Onko kuritus kulkenut teillä suvussa?

Anonyymi-ap

Meillä ruumiillinen kuritus on kulkenut vahvasti suvussa vuosikymmeniä. Rakkautta ja huolenpitoa on riittänyt, mutta myös kuria, piiskaa ja tukkapöllyä. Molempien vanhempieni oma kotikuri on ollut ankaraa ja kuulemma varsinkin isoisät on kunnostautuneet kovina selkäsaunan antajina. Omassa lapsuudessa piiskaa saatiin myös paljon vyöremmmillä paljaalle persukselle. Samantyyppisen kasvatuksen on saaneet myös vanhempieni sisarusten lapset eli serkkuni. Taidettiin joskus hankkia rangaistuksemme yhdessäkin. Joskus aikoinaan tuli kyllä omiakin kuritettua, mutta vähemmän kuin itse sain aikoinaan. Suurin syy tähän oli se, puolisoni kodissa ruumiillinen kuritus oli ollut maltillisista. Hän sai oman ajattelunikin muuttumaan siten, että kasvatusta ja kuria voi antaa myös muulla tavoin kuin fyysisellä rankaisulla. Niinpä nuorimmaisen ollessa murrosiässä piiska jäi lähinnä puheentasolle, symboliksi kovasta sanktiosta eikä siihen oikeasti usein enää turvauduttu.

9

622

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      En ole saanut yhtään kuria vanhemmilta. Mutta paljon sain puhetta kuinka pitää olla ystävällinen , niin kaikki on sitten minullekin ystävällisiä.
      Vähän herkuilla lahjottiin, oli ennen kouluun menoja ylipaino-ongelmia ainakin mulla ja 2 siskolla. Onneksi ylipainot meni kun saatiin koulussa toimintaa ja iltaan kavereita.

      Itse huusin ainakin kerran lapsilleni, olivat noin 4-5-5-6 vuotiaita. Nauroivat ja sanoivat että ei me sua pelätä, eikä olla kuuroja.

      Nyt jälkeläiset on niin paljon harrastuksissa joukkueissa, että oppivat jo 3 vuotiaista hyvät käytöstavat.

      Tuntuu ihan kauhealta jos lasta lyödään.

    • Anonyymi00002

      Uskoisin että on ihan peruskuvio.Sain kyllä 50-luvulla syntyneiltä vanhemmiltani selkäsaunoja. Yleensä kyllä melko lieviä esim.koivuvitsaa ja remmiä.Mutta olen 2 kertaa saanut selkääni myös 20-luvulla syntyneeltä isoisältä.Ensin näpistyksestä ja toisen tupakanpoltosta.Hånen asenteessa kaikkia hommia kohtaan oli,että se mikä aloitetaan,niin tehdään kunnollla. Kyseessä oli sotaveteraani.Ikävä kyllä se koski sitten myös selkäsaunaa.Ensimmäisellä kerralla tuli viuhuvaa pajua ja toisella kumiletkua.Hän veteli niin pahasti,että menin veteläksi.Alkuun jaksoi jännittää kroppaa ja ulista. Mutta lopputulos oli molemmilla kerroilla sama.Eli lopenuupunut jätkä,mikä ei pystynyt enää edes rimpuilemaan.Ekalla kerralla olin n.10v. Ja toisella n.14v.

      • Anonyymi00007

        Kannattaako sitä kroppaa jännittää piiskattaessa? Eikö se vaan satu pahemmin, jos on lihakset jännitettynä? Itse ainakin yritin välttää lihasten jännittämistä kun vitsaa tai remmiä tiesi saavansa. Ei se todellakaan helppoa ollut, mutta yrittää täytyi.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Kannattaako sitä kroppaa jännittää piiskattaessa? Eikö se vaan satu pahemmin, jos on lihakset jännitettynä? Itse ainakin yritin välttää lihasten jännittämistä kun vitsaa tai remmiä tiesi saavansa. Ei se todellakaan helppoa ollut, mutta yrittää täytyi.

        Olet aivan oikeassa.kroppaa ei tosiaankaan kannata jännittää.Vitsa sattuu silloin paljon enemmän.Mutta itseni kohdalla se oli enemmänkin refleksi kipuun. Voi olla syynä se,etten ollut kovin kokenut saamaan selkääni.En vain pystynyt olemaan rentona.Mutta on sellainen sanonta,että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Olet aivan oikeassa.kroppaa ei tosiaankaan kannata jännittää.Vitsa sattuu silloin paljon enemmän.Mutta itseni kohdalla se oli enemmänkin refleksi kipuun. Voi olla syynä se,etten ollut kovin kokenut saamaan selkääni.En vain pystynyt olemaan rentona.Mutta on sellainen sanonta,että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

        Luulin, että piiska sattuu enemmän jos on rentona, ja ehkä siksi sitä jännittääkin kroppaa, kun tulee piiskaa. Sain joskus nuorena piiskaa vaarilta ja silloin tuli napakasti käskyjä tyyliin: "Älä jännitä", "Pysy liikkumatta", "Pysy rentona". Muistaakseni seuraava lyönti tuli vasta, kun olin paikallaan enkä jännittänyt kroppaa. Lyönnistä tuli viuhahtava ääni, joten ensin aloin jännittää kroppaa ennen kuin piiskaa edes tunsi. Vaari kuitenkin kokeili viuhuttaa piiskaa ilmassa ihan vain testatakseen, etten pelkän äänen perusteella alkanut jännittää tai liikkua.


    • Anonyymi00003

      Meidä suvussa ollaan kärsitty lapsettomuudesta jo usean sukupolven ajan, joten kuritusesta ei ole säilynyt tietoa

    • Anonyymi00004

      Koitko omien maksujen kurittamisen vastenmieliseksi oman taustasi takia vai koitko toimivaksi vai mites? Kurittiko puolisosi koskaan vai tuliko sinusta se perheen "kurinpitäjä"?

      • Anonyymi00005

        Maksujen ::D vai sittenkin muksujen?


    • Anonyymi00006

      Kyllä se oma tausta vaikuttaa. Joskus parikymppisenä, ennen omien lasten syntymää, pidin täysin selvänä, että samanlainen piiskakuri kuin mitä itsellä oli lapsuudessa ollut tulee olemaan myös oma pääasiallinen kasvatustapa. Vasta omien lasten kasvaessa, opin että on olemassa myös muita keinoja eikä suinkaan aina ole pakko turvautua ensimmäisenä vitsaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      107
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe