Imatralaisten tulee olla tarkkana seuraavissa eduskuntavaaleissa sillä meiltähän on ehdolla kolmatta kautta tavoitteleva ehdokas joka on ihan valtakunnallisesti nimetty hyvin taitaitamattomaksi ja heikoksi tietämyksessään.. vai onkohan se valttikortti että kerjää myötätuntoa sairauksilla ja että riittävää on vain olla hiukset hyvin ja kaunis?
Vastaukset 24
- Anonyymi00001
Tälle ehdokkaalle kävi niinkun monelle muullekin kun äkkiä nousi politiikan parrasvaloihin.
Homma nousi hattuun ja äänestäjät unohtui , hienolta näyttäminen on tärkeintä.
Samanlaisia on Eduskunnassa nyt paljon ja tulevissa vaaleissa myös paikkansa uusii.- Anonyymi00022
Suurin osa 200 eduskunnassa olevasta henlilöstä kaikista puolueista, ovat osallisia Niinistön eli Kokoomuksen sotapetokseen, maanpetokseen yhdessä USA:n kanssa. Se on Suomen historian suurin laittomuus / rikos.
Niinistö asettui vuoden 2012 vaaliin ehdokkaaksi vain tehdäkseen sekä maanpetoksen että valtiopetoksen.
Tästä samasta puhuvat myös Ruotsissa. Niinistö oli osallinen myös Ruotsissa tehtyyn petokseen. Kaikki faktat löytyvät.
- Anonyymi00002
Samoin toinen entinen rautatehtaan luottoukko. Mitä sai aikaiseksi eduskunnassa, ei mitään. Nyt kirjoittelee Uutisvuokseen kommentteja asiaan kuin asiaan. Kommenttien kirjoitusasu tosin on kuin kolmasluokkalaisen, kielioppi jäänyt opiskelematta.
- Anonyymi00003
Kehtaatkin pilkata syöpää sairastavaa ihmistä.,
- Anonyymi00009
Tääl on taas persut haukkumassa muita kun on oma henkinen kehitys jäänyt tarhalapsen tasolle. Persuthan ovat tunnetusti "koulukiusaajia" puolueen johtoa myöten. Huomaa kuinka on paha olla ja se pitää purkaa muita haukkumalla ja kyykyttämällä saksia heilutellen .
- Anonyymi00014
Kehtaatkin valehdella että hän sairastaa syöpää. Ala arvoista jopa demarilta.
- Anonyymi00018
Anonyymi00009 kirjoitti:
Tääl on taas persut haukkumassa muita kun on oma henkinen kehitys jäänyt tarhalapsen tasolle. Persuthan ovat tunnetusti "koulukiusaajia" puolueen johtoa myöten. Huomaa kuinka on paha olla ja se pitää purkaa muita haukkumalla ja kyykyttämällä saksia heilutellen .
Kaikki ne on samanlaisia , edustaa sitten mitä puoluetta tahansa , äänestäjä unohtuu siinä vaiheessa kun tulee valituksi Eduskuntaan.
Ei kukaan "oman puolueen" aivopesty äänestäjä pysty muuhun kun haukkumaan muita , politiikan kiihko on paha sairaus , se saa ihmiset sekaisin on sitten Demari , Persu , Kokoomuslainen tai tahansa mikä muu tahansa .
Yksi puolue on ylitse muiden , se on NuPu eli nukkuvien puolue. - Anonyymi00020
Anonyymi00009 kirjoitti:
Tääl on taas persut haukkumassa muita kun on oma henkinen kehitys jäänyt tarhalapsen tasolle. Persuthan ovat tunnetusti "koulukiusaajia" puolueen johtoa myöten. Huomaa kuinka on paha olla ja se pitää purkaa muita haukkumalla ja kyykyttämällä saksia heilutellen .
Tietenkin on persu jos arvostelee jotain? SDP kissojen kiduttaja Näkkäläjärvi, omien lapsien henkisesti pahoinpitelijä ja lähestymiskiellon saanut Tuppurainen, natsi tervehdys Lintman on sitte vielä paljon edellä kiusaaja persuja
- Anonyymi00004
Kateellisuus, kateellisuus ja kateellisuus. Perusporvari rupesi ulisemaan, kun oma ymmärrys muuhun riitä.
- Anonyymi00005
SDP✌️
- Anonyymi00006
Selän takana puskista haukutaan vakavaa sairautta sairastavaa ihmistä. Onpa rohkeaa ja miehekästä...Olet varmasti tosi ylpeä itsestäsi?
- Anonyymi00007
Kenestäkään ei ole pakko pitää, mutta joku roti pitää olla.
- Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Kenestäkään ei ole pakko pitää, mutta joku roti pitää olla.
Jos syöpähoidot vie hiukset. Silloin hommataan peruukki. Toivottavasti osuu myös sinun kohdalle.
- Anonyymi00012
Anonyymi00008 kirjoitti:
Jos syöpähoidot vie hiukset. Silloin hommataan peruukki. Toivottavasti osuu myös sinun kohdalle.
Täh? Joko kommentoit väärään kohtaan tai sitten et ymmärtänyt kommenttiani.
- Anonyymi00021
ei oo enää sairas tai ehkä jollain tavalla kun on SDP puolueessa
- Anonyymi00010
Helppo valinta ääni menee sille ketä täällä juuri mustamaalataan ja haukutaan .
SDP 1 ! - Anonyymi00011
EsDeePee, kaiken voi ryssii reilummin.
- Anonyymi00013
Yritystuet menee suoraan johtajan per......
- Anonyymi00015
Yritystuet seis. Johtoporras voi itte pukee haalarii päälle jos ei kiinnosta ni voi voi.
- Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Yritystuet seis. Johtoporras voi itte pukee haalarii päälle jos ei kiinnosta ni voi voi.
Tai sit voi laiskuuttaan hakeutua konkurssiin.
- Anonyymi00017
Persut on jo ryssiny Suomen lamaan.
- Anonyymi00019
Anonyymi00016 kirjoitti:
Tai sit voi laiskuuttaan hakeutua konkurssiin.
Jos yritykset menee konkurssiin , miten työntekijöille käy ?
Duunarit ovat kuitenkin suurimmalta osalta SDP:n kannattajia.
Kiukulla ja puna-aatteella ei työpaikkoja saa , vai perustaako he itse työpaikat ja työllistää muut , hienoa jos näin kävisi , sitten ei kukaan valittaisi meno olisi kun entisessä Neuvostoliitossa.
Herroja ja johtajia en itse kaipaa enkä tykkää niistä yhtään , mutta työpaikka ja työstä saatava palkka on tärkeitä .
- Anonyymi00023
Kyseinen ihminen tuttu rautatehtaalta melkoinen kiipijä...lähinnä luottamustehtävissä ajoi työnantajan asemaa...en kyllä ymmärrä kuka häntäkin on äänestänyt tai no puoluetta ilmeisesti. Toivon todellakin että tippuu eduskunnasta. muutenkin kansanedustajan pesti ei tulisi kestää kuin 4 vuotta. jonka jälkeen joutusivat odottelemaan 4 vuotta enenen kuin uudestaan ehdolle. Enkä kyllä luota nyyiseen vallijärjestelmän ääntenlaskuunkaan.
- Anonyymi00024
Ei pidä paikkaansa tämä sinun väitteesi…
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va601691Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661179- 138963
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15811Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41608
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90568- 55567
- 45508
- 47495