Kolme miestä

Kolme miestä.

Ensimmäisen kanssa uskomaton yhteys, mutta satutamme myös toisiamme. Olemme samanlaisia, mutta myös eroja löytyy. Mietin, että onko niitä liikaa. En myöskään ole varma, onko tunteet molemminpuoleiset vai olenko kuvitellut yhteyden.

Toisen kanssa minulla on hauskaa. Meidän on helppo olla yhdessä. Hän ei ikinä satuttaisi minua. En vain tunne vetovoimaa häneen. Olen melko varma, että hän on kiinnostunut minusta.

Kolmatta en vielä tunne kunnolla, mutta hän on selvästi näyttänyt olevansa kiinnostunut. Meidän välillämme voisi myös olla vetovoimaa, ainakin fyysistä, mutta en ole varma.

Elämä on kummallista.
11419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Siitä sitten vain arpomaan.

1Äänestä

Tapasitko jonkun heistä tänään?

Äänestä

Mulla helpompaa, lakimiesnaisen kanssa toimii kaikki ja aina, urheilijan kanssa ei sovi mikään, satunnaiset tapaamiset, maalaisen kanssa tapaillaan ja möllötellään mitä milloinkin.

Äänestä
  • Urheilija taitaa olla ainoa rehellinen😄

    Äänestä

  • Tavoitteellisuus vie aikaa, lepoa ja tiukkaa kuria.

    Äänestä

JJ?

Äänestä
  • Ei ole oikeat kirjaimet.

    Äänestä

Pyyhi yksi pois. Tiedät keneltä.

Äänestä

Ensimmäinen ja toinen ovat kuitenkin kulkeneet sinussa sulassa sovussa hyvän aikaa?

Äänestä
  • Luuletko että tälle yksi koskaan riittää

    Äänestä

Voihan olla tarvittaessa vaikka kolme ystävää. Jos ei ole varma kenestäkään tunnetasolla, ei ole pakko myöskään keskittyä vain yhteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kolme miestä.

Ensimmäisen kanssa uskomaton yhteys, mutta satutamme myös toisiamme. Olemme samanlaisia, mutta myös eroja löytyy. Mietin, että onko niitä liikaa. En myöskään ole varma, onko tunteet molemminpuoleiset vai olenko kuvitellut yhteyden.

Toisen kanssa minulla on hauskaa. Meidän on helppo olla yhdessä. Hän ei ikinä satuttaisi minua. En vain tunne vetovoimaa häneen. Olen melko varma, että hän on kiinnostunut minusta.

Kolmatta en vielä tunne kunnolla, mutta hän on selvästi näyttänyt olevansa kiinnostunut. Meidän välillämme voisi myös olla vetovoimaa, ainakin fyysistä, mutta en ole varma.

Elämä on kummallista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu