ei ole varsinaisia sääntöjä.ei ole kirjoitettu mitään vanhoillislestadiolaisten omaa sääntö kirjaa.
raamatussa on kirjoitettu kymmenen käskyä,joiden mukaan kaikkien tulisi toimia.
mutta esim musiikin kuuntelussa(tarkotan esim rock ym musiikkia) on suuri vaara joutua mukaan esim konserteihin ja muihin. raamatussa sanotaan että älä istu pilkkaajien joukossa.
jossain hevikonserteissakaan suurin osa ei varmaan usko jumalaan,ja siellä on sitten suuri vaara joutua taas muihin synteihin.
kaikki tekee mitä omatunto sallii.jos tekee omasta mielestään väärin voi pyytää anteeksi.
jos mikään ei enää tunnu väärältä, on usko kadonnut sydämestä.
raamatussa on kirjoitettu kymmenen käskyä,joiden mukaan kaikkien tulisi toimia.
mutta esim musiikin kuuntelussa(tarkotan esim rock ym musiikkia) on suuri vaara joutua mukaan esim konserteihin ja muihin. raamatussa sanotaan että älä istu pilkkaajien joukossa.
jossain hevikonserteissakaan suurin osa ei varmaan usko jumalaan,ja siellä on sitten suuri vaara joutua taas muihin synteihin.
kaikki tekee mitä omatunto sallii.jos tekee omasta mielestään väärin voi pyytää anteeksi.
jos mikään ei enää tunnu väärältä, on usko kadonnut sydämestä.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Eikös selkeyden vuoksi kannattaisi tehdä tuollainen kirja?
Vanhoillislestadiolaiset kehuvat usein elävänsä Raamatun mukaisesti 'pitämällä kaikki, minkä Kristus on käskenyt pitää'. Olisikohan mahdollisuus saada samaan kirjaan tai vaikkapa erilliseksi vihkoseksi kaikki nämä käskyt?
Turha yrittää kieltää!
Saattaisi olla hyvä nähdä, millaisia ne säännöt ovat. Vaikka ensimmäinen sivu tähän, jatketaan sitten, Eiköhän niistäkin jo synny keskustelua.
kertoa, mitä sinä et tee siksi että säilyttäisit hyvän omantunnon?
Pystytkö luettelemaan?
sitä sääntökirjaa. Sullahan oli?
jätät kuuntelematta maailmallista musiikkia, jätät katsomatta elokuvia jne?
Vai teetkö noita molempia ylläolevia? Miten on?
Ei-vl:n silmin teillä on olemassa kirjoittamattomat säännöt, kukaan EI OLE MISSÄÄN VÄITTÄNYTKÄÄN että teillä olisi säännöt johonkin kirjoitettu, vaan sen että teillä on sääntöjä. Ne ovat juuri noita että ette kuuntele musiikkia, laita korvakoruja, meikkaa jne jne. Eli noita joita jätätte tekemättä sen vuoksi että säilyttäisitte hyvän omantunnon.
Aivan oikein, jätän tekemättä mainitsemiasi asioita, mikäli se suinkin on mahdollista. En kyllä mene bussin enkä ostoskeskuksen radioita säätelemään. Ja oikeassa olet siinäkin, että jätän ne tekemättä juuri siksi, että minulla säilyisi hyvä omatunto.
säännöt..
jos mä olisin vl ja kuuntelisin rokkia ja mulle ei tulis pahaomatunto olisinko vielä sillon uskossa?
jos teidän mielestä en olis sit rok on syntilistalla
ja teillä on säännöt.. ymmärrätkös
Seurakunnan neuvot ja säännöt ovat sama asia.
VL-fraaseihin kuuluu sanoa ,että uskova HALUAA NOUDATTAA SEURAKUNNAN NEUVOJA.
Eihän siinä auttaisi mitkään säännöt jos sinä haluaisit sitä rokkia kuunnella. Ja vaikka sinä kuuntelisit sitä aivan yksin etkä sanoisi kenellekään ja menisit silti seuroihin ja sanoisit jumalan terve, tietäisit itse, ettei kaikki ole kunnossa. Sinulla olisi kaksi mahdollisuutta.
Se parempi olisi, että pyytäisit evankeliumia. Huonompi olisi se, että jättäisit kuuntelematta omantunnon ääntä. Kuuntelisit rokkia edelleen, sitten vähitellen se ei enää tuntuisikaan pahalle. Tulisi mieli, että eihän tämä ollutkaan pahaa, voisit varmaan mennä elokuviinkin, tai baariin tai mikä nyt olisi seuraavana listalla sun kiusauksissasi.
ja joku päivä sitten huomaisit, että nehän on tiukkapipoisia nuo lessut. Ei ne ymmärrä oikeasta elämästä mitään. Ja sitten et enää haluaisikaan kuulla uskomisen asioista vaan olisit täysillä maailmassa.
Sittenkin sinulla on kaksi mahdollisuutta. Se parempi olisi, että sinulle tulisi huoli omasta tilastasi. Että ei ne rokit ja muut täytäkään kaikkia tarpeita. Että jos kuolisit juuri nyt, miten kävisi?. Etsiytyisit uskovaisten luo ja pyytäisit evankeliumia. Sen jälkeen ei olisi yhtään syntiä, vaan saisit aloittaa taas puhtaalta pöydältä. Ja jos, tai kun, lankeemuksia tulee, ne saa uskoa anteeksi. Syntiin lankeaminen on eri asia kuin synnin luvallisuudessa eläminen,
Se huonompi olisi, että ajattelisit että antaa mennä. Ei Jumalaa ole olemassakaan, lessujen joutavuuksia. Niillähän on ne säännöt, en minä niihin alistu.
Tän paremmin en osaa tätä kertoa.
juuri noin uskon minäkin.
selkeästi ja kuvaavasti kirjoitit -ja tekisi mieleni sanoa että on kumma ellei "väittelijäkaverisi" tuota ymmärrä :)
Se tässä ihmetyttää näissä säännöissä. Yleensä ne koskevat ja ovat laadittu enemmänkin naisia koskevaksi kuin miehiä. Yritetään olla mukamas niin raamatullisia,(siis miehet).
Kysynkin VL:lta Miksi ette ota kaikkia raamatun aikaisia sääntöjä KIRJAIMELLISESTI.
Esimerkiksi, kaikki miehet käyttivät hameita, koska se oli sen aikainen vaatetus tyyli (muoti), lisäksi miehillä oli viitoissansa tupsut. Ja paljon muuita tapoja.
Miehiä koskee myös pyhien käsien kohottaminen, esimerkkinä vain.
Tämä vain siksi jotta huomaisitte että vain joissakin säännöissä ja tavoissa olette ehdottomia, mutta toisia katsotte läpi sormien.
Niin näyttää miesten keksimioltä säännöiltä koko KULTTUURI, koska laaditut säännöt pönkittävät heitä itseään. Tärkeää on että ne ovat Leastadiolais sääntöjä. He vähäkään murehtivat sitä ovatko heidän mielipiteensä täysin raamatullista, koska leastadiolais miehet kiinnostuvat raamatullisuudesta vasta silloin kun se edistää heitä itseään.
Oksettaa tää tälläinen tekopyhyys.
tuskin miettimällä ratkeaa. Tätä minäkään en ole koskaan ymmärtänyt.
"Tämä vain siksi jotta huomaisitte että vain joissakin säännöissä ja tavoissa olette ehdottomia, mutta toisia katsotte läpi sormien."
Joo...minä en laita kenkiä jalkaani,koska niillä voi kavellä "maailmaan".
Vanhoillislestadiolaisilla tuntuu olevan ylitsepääsemättömiä ongelmia ymmärtää, mitä tarkoitetaan käsitteellä syntilista. Uusimmassa päivämiehessäkin tämä syntilista asia oli väärin käsitetty. Kukaan ei-vl ei kuvittele, että vl-lla on mukanaan konkreettinen lista tai että sellaista säilytetään SRK:n päämajassa salaisessa kassakaapissa.
SYNTILISTA = EREHTYMÄTTÖMÄN SEURAKUNNAN RAKKAUDEN NEUVOT, JOILLE ON OSOITETTAVA KUULIAISUUTTA, MUUTOIN SYYLLISTYY TOTTELEMATTOMUUDEN SYNTIIN.
Ongelmallista näissä neuvoissa on toisinaan se, etteivät ne perustu Raamatun ilmoitukseen.
Niinpä,kun Pyhä Henki on seurakuntaa ohjaamassa,niin neuvoja ja neuvojaakaan ei saa arvostella ja mitään kyseenalaistaa . Samaan syntiin syyllistyt.
pidä aina sama nikki, joohan?
Miksi? Eihän persoonallani ole merkitystä. Käytän kyllä aina samassa viestiketjussa samaa nimimerkkiä.
Kyse onkin juuri _kirjoittamattomista_ ohjeistuksista, normeista ja säännöistä, joita jokaisen vl:läisen tulee noudattaa pysyäkseen kuuliaisena, huom: nimenomaan, seurakunnalleen. Ja hän noudattaa näitä, koska vl omatunto kasvatetaan kolkuttamaan näiden ei-kirjoitettujen normien, sääntöjen sun muiden mukaan.
Ihmeellisintä lie, että nämä syntikäsitykset saattavat sitten muuttua vuosien aikana. Esim. käsitys hiusten permanenttaamisesta heitti häränpyllyä ykskaks eräiden talvipäivien aikana n. vuonna 80. Ensin synti olikin yhtäkkiä sallittu. Televisio oli ennen syntiä, vaikka se oli kiinni. TV:n pitäminen kodissa johti auttamatta seurakunnasta poispotkimiseen...Käsitys kaunistautumisesta esim meikkaamisen synnillisyydestäkin on muuttumassa...
Ja ihmellistä on sekin, että jokaisen vl:n omatunto kolkuttaa pahasti, jos korviin ilman lävistyksiä laitetaan keikkumaan koruja, juuri sama koru kaulalla ei kolkuta omaatuntoa mitenkään.
Sitä miettii, että miten nämä asiat on oikein Raamatusta johdettu.
pidä sama nikki,joohan?
jos eläisimme kuin kirjoitat tekstistä toiseen,olisimme lain alla.
mutta me saamme olla ja uskoa armon alla -meillä ei ole onneksi mitään sääntöjä,vaan omatunto mittarina elämämme matkalla.ja ihana virvoittava evankeliumi pesulähteenä synnin tartunnaisille.
jos meitä vl:a ohjeistetaan(kuten sanot) ja ohjataan kuin hevosia,mikä laukkaamista elämämme olisikaan!
"Käsitys kaunistautumisesta esim meikkaamisen synnillisyydestäkin on muuttumassa..." ,kirjoitat.
Ei ole muuttumassa yhtään mihinkään.Jumalansanan neuvot ja itse Jumalansana on ollut tähän päivään asti muuttumaton ja niin se pysyykin aina hamaan maailman loppuun asti.
Ketään ei ole seurakunnasta,Siionista,ikänä POISPOTKITTU.Heitä on neuvottu Kristuksen kirkkolain mukaisesti,ja koska eivät ole synneistänsä parannusta tehneet heidät on sidottu synteihinsä.Jumalan valtakunnassa on rakkaudella puhuteltu ja neuvottu.Mutta katkeruus on minilla vallannut mielen "minut potkittiin pois" tyyliin,ja siitä tuollainen klisee on saanut kenties alkunsa.
Ei maailma näe meidän onneamme.He näkevät vain meissä ahdistuneisuutta ja väsymystä,suuret perheet yms... Raamatussakinhan sanotaan,että maailma näkee meidät uskomme vuoksi hulluina.
Mutta kaikesta huolimatta pitäkäämme kiinni siitä minkä olemme lahjaksi saaneet ja sen myös lahjaksi haluaisimme antaa eli uskon ja hyvän omantunnon!
Enpä ole juuri tällä palstalla kirjoitellut viime aikoina. Kuluvan vuoden aikana lienee kolmas viestini. Palstaa olen seuraillut kyllä vähinsä. Sekoitat varmasti johonkin toiseen.
Kun nimim. tyttö niin hanakasti väitti, ettei sellaista kirjoitettua syntilistaa ole, niin entisenä vl:nä tiedän tarkasti, että kirjoittamaton on vahvasti olemassa. Ja niiden ohjeiden mukaan on elettävä, tai kuten kauniisti ilmaisit "tullaan rakkaudella neuvomaan". Molemmat tiedämme mitä se tarkoittaa. Ellet taivu seurakunnan tahtoon, olet poispotkittu. Raamatulla siinä ei ole mitään tekemistä.
Voitko muuten tuohon kysymykseeni: miksi korvassa keikkuva korusta vl:n omatunto kolkuttaa ja aiheuttaa "rakkauden neuvoja" sisarilta ja veljiltä? Muttei sitten mitään vastaavaa "rakkaudella neuvomista" tai kolkuttamista, kun ihka sama koru keikkuu kaulalla, on kiinnitetty pinnillä hiuksiin tai vaikka killuu sormessa?
Raamatusta ei löydy vastausta, vl:läisiltä se löytyy. Ja kaikkien vl:ien omatunto kolkuttaa, mikäli kyseinen koru keikkuu korvalla. Se on se kirjoittamaton sääntö liittyen syntilistaan. Ymmärrättekös.
Luin tuota viestiketjua. Taisit luulla nikillä listoittaja kirjoittavan olevan sama kuin allekirjoittanut? Ei ole.
Olen henkilökohtaisesti nähnyt 1970-luvulla kirjeen, missä Helsingin rauhanyhdistys ilmoittaa erottaneensa jäsenyydestään xx Jutila nimisen pariskunnan. Perusteena on muotoilu seurakunnan opista poikkeamisesta. Näitä löytyy myös muilta paikkakunnilta. Koska haluan kulkea Jumalan lapsena, en pane nimeäni tähän.
"Käsitys kaunistautumisesta esim meikkaamisen synnillisyydestäkin on muuttumassa..." ,kirjoitat.
Ei ole muuttumassa yhtään mihinkään.Jumalansanan neuvot ja itse Jumalansana on ollut tähän päivään asti muuttumaton ja niin se pysyykin aina hamaan maailman loppuun asti. "
Raamatussa ei puhuta meikeistä mitään, joten kyllä tällaiset ulkoiset ja kulttuurisidonnaiset tavat ovat muuttuneet ja muuttuvat. Raamatun aikaan naiset koristautuivat hiilellä ja okralla, ja sitä pidettiin hyvänä asiana, kun haluttiin miellyttää omaa miestään.
Ennen ei todellakaan hyväksytty permanenttia, ei edes lyhyitä hiuksia naisilla. Ne nähtiin syntisinä. Samoin housut ja lyhyet hameet naisilla ja parta miehillä. Katsopa ympärillesi nyt ja mieti, onko mikään muuttunut.
Ennen ei hyväksytty puuteria tai meikkivoidetta edes silloin, kun joku kärsi huonosta ihosta. Nykyisin on ennemminkin piittaamattomuutta muita kohtaan kulkea näpyt loistaen. Suurissa kaupungeissa nimenomaan puhujien vaimot sävyttävät harmaantuvia hiuksiaan, ja tämä trendi leviää koko ajan. Venäjän uskovaiset meikkaavat ja käyttävät korviksia, eikä kukaan paheksu, koska kyse ei ole synnistä. Jumalan sana ei muutu, mutta kyllä kulttuuri ja tavat muuttuvat aikojen saatossa.
Nykymaailma on menossa siihen, että Jumalan kuva pitää tärvätä erilaisilla lisärei'illä. Luulisin, että sormuksiin ja kaulakoruihin ei suhtauduta samalla vastenmielisyydellä kuin lihaan sisään työnnettävillä.
Tuli valitettavasti adessiivi kun piti kirjoittaman illatiivi, siis 'lihaan sisään työnnettäviin'.
Minulle on porattu reikä hampaaseen ja sitten laitettu paikka tilalle. Pitäiskö omantunnon kolkuttaa?
en minä valehtele -ei tarvitse.ja ensinnäkään en halua kinastella uskonasioilla.se ei ole sopivaa kenellekään.
ympärilläni ei ole muuttunut mikään hamasta lapsuudestani.kyllä silloinkin oli kiharaa ja korua äidilläkin,isällä kello :)
minähän kirjoitinkin että "Jumalansana ei muutu",mutta synninluvallisuudessa eläminen ei ole oikeaa uskomista eli yksinkertaisesti sanoen:meikkaaminen yms ei kuulu elävässä uskossa matkaavalle sisarelle.
"Nykyisin on ennemminkin piittaamattomuutta muita kohtaan kulkea näpyt loistaen",sanoit.
:)
Raamatun kuvaamat kaupunkijuutalaiset sekä Raamatun kuvaamat kaupunkikristityt käyttivät ehosteita ja värjäsivät hiuksiaan, käyttivät korvakoruja (lävistetyt), rannerenkaita ja kaulakoruja. Tämä on puhdasta historian tutkimuksellista tietoa.
Siten ei siis ole millään tavoin väärin eikä syntiä värjäträ hiuskia ja meikata, kun kerran alkuseurakunnissakin niin tehtiin, Jeesuksen äiti niin teki ja kaikki muutkin Jeesuksen sukulaiset ja ystävät - ehkä Jeesus itsekin, sitä me ei tiedetä.
Hiousten värjääminen, meikkaus, korvakorut jne. eivät ole kiellettyjä, eivät syntiäkään. Syntiä sen sijaan on sanoa niitä kielletyiksi tai väärälle tielle joutumiseksi. Syntiä Raamatun mukaan on myös se, jos mies leikkauttaa hiuksensa päänsä sivuista. Sellainen mies, jolla on sivuista leikatut hiukset, ei ole uskomassa (raamatun mukaan), vaan hän on väärällä tiellä, eikä voi koskaan olla Raamatun Jumalalle otollinen, ennen kuin palaa takaisin Herran eteen ja antaa hiuksensa kasvaa. Raamatussa selkeästi sanotaan, että on syntiä, jos mies leikkauttaa hiuksensa päänsä sivupuolilta.
Jeesus tanssi juutalaista sen ajan iskelmämusiikkia. Samoin tanssivat ja soittivat ja iloitsivat alkuseurakuntien kristitytkin. Rytmimusiikki on Raamatun mukaista musiikkia iloita ja tanssia. Jos joku sanoo tanssia tai ryntmimusiikkia synniksi tai paheelliseksi, hän tekee silloin syntiä, koska puhuu Raamattua vastaan.
Tämä kaikii on Raamatussa. Se mitä on Raamatussa on hieman eri asia kuin se, mitä seurakunnassa opetetaan. Se mitä seurakunnassa näistä asioista opetetaan, on Raamatun vastaista pelkkää ihmissääntöä, josta julistajat joutuvat vielä vastuuseen Jumalalle.
Ei tarvitse laittaa reikiä tai lävistyksiä korviin, niihin saa koruja ilman lävistyksiäkin. Myös lävistämättömät koristukset korvissa luetaan pahaksi synniksi.
Tietysti pitäisi; jos olisit elänyt terveesti, ei reikiä olisi tullut. Poraus on vain reiän muotoilua ja mädännäisyyden poistoa. Paikkaus sitten jälkien peittelyä.
Yrität kunniakkaasti etsiä edes jotain rationaalista logiikkaa näislle kielloille... :-)
Se vain on turhaa sillä logiikkaa ei todellakaan ole. Reikä tai ei mutta koru korvassa osoittaa ettei ole kuuliainen Jumalan Valtakunnan neuvoille. Koru sormessa, ranteessa, kauluksessa, kaulalla tai nilkassa ei saa aikaan samaa nuhtelua.
Se vain on niin... :-)
Ja Jumala hymyilee SRK:n touhuille...
Voisitko ystävällisesti välttää passiivimuodon käyttöä?
Voitkos ystävällisemmin olla viilaamasta pilkkua?
olen monta kertaa toistanut samaa,mutta jälleen se sopii vastaukseksi:
emme ymmärryksen kautta usko,vaan uskon kautta ymmärrämme.
yksinkertaisesti.
Olisin mielelläni samaa mieltä, mutta tarkentaisitko varmuuden vuoksi lausahduksen " Ei tarvitse laittaa reikiä tai lävistyksiä korviin"? Mitä eroa näillä älyttömyyksillä on?
Kun vl:t mieluusti sanoo, että korvikset ovat syntiä juuri lävistyksen takia. Kaikkiin korviksiinhan ei tarvita lävistyksiä ja silti nekin katsotaan synniksi. Siis korvanlehteen nipistettävä koru on syntiä korvassa, mutta kun saman korun pistää korvan yläpuolelle pinnillä hiuksiin kiinni, niin appajee: ei mitään syntiä.
Uskon kautta ymmärrämme.
Mitä on uskosi, Nasaretti?
Onko se uskoa ihmisin seurakunnassa?
Katsos kun ei ole Raamatussa annettu niitä ihmiskäskyjä, joihin uskot ja joita noudatat pelolla ja toisinaan iloissasi. Ne on ihmiskäskyjä ja ihmissääntöjä, eikä niillä ole mitään tekemistä Jumalan tahdon kanssa, vaan ihmisten tahdon kanssa.
Ei Jumala tahdo, että uskot ihmissääntöihin ja ihmisviisauteen enemmän kuin Häneen.
Mitä on uskosi ja mihin se perustuu?
uskosi on lujaa luottamusta seurakuntaasi ja ojentautumista seurakuntasi opetuksen mukaan.
Se ei ole Jumalalle mielen mukaista uskoa, eikä se tee autuaaksi, eikä se vie sinua taivaaseen, sillä se on väärää uskoa Jumalan silmissä, koska se ei ole lujaa luottamusta Jeesukseen, eikä se ole ojentautumista Jeesuksen armon varaan elämiseen.
On eri asia uskoa Jeesuksen sovitustyö omalle kohdalle kuin uskoa seurakunnan ihmisviisauksiin. On eri asia luottaa Jeesukseen kuin luottaa sokeana seurakunnan ihmisviisauteen.
Uskon kautta ymmärrämme.
Mutta tarkoitus ei ole, että uskon kautta ymmärrämme ihmissääntöjä ja ihmisoppeja, sllä se on uskoa ihmissääntöihin ja ihmisoppeihin.
Kun uskosi perustuu ihmisten viisauteen (seurakuntaan), silloin sinä uskosi kautta ymmärrät vain ihmisviisautta etkä kykene erottamaan sitä Jumalan sanasta, vaan luulet sitä Jumalan sanaksi.
Jos uskosi perustuisi yksin Jeesukseen, silloin sinä olisit vapaa ihmissäännöistä, koska erottaisit ne Jumalan sanasta.
Reiän ja lävistyksen ero kyllä jäi minullekin epäselväksi. Reikäkorvia, -neniä, -kulmia, -huulia, -nännejä, -napoja jne jne en kyllä välitä katsella. Ovat pervoja näin ei-vl -näkemyksellä ainakin.
Lues ny tarkkaan pikkunäsäviisas, tulis rautalankaa:
Korvanlehtiin voi laittaa reijät, tiätkö? Ennen ei ainakaan puhuttu korvanlehden lävistyksistä. Vasta kun kulmiin, sieraimiin, nänneihin, napoihin alettiin pistää "reikiä, niin niistä puhuttiin lävistyksinä, koska se kuvasi paremmin. Sen jälkeen korvanlehden reijitystäkin alettiin kutsumaan lävistykseksi. Näin ainakin meillä päin, eikä kovin kauaa sitten. Ja tässä viestiketjussa juttu oli ainoastaan korvanlehden reijityksestä=lävistys.
Kyllä niitä reikäkorvia, -kulmia, huulia vaan sunkin pitää katsella. Niitä on nykyään pilvin pimein. Lävistys huulessa on yhtä kuin reikä huulessa. Hah.
en löydä kirjoituksestasi itseäni.
"Minä uskon Jumalaan,Isään,kaikkivaltiaaseen,Taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen Kristukseen Jumalan ainoaan poikaan meidän Herraamme..."
Toivon elämääsi kaikkea hyvää ja jospa kerran saisit uskon kautta ymmärtää tätä Jumalan valtakunnan iloa,riemua ja rauhaa,et kirjoittelisi noin kuin kirjoitit.
ystävyydellä.
Tuo "reikä korvassa" ei ole kestävä argumentti, koska emmehän me vl:t suopeasti katsele sellaistakaan, joka pitää klipsikorviksia. Eli sellaisia, jotka nipsautetaan korvanlehteen roikkumaan kuten pinni hiuksiin.
Korvakorujen käyttämättömyys on siis vain tapa. Valitettavasti.
"Kun vl:t mieluusti sanoo, että korvikset ovat syntiä juuri lävistyksen takia."
Onko totta? Haluan liittyä heti vanhoillislestadiolaisiin, jos noin on!!! Osaako joku kertoa Sammatin kerhon yhteystiedot?
Samapa tuo, miksikä niitä reikiä kutsutaan, yhtä ällöjä ovat.
Ja kun reikään pitää vielä työntää jotain roinaa roikkumaan, estetään luontoäidin mahdollisuudet paikata ihmisen typeryydet.
Ensin:
ei missään konsereissa mitään pilkkaajia ole, ellet sitten mene saatananpalvojien konsertteihin!
Minkalaisena sinä oikein pidät muita ihmisiä?! Pilkkaajina?!!!! Hei haloo!!!!
Tutustu ihmisiin, niin tajuat, etteiv'ät he ole pilkkaajia! Ehkä vl-uskovaiset itse ovat suurempia "pilkkaajia" kuin ne, joita nimittelette pilkkaajiksi?
Sitähän sanotaan: että se joka toista haukkuu, on itse sitä, miten toista haukkuu.
teidän ehkä pitäisi muuttaa lapin erämaahan asumaan, etteä ette var asti olisi tekemisissä muiden ihmisten kanssa, kun te kerran toisia ihmisiä pidätte pilkkaajina, vaikka ette edes elä heidän kanssaan, ettekä tunne heitä.
Kaikille on selvää, että vl-seurakunnassa on kymmenittäin sääntöjä, joita ei ole ylöskirjoitettu. Mutta sääntöjä ne ovat. Typeriä ihmissääntöjä, jotka ovat eksyttäneet uskovaiset pois Jumalan armosta. Olette samanlaisia Jumalasta pois eksyneitä kuin kolossalaisseurakunta, jossa oli alettu seurata seurakunna määrittelemiä käskyjä ja sääntöjä. paavali kirjoitti heille, että sellainen on epäjumalanpalvelustra, vaikka ulkonaisesti se erehdyttävästi näyttäisikin Jumalan palvelemiselta.
Onneksi muut alkuseurakunnat eivät olleet kuin kolossalaiset. Onneksi muut uskovaiset eivät ole kuin v-lestadiolaiset, jotka seuraavat ihmissänntöjä ja nimittelevät toisia pilkkaajiksi.
uskovaiset ovat ,hakevat kokoaika toisistaan vikoja --että sinä et ole tosi uskovainen . Minusta se ei kuulu kellekkään toiselle ihmiselle uskonko vai en --miksi tehdä uskon tunnustuksia --sitäkövarten että sitten saa näyttää sormella että toine ei olekkaan uskovainen kun on korvakoru tai meikkiä maamassa --voi hyvä tavaton teitä ihmiset . Koittakaahan tulla järkiinne ennenkun on myöhäistä . kai joku tulee ja sanoo että mene pomminkanssa ja tapa heidät vähäuskoiset . näitä ne uskovaiset ovat --aivopestyä raukkamaisia ihmisiä joilla ei ole omaa harkintakykyä.Johtajaan on luotettava vaikka hän olisi kuka -
Mitäpä, jos vaihtaisit näppäimistösi ehjään?