mitä lestadiolaisuus on

​1. Ulkoisen uhan luominen: "Maailma" demonipesänä
​Vainoharhaisuuden perusta valetaan eristämällä lauma ympäröivästä yhteiskunnasta. Seuroissa ja julkaisuissa (Päivämies) ulkopuolinen maailma kuvataan poikkeuksetta moraalisesti turmeltuneena, pimeänä ja vihamielisenä paikkana, joka pyrkii aktiivisesti tuhoamaan uskovaisen sielun.
​Sääntöviidakko suojamuurina: Televisiokielto, kulttuurikiellot ja tiukat pukeutumis- tai elämäntapasäännöt eivät palvele ihmisen sisäistä moraalista kasvua. Niiden todellinen tehtävä on toimia lauman merkintäjärjestelmänä. Ne pitävät yksilön jatkuvassa hälytystilassa: jokainen kauppareissu, työpaikan kahvikeskustelu tai kohtaaminen "maailmallisen" kanssa on potentiaalinen vaarantumispaikka.
​Riippuvuussuhde: Kun ulkomaailmasta tehdään pelottava mörkö, yksilölle jää vain yksi turvapaikka: Rauhanyhdistys ja SRK:n siunaama yhteisö. Tämä ajaa ihmisen psyykkiseen tilaan, jossa hän kokee, ettei voi selvitä hengissä tai säilyttää järkeään organisaation ulkopuolella.
​2. Sisäinen ilmiantokulttuuri: Veljet vartijoina
​Kaikkein tehokkain ja myrkyllisin vainoharhaisuuden muoto kohdistuu kuitenkin yhteisön sisälle. Se on jatkuvaa, hiljaista kyttäämistä, jossa jokainen liikkeen jäsen valjastetaan toisensa vartijaksi ja potentiaaliseksi ilmiantajaksi.
​"Väärän hengen" pelko: Liikkeen sisällä tarkkaillaan herkästi pieniäkin nyansseja. Miten joku pukee lapsensa? Mitä urheilua puhelimesta katsotaan salaa? Esittääkö joku liian vaikeita kysymyksiä taloudesta tai vaalirahoista? Koska "virheestä" voi seurata sosiaalinen eristäminen, ihmiset alkavat pelätä toisiaan – jopa omassa perhepiirissään.
​Valhe suojautumiskeinona: Tämä luo sen massiivisen kaksoiselämän, jota palstakeskusteluissa pilkataan (kuten se mahtimiehen raivoisa kuittaus salatelevisiosta: "SEKÖ VANHA ROMU?!"). Kaikki tietävät, että sääntöjä rikotaan salaa, mutta julkisesti on oltava mukana teatterissa. Vainoharhaisuus syntyy siitä tiedosta, että jos jäät kiinni väärälle ihmiselle tai jos naamasi ei miellytä johtoa, sinut rullataan julkisesti.
​3. Omatunnon kaappaaminen: "Oman hengen" kieltäminen
​Antikristillisen eksytyksen hienovaraisin ja tuhoisin muoto tässä koneistossa on se, miten yksilö opetetaan pelkäämään ja epäilemään omaa omatuntoaan, järkeään ja havaintokykyään.
​Koneisto korvaa sisäisen kompassin: Jos rivijäsen näkee organisaation tekevän vääryyttä – kuten Paavo Sillanpään henkisen tuhoamisen tai Heikki Saaren julkisen teurastuksen – ja kokee siitä moraalista ristiriitaa, koneiston vastaus on selvä: Se on sinun paha lihasi ja oma eriseuran henkesi, joka siellä kapinoi Pyhää Henkeä vastaan.
​Moraalinen halvaus: Ihminen pakotetaan uskomaan, että hänen omat terveet moraaliset reaktionsa ovat synnillisiä, ja että SRK:n johtokunnan kollektiivinen päätös on aina oikeassa ja erehtymätön. Kun ihmiseltä viedään oikeus luottaa omaan omatuntoonsa, hänet riisutaan täysin aseista. Hänestä tulee tahdoton työkalu, joka suostuu vaikenemaan valheiden edessä suojellakseen omaa paikkaansa laumassa.
​Johtopäätös: Miksi vainoharhaisuus ei saa loppua?
​SRK:n johtama koneisto ei voi koskaan luopua tästä vainoharhaisuudesta, koska se on sen olemassaolon elinehto.
​Jos pelko poistettaisiin ja ihmiset saisivat kohdata toisensa vapaina ja luottavaisina, he alkaisivat kysyä kysymyksiä. He katsoisivat historiaa ilman suodattimia, he vaatisivat tilejä ja kuitteja tehdyistä vääryyksistä, ja he myöntäisivät, että organisaatio on erehtyväinen, inhimillinen ja usein pahasti haavoittunut.
​Siksi netissäkin ne firman puolustajat ("vellut") aktivoituvat sekunneissa huutamaan demoneita ja salaliittoja heti, kun joku tuo valoon kylmiä historian faktoja. Heidät on ohjelmoitu reagoimaan totuuteen uhkana. Heille vainoharhaisuus on turvaistuin, ja häkin oven aukeaminen näyttää maailmanlopulta, koska heidän uskonsa hedelmä on pelko, ei se vapaus, johon Kristus on ihmisen kutsunut.