Mattokauppiaat Teslalla

Anonyymi-ap

Nyt sittwn ailmät auki ja varoitelkaa myös ikäihmisiä.
Tänne Viksbeegiin pyrähtivät ja epähuomiossa avasin oven katsomatta ensin ovisilmästä.
Kaksi siististi pukeutunutta myivät kokolattiamattoja asennuksineen päivineen.
Kuulemma helppo pitää puhtaana, kestävä ja allergiavapaa.
Lemmikin omistajille myös sopivat matot.
Kovin innokkaasti esittelivät.
On kuulemma keski-euroopassa suurinta huutoa jo nämä.
Vähän ilkeä kai olin, kun herroja hassutin.
Esittelyn päätteeksi vasta kerroin ettei asunto ole omani vaan forsaa-asuntojen.
Eivät tästä hätkähtäneet vaan lupasivat ottaa yhteyttä forssa-asuntoihin ja selvittää olisiko tarve laittaa myös vuokra-asuntoja uuteen kuntoon.
Sen verran ikkunasta näin, että valkoisella Teslalla !! liikkuivat eli taitaa olla hyvää.bisnestä.
Saattaa olla, että ovat ihan oikealla asialla, mutta ajattelinpa nyt ilmoittaa.
Onko muilla havaintoa heistä?

16

364

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Meillä kävi keskustassa torikadulla.
      Oli sen verran upeita värejä ja kuoseja, että ihastuimme.
      Kaksioon matot kaikkineen päivineen 3400.
      Torstaina tulevat ja viikonlopuksi kuulemma valmista.

      • Anonyymi00002

        Kerrohan sitten, kuinka kävi?

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Kerrohan sitten, kuinka kävi?

        Torstai tuli ja meni.
        Niin taisi mennä myös 800,00 maksu joka maksettiin etukäteen.
        Numero joka käyntikortissa ja papereissa oli ei ole enää käytössä.

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Torstai tuli ja meni.
        Niin taisi mennä myös 800,00 maksu joka maksettiin etukäteen.
        Numero joka käyntikortissa ja papereissa oli ei ole enää käytössä.

        Voi hitto! Olipa huono kokemus. Tsemppiä <3

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Torstai tuli ja meni.
        Niin taisi mennä myös 800,00 maksu joka maksettiin etukäteen.
        Numero joka käyntikortissa ja papereissa oli ei ole enää käytössä.

        Kannattaa teettää näitä bisnesmiehiä varten laadukkaalla kopiokoneella valmiiksi nippu 200 euron seteleitä. Kokemus kertoo etteivät kiireen vuoksi ehdi tarkemmin tutustua hologrammeihin.

    • Anonyymi00003

      Kiitos että ilmoitit! Kokolattiamatto nykyaikana kuulostaa todella oudolta. Hyi!

      • Anonyymi00004

        No todella outona pidin tätä.
        Mahtaako olla trendi lainkaan keski-euroopassa.

    • Anonyymi00005

      euromarketin ruusukin on................

      • Anonyymi00006

        on liikenteessä, kesä on tullut.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        on liikenteessä, kesä on tullut.

        Niin, sun kommenttis onkin tosi sopivia aloitukseen

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Niin, sun kommenttis onkin tosi sopivia aloitukseen

        En löytänyt sitä oikeaa, vanhaa ketjua, johon kommentti olisi kuulunut.

      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        En löytänyt sitä oikeaa, vanhaa ketjua, johon kommentti olisi kuulunut.

        Okei, anteeks!!

    • Anonyymi00012

      Tässä ketjussa huomaa taas kerran kuinka helppoa apinan koijaaminen on yhä nykyäänkin.

      Jos ap:n ja Torikadun sankarin jutut oli edes puoliksi totta, niin suosittelen lämpimästi edunvalvojaa.

      Minä voin sellaiseksi ryhtyä pientä korvausta vastaan, niin ei tule pahat sedät enää ennakkomaksuilla kiusaamaan. 😆

      • Anonyymi00014

        Oikein ystävällistä ilkkua. Kato, herra Maailmaanähny , kaikki ei ole noin täydellisen teräviä joka tilanteessa kuin sinä.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Oikein ystävällistä ilkkua. Kato, herra Maailmaanähny , kaikki ei ole noin täydellisen teräviä joka tilanteessa kuin sinä.

        No näinhän se on, kuitenkin nyt helppona ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä annan sellaisen ohjeen että jos ovikelloa soittaa joku/jotkut tuntemattomat niin älä avaa sitä ovea! Ei varmaan mikään ylivaikea ohje ?

        Toinen neuvo on se, että jos kuitenkin haluat ovesi tuntemattomille avata ja heidän ehdotuksiinsa tarttua niin älä ainakaan maksa mitään etukäteen !Älä myöskään laita nimeäsi mihinkään sopimukseen jossa sitoudut johonkin niin ettet edes sitä tajua. Näiltä toissijaisia neuvoja et kuitenkaan joudu käyttämään kun noudatat ensimmäistä ohjetta.

        Vielä on kolmaskin neuvo : älä ikinä anna pankkitunnuksiasi kenellekään missään tilanteessa äläkä vastaa outoihin puhelinnumeroihin.

        Noilla välttää jo pitkälti vaikeudet. Aina kannattaa pitää mielessä että jos joku tuntematon haluaa tehdä kanssasi ap:n kertomalla tavalla niin sillä ei ole tarkoitus mikään muu kuin tehdä helppoa rahaa itselleen. Suomi on pullollaan näitä koijareita , oman maalaisia ja ulkomaisia, jotka myy ymmärtämättömille hirveään hintaan mm. putkirempat, aurinkopaneelit, katto ym remontit ja aina niillä on kiire saada heti nimi paperiin ja etumaksu tuotteesta/palvelusta. Mitään ammattitaitoa tai hyvää tarkoitusta näillä ei ole, jälkikäteen on paha pyytää menetyksiään takaisin kun sällejä ei enää löydy mistään. Puhelinnumero ei ole enää käytössä kuten tässäkin tapauksessa oli ja jos on joku firma niin sellaista ei välttämättä löydy mistään rekisteristä. Tämä Orpon hallitus on ajanut huijaritkin tekemään yhä härskimpiä temppuja kun kaikilta on rahat loppu.

        Tarkoitus ei ollut ilkkua vaan herätellä teidät huijatuksi tulleet tajuamaan millaista peliä tämä nykyään on. Ei noille koijareille pidä antaa mitään mahdollisuuksia vaan toivottaa ne hevon kuusen ennen kuin edes pääsevät valehtelemaan ja huijaamaan. Siis ovea älä avaa ja luurissa painat sitä punaista niin mitään ei pääse käymään.
        Hyvä kuitenkin että varoittelette muita, tosin nuo vaihtaa niin äkkiä maisemaa että tuskin Forssassa samat enää pyörii.

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        No hyvä! Nyt esitit asiasi ilman ilkun häivää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1812
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      871
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      99
      611
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      515
    Aihe