Miksi kiusaat aina?

Anonyymi-ap

Kerro miksi? Luuletko, että halusin syntynyt vammaisena? Että en haluaisi olla terve? Sinun haukkuminen ja kiusaaminen satuttaa minua! En tajua sinua lainkaan. Mitä saat siitä, että kiusaat ja haukut minua?

32

783

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Yleensä kiusaaja on pikkusieluinen omaan elämäänstä tympääntynyt surkimus ja än koittaa tuolla kiusaamisella saada itselleen tunteen paremmuudesta. Siksi hän kiusaa sellaisia ihmisiä, jotka poikkeavat tavanomaisesta tai tavallisesta.

      Kiusaaja myös pelkää erilaisuutta ja sitä, että hänen pienuutensa ja olemattomuutensa tulee esille.

    • Anonyymi00002

      Tuo kiusaaja ja haukkuja on sairas , mutta se ei ole mikään puolustus teoilleen. Kaikki kiusaaminen ja haukkuminen on täysin tuomittavaa. Oon niin pahoillani puolestasi! Toivottavasti sinulla on läheisiä jotka tukevat.

      • Anonyymi00003

        Jes, voi olla vaikka narsisti. Jos tää näitä tällä vuosituhannella syntyneitä, se on jopa todennäköistä siinä mielessä, että mediassa on kauheesti ollu juttuja miten nuoret aikuiset selvästi narsistisempia kuin vanhemmat ikäpolvet. Henkinen väkivalta on myös kriminalisoitu. Jos sanoo perusterveelle vaikkapa runkkari tai idiootti, se tuskin on, mutta jos pilkkaa ym vikaa, vamma tai saiarutta ja aina pahempaa jos jatkuva. Harkitse rikosilmoitusta, niin teen minäkin osin siksi ettei eskaloituisi hallitsemattomaksi. Väärintekijä on se jonka pitää muuttaa käytöstä!

        Veikkaan, että tää Loimaa on paljon pahempi, mutta siellä käydessä en ole itse koskaan kuullu mitää negaa enkä Ypäjällä asuessa kuin jonkin verran lähipiirissä. Niin täähän on sitä maakuntaa missä toiseksi tylyimmät ihmiset. Täällä on kuulemma ansainnu vtuilut vaikken olisi mitään sanonut tai tehnyt. Jos taas sanon jotain noista mun jutuista ja njengi haluu siitä vtuilla, sekin on mun vika. Kaikki tuntuu kytkeytyvän jollain merkillisellä tavalla siihen, kun mä puhun mun terveysasioista (ja kenties sanapariin ulkoinen aivovamma): vakavia laiminlyöntejä monessa paikassa kotoa tyksiin, potentiaalisesti vakavaa väkivaltaa ja myös pysyvää haittaa, enemmän ja vähemmän hankalaa, isoja haitta- ja vaaratilanteita, vaikea depis ym

        Jengi suhtautuu niinku olis kyse jostain vähäpätöisistä asioista jotka on kiinni lähinnä viitsimisestä ja ettei menneitä kannata miettiä, eivätkä edes tiedä mistä kaikesta kyse. Jos olsi vaikka lievähkö mt-ongelma, siihen voiski noin suhtautua. Ei varmaan jos itsellä kaikki hyvin eikä ole kiinnostunut kuin itsestä, eikä ole kukaan tehny mitään eikä pysyvää haittaa tai vaaratilanteita. Jos olis toisin toimittu ja myös kirjattu kaikki ja oikein eikä kaiken kukkuraksi vtuiltu, näitä ei tarvisi käydä läpi. Minkä taakseen jättää, sen eestään löytää. Jos joku on oikeestim turhaa, tavanomaisten parisuhdeasioiden vatvominen vuossien jälkeen, puhumattakaan vakavan väkivallan käytöstä, mikä on jo melkein tyhmää, jos terveys ja elämä muuten kunnossa ts. uutta kehiin ja miettii myös omaa käytöstä ja se siitä

        lajijasuris

      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        ...eräs tyyppi tuli ykskaks vittuileen sillain kun hän sanoi kaverilleen/tuttavalleen mutta päivänselvää että se oli mulle. Mitään konfliktia ei ollut, joten vähän outoa ja täysin väärin. Huono käytös ei sietämällä lopu vaan lopettamalla se! Pieni ajatuksen vivahde että olis jotain entisyyttä mutta kuin mulla ei ihan paras kasvo- ja nimimuisti. Mitään täyspäisen touhua tuo ei ole. Mun piti tehdä pikku näpäytys mutta se jäi sitten, tällä kertaa. Pointti on väärä käytös mutta myös se, kun oma tilanne ei ole missään määrin omaa syytä, vaikka nää tyypit sellasta narratiivia ns. viljelee ts. vain viitsimisasia.

        Sit mä oon ihmetelly miks toiset on olleet suorastaan vihaisia, en tiedä olisko ns. taikasanat aivovamma, naisten- tai lastenhakkaaja elikkä oon jotain mielipiteitä esittänyt näistä ilmiöistä, joista eka koskee itseä triplasti. Muta kellekään ihmiselle suoraan en ole mitään sanonut, mutta aivab liian yleisiä ilmiöitä ovat eikä ainakaan helpota, jos nuoremmassa päässä syntyy jatkuvasti uusia narsisteja.

        lajijasuris

    • Anonyymi00005

      Kouluampumisista vissiin liikaa kulunut, kun koulukiusaamiset rajussa kasvussa. Ellei sitten olla menty naurettavuuksiin ja kirjataan kaikki pikkuläpsyt ja yksittäiset haukkusanat niinku esim. Uoti "runkkari" (siitä ei siis ollu edes kyse). Oli "tappelu" bussin edessä, tuskin jälkeä tuli naamaan, ja potkaisipa itsekin ym. Olis voinut jättää myös jättää lapsellisen napin painelun vai oliko näitä jossain määrin muotitauteja feikkinepsy tai feikkimt-häiriö ja tic tic ticitti sekä tuli itkupotkuraivari.

      Kotioväkivallasta kirjataan kans nauretytavat pikkulapsyt. On omaa kokemusta ihan kunnon fyysisestä väkivallasta (on viitteitä epäillä jopa eritytäin vakavaa vammantuottamusta: joku hoitaja sanoi jotain hyvin kiinnostavaa...) ja myös henkisestä sekä laiminlyönneistä ym. Missään ei näitäkään mainita, ja jos näistä tai melkein mistä vaan, ei lääkärit ym. kirjaa silti oikein mitään ylös. Nytki huomaa, kun mä näistä puhun, kuitataan ettei kannata vanhoja miettiä. No mutta lis aikoinaan toimittu kuten pitää eikä lähdetty kieltämis- ja vähättelylinjalle sekä vääristellä ja hävitetä asiakirjoja.

      Ei niin kovin kauan sitten ollut noita nepsy- ja narsistipiirteisiä lapsia, teinejä, nuoria aikuisia läheskään samassa määrin ja silti niin voimallisesti perustellaan, että diagnostiikka parantunut ja se selittää ja että heitä pitää ymmärtää. Ettei vaan olisi kasvatettu laiskuuteen ja liikaan vapauteen sekä narsismiin ja kun tähän ympätään vetelä koulunkäynti ja övekrisi menny somen käyttö niin ihmekö tuo. Hyysätä heitä ei pidä, vaan säännöt, rajat, vastuut ja rangaistukset vaikka myöhemminkin.

      Kumma juttu, kun itsellä on vaikka mitä fyys&psyk ongelmaa, kotona, oli,terveydessä, on 3 suht vakavaa päävammaakin sekä kasvatettu paljio päinpeetä. En ole noita metodeja aikuiseina apinoinut eli siirtänyt omaan elämään, en aiheuttanut fyysistä väkivaltaa, en henkistäkään (tekemisestä olen voinut sanoo) en ainakaan siinä määrin, että olis tullu jollekulle sotetarvetta.

      Mutta siellä pesiskentällä mietein jäätelön mittaisen tauon ajan, tekisinkö ja saisinko vajakkina tehty yllättäen semmosen pään liikkeen (hän jäi istuun sopivaan paikkaan), jolloin vtuilut olis ainakin hetkeksi ohi, pahimmassa tapauksessa koko elämä. Järkkärit oli äärilaidoilla ja muu henkilökunta kioskeissa eikä, kukaan olisi nähnyt ja tajunnut mitään ennen kuin tapahtuu! Tänmähän voisi olla hyväkin palvelus ympäristölle, harvoin huono käytös kohdistuu vain yhteen ja noilla on usein fyys. väkivaltaakin

      Julkisuudessa ollut vaiikka mitä vastaavia mutta eipä vaan kaikki saa samaa shittimyrskyä. No tämä kertonee, että osun ongelmien ytimeen ja teen oikeita toimia - jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu!

      lajijasuris

      • Anonyymi00006

        Kyllä minä muistan lajijasuriksen säälimättömät spekulaatiot Valkeakosken nuoren tytön murhaan liittyen. Mitä se sitten oli, nettikiusaamista omaisia kohtaan.

      • Anonyymi00007

        Toivoisin ettet enää suolla näitä kommenttejasi.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Kyllä minä muistan lajijasuriksen säälimättömät spekulaatiot Valkeakosken nuoren tytön murhaan liittyen. Mitä se sitten oli, nettikiusaamista omaisia kohtaan.

        Ei, kyllä sympatiat on Vendin puolella. Olen pahoillani, jos joku on pahastunut mutta pelkkä spelukaatio on silti eri asia kuin aito mielipide tai käyttäytyminen. Se liittyi eri näkökulmiin ja täytyi olla ihan varhaisvaiheessa ja kenties media uutisoi puutaheinää. Mä oon paljom lukenut murha.infoa, jossa paljon speluloidaan myös. En muista mitä kirjoitin, ja en aksa tarkistaa tekstiä, mutta sitäkin enemmän on luetun ymmärtämisen ongelmia ihmisillä. Niinku vissiin nytkin, sillä em. kirjoitusten pohjalta tajuu ettei se noin mene.

        No, ehkä joku incel voisi olla, ja tavallaan oonkin, mutta fyysistä syistä enkä korvien välistä. No, en ole asiaa uhrannut ajatuksi, kun ei tällä terveydellä paljon tartte, mutta sen oon huomannu, että keskisuuret tissit, iloiset silmät ja ystävällinen hymy tuo hyvän mielen moneksi tunniksi, ja saattaa jopa näkee unta seuraavana yönä 😊

        lajijasuris

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Toivoisin ettet enää suolla näitä kommenttejasi.

        Niinpä jos kutosta tarkoitit, kun taas mun kirjoitus ei edes ole varsinaista kommentointia.

        lajijasuris

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Ei, kyllä sympatiat on Vendin puolella. Olen pahoillani, jos joku on pahastunut mutta pelkkä spelukaatio on silti eri asia kuin aito mielipide tai käyttäytyminen. Se liittyi eri näkökulmiin ja täytyi olla ihan varhaisvaiheessa ja kenties media uutisoi puutaheinää. Mä oon paljom lukenut murha.infoa, jossa paljon speluloidaan myös. En muista mitä kirjoitin, ja en aksa tarkistaa tekstiä, mutta sitäkin enemmän on luetun ymmärtämisen ongelmia ihmisillä. Niinku vissiin nytkin, sillä em. kirjoitusten pohjalta tajuu ettei se noin mene.

        No, ehkä joku incel voisi olla, ja tavallaan oonkin, mutta fyysistä syistä enkä korvien välistä. No, en ole asiaa uhrannut ajatuksi, kun ei tällä terveydellä paljon tartte, mutta sen oon huomannu, että keskisuuret tissit, iloiset silmät ja ystävällinen hymy tuo hyvän mielen moneksi tunniksi, ja saattaa jopa näkee unta seuraavana yönä 😊

        lajijasuris

        ...sitäpaitsi Vendin tapaus on lajissaan hyvin poikkeuksellinen, yllätys ja järkytys monelle asiantuntijallekin. Oliskohan omat spekut ollu: nykypäivänä nyt vaan eka veikkaus on, osapuolten ollessa vaaleanaamoja, joku huumeiden käyttöön liittyvä syy esim. velka. Tuon tapauksen ilm. sama kaivoi ennenkin ikäänkuin todistaakseen sillä mun yleisen ajattelun. Näinhän nämä ei mee

        Useimmiten miehiä henkirikoksissa, mutta ei naiset harvinaisuuksia ole. Tulikin mieleen, että se Hiirosen tapaus oli myös tosi tosi raukkamainen ja törkee, huumekuvioksikin. Siinä muuten taisi joku jossain määrin sivullinen kostaa ja meni "omasta tahdosta" vankilaan. Periaatteellisella tasolla onnistusi itseltäkin, kun ei ole mitään menetettävää.

        lajijasuris

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Niinpä jos kutosta tarkoitit, kun taas mun kirjoitus ei edes ole varsinaista kommentointia.

        lajijasuris

        ...nyt on vakavista asioista ja lisäksi osa ihmistä käyttäytyy niin, että mä oon ikäänkuin pakotettun puhuu (joo ei tää Forssaan liity mut periaate). He elää ensinnäkin ehkä jotain muuta aikaa mitä tarkoitan, muuta vtuilua jne. '

        Jos ei ole luurankoja kaapissa, tunne-elämä kunnossa, niin kyllä sillon pystyy puhuun ongelmista, kun taas kieltäminen on epäkypsää. Lisäksi vakavissa asioissa suuri patoutumisen vaara ja myöhemmin vakavan eskalaation

        Ja vielä kyllä lääkärin pitää tutkia kirjata merkittävät ja varsinkin vakavat oireet, väkivalta- ja tapaturmajutut, kolarit ym on ne sitten tullu kotona, koulussa yms omasta syystä vai muusta syystä, (epäillä kotiväkivaltaa hetkästi jo vauvalla) eikä lähtee denialisoimaan ja ignooraan minkä jälkeen puhetta esim. kehityshäiriöstä ilman perustetta ja mitä ei sitäkään edes kirjaa paperille niinkuin ei siis mitään oireitakaan!

        Ei varmaan ole oikein ja yhdentekevää, ei todellakaan mutta tässä yhdentyyppinen konkreettinen kuvaus omalta kohdalta, prkle!!! Ja mikä motiivi??? Tosta sulkeiden sisällä olevasta on vain eräänläinen aavistus, mutta ei harha vaan papereiden ja hoitajakeskustelun pohjalta mutta myös vanhempien käytös myötävaikuttaa, eivät olleet penaalin terävämpiä ja rauhallimpia mutta nepsynarsisteja kyllä

        lajijasuris

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        ...tämä olkoon viimeinen, ellen sitten jollekin vastaa

        Tapaihtuipa eräässä koulussa ja vain tämän muistan, ja sanojan mutta hänestä en anna vihjettäkään julkisesti, tai saan mieleen palautettua (Lsd/sieni trippi muuten vois olla kiinnostava): Lopeta nyt heti ennen kuin tapat sen! (pää otti osumaa seinää) - ei lue missään paitsi eläkehakemuksessa. Kaikkea tuli heti mutta pysyvääkin ja vanhat (eli mm. diabetes ins. ja vireystila huononi paheni + uusia tais tulla ajattelun ja puheen heikkenemine ja selvemmin psyyke heikkeni. En tiedä oliko noin dramaattinen mutta näähän on tuurista kiini, ja varsinkin kun alla oli jo yksi aivovamma.

        Lisäksi noihin aikoihun taloustilanne huononi dramaattisesti ihan vanhempien silkan hölmöilyn takia mutta minusta tehtiin syntipukki tähänkin sen päälle ettei terveysasioihuin puututtu tarpeeksi. Ei kiinnostanu kuin kaljanjuonti ja lainanmaksu. Jos jonkin ongelman yritti nostaa suututtiin niin pirusti, oltu jo äiti puukko kädessä, isä remmi (ja hällä riitto jos oli vähän eri mieltä yms) mutta hän kuoli ennen kuin pahempaa tuli ja olis tullut kun puupää varoitti "kun kasvatte, on kunnon tappelut"!

        Keskinäiset välit heikkeni ja etäistyi, varmaan kylmenikin. Myöhemmin vähän älähdin noista, mutta kappas hommattiin pakkohoitoon - haluttiin kuulemma auttaa. Ylipäänsä minä olen ollut hyväksi käytetty "työmuurahainen", jolle nämä perusterveet, ei käyhät, matkustelleet vtuli ja myös valitti omaa "surkeutta". olen perheen sisällä ollut yksin vs muut. Kaikki kaverisuhteet jäi hissuksiin terveyden heikkenemisen myötä - ei ollut koskaa eikä mitään ongelmaa niissä.
        Vanhemmat nyt kuolleet, sisaruksiin en halua olla yhteydessä, eikä hekään vaikka väittävät - ei kahvin juonti ole mitään välittämistä.

        lajijasuris

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        ...tämä olkoon viimeinen, ellen sitten jollekin vastaa

        Tapaihtuipa eräässä koulussa ja vain tämän muistan, ja sanojan mutta hänestä en anna vihjettäkään julkisesti, tai saan mieleen palautettua (Lsd/sieni trippi muuten vois olla kiinnostava): Lopeta nyt heti ennen kuin tapat sen! (pää otti osumaa seinää) - ei lue missään paitsi eläkehakemuksessa. Kaikkea tuli heti mutta pysyvääkin ja vanhat (eli mm. diabetes ins. ja vireystila huononi paheni uusia tais tulla ajattelun ja puheen heikkenemine ja selvemmin psyyke heikkeni. En tiedä oliko noin dramaattinen mutta näähän on tuurista kiini, ja varsinkin kun alla oli jo yksi aivovamma.

        ...ja yks varma muistikuva, vaikka valaehtoinen, äidin puukkoon tarttumisesta: kysyin siitä vauva-ajasta, kun papereista ei kaikki käy ilmi, että koska minut on ambulanssilla toimitettu sairaalaan, niin oliko aivan varmasti keuhkokuume vain jotain muuta. Ja miksi näin, tuolloin ensinnäki tutkimusmeneltelmät oli nykyistä huonommat mutta ennen kaikkea lääkärit olivat haluttomia kirjaamaan epäilyjä ja selviä kodin väkivaltajuttuja tai laiminlyöntejä ja paperiin kirjatgtiin höpöjä jos mitään.

        Minusta noin voimakas agressiivinen reaktio, kun ei ole mikään (varsinainen) keva, vain ja ainostaan raskaasti syyksiluettavaa riippumatta mitä tapahtui...ja tästä asiasta jos kysyi tuli joka kerta pakkohoitouhkaus!

        lajijasuris

      • Anonyymi00015

        Lajijasuris, liian pitkät viestisi jäävät varmasti useimmilta lukematta. Kirjoita lyhyemmin.

      • Anonyymi00016
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Lajijasuris, liian pitkät viestisi jäävät varmasti useimmilta lukematta. Kirjoita lyhyemmin.

        Ei kaikkea voi mutta joo on siinä lukemista jos kaikki oitkiä

        lajijasuris

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        ...tämä olkoon viimeinen, ellen sitten jollekin vastaa

        Tapaihtuipa eräässä koulussa ja vain tämän muistan, ja sanojan mutta hänestä en anna vihjettäkään julkisesti, tai saan mieleen palautettua (Lsd/sieni trippi muuten vois olla kiinnostava): Lopeta nyt heti ennen kuin tapat sen! (pää otti osumaa seinää) - ei lue missään paitsi eläkehakemuksessa. Kaikkea tuli heti mutta pysyvääkin ja vanhat (eli mm. diabetes ins. ja vireystila huononi paheni uusia tais tulla ajattelun ja puheen heikkenemine ja selvemmin psyyke heikkeni. En tiedä oliko noin dramaattinen mutta näähän on tuurista kiini, ja varsinkin kun alla oli jo yksi aivovamma.

        Lisäksi noihin aikoihun taloustilanne huononi dramaattisesti ihan vanhempien silkan hölmöilyn takia mutta minusta tehtiin syntipukki tähänkin sen päälle ettei terveysasioihuin puututtu tarpeeksi. Ei kiinnostanu kuin kaljanjuonti ja lainanmaksu. Jos jonkin ongelman yritti nostaa suututtiin niin pirusti, oltu jo äiti puukko kädessä, isä remmi (ja hällä riitto jos oli vähän eri mieltä yms) mutta hän kuoli ennen kuin pahempaa tuli ja olis tullut kun puupää varoitti "kun kasvatte, on kunnon tappelut"!

        Keskinäiset välit heikkeni ja etäistyi, varmaan kylmenikin. Myöhemmin vähän älähdin noista, mutta kappas hommattiin pakkohoitoon - haluttiin kuulemma auttaa. Ylipäänsä minä olen ollut hyväksi käytetty "työmuurahainen", jolle nämä perusterveet, ei käyhät, matkustelleet vtuli ja myös valitti omaa "surkeutta". olen perheen sisällä ollut yksin vs muut. Kaikki kaverisuhteet jäi hissuksiin terveyden heikkenemisen myötä - ei ollut koskaa eikä mitään ongelmaa niissä.
        Vanhemmat nyt kuolleet, sisaruksiin en halua olla yhteydessä, eikä hekään vaikka väittävät - ei kahvin juonti ole mitään välittämistä.

        lajijasuris

        Menkäähän vaikka katsoo mitä tekoäly vastaa kun kysyy onko vaarallista lyödä lasta (hintelä vs. roteva eikä kaikkien anatomia ole sama)) remmillä, ja solokipiällä... niinpä voi tulla joku vaurio heti tai mikä johtaa myöhemmin toiseen + tietty psyyke&personna + se onko täysin terve vai onko jotain.

        Tässä on taas eräs näkökulma. Ei nää asiat ole yksioikoisia eikä todellakaan mene niin että menneet on menneitä, kun ne jättää ikuisen jäljen varsinkin jos ihmiselle tulee pysyvää haittaa, sosiaalisia ja rahallisia ongelmia mitä kieltäminen ja vähättely entisestään syventäöä aivovammaisella. Tätä olen tarkoittanutnut sanoessani, että minuahan sitä olisi pitänyt paapoa. No ei ihan paapoa, kun minulla on ihmeen hyvä resilienssi ja kovuutta löytyy periaatteessa. Sitä oon paljo ihmetelly miks jollain perusterveellä ja kun hyvästä perheestä, on vähän huono resilienssi.

        lajijasuris

      • Anonyymi00021
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        ...ja yks varma muistikuva, vaikka valaehtoinen, äidin puukkoon tarttumisesta: kysyin siitä vauva-ajasta, kun papereista ei kaikki käy ilmi, että koska minut on ambulanssilla toimitettu sairaalaan, niin oliko aivan varmasti keuhkokuume vain jotain muuta. Ja miksi näin, tuolloin ensinnäki tutkimusmeneltelmät oli nykyistä huonommat mutta ennen kaikkea lääkärit olivat haluttomia kirjaamaan epäilyjä ja selviä kodin väkivaltajuttuja tai laiminlyöntejä ja paperiin kirjatgtiin höpöjä jos mitään.

        Minusta noin voimakas agressiivinen reaktio, kun ei ole mikään (varsinainen) keva, vain ja ainostaan raskaasti syyksiluettavaa riippumatta mitä tapahtui...ja tästä asiasta jos kysyi tuli joka kerta pakkohoitouhkaus!

        lajijasuris

        taitaa olla ja miksei olis traumatyylistä pakko- ja flash-muistelua mutta varma osittain muistikuva: siinä vaiheessa kun diabetes ins.oli jo niin voimakas, että pidätyskyky alkoi olla hankalaa ja kai selän retkahduksen jälkeen (mutt oliko eri tilanne), niin siinäkin kohtaa isä oli hakemassa remmiä ja oli antamassa kovan selkäsaunan mutta äiti sai estettyä. Joka tapauksessa onhan tuo syvän kehitysvammaista, mutta niin vaan ukko oli kumminkin armeijalla töissä. Sen sijaan että olis tehty jotain viety vaikka lääkäriin tai jotain, mut tämmöstä meillä. Ulospäin kaikki näytti hyvältä, niinku liian uysein

        lajijasuris

    • Anonyymi00011

      Kun olin koulutuksessa vähän finanssikriisin jälkeen aikoinaan sotainvalideille rakennetussa erityisopitossa, mutta sittemmin tai ainakin silloin oli suurin osa käytös-, psyk- tai päihdeinvalideja.

      Silti siellä oli yllättävänkin tiukat kiusaamisen vastaiset säännöt. Olitpa sitten keva, nepsy, pers.häir. ex-narkki, ex-juoppo, aivo- tai selkäydinvammainen tai psyk. sairas, niin herkästi joutui reksin puhutteluun ja herkästi uhattiin erottamisella mistä olis tullu tukikarenssia. Toimi helkutin hyvin! Kas, sairaat ja ja vammautuneet tai vammautettut noudattaa sääntöjä, kun on seuraukset. Ihmeellistä, eikö totta...!
      Kaupungin ilmapiiri oli myös hyvä, itse kohtasin vtuilua vain yhden S-marketin vanhan akan ja yhden pizzerian vai mikä se nyt oli jonkun afrikaanon toimesta.

      lajijasuris

    • Anonyymi00017

      Lajisaurus, miksi kiusaat aina?

    • Anonyymi00019

      Olisi hyvä puuttua kiusaamiseen heti tarpeeksi jämerästi, helppoo se ei ole yksin ainakaan. Ensin terävää tarvittaessa kovenevaa puhetta ja ääripäässä pyytää jonkun kouluttaa niinku ennen on tehty eli ns. takomaan järkeä kevalle päähän, että osaa käyttäytyä. Niinku totesin, kyllä sääntöjä noudatetaan kun on seuraukset!

      lajijasuris

      • Anonyymi00020

        Täälläkin osa vaan jatkaa sitä suunsoittoa, ja nyt ei edes mistään menneistä suoraan ainakaan enkä yhtään mitään ole tehnyt tai sanonut näille, en nyt enkä koskaan, vaan spontaanisti vtuillaan terveyttä.

        Olisko myös jotain sitä mitä todella toivon, että näitä myrkyllisiä, väkivaltaisia on alettu paremmin vastuuttaa ja tästä vähän vtuillaan. Tai vaikka näin: entinen naapurin ukko (alakoulun reksi) sanoi mulle kerran, kun mä tein lumitöitä traktorilla sille: sitä vois vaikka mennä itsensä ampuun, kun menneitä muistelee - ja kenties jopa jos olis mahdollisuus! - sen saman koulun reksi jossa löin pään jäähän spontaanin tai tönimisliukastumisen vuoksi ja jossa yhteydessä ensimmäinen lievä selän retkahdus ja kunnon päävamma mikä oli alkusysäys diabetes insipidukselle (komplisoituikin) ja muulle hypotalamuksen häiriölle. Ai, että kun olis ollut hyvät tsännsit isolla traktorilla teilata vanha ukko ja sama homma eräs tk-lääkäri keskustassa!

        Mää jo vuosia sitten sanoin, että jatkossa ei sitten tule varoituksia eli jos homma ei todella lopu, siirrytään toiminnan tasolle eli suoraan sanoen ns. tappomoodiin (koska ja mitä miten, jää nähtäväksi, toivon mukaan ei) mutta nämä puupääthän meinaa varmaan ehehheh joo joku vajakki niin varmaan mutta tyhmästä päästä kärsii kevan ruumis! Ei kuulkaas mitään väliä, moraalia on korkea, ei mainetta ei mammonaa minkä menettäisi ja se on ihan sama mihin täältä kotivankilasta menee. Kyllä kriminaalipsykologit kirjoittaa syyllisyyttä lieventävät lausunnot, on tästäkin ihan varma- ns. asuuhan minussa pikkujuristi ja mun historia on niin kompleksinen. Nää kaikki mitä oon kirjotellu muuten on laukaissut nää mun väkivaltafantasiat

        Tämä on tietysti se vihoviimeinen ja uskon myös olevan hyötyä muillekin, sillä kyllä tollasten kevapershäröjen pitää muutenki käyttäytyä huonosti ja kenties vielä lasten ja naisten hakkaajia.

        lajijasuris

      • Anonyymi00022
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Oletko puhunut psygologin kanssa vihanhallinnasta?

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Oletko puhunut psygologin kanssa vihanhallinnasta?

        Siitä en kun mulla ei ole sellasta mutta muuten juu, ja esim. sielläpäin eräs psyk.hoitaja sanoi mm. "tyhmyydestä sakotetaan" mut mäen muista tarkkaan ikä juttu mutta kumminkin terveysasiat sekä "ei menneitä kannata muistetella", no hei haloo onko vakavat traumaattiset asiat joku kannattavuuskysymys?! Ja jos ei asioita suostuta edes kirjaab oikein. Siellä oli myös se väärä pakkohoito missä sielläkin vtuiltiin.

        Täällä Loimaalla joku puhui psykologista, mutta mä sanoin etten mä tule jutteleen niitä näitä ja mua on sitten jumalattoman vaikee manipuloida sekä oikeastaan tärkein eli fakatat ja kronologia kirjataan kunnolla ja ylipäänsä, eikä kuitata sitä "mitä niitä vanhoja". mm. Näitä mitä tänne on kirjottanut ei lue eikä olla oltu halukkaita laittaa vaan kaikkee skeidaa.

        Eikös sinne vihanhallintakurssille pitäis noiden suunsoittajien mennä? Eikö jatkuvva törkeä terveysperusteinen vtuilu ole rikoslakiperusteisesti henkistä pahoinpitelyä.
        Minä lähden siitä että tahallinen huono käytös pitää loppua, eikä se voi mennä niin, että ellei pelkkä puhe tehoo niin siinä on keinot, jos kerran ei ole.

        Mulla on hyvä vihanhallinta ja tästä aasinsilta, kun just luin/näin:

        Joku Espoon sossu-ukko totesi, että pienet keskoset selittää väkivaltaisen käytöksen ja oliko lisääntymisen vielä, mutta hei haloo miettis nyt vähän väkivallan määrän vs pienten keskosten määrän välillä ts. ei mitenkään. Ei keskosuus ole sellanen mistä seuraa kaikki viat ja vaivat, ei varsinkaan aivoissa, koska ne on huippuplastiset, vaan ennemmin sydän ja keuhkot.
        Olen lukenut tutkimuksesta, jossa todettiin keskosilla myöhemmin elämässä olevan paremmin kuin väestössä keskimäärin, ainakin nämä sikäli kuin muistan:
        - liian riskin välttely
        - realismiaja rauhallisuus höttöimpulsiivisuuden sijaan
        -sympatiaa&empatiaa
        -sinnikkyys
        -stressinsieto
        -moraalikäsitys
        -sosiaalisuus
        -syy-seuraus -ajattelu ja kognitio (en ole aivan varma)
        -motivaatio kehittää ja kehittyä
        -resilienssi

        Kerrottakoon, että olen itsekin keskonen ja tunnista itseni listalta. Oikeastaan minua ei pitäisi olla olemassakaan! Empatia ja pikkusen sosiaalisuus (paljon puhuminen) karissut aibovammojen myötä.

        Ainoastaan avh:n suhteen on mahdollista, että tuo liittyy. Mutta laitetaan nyt ne loputkin.
        Se on semmonen, että vois olla niskan retkahdus. Mä oon syntynyt Loimaalla ja mä oon kuullu että niihin aikoihin eräs tumpelo kirurgi leikki kätilö ja kuulemma toisinpäin - virheitä tuli kukaan tykänny! Papereissa ei mainita mitään ongelmaa tai vammaa, paitsi oliko bilirubinemia (yleinen) - no mutta ei varmaan jos ylilääkäri töppää!

        Eräs keskussairaalan hoitaja (en laita muuta, kun ne saa näistä kuraa niskaa) sanoi mulle, että näkevät ja osaavat silmät kyllä näkee raajavammat ts. siispä ehkä ei synnytysvika, kun ei papereissa lue. No, mulla oli joku sydänongelma mihin oli digoksiini sekä sitten se ambulanssikyyti mikä kirjattu keuhkokuumeeksi.
        Mä laitoin äidille (isä oli kuollut jo kauan sitten) kovat kysymykset, kun aihetta vältteli:
        Ettei vaan olis käynyt, että keppana maistui vähä liikaa, ja oho, niska retkahti tai putosin?!
        tai Ettei vaan tullu juotua keppanaa liikaa, ja oho digitalis-myrkytys mistä hengitys vaikeudet ja mutkan kautta avh?! ja sitten kihahti, ja puukko käteen! Tämä oli, oikeesti, keskeisin syy pakkohoitoon mut viralliseksi syyksi laitettiin höpöjä - no, auttoiko psyykettä vai mahtoiko pahentaa!!!😡

        Kaikesta em. huolimatta on pompoteltu systeemissä sinne tänne ja eläkettä piti hakee moneen kertaan. No, mulla on ihmeen hyvä kognitio ja eräs koulutus meni helposti taso 5, ja mä oikein kysyin onko kaikki opetyssisältö ihan todella vaan tätä, kun 2-3 kertaa enemmän olisi voinut olla! Mitä ihmettä,mä osasin melkein kaikken ennakkoon baikken mitään ole tavotteellisesti optellu, niitä mitä ny on tarvinnut. Tuskinpa yliopistokaan olisi vaikee, mutta kielet on vähä (7) ja puhe sikavaikee (mielestäni aivovamman jälkitila tämäkin), sanoja kyl opein ihan hyvin ja jossain kohtaa kielioppi meni paremmin kuin Suomeksi mikä sekään ei huonosti menny. En muista arvosanaa mutta esseistä tuli aina kiitettäviä.

        Oli mulla yks yrityskuvioki oikeesti, en saanu lainatakausta, jos olis ollu itsellä, sitä varmaan tekisin, kun ei ole terveys huonontunut siitä hetkestä -ei tuo terveyttä tuo mutta rahaa ja sisältöä möllötyksen sijaan ja kivampi se on asua siellä missä kukaan ei tunne eikä nollaa ja mollaa sekä maisemakin kumpuleivaa ja järvistä. Kyllä se eutanasia pitää olla tai sitten poliisi luovuttaa valvotusti pistoolin hetkeksi käyttöön!🤔😮🥹
        Siinä kaikki.

        Ja juu, olen miettinyt että jospa sitten kysyis mutta kunnon terapiaa ei mitään höttöä, ja juu sen pitää olla nainen ja määrätyn näköinen (sellanen kuin hoitsut enimmäkseen) mutta sitä ennen nämä täältä ja vähän muuta kopioidaan referoituna heidän tietokantaa.

        lajijasuris

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        ... selvyydeksi osa näistä sosiaalisesti hankalista oireista vaihtelee, mutta kotona tehtävässä työssä ei pitäisi olla kohtuuton haitta, kun mä pystyn vähän säätään ja tapaamisethan sovitaan. En ole kauppaankaan saanu porttikieltoo ja siellä Forssassa ei ole vtuillu kukaan paitsi muutama sotetyyppi mut vähä eri syistä. Kai tämäkin jotain kertoo ja sekin ettei eläke tullu heti - eihän ne tee bisnestä eli miksi panttaisi eläkettä suotta!

        Täällä loimaalla on muutama narsku a-sos. jotka on tehny, tekee ja tulee tekee ellei pistetä rajoja! Miksei saisi! Ja sitten jos nää suunsoittajat kerran haluu tätä jatkaa niin onhan näitäkin: "tappaisit itsesi! "hyppää kaivoon!" Minähän en ole näistä mitenkään muistuttanut, en siis mitenkään, mutta nyt oon. Olisivat pitäneet suunsa kiinni, ei tartte näihin mennä"!!! Mutta tyhmästä päästä kärsii... sen minkä taakseen jättää... Ei sitä suotta ole näitä fraaseja ja onpa fiksuja!

        Onpa sitä sekin missä kehotetaan silmään tökkäseen mutta se on pahanpäiväinen väärinkäsitys miksi yks opettavainen fraasi oikeesti tarkoittaisi sokeuttamista! Ei sinne menneeseen mennä suotta tai kiusallaan, vaan hyvästä syystä, minkä kestää kun tunne-elämä on kunnossa eikä luurankoja kaapissa. Minulle passaa, mutta ymmärrän ettei ihan kaikille ja syyt löytyy ketjusta!

        lajijasuris

        lajijasuris

      • Anonyymi00026
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Juu se oli kerran ihan viiden metrin päässä etten tökänny takaapäin munuaisiin, rintakehään ja sitten hypoglossukseen, genitaaliin ja reisivaltimoon. Lanssi aika lähellä mutta kova työ ja mutta ainakin puheet olsi puhuttu vähäks aikaa ja pidemmän päälle varmaan mieli rauhottuu ja tulee vähän järkee ja harkintaa kummasti kokemusten kautta! Tässäpä voi olla yks skenaario mutta pidetääön peukkuja että osaavat käyttäytyä - kyllä se vieti täältä
        loimaallekin singahtaa, luulen niin.
        Oli rekvisiittaa mukana sattumalta muusta syystä - oikeesti. Niinku oli sillonkin kun mä menin yhtä autoo ostaan käteisellä. Vajakki ku on mitä parhain kohde ja uhri vai mitä!
        Kiitos ja kumarrus, nyt lopetan kirjoittamisen tästä teemasta

        lajijasuris

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Aloita omat keskustelusi. Älä vyörytä ylipitkiä kommentteja muiden aloituksiin.

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Siitä en kun mulla ei ole sellasta mutta muuten juu, ja esim. sielläpäin eräs psyk.hoitaja sanoi mm. "tyhmyydestä sakotetaan" mut mäen muista tarkkaan ikä juttu mutta kumminkin terveysasiat sekä "ei menneitä kannata muistetella", no hei haloo onko vakavat traumaattiset asiat joku kannattavuuskysymys?! Ja jos ei asioita suostuta edes kirjaab oikein. Siellä oli myös se väärä pakkohoito missä sielläkin vtuiltiin.

        Täällä Loimaalla joku puhui psykologista, mutta mä sanoin etten mä tule jutteleen niitä näitä ja mua on sitten jumalattoman vaikee manipuloida sekä oikeastaan tärkein eli fakatat ja kronologia kirjataan kunnolla ja ylipäänsä, eikä kuitata sitä "mitä niitä vanhoja". mm. Näitä mitä tänne on kirjottanut ei lue eikä olla oltu halukkaita laittaa vaan kaikkee skeidaa.

        Eikös sinne vihanhallintakurssille pitäis noiden suunsoittajien mennä? Eikö jatkuvva törkeä terveysperusteinen vtuilu ole rikoslakiperusteisesti henkistä pahoinpitelyä.
        Minä lähden siitä että tahallinen huono käytös pitää loppua, eikä se voi mennä niin, että ellei pelkkä puhe tehoo niin siinä on keinot, jos kerran ei ole.

        Mulla on hyvä vihanhallinta ja tästä aasinsilta, kun just luin/näin:

        Joku Espoon sossu-ukko totesi, että pienet keskoset selittää väkivaltaisen käytöksen ja oliko lisääntymisen vielä, mutta hei haloo miettis nyt vähän väkivallan määrän vs pienten keskosten määrän välillä ts. ei mitenkään. Ei keskosuus ole sellanen mistä seuraa kaikki viat ja vaivat, ei varsinkaan aivoissa, koska ne on huippuplastiset, vaan ennemmin sydän ja keuhkot.
        Olen lukenut tutkimuksesta, jossa todettiin keskosilla myöhemmin elämässä olevan paremmin kuin väestössä keskimäärin, ainakin nämä sikäli kuin muistan:
        - liian riskin välttely
        - realismiaja rauhallisuus höttöimpulsiivisuuden sijaan
        -sympatiaa&empatiaa
        -sinnikkyys
        -stressinsieto
        -moraalikäsitys
        -sosiaalisuus
        -syy-seuraus -ajattelu ja kognitio (en ole aivan varma)
        -motivaatio kehittää ja kehittyä
        -resilienssi

        Kerrottakoon, että olen itsekin keskonen ja tunnista itseni listalta. Oikeastaan minua ei pitäisi olla olemassakaan! Empatia ja pikkusen sosiaalisuus (paljon puhuminen) karissut aibovammojen myötä.

        Ainoastaan avh:n suhteen on mahdollista, että tuo liittyy. Mutta laitetaan nyt ne loputkin.
        Se on semmonen, että vois olla niskan retkahdus. Mä oon syntynyt Loimaalla ja mä oon kuullu että niihin aikoihin eräs tumpelo kirurgi leikki kätilö ja kuulemma toisinpäin - virheitä tuli kukaan tykänny! Papereissa ei mainita mitään ongelmaa tai vammaa, paitsi oliko bilirubinemia (yleinen) - no mutta ei varmaan jos ylilääkäri töppää!

        Eräs keskussairaalan hoitaja (en laita muuta, kun ne saa näistä kuraa niskaa) sanoi mulle, että näkevät ja osaavat silmät kyllä näkee raajavammat ts. siispä ehkä ei synnytysvika, kun ei papereissa lue. No, mulla oli joku sydänongelma mihin oli digoksiini sekä sitten se ambulanssikyyti mikä kirjattu keuhkokuumeeksi.
        Mä laitoin äidille (isä oli kuollut jo kauan sitten) kovat kysymykset, kun aihetta vältteli:
        Ettei vaan olis käynyt, että keppana maistui vähä liikaa, ja oho, niska retkahti tai putosin?!
        tai Ettei vaan tullu juotua keppanaa liikaa, ja oho digitalis-myrkytys mistä hengitys vaikeudet ja mutkan kautta avh?! ja sitten kihahti, ja puukko käteen! Tämä oli, oikeesti, keskeisin syy pakkohoitoon mut viralliseksi syyksi laitettiin höpöjä - no, auttoiko psyykettä vai mahtoiko pahentaa!!!😡

        Kaikesta em. huolimatta on pompoteltu systeemissä sinne tänne ja eläkettä piti hakee moneen kertaan. No, mulla on ihmeen hyvä kognitio ja eräs koulutus meni helposti taso 5, ja mä oikein kysyin onko kaikki opetyssisältö ihan todella vaan tätä, kun 2-3 kertaa enemmän olisi voinut olla! Mitä ihmettä,mä osasin melkein kaikken ennakkoon baikken mitään ole tavotteellisesti optellu, niitä mitä ny on tarvinnut. Tuskinpa yliopistokaan olisi vaikee, mutta kielet on vähä (7) ja puhe sikavaikee (mielestäni aivovamman jälkitila tämäkin), sanoja kyl opein ihan hyvin ja jossain kohtaa kielioppi meni paremmin kuin Suomeksi mikä sekään ei huonosti menny. En muista arvosanaa mutta esseistä tuli aina kiitettäviä.

        Oli mulla yks yrityskuvioki oikeesti, en saanu lainatakausta, jos olis ollu itsellä, sitä varmaan tekisin, kun ei ole terveys huonontunut siitä hetkestä -ei tuo terveyttä tuo mutta rahaa ja sisältöä möllötyksen sijaan ja kivampi se on asua siellä missä kukaan ei tunne eikä nollaa ja mollaa sekä maisemakin kumpuleivaa ja järvistä. Kyllä se eutanasia pitää olla tai sitten poliisi luovuttaa valvotusti pistoolin hetkeksi käyttöön!🤔😮🥹
        Siinä kaikki.

        Ja juu, olen miettinyt että jospa sitten kysyis mutta kunnon terapiaa ei mitään höttöä, ja juu sen pitää olla nainen ja määrätyn näköinen (sellanen kuin hoitsut enimmäkseen) mutta sitä ennen nämä täältä ja vähän muuta kopioidaan referoituna heidän tietokantaa.

        lajijasuris

        ... kuka kaivaa tollai puukon käteen tai syyttä suotta uhkaa pakkohoidolla ellei ole syyllinen ja jos vilpittömässä mielessä ei ole toista vahingoitettu niin kuinka tyhmä vajakki pitää olla ettei tajua tätä nätisti kertoo mikä on homman nimi ja mityä se hyödyttää pistää ilman oikeaa syytä pakkohoitoon???

        No tämä oli se puukkojuttu mutta sitten oli nämä koulun aivovammajutut (kerran muistan sanoneeni jotain että, kävi ja naapurin Niki jotain (reksi) ja eikun selkäsauna - mahtavaa kun olis pitäny aivovamman suhteen jotain tehdä niin eikun remmiä vaan jos auktorioteetista pahaa sanoo!!! + kaikki ne monet muut jutut miotä tullu ja se vetelä puuttuminen kotona myös monen lääkärin toimintaa (olivat raukkisnyhveröitä jotka uskalti sanoo ja käyttää väkivaltaa vaion lastaan kohtaan!), ja aivovammoista välittämättömyys jne ym ja isän mielipuolinen kuritus ja kilahtaminen, vähän samoja piirteitä kuin Milon isäpuolella (no sillon ei tietty ollu vielä Milo-juttua). Veli sai myös vähän muty paljo vähemmän tämmösta kohtelua mut ei hällä ollu mitään isompia ongelmia ym, sen sijaan sisko oli kullannuppu joka sai rauhassa vetää vaikka kevamaista känkkäränkkäshowta.

        Oikeastaan kiinnosti vain töissäkäynti, kaljanjuonti ja lainanmaksu ja sitten turhaa vinkumista siitä ja tästä - nyt aikuisena tekis mieli sanoo, että enemmän tai vähemmän kehitysvammaisia molemmat. Itsellä on vaikka mitä mutta ei virallista kevaa, pers.häröö eikä muutakaan käytösvammaisuutta. Olisko vähän siksi ku on vajaksi siunaantunu älliä ja oppimiskykyä aika paljon niin ymmärtää mitä ei kannata tehdä ja toiminnanohjauskin pelaa vähän paremmin ja miten tyhmää on impulssireagoida harkitsemattaMm. nämäkin asiat olisin halunnut siellä käydä läpi mutta eipä haluttu ja jos yritin vaatia niin uhattiin siis kiristettiin hoidon lisäyksellä. Moniko oikeesti mielisairas paranee 3-5 päivässä, en muista tarkkaan kaunako olin mutta jotain tollast?

        Se eräs työ tai yrityshomma olis ollu tavallaan tarumaterapiaa niinku sitä mulle "myytiinkin", ku se olis ollu mulle vaativuudeltaan lähinnä leppoisaa puuhastelua, on niin hyvä kognitio, huolellisuus, tarkkuus, luotettavuus, täsmällisyys eikä mun tartte rahaakaan huijata, kun osaisinsäästää ja sijoittaa ym. enkä pelaa shoppaile. Sori kirjotusvirheet mutta ei jaksa tsekata

        lajijasuris

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        ... kuka kaivaa tollai puukon käteen tai syyttä suotta uhkaa pakkohoidolla ellei ole syyllinen ja jos vilpittömässä mielessä ei ole toista vahingoitettu niin kuinka tyhmä vajakki pitää olla ettei tajua tätä nätisti kertoo mikä on homman nimi ja mityä se hyödyttää pistää ilman oikeaa syytä pakkohoitoon???

        No tämä oli se puukkojuttu mutta sitten oli nämä koulun aivovammajutut (kerran muistan sanoneeni jotain että, kävi ja naapurin Niki jotain (reksi) ja eikun selkäsauna - mahtavaa kun olis pitäny aivovamman suhteen jotain tehdä niin eikun remmiä vaan jos auktorioteetista pahaa sanoo!!! kaikki ne monet muut jutut miotä tullu ja se vetelä puuttuminen kotona myös monen lääkärin toimintaa (olivat raukkisnyhveröitä jotka uskalti sanoo ja käyttää väkivaltaa vaion lastaan kohtaan!), ja aivovammoista välittämättömyys jne ym ja isän mielipuolinen kuritus ja kilahtaminen, vähän samoja piirteitä kuin Milon isäpuolella (no sillon ei tietty ollu vielä Milo-juttua). Veli sai myös vähän muty paljo vähemmän tämmösta kohtelua mut ei hällä ollu mitään isompia ongelmia ym, sen sijaan sisko oli kullannuppu joka sai rauhassa vetää vaikka kevamaista känkkäränkkäshowta.

        Oikeastaan kiinnosti vain töissäkäynti, kaljanjuonti ja lainanmaksu ja sitten turhaa vinkumista siitä ja tästä - nyt aikuisena tekis mieli sanoo, että enemmän tai vähemmän kehitysvammaisia molemmat. Itsellä on vaikka mitä mutta ei virallista kevaa, pers.häröö eikä muutakaan käytösvammaisuutta. Olisko vähän siksi ku on vajaksi siunaantunu älliä ja oppimiskykyä aika paljon niin ymmärtää mitä ei kannata tehdä ja toiminnanohjauskin pelaa vähän paremmin ja miten tyhmää on impulssireagoida harkitsemattaMm. nämäkin asiat olisin halunnut siellä käydä läpi mutta eipä haluttu ja jos yritin vaatia niin uhattiin siis kiristettiin hoidon lisäyksellä. Moniko oikeesti mielisairas paranee 3-5 päivässä, en muista tarkkaan kaunako olin mutta jotain tollast?

        Se eräs työ tai yrityshomma olis ollu tavallaan tarumaterapiaa niinku sitä mulle "myytiinkin", ku se olis ollu mulle vaativuudeltaan lähinnä leppoisaa puuhastelua, on niin hyvä kognitio, huolellisuus, tarkkuus, luotettavuus, täsmällisyys eikä mun tartte rahaakaan huijata, kun osaisinsäästää ja sijoittaa ym. enkä pelaa shoppaile. Sori kirjotusvirheet mutta ei jaksa tsekata

        lajijasuris

        ...osasin kaikki perusasiat ennen koulutusta ja yleisarvosana 5! Toinen pääopettaja oli yliop. leht. tai oli, ekonomi (KTT), talha-yrittäjä. hänen kanssaan oli paljon puhetta. Kuulemma alalla liian monet vielä 10 v. jälkeenkin tekee niin helppoja virheitä mitä mä en tee yhtään. Myös moni ei ymmärrä 10 v jälkeenkään hölkäsenpöläystä mitä tekee ja mä sisäistänyt helposti. Absurdia! Miten tollaet saa työssä pitää?
        Toinen pääopettaja oli myös yliop. lehti. OTT niin hän sanoi sinussa on ehdottomasti juristiainesta.

        En muista koskaan kysyneeni opettajilta mitä joku tarkoittaa tai lukemaani, en maatalousjutissa, en vero-ja ym. talousjutuissa. Ymmärrys ollu koetuksella puheen ymmärryksessä mutta sekin lähinnä täällä Loimaalla. Ei mulla mitään afasia diagnoosia ole, ehkä joku lievä vois olla ja tämä myös aivovamman jälkeen, mut voi olla väsyn ja depiksen aiheuttamaakin.

        lajijasuris

    • Anonyymi00024

      Loimaa on kiva kylä mukavilla ihmisillä.

      • Anonyymi00027

        Juu tää on kiva täällä syntyneille ja narsistien sisärinkiläisille. Forssa on ainakin sen mukaan mitä siellä käyny ja muutama sikäläinen tuttu puhunu, nii ihan kiva paikka. Viksbergillä oli vähän huono maine ja semmosta. Miljöökin siellä kaikkinensa paljon nätimpi ja monipuolisempi. Miinusta taitaa sitten olla työpaikkojen väheneminen ja autottomien kai vähän huono sieltä kulkee - junathan ei ainakaan kulje, en tiedä miten bussit, täällä tku-tre välilläkin ajot vähentyny valtavasti

        lajijasuris

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Nyt on olo että toivon todella sinun pitävän erittäin pitkän tauon tässä foorumissa.

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Nyt on olo että toivon todella sinun pitävän erittäin pitkän tauon tässä foorumissa.

        No tod. näk. ainaki tähän keskusteluun, mutta muuten en oikein ymmärrä näkemystä. Kyllä Loimaalla on omien ja muiden havaintojen mukaan tylympää ja on sisäänpäinlämpiävämpää käytöstä kuin Forssassa, Tammelassa tai vaikkapa Hämeenlinnassa. Olihan se joku kyselykin missä varsinaissuomalaiset oli toiseksi tylyimpiä uusmaalaisten jälkeen, mutta hämäläisten sijoituksesta en muista oliko mainintaa.

        MItä sitten tulee ongelmiin niin tauot, hiljaaaolot ym. eei ole hyvä ratkaisu, vaan ne olisi hyvä ratkoa mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Omalla kohdalla perusongelmat on sellaisiia ettei niitä voin enää korjata, kun taas monella on esim. semmoisia käytösongelmia mitkä kyllä hoituu jopa itsestään sopivilla kannusteilla (kuten lapsellinen kiukuttelu tai vastuuttomuus aikuisena) ja tai sos.terv. palveluilla. Lisäksi omalla kohdalla on siis tapahtunut paljon sellaista mitä ei missään nimessä saisi tapahtua ja suurin osa ongelmista olisi voitu välttää eri tahojen hyvällä asenteella proaktiivisilla toimilla. Paperitkin on aivan päin peetä ym.

        Ja vielä se, että olisin toivonut joitain vuosia sitten tukea tietyn yritystoiminnan (sellaseen missä voi hyödyntää tilanne huomioiden ihmeen hyvää kognitioo) käynnistämiseen, kun työkykyisyyttä jankattiin vaikkei tsänssejä palkkatöihin koska terveys on mikä on työllistymiseen ts, ongelma ei olisi ollu eikä se ole vieläkään itse työ. Kun sitä riittää kaiken maailman hihhulijuttihin, ja varsinkin korruptiiviseen rahoitukseen tod. näk. olisi maksanut moninkertaisesti jo veroja etupäässä sijoitustuottojen myötä mutta itse perusliiketoimintakin olisi tuonut valtiolle enemmän jo nyt mitä olisi ollut takausriski - eikä unohtaa sovi mitä tulee kulua etuuksista joita nyt tulee. Tästä maasta puuttuu sellanen tietty kokonaisharkinta. Nykytilanne on se kaikista p'*kin, kun ei voi oikein ylipäänsä mitään tehdä ja mennä (ns. kunnolla eikä vain pariksi tunniksi, vaan vaikka lentää johkiin) syrjäytynyt, köyhä ym. eikä ole eutanasiaakaan tai muuta ns. varmaa konstia käytössä

        lajijasuris

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1319
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      879
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      30
      623
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      590
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      568
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      531
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      523
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      502
    Aihe