Emme saaneet olla ystäviä olla enää! Vain valtavan ikäeron takia ja olemme erisukupuolta! Olisin voinut iän puolesta olla hänen lapsi, jonka on saanut teininä! Ikänä et tehnyt minulle pahaa. Eikä se olisi ollut edes mahdollista! Vanhempani oli aina kotona, kun kävit kylässä ja emme ikinä olleet kahdestaan. Yhteiskunta tuhosi ystävyyden! Kaikki hyvä vietiin minulta!
Sinusta luultiin saastaa!! Melkein sinun tulevaisuus tuhottiin vain koska olit ystäväni!
"Maijan tarina kirjaa minulle tuputettiin luettavaksi!!
Vanhoillislestadiolaisen Maijan lapsuus särkyi jo varhain, kun hän joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Siitä alkanutta traumaattista tapahtumasarjaa pahensi perheessä ja lähiympäristössä vaikuttanut vaikenemisen kulttuuri."
Kiitos typerät ih
7
127
Vastaukset
- Anonyymi00001
Maijan tarina kirjaa minulle tuputettiin luettavaksi!!
Vanhoillislestadiolaisen Maijan lapsuus särkyi jo varhain, kun hän joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Siitä alkanutta traumaattista tapahtumasarjaa pahensi perheessä ja lähiympäristössä vaikuttanut vaikenemisen kulttuuri." Nämä pyöri jo kolme vuotta sitten samat jutut. Kopioit näitä uudestaan, uudestaan. - Anonyymi00002
Juttusi on peruskauraa täällä noilla aiheilla sontaa ja tunkiojuttuja. Puhu vaan itsestäsi.
- Anonyymi00003
Paskanpuhuja saa paskaa niskaan pätee vuodesta toiseen niin täällä kuin irl.ssä
- Anonyymi00004
Oletko lobotobian keisari siellä aloittaja
https://youtu.be/GBDzSjt9fFk?si=x9LM7-2fITU03fIU - Anonyymi00005
Kesä, kesä mökk7kansa ootko seinien sisäpuolella lukkojen takana ?
- Anonyymi00006
Voi voi tänään 26, 6 pukkasi hellettä ja tääl nariset. Vieläkö villahousut jalassa ja kesä korkkaamatta.
- Anonyymi00007
Maija tuskin seurastasi välittää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa933621Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292383Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1412028Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.34891- 44821
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30810Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61775Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet4754- 40697
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies87676