Ystäväni entinen

Kyllä hämmästyin kovasti viimeöistä untani, joka siis meni näin:

Kyseisessä unessa seurustelin ENTISEN ystäväni EX-poikaystävän kanssa.
Kävelimme tämän kanssa maalla, jossa ihailin kadulla kulkeneita kissanpentuja.
Hetkenkuluttua menimme tämän kyseisen herran kotia, jossa hän suuteli minua. Muistan unessa ajatelleeni, että kyseinen suudelma ei tuntunut mielestäni yhtään mukavalta, mutta jatkoin silti.
Yhtäkkiä olimmekin laivaristeilyllä, mutta siinä vaiheessa heräsin.


Ei siinä unessa muuten mitään ihmeteltävää olisi ollutkaan, mutta hämmästytti vain että miksi ihmeessä näin unta entisen ystäväni exästä?
Minulla ei ole koskaan edes ollut minkäänlaisia romanttisia kuvitelmia kyseistä miestä kohtaan, joten miksi siis unessa...
1109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Uni voi ottaa esiintyjiksi ketä tahansa. Uni ei siis liitykkään tähän mieheen vaan johonkin toiseen, joka aiheuttaa epämielyttäviä tunteita, ei siis mielihyvää, suudelma, yhteys, häneen ei ole mieluisa.
Lisäksi naiseutesi voi olla vielä kypsymätön, et ole naisena vielä kypsä. Kissanpoikaset viittaavat siihen. Sinussa on jonkinlaista epäkypsyyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gabriella kirjoitti:

Kyllä hämmästyin kovasti viimeöistä untani, joka siis meni näin:

Kyseisessä unessa seurustelin ENTISEN ystäväni EX-poikaystävän kanssa.
Kävelimme tämän kanssa maalla, jossa ihailin kadulla kulkeneita kissanpentuja.
Hetkenkuluttua menimme tämän kyseisen herran kotia, jossa hän suuteli minua. Muistan unessa ajatelleeni, että kyseinen suudelma ei tuntunut mielestäni yhtään mukavalta, mutta jatkoin silti.
Yhtäkkiä olimmekin laivaristeilyllä, mutta siinä vaiheessa heräsin.


Ei siinä unessa muuten mitään ihmeteltävää olisi ollutkaan, mutta hämmästytti vain että miksi ihmeessä näin unta entisen ystäväni exästä?
Minulla ei ole koskaan edes ollut minkäänlaisia romanttisia kuvitelmia kyseistä miestä kohtaan, joten miksi siis unessa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu