Ihminen tulee kastaa kirkossa, hänen tulee käydä rippikoulu, hänet tulee vihkiä avioon kirkossa ja hänet on haudattava kirkollisin menoin. Lisäksi hänen on käytävä kirkossa ainakin jouluna.
Muista käydä kirkollisissa tapahtumissa
Anonyymi-ap
3282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitään noista ei PIDÄ tehdä ja miksi pitäisi?
Menneen ajan traditioita, vallan pönkittämistä.
Näin itsekin ajattelin kun omassa elämässäni olen halunnut kuulua kirkkoon ja toimia elämän eri vaiheissa juurikin näiden periaatteiden mukaisesti. Viime vuosina kuitenkin uskoni ja luottamukseni omaan evankelisluterilaiseen kirkkoon ja sen hallintoon on murentunut. Kirkko ei edusta itselleni kenties enää sitä mitä siitä alunperin olin ajatellut. Olen jopa harkinnut eroamista, mutta en ole vielä päättänyt mitä teen.
Tee rohkea ratkaisu. Kuuntele sydäntäsi.