synti ja häpeä, ja vielä suurempi häpeä olisi ollut kertoa siitä itse julkisesti. Täytyy myöntää, että omakin asenteeni on niiltä ajoilta. Tosin moni muukin asia on synti ja häpeä, vieraissa juoksu vain yksi niistä.
31295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on kehittänyt tällaisen uuden termin, kun tuolla perinteisellä rakastajatar -nimitys kuulostaa yhä ainakin minun korvaan kovin negatiiviselta?

Eikä nämä nuoret todellakaan osaa olla mitä rakastajattaria/salarakkaita. Julkisuuden kipeitä ja parista tekstarista sitten itketään lehdille ja saadaan muutama euro.

Onhan näitä enemmän tai vähemmän tiedettyjä ulkopuolisia suhteita ollut kautta historian. Rakastajatar/salarakas tietää kyllä ihan oikeesti mihin leikkiin mukaan lähtee ja pitää asian salaisuutena. Ja näin se mielestäni pitää ollakin.

Äänestä

Suomi kun haluaa olla pikkujenkkilä joka asiassa, on täällä otettu hanakasti käyttöön myös nämä "sivistyneet kiertoilmaisut". Kuten tämä salarakas-termi, joka on kiltti ilmaisu reisiä pitkin kiipeävistä pyrkyreistä.

Äänestä
  • Ei kehdata sanoa suoraan huora, niin on keksitty tälläinen kiva kiertoilmaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eila kirjoitti:

Mistä moinen termi on oikein tullut? Eivät nämä Fingerroosit ym ole pitäneet näitä juttuja mitenkään salassa. Tulee mieleen entinen laulu: "Sain bändiltä sen, mutta minkä sain, siitä lehdille vain puhun..." (laulu oli Prinsessa 65, levytetty joskus 70-luvulla).

Minä olen elänyt sellaisen ajan, jolloin jo vieraissa juoksu oli synti ja häpeä, ja vielä suurempi häpeä olisi ollut kertoa siitä itse julkisesti. Täytyy myöntää, että omakin asenteeni on niiltä ajoilta. Tosin moni muukin asia on synti ja häpeä, vieraissa juoksu vain yksi niistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu