Nainen, isoja muutoksia tehtiin kun huomiosi pidettiin muualla

Harhautus on rikollisten yleisin keino tehdä rikoksensa.
Edelleen harhautetaan.
Normaali kuolleisuus, sitten tulee ylikuolleisuutta ja asia peitellään tilastoissa siten, että ylikuolleisuudesta tehdään se normaali vertailuarvo ja täten ylikuolleisuus ei näy tilastoissa.

Tällainen on vaarallista, koska kansaa voi tappaa ja vähentää eikä kukaan huomaa mitään paitsi tilasto ja viranomainen, joka peittelee asian tilastokikkailulla.
Kansallinen turvallisuusriski on muokata, manipuloida ja vääristää indikaattoreita.
Se on sama kuin ruuvaisi auton kilometreja ym.
Tietoista harhauttamista ja todellisuuden peittelyä.

:/
10501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Se on kyllä suunniteltua toimintaa niinkuin koko korona.
Niin paljon viranomaiset olivat kriittisissä paikoissa salaamassa asioita.
Epäluotettava paljon vääriä positiivisia antava pcr testausmetodi tiedettiin epäluotettavaksi, mutta asia salattiin ja näin saatiin kunnolla lisää paniikkia ja tuhoja ja vaaratilanteita aikaan.

Koronan jälkeen on luotto viranomaisiin tasan 0 ja koska ovatkin rikollisia, niin miinuksen puolella.

:/

Äänestä
  • Kun ajatellaan koko koronaa järjellä, niin ei mitään järkeä ollut viranomaisten toiminnassa ympäri maailman, todellinen joukkotyhmyys. Jo koronan aikaan tiedettiin, että tavallinen flunssa tappaa tuhansia ihmisiä esim. Suomessa vuodessa. Mikä hiton valtava kriisi saadaan aikaan, jos niitä kuolleita on muutama tuhat enemmän. Se on vähän sama kuin yritettäisiin puuttua luonnon toimintaan ja sehän tiedetään ettei se tule onnistumaan. Korona olisi mennyt paljon nopeammin ohitse jos ei olisi ollut mitään suojatoimia. Joku voi sanoa, että entäs jos itse olisit kuollut koronaan. Muutaman kerran sitä sairastaneena totean vain, en kuollut. Silloin kun ihmisen vastustuskyky on mennyt heikoksi, löytyy tuhansia syitä kuolla ja korona olisi niistä vain yksi vaihtoehto. Ihailen Ruotsalaisia kuin he vastoin yleistä neuvoa, käyttäytyivät vapaammin koronan aikana.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kun ajatellaan koko koronaa järjellä, niin ei mitään järkeä ollut viranomaisten toiminnassa ympäri maailman, todellinen joukkotyhmyys. Jo koronan aikaan tiedettiin, että tavallinen flunssa tappaa tuhansia ihmisiä esim. Suomessa vuodessa. Mikä hiton valtava kriisi saadaan aikaan, jos niitä kuolleita on muutama tuhat enemmän. Se on vähän sama kuin yritettäisiin puuttua luonnon toimintaan ja sehän tiedetään ettei se tule onnistumaan. Korona olisi mennyt paljon nopeammin ohitse jos ei olisi ollut mitään suojatoimia. Joku voi sanoa, että entäs jos itse olisit kuollut koronaan. Muutaman kerran sitä sairastaneena totean vain, en kuollut. Silloin kun ihmisen vastustuskyky on mennyt heikoksi, löytyy tuhansia syitä kuolla ja korona olisi niistä vain yksi vaihtoehto. Ihailen Ruotsalaisia kuin he vastoin yleistä neuvoa, käyttäytyivät vapaammin koronan aikana.

    Korona keksittiin että saatiin sairaat ja vanhukset tapettua. Jos eivät saaneet flunssaa oli astraatti piikki viiminen niitti. Sillä saatiin ainakin halvauksia aikaiseksi. Osassa piikkejä jaettiin sairauksia jotka vie ihmisen huonoon kuntoon. Micros.entinen omistaja järjestää näitä lisää koska maailmassa on liikaa ihmisiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Korona keksittiin että saatiin sairaat ja vanhukset tapettua. Jos eivät saaneet flunssaa oli astraatti piikki viiminen niitti. Sillä saatiin ainakin halvauksia aikaiseksi. Osassa piikkejä jaettiin sairauksia jotka vie ihmisen huonoon kuntoon. Micros.entinen omistaja järjestää näitä lisää koska maailmassa on liikaa ihmisiä.

    Sori. Omistaa se Bill vielä osan siitä.

    Äänestä

Voi olla, mutta lopulta ei voi olla koskaan varma kuka lähtee ensin.

Äänestä

Missäs mun huomioni on ollut?

Äänestä

Niin taisi tapahtua mutta miksi.

Äänestä
  • No en tod ole pyytänyt kenenkään suojelua.

    :/

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Harhautus on rikollisten yleisin keino tehdä rikoksensa.
Edelleen harhautetaan.
Normaali kuolleisuus, sitten tulee ylikuolleisuutta ja asia peitellään tilastoissa siten, että ylikuolleisuudesta tehdään se normaali vertailuarvo ja täten ylikuolleisuus ei näy tilastoissa.

Tällainen on vaarallista, koska kansaa voi tappaa ja vähentää eikä kukaan huomaa mitään paitsi tilasto ja viranomainen, joka peittelee asian tilastokikkailulla.
Kansallinen turvallisuusriski on muokata, manipuloida ja vääristää indikaattoreita.
Se on sama kuin ruuvaisi auton kilometreja ym.
Tietoista harhauttamista ja todellisuuden peittelyä.

:/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu