Lankapuhelimet hiljenevät lopullisesti

Anonyymi-ap

https://www.stara.fi/2026/05/31/suomen-puhelinlangat-hiljenevat-lopullisesti/
"Suomessa suljetaan yksi aikakausi tulevana kesänä. Puhelinlangat ovat kuljettaneet iloisia uutisia, riitoja, rakkaudentunnustuksia ja juoruja 1800-luvulta asti. Nyt lankapuhelimet vaikenevat lopullisesti.
Elisa luopuu kaikista lankaliittymistä kesäkuun loppuun mennessä. Monelle uutinen tuntuu lopulliselta niitiltä maailmassa, jossa kaikki on jo muutenkin digiä.

Ei siis ihme, että osa ihmisistä haikailee takaisin aikaan, jolloin puhelin oli kiinni seinässä, eikä kukaan voinut tavoittaa sinua metsäpolulla.
Nyt jos jätät puhelimen kotiin lenkille lähtiessä, saattaa kadonneen henkilön etsintäpartio lähteä huolesta soikeana perään."

Tuo täyttä valetta, että etsintäpartiot lähtisivät perääsi, jos kännykän/lypuhelimen kotiin jätät senaikaa, kun lenkillä käyt, täyttä puppua.
Tässä yhteiskunnassa ei ihmisistä pidetä huolta, ihminen voi hyvinkin olla kuukausia, yli vuoden kuolleena kotonaan, ei yhteiskuntaa kiinnosta pätkääkään.
Eivät viranomaiset selvitä, jos ihminen ei maksa sähkölaskuja, ei maksumuistutuksia ja perintälaskuja.
Sähkölaitos vaan katkaisee sähköt, ei selvitä onko henkilö edes elossa, kun ei maksa sähkölaskua.
Tuskinpa ekosrosk alkaa selvittämään onko ihminen elossa, jos roskakuski huomaa, ettei roskapönttöön ilemsty roskan roskaa, piha kasvaa nurmikkoa ja postilaatikko on täynnä postia.
Ainostaan jos olet töissä, etkä saavu töihin, niin työnantaja voi alkaa kyselemään, kun et saavu töihin.
Yksinäisistä ihmisistä ei tässä yhteiskunnassa välitä kukaan.

1

114

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Koskee tosiaan vain yksinäisiä, joiden katoamista ei muutamaan kuukauteen hoksaa kukaan. Jos taasen Ressu vaikenisi, niin toivoisimme vain peukkuja pitäen että tilanne jää pysyväksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe