Kaupunginjohtajan veitsenterävää pohdintaa siitä, miten ratkaistaan Te-palveluiden siirto valtiolta kunnille:
"Edullisinta on, että työttömät löytävät itselleen mahdollisimman nopeasti mitä tahansa työtä. Uhkana on, että työttömyyden kasvaessa kuntien osuudet etuuksien rahoittamisesta nousevat niin korkeiksi, etteivät niiden rahat riitä muiden lakisääteisten palvelujen pyörittämiseen.
Toivoa sopii, ettei tästä tehtävästä tule ”piikki auki” palvelua, jonka kustannuksia ei pystytä etukäteen arvioimaan."
Ahneus täällä vie työpaikat. Se että raha ja valta keskitetään suvuille ja pienelle porukalle.
Kaupunginjohtaja Esa voisi alkaa tehdä töitä sen eteen, että täällä olisi työpaikkoja.
Alkaa suututtamaan tämä tilanne. Tosissaan.
Miksi työtöntä syyllistetään?
17
393
Vastaukset 17
- Anonyymi00001
Jää vaan venailemaan että Esa luo sinulle töitä.
Siinä kuluukin rattoisasti seuraavat 80 vuotta.- Anonyymi00002
Se saattoi tosiaankin olla niin että Kärsämäki meni eteenpäin johtajasta huolimatta eikä johtajan ansiosta. Meillä kun ei nyt näy mitään edistystä millään rintamalla vaikka vuosia on jo vierähtäny.
- Anonyymi00015
Anonyymi00002 kirjoitti:
Se saattoi tosiaankin olla niin että Kärsämäki meni eteenpäin johtajasta huolimatta eikä johtajan ansiosta. Meillä kun ei nyt näy mitään edistystä millään rintamalla vaikka vuosia on jo vierähtäny.
Oliko Kärsämäellä myös yhtä paha persuongelma?
Mistä siellä valitettiin että paikkakunnan kehitys pysähtyi... - Anonyymi00017
Anonyymi00002 kirjoitti:
Se saattoi tosiaankin olla niin että Kärsämäki meni eteenpäin johtajasta huolimatta eikä johtajan ansiosta. Meillä kun ei nyt näy mitään edistystä millään rintamalla vaikka vuosia on jo vierähtäny.
Taloushan oli plussalla ja kyläkuva virkustunut kovasti. Eiköhän sitä pöhinää tule kun tuulivoima työmaat käynnistyy...
- Anonyymi00003
Töitä on jos haluaa tehä niitä....mut kivaha seo ootella ja nostaa tukia!!! Ne vaan voi pienetä tuet ku raha ei riitä...
- Anonyymi00004
Kerroppas tuo niille 100 000 työttömälle jotka Orpon hallitus on hommannut jonoon ottamaan töitä vastaa, eli laitappas osoitetta minne tulevat töihin.
- Anonyymi00005
Ei muuta ku töihin vaan siitä ja sassiin.
- Anonyymi00006
Unohdit laittaa sen osoitteen.
- Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Unohdit laittaa sen osoitteen.
Kaupunginjohtaja on ollu täysin näkymätön ja kuulumaton virkamies.
Eikö pitäs vähän usiammin " lausua" meille johettaville jotain, vaikka runo,jos haapaveestä ei mittään enää oo. - Anonyymi00011
Anonyymi00007 kirjoitti:
Kaupunginjohtaja on ollu täysin näkymätön ja kuulumaton virkamies.
Eikö pitäs vähän usiammin " lausua" meille johettaville jotain, vaikka runo,jos haapaveestä ei mittään enää oo.Epäilen, että hv järjestelmän on uudessa nousussa. Tästä päästiin vuosia sitten pois. Voiku Marjukka ois ollu kaupunginjohtajana niin ois tapahtunut eteenpäin menoa. Nyt odotetaan ilmeisesti kuntaliitosta. No ehkä se ois pelastus.
- Anonyymi00008
Kyllä töitä tekevälle riittää.
- Anonyymi00009
Jep, mutta trollaamista ei lasketa työksi.
- Anonyymi00012
Töitähän on, muttei palkanmaksajia.
Työ ei lopu.
- Anonyymi00010
On työtä, jos ei nirsoile ja on aktiivinen.
- Anonyymi00013
Kerro missä
- Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Kerro missä
aina yhdet ja samat yksinpuhelut..🥱
- Anonyymi00016
Kaikkialla ja jatkuvasti huudetaan työvoimapulaa, työttömiä TYÖNHAKIJOITA on yli kolmesataatuhatta ja avoimia työpaikkoja alle satatuhatta.. Missä se työvoimapula on!!! Ei ole pula kuin ilmaistyövoimasta esim tukityöllistetyistä, jotka on työnantajalle "ilmaisia" kun osan palkasta maksaa valtio.. Todellinen pula on palkanmaksajista kuten ketjussa jo mainittiin mutta siihen ei valtaapitävät pitkällä tikullakaan puutu eivätkä puheissaan mainitse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1181498
- 50960
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r146774Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.123563Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e119535Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4429
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.134420