Sukulaissuhteet solmussa?

Toiset on sukurakkaita (tai uteliaita), toiset ei.
On oma valinta, ei mitään kaipuuta muutokseen.

Omaiseni oli mielisairas ja välejä sukulaisiin ei ollut, eikä ole edelleenkään. Jatkuu jo kolmannessa sukupolvessa.

Minun mielestä on kolmenlaisia ihmisiä: perheeseen päin olevia (ne joilla on sisaruksia), kavereihin päin olevia (ainoita lapsia) ja niitä, jotka ymmärrävät, että kaikkein toksisimmat ihmiset löytyy perheenjäsenistä, joilla on eniten vaikutusta sinuun.Pahimmillaan pyrkivät sepittää koko elämäntarinasi ja estää unelmiasi ja aikeitäsi ja toimia sabotoijina, vaikka kuinka ennen rakastit.Silmäni ovat avautuneet.Olin ennen läheinen toisen vanhempani kanssa, mutta silmäni avautuivat sabotoimiselle, vähättelylle ja sellaiselle, että vedetään tikapuut alta.Narsistisia piirteitä ovat sellaiset, että vanhempasi ei kestä, jos kehityt häntä paremmaksi, jolloin valtasuhteet muuttuu.Omassa perheessä on tuettu vain perinteista omalle sukupuolelle "parhaiten sopivaa harrastusta".Jos olisin jäänyy katsomaan elämääni näiden sekaan, en voisi, enkä saisi tehdä mitään elämässäni.Kaikki mikä on ollut minulle hauskaa ja eniten onnea tuovaa on ohitettu merkityksettömänä ja asiat, jotka ei jotenkin sovi sukupuolelleni tai poliittiseen vasemmistolaiseen ideologiaan perinteisesti on olleet sellaisia, että niitä pitää estää tai arvottaa negatiivisiksi kommenteissa, jotta jää varmasti paha mieli ja en valitsisi polkua enää. Kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttää.Samassa ihmisessä voi olla paljon rakastavaa, mutta kuitenkin niin paljon narsistisia piirteitä.Asiat ovat usein damaan aikaan " joo ja ei, eika joko tai," niin kuin yhteiskunta yrittää selittää. Kannattaa miettiä onko oma perhe tai suku paras auktoriteetti tai oman elämän sepittäjä.

Sisareni miehensä kanssa lienee vaikuttanut siihen, että minulla ei ole hänen lapsiinsa ja näiden perheisiin mitään yhteyttä. Toinen hänen lapsistaan oli kummilapseni ja minun oli aikoinaan muistettava lahjoin vaikka rahat olivat todella vähissä. Olen joskus vuosia sitten sanonut sisarelleni pari kertaa, että hän ei halua minun olevan missään tekemisissä lastensa kanssa. Hän ei ole sanonut tähän mitään.

Sisareni muistaa minua merkkipäivinä ja jouluna. Niin minäkin häntä. Joskus on kyllä ollut puhetta, että eivät aikuiset tarvitse lahjoja. Tämä pitää varmaan toistaa. Olen miettinyt, että jos sanon sisarelleni että eihän meidän tarvitse ollenkaan pitää yhteyttä. Emme varmaan koskaan enää tapaa, koska en ole tervetullut hänen kotiinsa. Eikä sisareni varmasti lähde täällä asti käymään. Sisareni on miehensä tossun alla ja mies ei ilmeisesti pidä minusta.

Olen jo vuosia ajatellut ottaa etäisyyttä, koska minusta sisareni olisi hyvä saada kokemus siitä kun joku hylkää. Voin olla väärässä. Olen jonkun kanssa keskustellut näistä ajatuksista, eikä minua ole tuettu näissä hylkäämisajatuksissa. Haluaisin puhua asiat halki, mutta vaikuttaa siltä, että sisareni on imenyt lapsuudenkodin opit siitä, ettei asioista puhella. Nykyisin lähettelemme tekstiviestejä ja hän sivuuttaa sellaiset asiat tyystin, jotka jostakin syystä eivät kiinnosta tms. (minulle tärkeät asiat).

Onko joku katkaissut välit omaisen tai useammankin kanssa? Tai onko sinut jätetty - jos on, niin onko asiasta keskusteltu?