Kun olen ikävöinyt noin 40 vuotta, niin alussa ikävä oli sietämätön. Työ ja opiskelu vei kumminkin mennessään muta kun sitten tuli taas aika jolloin ehti miettiä asioita niin ikävä pullahti pintaan taas hyvin voimakkaasti. Ikävä välillä katosi ja taas tuli esiin varsinkin jos näin kaipaamastani naisesta unta.
Nykyään kun mietin tosiasioita niin tuntuu että on aika mahdoton palata yhteen jos tällainen tilanne tulisi. Molemmilla on oma elämä ja omat kaveripiirit, lapset ym. Molemmat on myös varmaan muuttunut nuoruus ajoista. Eli ikävä vaikka on niin se on erilainen kun menneinä vuosikymmeninä.
Nykyään kun mietin tosiasioita niin tuntuu että on aika mahdoton palata yhteen jos tällainen tilanne tulisi. Molemmilla on oma elämä ja omat kaveripiirit, lapset ym. Molemmat on myös varmaan muuttunut nuoruus ajoista. Eli ikävä vaikka on niin se on erilainen kun menneinä vuosikymmeninä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Laitappa hänen etunimi vai onko harvinainen. Aika erikoinen. 40vuotta? :)
En viitsi nimiä laittaa. Alkaa P
Kyllä, 40 vuotta. Tosin niin kuin sanoin ruuhkavuosina, varsinkin kun opiskelin niin ikävä tuli harvemmin mutta kumminkin unta kun aina näin niin meni viikko ikävöidessä.
Tiedän kumminkin että ikäväni kohde ei minua ikävöi.
Tuo aloitus oli eräälle tummatukkaiselle naiselle, seurustelimme hetken -80 luvun puolessavälissä. Vaikka tiemme erosi niin rakkaus ei loppunut minulta. Jäi ikuinen pieni lokero sydämeeni.
Onko kenelläkään muulla ollut yhtä pitkä ikävä?