Lipstikan taimi on nyt toista vuotta kasvanut hyvin. Mutta kun aina tulevat mustat kirvat!! Ei auta etikat eikä mäntysuovat. Viime vuoden lopulla laitoimme vahvempaa myrkkyä, eikä lipstikkaa sitten enää sinä vuonna syöty. Kirvat kyllä hävisivät, mutta jälleen tänä kesänä ilmestyivät jälleen. Pitääkö luovuttaa?
Vastaukset 3
- Klooni
Niistä kirvoista tulee monia sukupolvia kesän aikana. Ei se ole myrkkyjen heikkous. Jos käytät vahvempia aineita niin niistä monista voi jäädä jäämiä koko kesäksi.
Kertoisitko mikä oli tuo vahvempi aine. Katso purkista tehoaine/aineet. Kauppanimellä ei juuri ole merkitystä.
Itse käytän puutolua, mäntysuopaa ja tenua.- tehonnut
Vaikuttavana aineena oli malationi. Mutta eipä auttanut sekään kuin viime kesän lopun. Onneksi ehdin kerätä ja kuivattaa kaksi satoa tänä vuonna.
- Joel Kaarinasta
Sain kaverin puutarhasta Lipstikkaa. Kuivatin 70 asteisessa uunissa. Sitähän käytetään lihalimikuution sijaisena. Koitin 2 muuta käyttötarkoitusta ; 1. Jos haluat lopettaa tupakan polton, kierrä sätkä lipstikasta, toimii, ei ole nikotiinia eikä tervaa. 2. Hauduta teetä, n, ½ tl / muki ! Aivan mahtavan aromaattinen kokemus !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103896
- 66843
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21766Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561