Tämä tästä

Olen lueskellut tätä palstaa jos kuinka kauan,
merkkinä varmaan siitä että olenko riippuvainen
vai sitten en tiedäppä sitä.
Tilanne on nyt näin mieheni on ollut riippuvainen viinasta vuosikymmenet itse en ole tähän mennessä uskovani olevan siitä riippuvainen,
mutta kun salaa käy ahdistukseen ottamassa miehen pullosta pienet huikat tähän ahdistukseen, joka on aina läsnä, kas vaan huomaa kun sattuu olemaan se hetki että ei olekkaan sitä piilopulloo tulee taas ahdistus, sitä etsii ja etsii ja sitä ei löydy, kai se on sitä viinan himoa, joka on tullut ihan huomaamatta ja olen sitten alkanut käydä itselleni hakemassa ihan pienen lituska pullon alkosta aina viikon loppuisin ja tietenkin salaa kittaan sen, eikä tarvitse piilopulloja etsiä, mulle kyllä riittää se lituska ottaa perjantai iltana ja lauantai iltana loput, mutta sen on ihan väärin, joka sotii minun mielipidettäni juoposta. Lapset tosin on jo aikuisia ja lapsenlapsiakin kymmenkunta kappaletta. Miehen kanssa ei voi lähteä enää mihinkään hänen alkoholismin vuoksi joten en käy missään muualla kun töissä ja joka toinen ilta joku lapsenlapsista on mummon hoivissa, mutta koen elämäni niin yks' totiseksi että en nauti enää elämän perusasioista olen kuin tyhjiössä ja elämäni on tarpeetonta saan jotain mielihyvää hetkesti pullosta aina viikonloppuisin. Olisiko ketään kohtalotoveria ?
2301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Enpä oikeastaan voi
sanoa muutakuin: sinä et ole
yksin tämän ongelman kanssa, http://www.al-anon.fi/ tuolta löytyy alkoholistien läheisille apua ja mun s-postiin saa kirjoittaa
jos tuntuu että itsellä on alkoholin kanssa ongelmia.

Äänestä

siinä mielessä, että itsekin poistin ahdistusta parilla kaljalla ja huomasin sen olevan nopea ja oiva lääke - mutta täysin väärä. Parinkin pullollisen jälkeen olo oli jo toisenlainen ja minä ainakin opin tuon lääkityksen todella sujuvasti.
Valitettavaa siinä on se, että itse ahdistuksen aiheuttaja pysyy ennallaan ja tulee lisääntyneen alkoholinkäytön jälkeen aina kärkkäämmin tapetille. Määrät lisääntyvät sietokyvyn kasvaessa ja HUPS, sitten ollaankin nalkissa ja eläminen alkaa yhä enemmän pyöriä viinan ympärillä.
Tässä vaiheessa kannattaisi vakavasti harkita irrottautumista alkoholista, koska tuosta pisteestä alkaa alamäki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siru kirjoitti:

Olen lueskellut tätä palstaa jos kuinka kauan,
merkkinä varmaan siitä että olenko riippuvainen
vai sitten en tiedäppä sitä.
Tilanne on nyt näin mieheni on ollut riippuvainen viinasta vuosikymmenet itse en ole tähän mennessä uskovani olevan siitä riippuvainen,
mutta kun salaa käy ahdistukseen ottamassa miehen pullosta pienet huikat tähän ahdistukseen, joka on aina läsnä, kas vaan huomaa kun sattuu olemaan se hetki että ei olekkaan sitä piilopulloo tulee taas ahdistus, sitä etsii ja etsii ja sitä ei löydy, kai se on sitä viinan himoa, joka on tullut ihan huomaamatta ja olen sitten alkanut käydä itselleni hakemassa ihan pienen lituska pullon alkosta aina viikon loppuisin ja tietenkin salaa kittaan sen, eikä tarvitse piilopulloja etsiä, mulle kyllä riittää se lituska ottaa perjantai iltana ja lauantai iltana loput, mutta sen on ihan väärin, joka sotii minun mielipidettäni juoposta. Lapset tosin on jo aikuisia ja lapsenlapsiakin kymmenkunta kappaletta. Miehen kanssa ei voi lähteä enää mihinkään hänen alkoholismin vuoksi joten en käy missään muualla kun töissä ja joka toinen ilta joku lapsenlapsista on mummon hoivissa, mutta koen elämäni niin yks' totiseksi että en nauti enää elämän perusasioista olen kuin tyhjiössä ja elämäni on tarpeetonta saan jotain mielihyvää hetkesti pullosta aina viikonloppuisin. Olisiko ketään kohtalotoveria ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu