Miksi ujous on sairaus!!??

MaaruK: todella viisas viesti, olen kaikesta täysin samaa mieltä! Hienoa nähdä että aina löytyy ihmisiä jotka ajattelevat noin. Onneksi kaikki eivät ole sosiaalisuutta palvovia pikkusieluja! :=)

Minä olen yleensä hiljaa ja vähän syrjemmässä, mutta välillä kun olen tosi hyvällä mielellä, voin tulla hetkeksi ulos kuorestani ja puhua pulputtaa, jopa naurahtaa ääneen. Kunnes taas tulee hetki jolloin palaan " kuoreeni". Minua häiritsee vain se, että työkaverini ottivat ehdottomalla varmuudella sen kannan, että olen silloin käynyt pullolla! Ihmettelin ensin niitä lähelle tuloja, joita ei muulloin ollut ja vaihvihkaisia nuuhkaisuja kasvojeni läheltä. Minä, melkein absolutisti, päätin sen jälkeen olla niin sulkeutunut, ettei iloiset hetkeni tee heistä vainoharhaisia.
Sen hinta vain oli masennus. Mutta olen ylpeä, etten masennukseni aikanakaan sortunut ryyppäämään.

samalta. "Tulipas taas sanottua liikaa " jne.
Kyllä, ja ihan selvinpäin. Voisiko joku "ammatti" ihminen "selittää" tämän, kun en ole näköjään ainut.

juu, tunnistan itseni kun luen tuota.. en edes kehtaa yleensä kirjoittaa anonyyminä nettiin koska se näyttää tyhmältä.

Olet todella oikeassa, Hytti, ujous voi kehittyä sairaudeksi. Ja vaikkei se sinänsä luonteenpiirteenä olisi sairautta, varmasti jokainen haluaa pärjätä arkipäivän tilanteissa siten, ettei koko ajan tarvitse tarkkailla tekemisiään ja sanomisiaan.

Jos luette psykiatri Juhani Mattilan kirjan Ujoudesta, yksinäisyydestä, huomaatte, kuinka hienovaraisesti ja herkästi hän kirjoittaa ujoudesta. Näkee ujouden luonteenpiirteenä ihan positiivisesti. Ujo ihminen on empaattinen, herkkä aistimaan monia vivahteita elämässä, luova, taiteellinen.

Ei ujoja vihata, joissakin ihmisissä vain on tämä kummallinen ominaisuus polkea niitä, jotka eivät osaa puolustautua. Ehkä sellainen ihminen näkee ujoissa oman piilotetun puolensa ja vahvistaakseen tämän ominaisuuden kätkemistä, ehkä peläten sen paljastuvan, sitä pitää sitten esiintyä rehvastellen ujoa kohtaan. Monihan kätkee oman ujoutensa nimenomaan päinvastaiseen käyttäytymiseen.

Huomaatteko koskaan, että moni yrittää lähestyä ystävällisesti ujoa ihmistä, helpottaa tämän oloa, osoittaa myötämieltä. Mutta jos toinen sulkeutuu täysin, tuntuu se tästä lähestyjästä torjunnalta. Ei sitä voi väkisin murtautua toisen kuoren alle. Kun ei voi olla ajatusten lukija, ei tiedä mitä tämän ujosti käyttäytyvän ihmisen mielessä ihan oikeasti liikkuu. Ujon ihmisen on vain opittava pikkuisen antamaan itsestään.

Kaarina kirjoitti:

Olet todella oikeassa, Hytti, ujous voi kehittyä sairaudeksi. Ja vaikkei se sinänsä luonteenpiirteenä olisi sairautta, varmasti jokainen haluaa pärjätä arkipäivän tilanteissa siten, ettei koko ajan tarvitse tarkkailla tekemisiään ja sanomisiaan.

Jos luette psykiatri Juhani Mattilan kirjan Ujoudesta, yksinäisyydestä, huomaatte, kuinka hienovaraisesti ja herkästi hän kirjoittaa ujoudesta. Näkee ujouden luonteenpiirteenä ihan positiivisesti. Ujo ihminen on empaattinen, herkkä aistimaan monia vivahteita elämässä, luova, taiteellinen.

Ei ujoja vihata, joissakin ihmisissä vain on tämä kummallinen ominaisuus polkea niitä, jotka eivät osaa puolustautua. Ehkä sellainen ihminen näkee ujoissa oman piilotetun puolensa ja vahvistaakseen tämän ominaisuuden kätkemistä, ehkä peläten sen paljastuvan, sitä pitää sitten esiintyä rehvastellen ujoa kohtaan. Monihan kätkee oman ujoutensa nimenomaan päinvastaiseen käyttäytymiseen.

Huomaatteko koskaan, että moni yrittää lähestyä ystävällisesti ujoa ihmistä, helpottaa tämän oloa, osoittaa myötämieltä. Mutta jos toinen sulkeutuu täysin, tuntuu se tästä lähestyjästä torjunnalta. Ei sitä voi väkisin murtautua toisen kuoren alle. Kun ei voi olla ajatusten lukija, ei tiedä mitä tämän ujosti käyttäytyvän ihmisen mielessä ihan oikeasti liikkuu. Ujon ihmisen on vain opittava pikkuisen antamaan itsestään.

Lue lisää

Jos ujo huomaa, että toinen alkaa "helpottaa" tilannetta jotenkin, niin menee vaan entistä enemmän lukkoon, koska hoksaa, että siihen jo muutkin kiinnittävät erityisesti huomiota, mitä ujona viimeiseksi haluasi. Siinä on entistä vaikeampi yrittää, kun muutkin tavallaan tekevät asiasta entistä ilmeisemmän omalla käytöksellä. Sen vaistoaa, että toinen nyt yrittää parhaansa että olisi helpompaa ja paineet kasvavat samantien, kun tavallaan pitäisi vielä enemmän yrittää sitten toisenkin vuoksi.
Ei riitä että olo on ujolla tukala, vaan kun se alkaa jo vielä vaikuttaa muiden käytökseen, niin se on totaalinen ongelma ujolle. Eli joskus aikaisemminkin olen sanonut, ettei mitään helpotuksia eikä varovaisteluja siihen enää tarvita, koska se tavallaan tekee ongelmasta niin ilmeisen ja nostaa esille entistä enemmän. Ennemminkin rempseämpää tyyliä.

Kaarina kirjoitti:

Olet todella oikeassa, Hytti, ujous voi kehittyä sairaudeksi. Ja vaikkei se sinänsä luonteenpiirteenä olisi sairautta, varmasti jokainen haluaa pärjätä arkipäivän tilanteissa siten, ettei koko ajan tarvitse tarkkailla tekemisiään ja sanomisiaan.

Jos luette psykiatri Juhani Mattilan kirjan Ujoudesta, yksinäisyydestä, huomaatte, kuinka hienovaraisesti ja herkästi hän kirjoittaa ujoudesta. Näkee ujouden luonteenpiirteenä ihan positiivisesti. Ujo ihminen on empaattinen, herkkä aistimaan monia vivahteita elämässä, luova, taiteellinen.

Ei ujoja vihata, joissakin ihmisissä vain on tämä kummallinen ominaisuus polkea niitä, jotka eivät osaa puolustautua. Ehkä sellainen ihminen näkee ujoissa oman piilotetun puolensa ja vahvistaakseen tämän ominaisuuden kätkemistä, ehkä peläten sen paljastuvan, sitä pitää sitten esiintyä rehvastellen ujoa kohtaan. Monihan kätkee oman ujoutensa nimenomaan päinvastaiseen käyttäytymiseen.

Huomaatteko koskaan, että moni yrittää lähestyä ystävällisesti ujoa ihmistä, helpottaa tämän oloa, osoittaa myötämieltä. Mutta jos toinen sulkeutuu täysin, tuntuu se tästä lähestyjästä torjunnalta. Ei sitä voi väkisin murtautua toisen kuoren alle. Kun ei voi olla ajatusten lukija, ei tiedä mitä tämän ujosti käyttäytyvän ihmisen mielessä ihan oikeasti liikkuu. Ujon ihmisen on vain opittava pikkuisen antamaan itsestään.

Lue lisää

joka nauttii ulospäinsuuntautuneiden ihmisten seurasta. Jos joku viitsii tehdä tuttavuutta kanssani, annan vastakaikua. Paras naisystäväni ja mieheni ovat extrovertteja ja puheliaita ja heidän seurassaan minäkin rohkaistun ja pystyn antamaan itsestäni.

ujomus kirjoitti:

Jos ujo huomaa, että toinen alkaa "helpottaa" tilannetta jotenkin, niin menee vaan entistä enemmän lukkoon, koska hoksaa, että siihen jo muutkin kiinnittävät erityisesti huomiota, mitä ujona viimeiseksi haluasi. Siinä on entistä vaikeampi yrittää, kun muutkin tavallaan tekevät asiasta entistä ilmeisemmän omalla käytöksellä. Sen vaistoaa, että toinen nyt yrittää parhaansa että olisi helpompaa ja paineet kasvavat samantien, kun tavallaan pitäisi vielä enemmän yrittää sitten toisenkin vuoksi.
Ei riitä että olo on ujolla tukala, vaan kun se alkaa jo vielä vaikuttaa muiden käytökseen, niin se on totaalinen ongelma ujolle. Eli joskus aikaisemminkin olen sanonut, ettei mitään helpotuksia eikä varovaisteluja siihen enää tarvita, koska se tavallaan tekee ongelmasta niin ilmeisen ja nostaa esille entistä enemmän. Ennemminkin rempseämpää tyyliä.

Lue lisää

Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Jos joku alkaa "helpottaa" tilannetta ,tulkitsen sen sääliksi ja siitä harmistun entisestään.

Jos voisin toivoa "rohkeilta" tukea, niin se olisi sellaista lähestymistä ohimennen, hiljaista läsnäoloni unohtamatta. Toivoisin, että minua kohdeltaisiin kuin "rohkeitakin", mutta minua aina lämmittää sellaiset ihmiset, jotka lähestyvät minua tietyllä hienotunteisuudella; antavat aikaa vastata, eivätkä vedä koko ryhmän huomiota minuun, joka tekee oloni tukalaksi. Tällaisia ihmisiä pidän sosiaalisina, koska he ymmärtävät meitä "erilaisiakin" ja onnistuvat rohkaisemaan minua tekemättä siitä sen kummempaa numeroa.

Ihantellinen ilmapiiri olisi sellainen hyväksyvä, jossa voisi olla juuri tasan niin ujo kuin on ja tuntea, että muutkin hyväksyvät sen. Liekö tähänkin ratkaisu siinä, että kun itse hyväksyy itsensä, se näkyy ja muutkin hyväksyvät. Se ei tietenkään ole niin yksinkertaista.

Kaarina kirjoitti:

Olet todella oikeassa, Hytti, ujous voi kehittyä sairaudeksi. Ja vaikkei se sinänsä luonteenpiirteenä olisi sairautta, varmasti jokainen haluaa pärjätä arkipäivän tilanteissa siten, ettei koko ajan tarvitse tarkkailla tekemisiään ja sanomisiaan.

Jos luette psykiatri Juhani Mattilan kirjan Ujoudesta, yksinäisyydestä, huomaatte, kuinka hienovaraisesti ja herkästi hän kirjoittaa ujoudesta. Näkee ujouden luonteenpiirteenä ihan positiivisesti. Ujo ihminen on empaattinen, herkkä aistimaan monia vivahteita elämässä, luova, taiteellinen.

Ei ujoja vihata, joissakin ihmisissä vain on tämä kummallinen ominaisuus polkea niitä, jotka eivät osaa puolustautua. Ehkä sellainen ihminen näkee ujoissa oman piilotetun puolensa ja vahvistaakseen tämän ominaisuuden kätkemistä, ehkä peläten sen paljastuvan, sitä pitää sitten esiintyä rehvastellen ujoa kohtaan. Monihan kätkee oman ujoutensa nimenomaan päinvastaiseen käyttäytymiseen.

Huomaatteko koskaan, että moni yrittää lähestyä ystävällisesti ujoa ihmistä, helpottaa tämän oloa, osoittaa myötämieltä. Mutta jos toinen sulkeutuu täysin, tuntuu se tästä lähestyjästä torjunnalta. Ei sitä voi väkisin murtautua toisen kuoren alle. Kun ei voi olla ajatusten lukija, ei tiedä mitä tämän ujosti käyttäytyvän ihmisen mielessä ihan oikeasti liikkuu. Ujon ihmisen on vain opittava pikkuisen antamaan itsestään.

Lue lisää

En koe itseäni kyllä ujoksi. Tervehdin naapureita ja muita tuttuja. Sen kyllä olen huomannut että kaikkein tutumpien kanssa, vaikkapa läheinen opiskelukaveri, vanhemmat tai pitkäaikainen ystävä, olen enemmän minä, ehkäpä eniten.
Tarkkailuni keskittyy lähinnä siihen, olenko ja puhunko kuin aikuisen kuuluu. Tämä tapahtuu usein esimerkiksi tekstiviestin lähetettyäni jollekin. Selaan vielä että teksti on järkevää, lähetänkin sen jo ehkä, kunnes alan miettiä, olinko siinä ikäni mukaisesti. Olen 20-vuotias. (Tiedän, itsetunto hieman hukassa :/ )

tuntuu tutulta.

Mielestäni ujous ei ole sairaus. Nykyään vaan ihmiset yritetään kaikki saada samaan muottiin ja jos on erilainen hyljeksitään. Olen huomannut, että ujot ihmiset ovat monta kertaa reilumpia ja suvaitsevampia. Työpaikallani esimerkiksi nämä puheliaat, esiintyjätyypit haukkuvat selän takana toisia mikä mielestäni on väärin, itse ujona en tähän osallistu, mielestäni se on naurettavaa käytöstä aikuisilta ihmisiltä.

minä kirjoitti:

Mielestäni ujous ei ole sairaus. Nykyään vaan ihmiset yritetään kaikki saada samaan muottiin ja jos on erilainen hyljeksitään. Olen huomannut, että ujot ihmiset ovat monta kertaa reilumpia ja suvaitsevampia. Työpaikallani esimerkiksi nämä puheliaat, esiintyjätyypit haukkuvat selän takana toisia mikä mielestäni on väärin, itse ujona en tähän osallistu, mielestäni se on naurettavaa käytöstä aikuisilta ihmisiltä.

Lue lisää

Mielestäni ujous on sairaus. Siinä saa melko kauan räknätä että saa laskettua kaikki menetetyt tilaisuudet ja vitutukset mistä on kärsinyt kun ei vain ole pystynyt lähtemään jengin mukaan milloin minnekin, tai ei ole voinut kysyä.

Voi voi millaista elämäni olisikaan ilman tätä ehkä kaikkein vittumaisinta luonteenpiirrettäni, vihaan sitä ja nykyistä itseäni jokainen päivä, tekisi mieli repiä se pelokas pikku paska sisältäni pihalle, piestä se henkihieveriin ja sen jälkeen jatkaa matkaa uutena ihmisenä.

Kuitenkaan en itseäni ole pahemmin lyönyt, paisi nyt joskus pääni vahingossa johonkin. Sen sijaan olen lähinnä tullut katkeraksi ja vihaiseksi sekä itselleni että jostain syystä ympäristölleni. Vihaan itseäni, joten epäilemättä muutkin vihaavat minua, ja koska pelaan mieluummin omaan pussiin niin vihaan muita ihan varmuuden vuoksi. Toinen syy on siinä että kaikenasteinen viha on paljon mukavampaa tuntea kuin minkään asteinen "pelko" tai se saatanan ujous.

Kiitos ujouden, olin ala-asteella yksin, ylä-asteella hylkiö, lukiossa hyypiö, armeijassa hiljainen kusipää, ja nyt yliopistossa kaikkea näitä yhdessä.
Tässä onkin nyt ujouden takia hyvää aikaa istua lauantai-iltana yksin kämpässään netissä kirjoittamassa katkeroitunutta tekstiä asiasta kuin asiasta.

Onnea kuitenkin kaikille jotka ovat keksineet ujouden olevan jotenkin toivottava ja iloinen asia. Itse en tähän jaksa uskoa.

Sinä saat pojan melkein itkemään, kuinka elämä voi ollakkaan niin julmaa.

Tervehdys, ihminen!

Ihmiselo on siitä hankalaa, että toisen pään sisälle on hankala päästä ja toisen kenkiin vaikea asettua. Kokemukset ja reagointitavat ovat yksilöllisiä, eikä niitä mitenkään milloinkaan pysty vertailemaan. Silti, luulen tunnistavani edes osan noista kuvailemistasi tunteista omasta elämässäni. Pidän vilpittömästi ihmisten seurasta kuten Sinäkin - sehän on luonnollista ja kertonee, että olemme ihan tavallisia ihmisiä.

Ongelmia synnyttää kuitenkin se, että tarkkailen ja pyrin kontrolloimaan itseäni ihan liikaa, jotta kykenisin luomaan ihmissuhteita ja tutustumaan ihmisiin. Jatkuva itsensä kriittinen tarkastelu on joskus kovin ahdistavaa ja johtaa siihen, että vältän useimmiten sosiaalisia tilanteita tai ainakin poistun niistä pikimmiten omaan rauhaani. Vanhempien ja joidenkin sukulaisten seurassa uskallan olla oma itseni ja heidän luonaan olenkin rento, hassunhauska itseni.

Vieraissa sosiaalisissa tilanteissa pyrin kuitenkin toimimaan jonkun sosiaalisista normeista muotoilemani epätodellisen täydellisen "ihanneminän" asettamien standardien mukaan. Tämän tavoitteen toteuttaminen kääntyy kuitenkin täysin vastakohdakseen ja lamaannun pahimmillaan täysin. Olen oikeastaan ihan viime aikoina alkanut tajuta, että oman olemisen täydelliseen "esittämiseen" kuluu sosiaalisissa tilanteissa niin paljon energiaa, että ne eivät voikaan sujua sulavasti. Tämä taas synnyttää entisestään huonoja kokemuksia ja lisää paineita sekä häpeän tuntemuksia omasta itsestä. Kynnys sosiaaliseen kanssakäymiseen nousee näin melkeinpä joka kerta kun sanoo kaupan kassatädille hei. ("Mitäköhän sekin musta ajatteli, kun noin epävarmasti tervehdin eikä sitä boonuskorttiakaan ollut") Tuntuu, että etääntyy siitä täydellisen (utopistisen) "normaalista" ihmisestä entisestään.

Mutta: sen ongelman ydin ei ole Sinä tai minä, vaan meidän epärealistisen huono kuva itsestämme. Mielestäni kaiken pahan ydin on oman itsen vertailu toisiin ja ylireagointi ympäristömme signaaleihin tai sellaisten singnaalien kehittely omassa päässä. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta sekä minun että sinun pitäisi kerran unohtaa kaikki menneet kokemukset. Jättää ne taakse ja elää hetkessä kuin lapsi.

Kuulostaa varmaan tosi mahdottoman kliseiseltä ja kaikkitietävältä besserwisserismiltä, mutta olen koittanut alkaa nauttia yksinkin joka elämän hetkestä ja korostaa kaikesta ne positiiviset puolet. Kaikki Luojan luoma, aistimukset, ruoka, luonto, musiikki, hiljaisuus, se mammalta saatu ainoakin puhelu - ne ovat kaikki asioita joista koitan löytää ilon ja huumorin. En tosiaan puhu korkealta, mutta sosiaalisissa tilanteissa koitetaan rakastaa niitä ihmisiä täysillä ja koko aidolla persoonallamme - vaikka tuntuisi, että ne ei sitä ansaitsekaan. Eikä verrata elämäämme kenenkään toisen (todennäköisesti aika rasittavan feikkiin facebook-) elämään. Jos liikunta vähänkään innostaa, olen huomannut, että halpa ja terveellinen lenkkeilyharrastus auttaa mainiosti rentoutumaan - ja sitä rentouttahan me lopulta kaipaamme.

Jos se kaiken kontrollin alta löytyvä aito Sinä tai minä ei kelpaa ihmisille, eivätpä tiedä mitä menettävät. Todennäköisesti me kelpaamme kumpikin, mitään mitä ei ole ei ainakaan kannata esittää - se ei ole mielenterveyden kannalta kestävää. Lopulta me kumpikin haluamme elää niin, että pelko ei estäisi tekemästä hyviä ja kauniita asioita. Elää ja rakastaa lähimmäistä ilman pelkoa, siitähän tässä on kyse. Kaikkia näitä ajatelmia ei ole testattu käytännössä, mutta sillehän meillä on koko elämä aikaa. Jos jostain kumman syystä jaksoit lukea tämän, voimia Sinulle! Godspeed. ;)

Miete kirjoitti:

Sinä saat pojan melkein itkemään, kuinka elämä voi ollakkaan niin julmaa.

Huomasin itsekin vasta, että ujous löytyy täältä mielenterveys- puolelta.. ja nyt kyllä rupes todella ketuttamaan.

Ponikoiras kirjoitti:

Tervehdys, ihminen!

Ihmiselo on siitä hankalaa, että toisen pään sisälle on hankala päästä ja toisen kenkiin vaikea asettua. Kokemukset ja reagointitavat ovat yksilöllisiä, eikä niitä mitenkään milloinkaan pysty vertailemaan. Silti, luulen tunnistavani edes osan noista kuvailemistasi tunteista omasta elämässäni. Pidän vilpittömästi ihmisten seurasta kuten Sinäkin - sehän on luonnollista ja kertonee, että olemme ihan tavallisia ihmisiä.

Ongelmia synnyttää kuitenkin se, että tarkkailen ja pyrin kontrolloimaan itseäni ihan liikaa, jotta kykenisin luomaan ihmissuhteita ja tutustumaan ihmisiin. Jatkuva itsensä kriittinen tarkastelu on joskus kovin ahdistavaa ja johtaa siihen, että vältän useimmiten sosiaalisia tilanteita tai ainakin poistun niistä pikimmiten omaan rauhaani. Vanhempien ja joidenkin sukulaisten seurassa uskallan olla oma itseni ja heidän luonaan olenkin rento, hassunhauska itseni.

Vieraissa sosiaalisissa tilanteissa pyrin kuitenkin toimimaan jonkun sosiaalisista normeista muotoilemani epätodellisen täydellisen "ihanneminän" asettamien standardien mukaan. Tämän tavoitteen toteuttaminen kääntyy kuitenkin täysin vastakohdakseen ja lamaannun pahimmillaan täysin. Olen oikeastaan ihan viime aikoina alkanut tajuta, että oman olemisen täydelliseen "esittämiseen" kuluu sosiaalisissa tilanteissa niin paljon energiaa, että ne eivät voikaan sujua sulavasti. Tämä taas synnyttää entisestään huonoja kokemuksia ja lisää paineita sekä häpeän tuntemuksia omasta itsestä. Kynnys sosiaaliseen kanssakäymiseen nousee näin melkeinpä joka kerta kun sanoo kaupan kassatädille hei. ("Mitäköhän sekin musta ajatteli, kun noin epävarmasti tervehdin eikä sitä boonuskorttiakaan ollut") Tuntuu, että etääntyy siitä täydellisen (utopistisen) "normaalista" ihmisestä entisestään.

Mutta: sen ongelman ydin ei ole Sinä tai minä, vaan meidän epärealistisen huono kuva itsestämme. Mielestäni kaiken pahan ydin on oman itsen vertailu toisiin ja ylireagointi ympäristömme signaaleihin tai sellaisten singnaalien kehittely omassa päässä. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta sekä minun että sinun pitäisi kerran unohtaa kaikki menneet kokemukset. Jättää ne taakse ja elää hetkessä kuin lapsi.

Kuulostaa varmaan tosi mahdottoman kliseiseltä ja kaikkitietävältä besserwisserismiltä, mutta olen koittanut alkaa nauttia yksinkin joka elämän hetkestä ja korostaa kaikesta ne positiiviset puolet. Kaikki Luojan luoma, aistimukset, ruoka, luonto, musiikki, hiljaisuus, se mammalta saatu ainoakin puhelu - ne ovat kaikki asioita joista koitan löytää ilon ja huumorin. En tosiaan puhu korkealta, mutta sosiaalisissa tilanteissa koitetaan rakastaa niitä ihmisiä täysillä ja koko aidolla persoonallamme - vaikka tuntuisi, että ne ei sitä ansaitsekaan. Eikä verrata elämäämme kenenkään toisen (todennäköisesti aika rasittavan feikkiin facebook-) elämään. Jos liikunta vähänkään innostaa, olen huomannut, että halpa ja terveellinen lenkkeilyharrastus auttaa mainiosti rentoutumaan - ja sitä rentouttahan me lopulta kaipaamme.

Jos se kaiken kontrollin alta löytyvä aito Sinä tai minä ei kelpaa ihmisille, eivätpä tiedä mitä menettävät. Todennäköisesti me kelpaamme kumpikin, mitään mitä ei ole ei ainakaan kannata esittää - se ei ole mielenterveyden kannalta kestävää. Lopulta me kumpikin haluamme elää niin, että pelko ei estäisi tekemästä hyviä ja kauniita asioita. Elää ja rakastaa lähimmäistä ilman pelkoa, siitähän tässä on kyse. Kaikkia näitä ajatelmia ei ole testattu käytännössä, mutta sillehän meillä on koko elämä aikaa. Jos jostain kumman syystä jaksoit lukea tämän, voimia Sinulle! Godspeed. ;)

Lue lisää

Jos ujo ihminen hyväksyy ujoutensa eikä häpeä sitä, se yleensä on mitä herttaisin luonteenpiirre. Ujous muuttuu ongelmaksi vasta silloin kun sitä ei hyväksytä eli silloin kun ihmisellä on heikko itsetunto. Usein ujot ihmiset eivät hyväksy ujoutta itsessään mutta kyllä muissa ihmisissä, kuitenkin edellyttäen, että nämä hyväksyvät ujouden itsessään.

Nimittäin se, ettei hyväksy ujoutta tai muutakaan heikkoutta itsessään, ilmenee usein kiusallisina tai muuten ikävinä puolustusmekanismeina. Ja niihin puolustusmekanismeihin muut ihmiset ovat herkkiä puuttumaan, kuten siihen, että vetäydytään joukosta tai ei saada sanaa suusta, ei katsota silmiin tms. Ja tosi usein ihmiset, jotka arvostelevat toisen ujoutta tai sen synnyttämää häpeilyä, ei kestä sitä vain sen takia koska he näkevät siinä itsensä ja oman häpeänsä.

Seuraava kysymys tietysti on, että onko heikko itsetunto sairaus. Jos on, niin altaosa suomalaisista olisi sen määritelmän mukaan enemmän tai vähemmän sairaita.

Luonnetta vai sairautta? kirjoitti:

Jos ujo ihminen hyväksyy ujoutensa eikä häpeä sitä, se yleensä on mitä herttaisin luonteenpiirre. Ujous muuttuu ongelmaksi vasta silloin kun sitä ei hyväksytä eli silloin kun ihmisellä on heikko itsetunto. Usein ujot ihmiset eivät hyväksy ujoutta itsessään mutta kyllä muissa ihmisissä, kuitenkin edellyttäen, että nämä hyväksyvät ujouden itsessään.

Nimittäin se, ettei hyväksy ujoutta tai muutakaan heikkoutta itsessään, ilmenee usein kiusallisina tai muuten ikävinä puolustusmekanismeina. Ja niihin puolustusmekanismeihin muut ihmiset ovat herkkiä puuttumaan, kuten siihen, että vetäydytään joukosta tai ei saada sanaa suusta, ei katsota silmiin tms. Ja tosi usein ihmiset, jotka arvostelevat toisen ujoutta tai sen synnyttämää häpeilyä, ei kestä sitä vain sen takia koska he näkevät siinä itsensä ja oman häpeänsä.

Seuraava kysymys tietysti on, että onko heikko itsetunto sairaus. Jos on, niin altaosa suomalaisista olisi sen määritelmän mukaan enemmän tai vähemmän sairaita.

Lue lisää

toisaalta suomalaiseen kulttuuriin kuuluu se, että ihmiset ovat ujoja.
Mutta toisaalta sitten, on vaikka kuinka paljon perheitä (varsinkin ennen vanhaan ollut) joissa ujoutta on hävetty. Jos lapsi on ollut ujo, häntä on kaikin keinoin yritetty karaista rohkeammaksi. Ja tehty selväksi että ujo ei saa olla, täytyy olla reipas! kun mitä ihmisetkin ajattelevat kun et saa sanaa suusta jne.
varsinkin maaseudulla esim. naisten on odotettu olevan pyyleviä, punaposkisia, reippaita emäntiä. Jos tyttö onkin sattunut olemaan ujo ja hiljainen, ja vielä hento ja hauras olemukseltaan, hänelle on sanottu että ei sinua kukaan emännäksi ota kun tuommoinen olet.

Eli minusta se että moni häpeää ujouttaan, juontaa juurensa jostain tuolta. Jokin kummallinen juttu on suomalaisessa kulttuurissa, että ujoutta väkisinkin on opittu häpeämään.

Siitä pitäisi kasvaa pois, ja ihmetyttää kyllä, että vielä nykyaikanakin lapsia viedään psykologisiin testeihin ujouden takia! luulisi että olisi jo vähän edistytty kun 2000 lukua eletään.

...... kirjoitti:

toisaalta suomalaiseen kulttuuriin kuuluu se, että ihmiset ovat ujoja.
Mutta toisaalta sitten, on vaikka kuinka paljon perheitä (varsinkin ennen vanhaan ollut) joissa ujoutta on hävetty. Jos lapsi on ollut ujo, häntä on kaikin keinoin yritetty karaista rohkeammaksi. Ja tehty selväksi että ujo ei saa olla, täytyy olla reipas! kun mitä ihmisetkin ajattelevat kun et saa sanaa suusta jne.
varsinkin maaseudulla esim. naisten on odotettu olevan pyyleviä, punaposkisia, reippaita emäntiä. Jos tyttö onkin sattunut olemaan ujo ja hiljainen, ja vielä hento ja hauras olemukseltaan, hänelle on sanottu että ei sinua kukaan emännäksi ota kun tuommoinen olet.

Eli minusta se että moni häpeää ujouttaan, juontaa juurensa jostain tuolta. Jokin kummallinen juttu on suomalaisessa kulttuurissa, että ujoutta väkisinkin on opittu häpeämään.

Siitä pitäisi kasvaa pois, ja ihmetyttää kyllä, että vielä nykyaikanakin lapsia viedään psykologisiin testeihin ujouden takia! luulisi että olisi jo vähän edistytty kun 2000 lukua eletään.

Lue lisää

Aivan. Tämä on jotenkin hirveän ristiriitaista. Ujoutta hävetään, mutta toisaalta kulttuuri osittain tukee sitä. Vaikeneminen on kultaa, muttei saa tuommoinen mörökölli olla. Välillä tuntuu, että suomalaisessa kulttuurissa se normaalius on määritelty todella rasittavan kapeasti.

Väittäisin, että osittain meillä on edelleen tämmöinen "hiljaisuuden kulttuuri", mutta väitän myös, että suurinta osaa ihmisistä se itse asiassa ahdistaa. Oli sitten ujo tai ulospäinsuuntautunut. Tuntuu, että pitää olla hiljaa jotenkin tietyllä, arvokkaalla tavalla. Ei ujosti, vaan jotenkin rehellisen rohkeasti. Ja sanoa, rohkeasti mielipiteensä silloin kun on jotakin sanottavaa.

Näin se aiheuttaa luonteeltaan ujoillekin ongelmia: milloin meillä kenelläkään on oikeasti järkevää sanottavaa, jonka voi - ah niin rohkeasti ja varmasti - tuoda esille? Lisäksi meillä on vähättelyn ja arvostelun kulttuuri, jonka kautta määritellään suurin osa ihmisen sanomisista vähintään turhaksi pätemiseksi. Ujoimmat päätyvät olemaan täysin hiljaa. Näin normaali suomalainen hiljaisuus ja sairaalloiseksi määritelty ujous erotellaan meillä jotenkin mahdottoman hienojakoisesti. Normina on olla pitämättä itsestään meteliä, mutta kun siihen oikein mukautuu onkin lopulta epänormaali. Kun se teidän lapsi on noin hiljainen...

Luulisin, että ujotkin ihmiset ovat pohjimmiltaan sosiaalisesta vuorovaikutuksesta pitäviä ihmisiä. Ainakin itse olen. Ympäristön ristiriitaiset vaatimukset ja suomalainen perusnegatiivinen ilmapiiri tekevät sosiaalisuuden toteuttamisen joskus mahdottomaksi.

En tiedä onko helpompaa olla ujo jossakin maksimaalisen pinnallisen sosiaalisuuden kulttuurissa mallia Yhdysvallat vai patoutuneen sosiaalisuuden kulttuurissa mallia peräpohjola. Globalisaatiossa kun elämme, näiden kahden kohtaaminen tuntuu ainakin ujon ihmisen näkökulmasta kovin hankalalta.

...... kirjoitti:

toisaalta suomalaiseen kulttuuriin kuuluu se, että ihmiset ovat ujoja.
Mutta toisaalta sitten, on vaikka kuinka paljon perheitä (varsinkin ennen vanhaan ollut) joissa ujoutta on hävetty. Jos lapsi on ollut ujo, häntä on kaikin keinoin yritetty karaista rohkeammaksi. Ja tehty selväksi että ujo ei saa olla, täytyy olla reipas! kun mitä ihmisetkin ajattelevat kun et saa sanaa suusta jne.
varsinkin maaseudulla esim. naisten on odotettu olevan pyyleviä, punaposkisia, reippaita emäntiä. Jos tyttö onkin sattunut olemaan ujo ja hiljainen, ja vielä hento ja hauras olemukseltaan, hänelle on sanottu että ei sinua kukaan emännäksi ota kun tuommoinen olet.

Eli minusta se että moni häpeää ujouttaan, juontaa juurensa jostain tuolta. Jokin kummallinen juttu on suomalaisessa kulttuurissa, että ujoutta väkisinkin on opittu häpeämään.

Siitä pitäisi kasvaa pois, ja ihmetyttää kyllä, että vielä nykyaikanakin lapsia viedään psykologisiin testeihin ujouden takia! luulisi että olisi jo vähän edistytty kun 2000 lukua eletään.

Lue lisää

...... :"toisaalta suomalaiseen kulttuuriin kuuluu se, että ihmiset ovat ujoja."

Minä taas luulen, että suomalaiseen kulttuuriin kuuluu se, että ihmisillä on huono itsetunto, mikä ilmenee samaan tapaan kuin peitelty ujous.

Huonoon itsetuntoon johtaa se, jos ihminen ei koe olevansa hyvä ja kelvollinen oli hän sitten luonteeltaan minkälainen tahansa.

Myös luonnostaan ulospäinsuuntautuneet ihmiset voivat jäätyä sosiaalisissa tilanteissa, jos heidän itsetuntonsa on poljettu lokaan. Heidän kasvatuksessaan on voitu nimittäin korostaa sitä, että pitää olla hillitty eikä mikään päällepäsmäri.

Mutta miksi meidät suomalaiset on kasvatettu ja kasvatetaan niin ettei itseensä saa olla tyytyväinen sellaisena kuin on sattunut syntymään? Ja miten sitä kasvatustapaa saa muutettua?

samantapaiset oireet kirjoitti:

...... :"toisaalta suomalaiseen kulttuuriin kuuluu se, että ihmiset ovat ujoja."

Minä taas luulen, että suomalaiseen kulttuuriin kuuluu se, että ihmisillä on huono itsetunto, mikä ilmenee samaan tapaan kuin peitelty ujous.

Huonoon itsetuntoon johtaa se, jos ihminen ei koe olevansa hyvä ja kelvollinen oli hän sitten luonteeltaan minkälainen tahansa.

Myös luonnostaan ulospäinsuuntautuneet ihmiset voivat jäätyä sosiaalisissa tilanteissa, jos heidän itsetuntonsa on poljettu lokaan. Heidän kasvatuksessaan on voitu nimittäin korostaa sitä, että pitää olla hillitty eikä mikään päällepäsmäri.

Mutta miksi meidät suomalaiset on kasvatettu ja kasvatetaan niin ettei itseensä saa olla tyytyväinen sellaisena kuin on sattunut syntymään? Ja miten sitä kasvatustapaa saa muutettua?

Lue lisää

joo, tuo on kyllä totta, että myös ulospäinsuuntautuneita esiintymishaluisia, liian nauravaisia lapsia on myös ennenvanhaan paheksuttu. En huomannut tuota asiaa ilmaista.
sananlaskukin sanoo "mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta".
Minusta tuo sananlasku on todella ärsyttävä.

voit olla kyllä siinä oikeassa, että enimmäkseen huono itsetunto aiheuttaa tuollaista ujoa käyttäytymistä. Hyvä näkökulma. Täytyy itsekin alkaa pohtimaan, että olenko nyt loppujen lopuksi pohjimmiltani edes ujo. Vai onko "vääränlainen" luonteeni vain lytätty lapsena, ja siitä aiheutuu huono itsetunto ja arka käyttäytyminen.

Mutta siis, todellakaan minkäänlaista erilaisuutta ei jotenkin ollenkaan hyväksytä suomalaisessa kulttuurissa.

......... kirjoitti:

joo, tuo on kyllä totta, että myös ulospäinsuuntautuneita esiintymishaluisia, liian nauravaisia lapsia on myös ennenvanhaan paheksuttu. En huomannut tuota asiaa ilmaista.
sananlaskukin sanoo "mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta".
Minusta tuo sananlasku on todella ärsyttävä.

voit olla kyllä siinä oikeassa, että enimmäkseen huono itsetunto aiheuttaa tuollaista ujoa käyttäytymistä. Hyvä näkökulma. Täytyy itsekin alkaa pohtimaan, että olenko nyt loppujen lopuksi pohjimmiltani edes ujo. Vai onko "vääränlainen" luonteeni vain lytätty lapsena, ja siitä aiheutuu huono itsetunto ja arka käyttäytyminen.

Mutta siis, todellakaan minkäänlaista erilaisuutta ei jotenkin ollenkaan hyväksytä suomalaisessa kulttuurissa.

Lue lisää

Sama tunne mulla myös tuon itsetunto-ujous-kysymyksen kanssa. Nuorena olin tosi arka esim. esiintymään. Erityisesti opiskeluaikana tehtävien esittäminen luokan edessä oli piinaa, kun käsi tärisi ja ääni värisi. Puhumattakaan siitä, että olisi esittänyt kysymyksiä ison ihmislauman joukossa, silloinkaan, kun jotkut asiat olisivat jääneet hämäriksi. En silti ajatellut että olisin ollut ujo, sillä olisin halunnut ilmaista itseäni, mutta en vain uskaltanut. Kyse oli enemmän huonosta itsetunnosta, ei ujoudesta.

Erilaisuutta ei hyväksytä, vaan lapset yritetään edelleen kasvattaa kuuliaisiksi keskivertokansalaisiksi, jotka eivät erotu massasta ja joudu ihmisten joukossa silmätikuiksi ja sen takia hankaluuksiin. Vahinko vain, että sen "hyvän tarkoituksen" hintana on niin paljon häpeää ja huonoa itsetuntoa, mikä aiheuttaa jo sinällään paljon tuskaa ja hankaluuksia.

Jos taas vanhemmat kunnioittaisivat omien lastensa yksilöllisiä ominaisuuksia, kuten esim. sitä ujoutta, ja ottaisivat ne huomioon kasvattaessaan lapsiaan, niin monelta kärsimykseltä vältyttäisiin ja lapset oppisivat luottamaan itseensä. Nyt kun pahana tapana on just patistaa ujoa lasta reippauteen ja moititaan että miksi sinun pitää olla tuollainen. Ujokin lapsi voi menestyä elämässään jos hän oppii arvostamaan itseään. Ja ujokin lapsi saa kyllä asiansa sanottua silloin kun on tarvetta, ellei hänelle ole iskostettu päähän, että kukaan ei kyllä kuuntele tuollaista nyhveröä.

Yksi pointti kirjoitti:

Sama tunne mulla myös tuon itsetunto-ujous-kysymyksen kanssa. Nuorena olin tosi arka esim. esiintymään. Erityisesti opiskeluaikana tehtävien esittäminen luokan edessä oli piinaa, kun käsi tärisi ja ääni värisi. Puhumattakaan siitä, että olisi esittänyt kysymyksiä ison ihmislauman joukossa, silloinkaan, kun jotkut asiat olisivat jääneet hämäriksi. En silti ajatellut että olisin ollut ujo, sillä olisin halunnut ilmaista itseäni, mutta en vain uskaltanut. Kyse oli enemmän huonosta itsetunnosta, ei ujoudesta.

Erilaisuutta ei hyväksytä, vaan lapset yritetään edelleen kasvattaa kuuliaisiksi keskivertokansalaisiksi, jotka eivät erotu massasta ja joudu ihmisten joukossa silmätikuiksi ja sen takia hankaluuksiin. Vahinko vain, että sen "hyvän tarkoituksen" hintana on niin paljon häpeää ja huonoa itsetuntoa, mikä aiheuttaa jo sinällään paljon tuskaa ja hankaluuksia.

Jos taas vanhemmat kunnioittaisivat omien lastensa yksilöllisiä ominaisuuksia, kuten esim. sitä ujoutta, ja ottaisivat ne huomioon kasvattaessaan lapsiaan, niin monelta kärsimykseltä vältyttäisiin ja lapset oppisivat luottamaan itseensä. Nyt kun pahana tapana on just patistaa ujoa lasta reippauteen ja moititaan että miksi sinun pitää olla tuollainen. Ujokin lapsi voi menestyä elämässään jos hän oppii arvostamaan itseään. Ja ujokin lapsi saa kyllä asiansa sanottua silloin kun on tarvetta, ellei hänelle ole iskostettu päähän, että kukaan ei kyllä kuuntele tuollaista nyhveröä.

Lue lisää

Oikeastaan ujous on hyvin harvoin patologista niin, että se jatkuvasti estäisi elämistä. Muistelen jostain lukeneeni, että 20 - 25% ihmisistä on temperamentiltaan ujoja. Kyse on geneettisestä tosiasiasta. Persoonallisuuden piirteestä saadaan väännettyä "sairaus" osoittamalla ujoa ihmistainta sormella ja kertomalla hänelle mahdollisimman usein, että et ole hyvä tuollaisena, mutta voisit tulla hyväksytyksi, jos käyttäytyisit niin kuin tuo suuna päänä kälkättävä Liisa tai Matti. Jotta ujous varmasti kehittyisi sosiaaliseksi fobiaksi, ei lasta tueta ja rohkaista, vaan häpäistään ja hänen ujoudestaan tehdään Suuri Ongelma, joka pilaa paitsi hänen, myös hänen perheensä, opettajansa, luokkatovereiden ja tulevien työtovereiden maineen sekä mielialat. Tämä käsittely on tuttu lähes meille kaikille ujoille.

Luulen (en ole psykiatri tai asiantuntia), että minulla voisi olla AvPD. Aina ennen kun sanoo jotain miettii voisiko se jollain lailla loukata, onko se jotenkin tyhmästi sanottu, onko se NORMAALIA sanoa näin. Kun kaikki nämä kohdat on mietitty niin keskustelu on kulkenut jo monta repliikkiä eteenpäin. Jokaisen repliikin kohdalla samat kysymykset. Tuntuu ettei koskaan voi vastata mitään jottei kuullosta tyhmältä. Hirveä paniikki päällä ettei sano vaan mitään lievästikkään hölmöä. Sitten jälkeenpäin harmittaa kaikki: Sanoin oman nimen empien tai ei sanonu mitään järkevää tai mitään ollenkaan. Sitä miettii sitten pari kuukautta että miten hölmö sitä tuli oltua.

Haluat varmaan pseudotieteilijänä putsata mieluummin ihmisten taskut, kuin ihmisten ujouden. Lisäravinteethan tunnetusti parantavat kaiken mahdollisen ;(

puoskariko? kirjoitti:

Haluat varmaan pseudotieteilijänä putsata mieluummin ihmisten taskut, kuin ihmisten ujouden. Lisäravinteethan tunnetusti parantavat kaiken mahdollisen ;(

"Haluat varmaan pseudotieteilijänä putsata mieluummin ihmisten taskut, kuin ihmisten ujouden. Lisäravinteethan tunnetusti parantavat kaiken mahdollisen ;("
Sinulla ei taida olla mitään tietoa siitä mikä on pseudotiede, ja mitkä minun aikeeni ovat.

Pseudotieteeseen kuuluu esim. se että asioita ei edes yritetä selvittää, vaan vedotaan siihen että ei voi olla varmoja/ei voi tietää.

Sen sijaan hypoteesin esittäminen ja sen testaaminen kokeellisesti on tiedettä parhaimmillaan. Koska hypoteesi on testattavissa, teoria toteuttaa myös falsifioitavuuden kriteerit. Niinpä esittämäni hypoteesi täyttää monia oleellisia tieteen kriteerejä. Sen testaamatta jättäminen on tavallaan myös pseudotiedettä, sillä osoittaa että siinä tapauksessa ei ollakaan kiinostuneita selvittää asioita.

Näin alussa, kukaan ei voi olettaa että hypoteesini olisi täydellinen, ja että perustelut olisivat täydellisesti tuettuja teoriassa. Vaikuttaa ihan siltä että teillä pitäisi olla mustaa valkoisella se asia että tutkijat ovat löytäneet aivokudosnäytteistä Chlamydia pneumoniaea ujoilta, ennen kuin ryhdytte toimenpiteisiin. Sen voin sanoa, että sitä bakteeria on löytynyt Alzheimerin taudista aivokudosnäytteistä, mutta näillä näkymin ei taatusti tulla tutkimaan samalla lailla kuolleiden ujojen aivokudoksia.

Kun menette lääkäriin, ette myöskään saa mitään tutkimuksia siitä että saamanne hoito edes toimii, miten lääkkeet toimivat, ja mikä aiheuttaa jonkun tietyn sairauden. Ettekä saa edes tilastoja siitä miten joku hoito on toiminut muilla, eli olisi aika hassua väittää että edes lääketieteelliset hoidot olisivat perusteltuja. Jos luette tutkimuksia siitä miten hoidot ovat toimineet lääketieteellisissä julkaisuissa itse, niin tulette saamaan sen kuvan että surkeita ne ovat.

Vakavassa masennuksesta on selvät merkit siitä että se on Chlamydia pneumoniaen aiheuttama sairaus, sillä siinä on neuronikato samanlaista kuin dementiassakin. Jos mennään vielä askel taaksepäin, niin ujous usein edeltää masennusta, ihan samalla lailla kuin masennus on dementian ja Alzheimerin taudin riskitekijä.

On tärkeää ymmärtää että mitä aikaisemmin tätä asiaa hoitaa, niin sitä nopeampaa ja helpompaa on paraneminen. Esim. vakava masennus vie jo useita vuosia hoitaa pois antibakteerisilla terapioilla, Alzheimerin taudissa taas aivot ovat niin vakavasti vaurioituneita, että emme edes tiedä onko täydellinen paraneminen enää mahdollista, vaikka bakteerit tapettaisiin kaikki pois.

Mutta ujous on niin lievä muoto, että hoitoaika on todennäköisesti lyhyt.

Onhan niitä kokeita tehty missä todettiin että antibiootit ovat hyödyllisiä ujouden hoidossa; esim. tässä käytettiin tuberkuloosilääkitystä, d-Cycloserineä kognitiivisen terapian lisäksi, ja tulokset olivat paljon parempia kuin plasebo. Tässä nyt ei pidä luulla että tuberkuloosi aiheutti ujouden, sillä monet tuberkuloosilääkkeet ovat yhtälailla tehokkaita myös Chlamydia pneumoniaen hoidossa; esim. rifampisiiniä käytetään myös Chlamydia pneumoniaen hoidossa, vaikka onkin tuberkuloosilääke.

http://www.virtualcancercentre.com/pda/news.asp?artid=12138

Chlamydia pneumoniae on lisäksi erityisen neurotrooppinen bakteeri, ja sen voi olettaa olevan monen mielenterveydellisen sairauden takana:

High risk of schizophrenia and other mental disorders associated with chlamydial infections: hypothesis to combine drug treatment and adoptive immunotherapy.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15922095

?? kirjoitti:

"Haluat varmaan pseudotieteilijänä putsata mieluummin ihmisten taskut, kuin ihmisten ujouden. Lisäravinteethan tunnetusti parantavat kaiken mahdollisen ;("
Sinulla ei taida olla mitään tietoa siitä mikä on pseudotiede, ja mitkä minun aikeeni ovat.

Pseudotieteeseen kuuluu esim. se että asioita ei edes yritetä selvittää, vaan vedotaan siihen että ei voi olla varmoja/ei voi tietää.

Sen sijaan hypoteesin esittäminen ja sen testaaminen kokeellisesti on tiedettä parhaimmillaan. Koska hypoteesi on testattavissa, teoria toteuttaa myös falsifioitavuuden kriteerit. Niinpä esittämäni hypoteesi täyttää monia oleellisia tieteen kriteerejä. Sen testaamatta jättäminen on tavallaan myös pseudotiedettä, sillä osoittaa että siinä tapauksessa ei ollakaan kiinostuneita selvittää asioita.

Näin alussa, kukaan ei voi olettaa että hypoteesini olisi täydellinen, ja että perustelut olisivat täydellisesti tuettuja teoriassa. Vaikuttaa ihan siltä että teillä pitäisi olla mustaa valkoisella se asia että tutkijat ovat löytäneet aivokudosnäytteistä Chlamydia pneumoniaea ujoilta, ennen kuin ryhdytte toimenpiteisiin. Sen voin sanoa, että sitä bakteeria on löytynyt Alzheimerin taudista aivokudosnäytteistä, mutta näillä näkymin ei taatusti tulla tutkimaan samalla lailla kuolleiden ujojen aivokudoksia.

Kun menette lääkäriin, ette myöskään saa mitään tutkimuksia siitä että saamanne hoito edes toimii, miten lääkkeet toimivat, ja mikä aiheuttaa jonkun tietyn sairauden. Ettekä saa edes tilastoja siitä miten joku hoito on toiminut muilla, eli olisi aika hassua väittää että edes lääketieteelliset hoidot olisivat perusteltuja. Jos luette tutkimuksia siitä miten hoidot ovat toimineet lääketieteellisissä julkaisuissa itse, niin tulette saamaan sen kuvan että surkeita ne ovat.

Vakavassa masennuksesta on selvät merkit siitä että se on Chlamydia pneumoniaen aiheuttama sairaus, sillä siinä on neuronikato samanlaista kuin dementiassakin. Jos mennään vielä askel taaksepäin, niin ujous usein edeltää masennusta, ihan samalla lailla kuin masennus on dementian ja Alzheimerin taudin riskitekijä.

On tärkeää ymmärtää että mitä aikaisemmin tätä asiaa hoitaa, niin sitä nopeampaa ja helpompaa on paraneminen. Esim. vakava masennus vie jo useita vuosia hoitaa pois antibakteerisilla terapioilla, Alzheimerin taudissa taas aivot ovat niin vakavasti vaurioituneita, että emme edes tiedä onko täydellinen paraneminen enää mahdollista, vaikka bakteerit tapettaisiin kaikki pois.

Mutta ujous on niin lievä muoto, että hoitoaika on todennäköisesti lyhyt.

Onhan niitä kokeita tehty missä todettiin että antibiootit ovat hyödyllisiä ujouden hoidossa; esim. tässä käytettiin tuberkuloosilääkitystä, d-Cycloserineä kognitiivisen terapian lisäksi, ja tulokset olivat paljon parempia kuin plasebo. Tässä nyt ei pidä luulla että tuberkuloosi aiheutti ujouden, sillä monet tuberkuloosilääkkeet ovat yhtälailla tehokkaita myös Chlamydia pneumoniaen hoidossa; esim. rifampisiiniä käytetään myös Chlamydia pneumoniaen hoidossa, vaikka onkin tuberkuloosilääke.

http://www.virtualcancercentre.com/pda/news.asp?artid=12138

Chlamydia pneumoniae on lisäksi erityisen neurotrooppinen bakteeri, ja sen voi olettaa olevan monen mielenterveydellisen sairauden takana:

High risk of schizophrenia and other mental disorders associated with chlamydial infections: hypothesis to combine drug treatment and adoptive immunotherapy.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15922095

Lue lisää

Voisiko joku kertoa millä lisäravinteilla/ruoka-aineilla saa chlamydophilan pidettyä kurissa sillä en saa mistään tarvittavia antibiootteja? Kärsin "aivosumusta".

bakteerit kirjoitti:

Voisiko joku kertoa millä lisäravinteilla/ruoka-aineilla saa chlamydophilan pidettyä kurissa sillä en saa mistään tarvittavia antibiootteja? Kärsin "aivosumusta".

Tämä yksi paskakasa se vain jaksaa noiden infektioidensa kanssa. Ensin oli masennus infektio ja nyt UJOUS? Ei noin tyhmää ihmistä voi olla olemassakaan! Että ollaankin ujoja kun on joku vitun infektio ja vieläpä tyhmiäkin sen lisäksi kun ei osata "parantua" tästä hirveästä infektiosta.

v*ttu!!! kirjoitti:

Tämä yksi paskakasa se vain jaksaa noiden infektioidensa kanssa. Ensin oli masennus infektio ja nyt UJOUS? Ei noin tyhmää ihmistä voi olla olemassakaan! Että ollaankin ujoja kun on joku vitun infektio ja vieläpä tyhmiäkin sen lisäksi kun ei osata "parantua" tästä hirveästä infektiosta.

Lue lisää

Paranenko kenties syömällä E-Epaa? Kumma kyllä kun olen syönyt ties kuinka monia vuosia ja ujous ei kyllä ole karissut yhtään mihinkään.

v*ttu!!! kirjoitti:

Paranenko kenties syömällä E-Epaa? Kumma kyllä kun olen syönyt ties kuinka monia vuosia ja ujous ei kyllä ole karissut yhtään mihinkään.

Et.

bakteerit kirjoitti:

Voisiko joku kertoa millä lisäravinteilla/ruoka-aineilla saa chlamydophilan pidettyä kurissa sillä en saa mistään tarvittavia antibiootteja? Kärsin "aivosumusta".

Minusta se viittaa jo pahempaan infektioon, varsinkin jos sitä on spontaanisti. Aivosumuun on minulle auttanut parhaiten L-glutamiini. Sitä pitää ottaa aika reippaasti, eli pari teelusikallista päivässä on hyvä. Saa ostaa urheilukaupoissa joissa myydään urheilijoille tarkoitettuja lisäravinteita.

"joten ehkä ujous on tietyllä tavalla mielisairaus, tosin pienemmässä mittakaavassa kuin masennus, tai skitsofrenia tai mikä tahansa vakava."

Näin on, ja sen vuoksi siitä pääse eroon helposti jos tietää mitä tekee, eikä hoitoaikakaan ole pitkä. Itseään pystyy toki psyykkaamaan että pärjää paremmin, mutta se ei ole sama asia kuin että olisi spontaanisti terve.

oikeassa kirjoitti:

"joten ehkä ujous on tietyllä tavalla mielisairaus, tosin pienemmässä mittakaavassa kuin masennus, tai skitsofrenia tai mikä tahansa vakava."

Näin on, ja sen vuoksi siitä pääse eroon helposti jos tietää mitä tekee, eikä hoitoaikakaan ole pitkä. Itseään pystyy toki psyykkaamaan että pärjää paremmin, mutta se ei ole sama asia kuin että olisi spontaanisti terve.

Lue lisää

Minä en ymmärrä tuollaista jaarittelua. Ujous ei ole mikään sairaus. Itse en lapsena kohdannut mitään traumaattista ja minulla on normalai perhe, ja silti olen ollut pienestä pitäen ujo ihminen. Kaikista parhaiten ujouden kanssa pärjää kun oppii hyväksymään sen, ei pakonomaisesti yrittämällä kitkeä sitä pois itsestään niin kuin se olisi jokin sairaus tai kamala vika, mitä se siisei missään nimessä ole.

???????? kirjoitti:

Minä en ymmärrä tuollaista jaarittelua. Ujous ei ole mikään sairaus. Itse en lapsena kohdannut mitään traumaattista ja minulla on normalai perhe, ja silti olen ollut pienestä pitäen ujo ihminen. Kaikista parhaiten ujouden kanssa pärjää kun oppii hyväksymään sen, ei pakonomaisesti yrittämällä kitkeä sitä pois itsestään niin kuin se olisi jokin sairaus tai kamala vika, mitä se siisei missään nimessä ole.

Lue lisää

Ei saa helposti parisuhdetta, jos on miespuolinen.

minäkuva = negatiivinen > itsetunto = huono > sosiaalisuus = heikko > mielenterveys = pilalla > katsekontaktit = vältetään.. > tästä kaikesta = paha mieli.