Nainen leikkii toimittajaa Järviradion perjantai-iltapäivässä. Hän säästää myös teostokuluissa laulamalla itse Suvivirttä. Erikoinen konsepti. Kaupallisena radioasemana olisi luultavaa, että myös mainoksia kuultaisiin. Eipä niitä ole kuulunut yli tuntiin. Konkurs, juu nou?
Järviradion asenteellinen juontaja
Anonyymi-ap
9391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
On helppoa olla samaa mieltä kollegan kanssa!
Älä keksi omia vtun demari!
Laita Pooki päälle siellä parvekkeella 🤣
Huutista!🤣
Tarkistin referenssin eikä siellä tuollaista väitettyä sisältöä ollut!
Et sinä mitään ole tarkistanut. Kunhan vain lässytät paskaa.
SDR on helppo tapa tallentaa taajuuksia ja kuunnella jälkikäteen. 😎
Ei kuulosta järkevän ihmisen toiminnalta
Eiköhän suvivirsi ole sen verran vanha kipale ettei teostomaksut enää sitä koske. Ja sehän on ihan hyvä asia että ei tule koko ajan niitä typeriä mainnoksia.