Joo... juu

Monet miehet suosivat nuoria naisia, vaikka he eivät sitä myöntäisikään. Naiset taas rakastuvat renttuihin
10180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

No en kyllä suosi.

1Äänestä

Minä en ole koskaan ollut rakastunut yhteenkään renttuun! Ainoa mies jota olen rakastanut on lasteni isä!

Äänestä

Monet naiset ehkä rakastuvat renttuihin, mutta eivät naiset yleisesti.

Äänestä

minä sen sijaan olen rakastanut tähän sivustoon… pappojen kanssa päivittäistä läppää jo yli kahden vuoden ajan… hahah ei se ihme ole että pimeänä pitävät

Äänestä

Monet miehet ihastuvat myös vanhempiin naisiin, joiden kanssa voi myös keskustella. Sen muun lisäksi.

3Äänestä
  • Minua ei kiinnosta itseä nuorempi mies ja seksiä ei minulta voi kukaan saada koskaan! Se aiheuttaa minulle kipua. Pitäisikö minun siis harrastaa seksiä miehen mieliksi ja itse kärsiä kivuista, jotka alkavat jo muutaman minuutin jälkeen kosketuksesta ja jo siinä vaiheessa paikat menevät tunnottomiksi. En saa seksistä enää mitään iloa, koska kuka nyt kivuista pitäisi! Siksi en enää käytä edes omaa kättä. Olen täysin varma, että kaksi sairautta puhkesi juuri aika pian siinä vaiheessa, kun sain tiedon etten pääse vakituiseksi työntekijäksi minulle rakkaaseen työpaikkaan! Olin jo silloin täysin ymmälläni kaikesta, koska en ymmärtänyt siitä mitään moneen vuoteen mitä se esitys oli ja miksi se aloitettiin! Todella huonosti suunniteltu ja toteutettu projekti. Kukaan ei koskaan kysynyt miltä se kaikki tuntui ja sen voin kertoa, etten ole koskaan kokenut mitään vastaavaa ja tulen aina olemaan sitä mieltä, että ette olleet tehtävienne tasalla, koska jätitte minut yksin kokemaan sen kaiken paskan esityksen! Vaikka teillä oli tiedossa, kuinka ahdistavalta se minusta tuntui! Projekti vei minulta tulevaisuuden monilta osin, työhön kykenemättämyys, kolmen sairauden puhkeaminen ja kauan jatkunut stressi ja ahdistus ja pelko! En todellakaan olisu halunnut yhtään noista sairauksista, mutta sen on varmaa, että ne puhkesivat juuri projektin takia! Olin monen vuoden ajan niin huonossa kunnossa ja silloin elimistö oli koko ajan sterssi tilassa ja se laskee vastustuskykyä! Koin elämäni niin huonoksi etten välittänyt mistään mitään!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Minua ei kiinnosta itseä nuorempi mies ja seksiä ei minulta voi kukaan saada koskaan! Se aiheuttaa minulle kipua. Pitäisikö minun siis harrastaa seksiä miehen mieliksi ja itse kärsiä kivuista, jotka alkavat jo muutaman minuutin jälkeen kosketuksesta ja jo siinä vaiheessa paikat menevät tunnottomiksi. En saa seksistä enää mitään iloa, koska kuka nyt kivuista pitäisi! Siksi en enää käytä edes omaa kättä. Olen täysin varma, että kaksi sairautta puhkesi juuri aika pian siinä vaiheessa, kun sain tiedon etten pääse vakituiseksi työntekijäksi minulle rakkaaseen työpaikkaan! Olin jo silloin täysin ymmälläni kaikesta, koska en ymmärtänyt siitä mitään moneen vuoteen mitä se esitys oli ja miksi se aloitettiin! Todella huonosti suunniteltu ja toteutettu projekti. Kukaan ei koskaan kysynyt miltä se kaikki tuntui ja sen voin kertoa, etten ole koskaan kokenut mitään vastaavaa ja tulen aina olemaan sitä mieltä, että ette olleet tehtävienne tasalla, koska jätitte minut yksin kokemaan sen kaiken paskan esityksen! Vaikka teillä oli tiedossa, kuinka ahdistavalta se minusta tuntui! Projekti vei minulta tulevaisuuden monilta osin, työhön kykenemättämyys, kolmen sairauden puhkeaminen ja kauan jatkunut stressi ja ahdistus ja pelko! En todellakaan olisu halunnut yhtään noista sairauksista, mutta sen on varmaa, että ne puhkesivat juuri projektin takia! Olin monen vuoden ajan niin huonossa kunnossa ja silloin elimistö oli koko ajan sterssi tilassa ja se laskee vastustuskykyä! Koin elämäni niin huonoksi etten välittänyt mistään mitään!

    Kaikelta tuolta olisin välttynyt, jos projektia ei olisi koskaan aloitettu ja jos olisin saanut jatkaa minulle hyvin rakkassa työpaikassa!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kaikelta tuolta olisin välttynyt, jos projektia ei olisi koskaan aloitettu ja jos olisin saanut jatkaa minulle hyvin rakkassa työpaikassa!

    Minulle täysin vieraat ihmiset luulivat tietävänsä paremmin kuin minä itse, mikä olisi ollut juuri minun näköistä elämää. Ja siinä he tekivät valtavan virheen, niin valtavan että se lähes tappoi minut! Haluan vain saada sen summan, joka minulle luvattiin maksaa! Se auttaa minua voimaan paremmin, koska sen saman summan olisin saanut tekemällä töitä minulle niin äärettömän rakkaassa työpaikassa! Valtavan surullinen olen ollut koko projektin ajan, ja harmittaa ne sairaudet, jotka estävät normaalin elämän!

    Äänestä

Päinvastoin. Renttu on riippakivi.

Äänestä

Miksi niitä on helpompi höynäyttää kun puuttuu elämän kokemus eikä kotona edes varoiteta siitä millaisia pokat/miehet on

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Monet miehet suosivat nuoria naisia, vaikka he eivät sitä myöntäisikään. Naiset taas rakastuvat renttuihin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu