Anna oikeen tuhveroa meidän kotona. Muualta joutuu ettimään. Tämä on rankkaa tää miehen elämä.
:/
:/
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tämä on sitten salaisuus. Tavallisesti esitän, että kaikki hyvin ja vaalin kulisseja..
:/
Ei ole ollut mitään tarvetta harrastaa seksiä ja näin päätin jo reilusti yli kymmenen vuotta sitten! Ja kun aikoinaan erosin, päätin etten mene enää koskaan uudestaan naimisiin! Minusta ei yksikään mies saa enää koskaan piikaa, jonka pitäisi aina tehdä kaikki kotityöt!
Vasemmisto torpedoi piian ammatin jo 1970-luvulla . Eli ei enää ole koti- tai päiväapulaisai ole 'riistettävänä'.
Eikös ne avo-/aviopuolisot ole piikoja? Eihän orjuuttakaan enää virallisesti ole vaikka sitä onkin -Suomessakin.
Sama voi olla toisinpäinkin. Miestä ei ole kiinnostanut vuosikausiin. Alkaa jo muut houkuttaa, vaikka näyttelenkin hyvää vaimoa.
eiköhän sillä miehellä ole jo joku toinen, jos tilanne tuo
Tuskinpa toinen enää, kun ikääkin on paljon enemmän. On kumppanina kuin vanha äreä setä.
Et tuskin tekis niin vaikutuksia, mutta saa jopa yrittää tjsp
Sinä oletat automaattisesti, että miehellä seisoo aina? Ei pidä paikkaansa.
No hae sit muualta. Mitä siinä kitiset? Anna akalkes vapaus, mitä ilmeisimmin ei voi sietää sua.
Heidän hedelmistään te tunnette heidät.
Tuhveroa 😂 Ihana sana 😅
Se ois ns sudden death kyllä apäiä
katsopa peiliin jos et vaimoa enää kiinnosta.
yksikään mies ei minua enää kiinnosta seksuaalisesti ja ystävän pitää olla lyhyt mies ja ikäeroa voi olla vain muutama vuosi, en ole koskaan halunnut halata yhtäkään pitkää miestä ja niin se tulee aina olemaan
Ehkä sun pitäis palstaäijä päivittää sinun verbaalinen estetiikka🥱
Arvaappa miksi et osaa sängyssä mitään ja muuten kohtelet niin huonosti ettei viitti edes säälistä antaa mutta onnea ilman kumia huoralta sen kondyloomannvoi kai saada si on kiva penslailla säännölisin välajoin ettei syylät näy mulkussa kuuleman mukaan ei ole täysin varmaa etteikö tartu oireettomanakin visvasyyläksi sitä mun nuoruudessa uroot kutsui muistaakseni
Tää selittää paljon sun käytöstäs.
-syväanalyysia tekevä-