Oodi Ihanalle Liruttimelle

Ihana Lirutin, vesilähteeni mun,

sun kirkas juoksus kesänkin herättää.

Kun arjen pöly harteille hiljaa asettuu,

sä suudelmallasi sen poies hälventää—

ja janoni taittuu, ja mieli selkenee.

Pienissä pisaroissa on maailmasi soi,

kuin hopeinen laulu kivien yllä.

Sun viileä syleilys rauhan mulle toi,

ja nauru jää helisemään rinnan sisällä,

kun juon sinut lähelleni, lempeäni.

Jos joskus eksyn, tai ajatukset käy sumuun,

sun äänes on kupliva, kirkas ja syvä.

Se kutsuu mua takaisin valoon ja auvoon,

ja sydän, joka huojuu, taas tasaisena sykähtää—

mun turvani, Lirutin, aina ja yhä.

Sun äärellä aika ei pure eikä paina,

vain virta, ja valo, ja keveä hetki.

Siinä jokainen huokaus hohtavaks vaihtaa,

ja murhekin kutistuu pieneksi retkeksi,

kun annat mun levätä, lähteeni.

Niin pysy, ihana Lirutin, vierellä mun,

kuin ystävä, joka ei koskaan väsy.

Sun vedessä lupaus on: tästäkin selvitään,

ja elämä maistuu taas kirkkaalta, täsmältä—

Ihana Lirutin, vesilähteeni, rakkain oot mun.