...sen ettette päässeet opiskelemaan?
Itse olen jo yrittänyt tappaa itseni, poikaystäväni kaksi kertaa ja rikkonut puolet astiastosta ja kaksi pöytää. Alkaa jo vähän mietityttämään, että koska paha olo loppuu...
Itse olen jo yrittänyt tappaa itseni, poikaystäväni kaksi kertaa ja rikkonut puolet astiastosta ja kaksi pöytää. Alkaa jo vähän mietityttämään, että koska paha olo loppuu...
Vastaukset 22
Vanhimmat
Sinulle tuo taisikin olla todella raskas isku. Itse pyrin nyt ensimmäistä kertaa enkä päässyt. Sinun pyrkimiskerroistasi en tiedä tietenkään. En koe tätä kovinkaan raskaasti, koska monet pääsevät vasta toisella tai kolmannella kerralla sisään. Tai myöhemminkin. Olen ajatellut kaikenlaisia juttuja joukossa tuo itsensä tappaminen, mutta se ei kertaakaan ole todella ollut mielessäni. Pari kyynelt vuodatin, mutta siinä se. Olen asennoitunut pääsemään ensi vuonna ja ainoa ongelmani tämän vuoden suhteen on, mistä saada siedettäviä töitä. Yritä sinäkin saada itsesi kasaan ja miettiä vaihtoehtoja opiskelulle. Kyllä sinäkin varmasti vielä sen paikan ehdit saada aikanaan.
Miksi olet yrittänyt tappaa poikaystäväsi kaksi kertaa? =0
...ensimmäinen kerta ei onnistunut. (Eikä kyllä toinenkaan)
Hyvä vitsi, heh heh. Mutta anyway; itse hain nyt ekaa kertaa ja jäin tosi lähelle... :( harmittihan se, varsinkin kun ikää on jo 28 ja rupeaa olemaan kiire. En viitsisi taas hukata vuotta kankkulan kaivoon. Noh, nyt vuosi pänttäämistä ja sitten uudestaan!
Moi!
Pyrin yliopistoon ensimmäisen kerran ylioppilaskirjoituksten jälkeen vuonna 2003, en päässyt eikä se tuolloin liikuttanut paljoa. Vuonna 2004 luin puolivuotta kokeeseen ja poikaystäväni pääsi, minä en. Olin 1,5 kk shokissa ja kärsin masennuksesta.. noh.. jatkoin amk:ssa ja aloitin lukemaan tammikuussa 2005, mutta annoin itselleni aikaa myös rentoutua enkä stressannut lähes ollenkaan ja nyt.. minä pääsin kauppakorkeaan. En olisi ollut edes valmis 19-vuotiaana muuttamaan pois vanhempien suojista ja lisäksi minulla ei ollut minkäänlaista lukutekniikkaa. Nyt olen valmiimpi. Toivottavasti jaksat- et ole ainut joka ei saa unelmiensa opiskelupaikkaa.
Hei!
Minäpä hain viime keväänä kahdeksatta kertaa okl:ään, ja vihdoin tuli hyväksymispaperit. Amk-tutkinto alla ja avoimen yliopiston opintojakin suoritettuna. Tuntuu hyvältä todeta, että kun unelmistaan pitää kiinni, ne toteutuvat joku päivä. Kaikkeen mitä haluaa tehdä pitää vain uskoa lujasti... itselläni ei ole missään vaiheessa tullut mieleen heittää kaikkea menemään, vaan olen todennut, että jos opiskelemaan ei pääse suoraan, niin sitten mennään kiertämällä ja niin teinkin:) Tsemppiä kaikille, joille opiskelupaikka jäi tällä kertaa väliin, kyllä se aurinko paistaa vielä teidänkin risukasaanne..
Todella upeeta että pääsit. Nyt jaksaa itsekin yrittää, kun tietää, ettei se helppoa ole ollut muillekaan. Ehkä jaksankin vielä ensi vuonna. Jatkan tänä vuonna avoimessa kieliopintoja, niistä ei ole ikinä haittaa.
Kiitos tsemppauksesta!
Minä pääsin vasta neljännellä kerralla yliopistoon opiskelemaan ja silloinkin varasijalta. Nyt tuntuu kyllä tosi hyvältä! Ensimmäisillä kerroilla ei masennusta vielä tullut, mutta kolmas kerta jo vähän kirpaisi. Ajattelin aina, että harva pääsee sisään ekayrittämällä.
... siinä vaiheessa kun rikot kolmannen pöydän, loput siitä astiastosta ja päästät poikakaverisi päiviltään heittämällä sen alas parvekkeelta. Tai sitten ihan yksinkertaisesti menet ryminällä sisään ensi keväänä! Minä onneksi pääsin sisälle, mutta jos en olisi päässyt niin varmaan olisin ihan oikeasti masentunut...
sinua, sillä itse tapoin vahingossa meidän kissan viime kesänä kun en päässyt opiskelemaan. Laitoin sen hermostuksissani mikroon ja täysille kolmeksi minuutiksi. Myöhemmin kyllä kadutti kun ei ollut enää kissaa, eikä opiskelupaikkaakaan. Nyt olen iloinen, tuli tieto että pääsin lukemaan eläintenhoitajaksi. Joten tsemppiä, ja päästäkää välillä paineita.
No nyt meinas kuolla jo yks ulkopuolinen, nauruun nimittäin. Kiitos piristyksestä! :D Ei enää masenna yhtään niin paljon, kun en päässyt vielä(kään) opiskelemaan.
mä purin tuskaa paskantamalla kaverin postilaatikkoon
Olipas aikamoinen tuskan parahdus!
Toki harmittaa, mutta en sen ihmeemmin tänä vuonna jaksanut jäädä murehtimaan. Vuodesta 2002 hakuja korkeakouluihin tuloksetta, eikä edes ketään naisystävää tukena yhtenäkään päivänä tuosta vuodesta 2002 tähän päivään... Yksin olen kestänyt koko ajan
En päässyt sinne minne ensisijaisesti hain, ja kun tieto tuli, pääsi itku. Söin kolme pätkistä, enkä ole sen jälkeen harmitellut. Pääsin kuitenkin kakkospaikkaani.
Jos on liian paha olo siksi, ettei päässyt, niin siihen auttaa meditaatio. Puhalla paha henki pois itsestäsi, ja ime hyvä henki tilalle. Sille, ettei päässyt, voi olla/on tarkoitus. Jotain muuta tulee tilalle, polku kyllä vie sinne minne pitääkin.
En päässyt kauppikseen. Pettymys on todella valtava, koska yhdestä pisteestä jäi kiinni ja uskoin suht lujasti sisäänpääsyyni. Kun tieto tuli, olen vain itkenyt aamusta iltaan ja kuljen kuin sumussa. Elämän suurin romahdus. Päässä jyskyttää, mitä jos ensi vuonna käy samalla tavalla, etten pääse silloinkaan ? Asiaahan ei helpota se että ystävät pääsivät kirkkaasti sisään. En kyllä usko että tällä voi mitään tarkoitusta olla, välivuosi tuntuu tyhjältä, ei mitään järkevää,yli 300 päivää seuraavaan koitokseen.
Kannattaisi jo pikkuhiljaa keksiä muuta tekemistä kuin se ainainen murehtiminen. Enää sille ei voi mitään ja varmaan jollain ollut pienemmästäkin kiinni sisäänpääsy. Ota välivuosi vaikka loman kannalta jos et muuta keksi. Ja töitähän löytyy jos osaa oikein etsiä, ei se välivuosi ole mikään maailmanloppu. Itse ainakin olen vähän kauhuissani kun pääsin 1. yrittämällä sisään yliopistoon enkä ole siihen vieläkään oikein valmis. Mietin miten rahat riittää, jäänkö yksin, kuinka pärjään muuten, kaikkea mahdollista. Ei välivuodestakaan olisi haittaa ollut. Ensi keväänä haet sitten vuoden verran kypsempänä. Ystävistä ei kannata välittää, ei se tarkoita mitään että ne pääsivät opiskelemaan ja sinä et. Syitä voi löytyä niin monia ettei sitä parane vatvoa sen enempää. Sen myönnän, että elämä tässä vaiheessa on tosi epävarmaa ja pelottaa ettei ikinä pääse sinne minne haluaa. Tuuristakin se on kiinni ja kaikkia varmasti pelottaa ettei pääse opiskelemaan. Kauppis on sen verran suosittu ala että ehkä kaikkien halukkaiden on vain haettava useampaan kertaaan, kaikki vuorollaan! Tänäkin keväänä varmasti moni sisäänpäässyt oli hakenut toisenkin kerran, ensi keväänä sinä olet siinä tilanteessa. Tsemppiä vaan!
Toivottavasti luit tuon "kolmas kerta toden sanoo"- viestin.. jos olet tämän kevään ylioppilaita niin hätä ei todellakaan ole tämän näköinen!
Koekutsun saavuttua kiristin muutamaa opettajaa, sen tarkotus oli et ne siat ottais mut sisään ilman kokeita. Se ei tehonnu.
Mua haastateltiin kokeissa. Arvaa että olin paineis. Melkein revin siel henkselit ja jouduinkin selittelemään, muute omasta mielestä suoriuduin lähes täydellisesti. ( eihä siel todellakaan niinku köyttäytymisestä arvostella piste!!!!OHoOIH) Sit niiltä tulee, joku saakutin viesti et ne aikoo nostaa jonku kanteen jos ihme ahdistelusta. Mähän en todellakaan mihinkään käräjille mee jonku pääsykokeiden takii. NMä oon kunnon kansalainen ja aion todellakin opiskella ja opiskella ku hullu.
Arvaa et jos en ens vuonna pääse sisään nii nirhaan jokaisen siel ja joka ikisen vastaantulijan ja linnut puista.
Kumpa olisinkin tämän vuoden ylioppilas, eihän silloin olisi mitään kiirettä, muttakun olen jo vm. 84, vaikka vasta ensimmäistä kertaa pyrin. Alkaa tulla jo ikäkriisi, eikä olo tunnu helpottavan, päin vastoin vituttaa päivä päivältä enemmän :/ . Välivuosi tuntuu niin turhauttavalta, lasken jo päiviä seuraavaan pääsykokeeseen. Ensi vuonna lähden vaikka siperian kauppikseen ! Oma moka hakea vain Helsinkiin. Hitto !
Välivuosi menee sitten odotellessa, ja sittenhän se noppa katoaa jos ei vuodenkaan päästä ole sisällä :(
Niin no.. ei voi kyllä mitään muuta sanoa että kyl se oli vähän sun omakin moka ku hait vaan Hesaan.
Mut mieti et tää oli vasta sun eka kerta, kyllä sä vielä pääset, jostain taisin lukea että Hesan kauppiksen alottaneiden keski-ikä on 23, joten eikös sitä aikaa ole? Ja valmennuskurssia suosittelen.
Tein itse lukion jälkeen kaksi vuotta töitä ja sit hengasin liiketaloudessa 2* 1/2 vuotta.. onneksi se on nyt takana, ei kannata koskaan luovuttaa.
Suorita vaikka jotain kursseja jos se on mahdollista paikkakunnallasi, oletko edes varma että ala on sinun?=)
Onnea ja menestystä.
Jos olet noin väkivaltainen ja täysin vailla itsehillintää, et ole kypsä opiskelemalla nostamaan sosiaalista statustasi. Tuskin edes kelvollinen yhteiskuntaamme - toivottavasti et ehdi aiheuttaa kovin paljoa tuhoa ympäristössäsi.