Uimalampi

Rehellisesti sanottuna koko tyypistä huokuu sellainen raskas yhdistelmä ylimielisyyttä, huomionhakua ja loputonta oman videokuvan palvontaa, että siinä alkaa jo tavallista katsojaa väsyttää.
Se jatkuva hammashymyn virittely kameralle ei enää näytä iloiselta tai itsevarmalta, vaan lähinnä epätoivoiselta yritykseltä vakuuttaa kaikille muille – ja ehkä itselleenkin – kuinka ihailtava muka on.
Ja mitä enemmän hän puhuu itsestään, sitä selvemmäksi käy, ettei kyse ole enää normaalista itsevarmuudesta vaan täysin paisuneesta egosta, joka tarvitsee jatkuvaa ihailua pysyäkseen kasassa.
Kaiken pitää pyöriä hänen ympärillään: hänen mielipiteensä, hänen ulkonäkönsä, hänen elämänsä ja hänen loputon tarve olla huomion keskipisteenä. Siinä kohtaa kun ihmisen ego alkaa täyttää huoneen ennen kuin hän itse ehtii paikalle, ollaan jo melko syvällä oman erinomaisuuden harhassa.

Ja ironisinta tässä kaikessa on se, että mitä kovemmin yrittää näyttää täydelliseltä ja muita paremmalta, sitä enemmän ulospäin näkyy epävarmuus. Aidosti tasapainoinen ihminen ei tarvitse jatkuvaa poseeraamista, itsensä korostamista tai muiden aliarviointia näyttääkseen arvokkaalta.
Mutta tällaisessa tapauksessa koko persoona tuntuu rakentuvan sen varaan, että kamera käy ja ihmiset katsovat – vaikka sitten myötähäpeästä.
Jossain vaiheessa tulee vain tunne, että ehkä ne suuremmat korjausliikkeet eivät löytyisikään optikolta tai hammaslääkäriltä, vaan ihan rehellisestä itsetutkiskelusta. Koska jos ihmisen itsekkyys on paisunut suuremmaksi kuin hänen oma todellisuudentajunsa, alkaa ulkopuolisen silmissä koko show näyttää enemmän surulliselta kuin vaikuttavalta.

Anonyymi00002 kirjoitti:

Rehellisesti sanottuna koko tyypistä huokuu sellainen raskas yhdistelmä ylimielisyyttä, huomionhakua ja loputonta oman videokuvan palvontaa, että siinä alkaa jo tavallista katsojaa väsyttää.
Se jatkuva hammashymyn virittely kameralle ei enää näytä iloiselta tai itsevarmalta, vaan lähinnä epätoivoiselta yritykseltä vakuuttaa kaikille muille – ja ehkä itselleenkin – kuinka ihailtava muka on.
Ja mitä enemmän hän puhuu itsestään, sitä selvemmäksi käy, ettei kyse ole enää normaalista itsevarmuudesta vaan täysin paisuneesta egosta, joka tarvitsee jatkuvaa ihailua pysyäkseen kasassa.
Kaiken pitää pyöriä hänen ympärillään: hänen mielipiteensä, hänen ulkonäkönsä, hänen elämänsä ja hänen loputon tarve olla huomion keskipisteenä. Siinä kohtaa kun ihmisen ego alkaa täyttää huoneen ennen kuin hän itse ehtii paikalle, ollaan jo melko syvällä oman erinomaisuuden harhassa.

Ja ironisinta tässä kaikessa on se, että mitä kovemmin yrittää näyttää täydelliseltä ja muita paremmalta, sitä enemmän ulospäin näkyy epävarmuus. Aidosti tasapainoinen ihminen ei tarvitse jatkuvaa poseeraamista, itsensä korostamista tai muiden aliarviointia näyttääkseen arvokkaalta.
Mutta tällaisessa tapauksessa koko persoona tuntuu rakentuvan sen varaan, että kamera käy ja ihmiset katsovat – vaikka sitten myötähäpeästä.
Jossain vaiheessa tulee vain tunne, että ehkä ne suuremmat korjausliikkeet eivät löytyisikään optikolta tai hammaslääkäriltä, vaan ihan rehellisestä itsetutkiskelusta. Koska jos ihmisen itsekkyys on paisunut suuremmaksi kuin hänen oma todellisuudentajunsa, alkaa ulkopuolisen silmissä koko show näyttää enemmän surulliselta kuin vaikuttavalta.

Lue lisää

Aika vaikuttavaa analyysiä ihmisestä, jota et selvästikään voi sietää – mutta josta silti riittää noin monta kappaletta tekstiä. Jos joku tässä kaipaa hengähdystaukoa omasta näkemyksestään, niin se ei taida olla videolla poseeraava tyyppi.

Anonyymi00002 kirjoitti:

Rehellisesti sanottuna koko tyypistä huokuu sellainen raskas yhdistelmä ylimielisyyttä, huomionhakua ja loputonta oman videokuvan palvontaa, että siinä alkaa jo tavallista katsojaa väsyttää.
Se jatkuva hammashymyn virittely kameralle ei enää näytä iloiselta tai itsevarmalta, vaan lähinnä epätoivoiselta yritykseltä vakuuttaa kaikille muille – ja ehkä itselleenkin – kuinka ihailtava muka on.
Ja mitä enemmän hän puhuu itsestään, sitä selvemmäksi käy, ettei kyse ole enää normaalista itsevarmuudesta vaan täysin paisuneesta egosta, joka tarvitsee jatkuvaa ihailua pysyäkseen kasassa.
Kaiken pitää pyöriä hänen ympärillään: hänen mielipiteensä, hänen ulkonäkönsä, hänen elämänsä ja hänen loputon tarve olla huomion keskipisteenä. Siinä kohtaa kun ihmisen ego alkaa täyttää huoneen ennen kuin hän itse ehtii paikalle, ollaan jo melko syvällä oman erinomaisuuden harhassa.

Ja ironisinta tässä kaikessa on se, että mitä kovemmin yrittää näyttää täydelliseltä ja muita paremmalta, sitä enemmän ulospäin näkyy epävarmuus. Aidosti tasapainoinen ihminen ei tarvitse jatkuvaa poseeraamista, itsensä korostamista tai muiden aliarviointia näyttääkseen arvokkaalta.
Mutta tällaisessa tapauksessa koko persoona tuntuu rakentuvan sen varaan, että kamera käy ja ihmiset katsovat – vaikka sitten myötähäpeästä.
Jossain vaiheessa tulee vain tunne, että ehkä ne suuremmat korjausliikkeet eivät löytyisikään optikolta tai hammaslääkäriltä, vaan ihan rehellisestä itsetutkiskelusta. Koska jos ihmisen itsekkyys on paisunut suuremmaksi kuin hänen oma todellisuudentajunsa, alkaa ulkopuolisen silmissä koko show näyttää enemmän surulliselta kuin vaikuttavalta.

Lue lisää

Olipa hyvä kirjoitus ja niin totta.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Olipa hyvä kirjoitus ja niin totta.

Kun analyysi venyy tuohon mittaan ja saa vielä ‘niin totta’ ‑kuoron perään, alkaa tuntua, että peiliä tarvitsisi joku muukin kuin videolla poseeraava tyyppi.