viime yönä näin unta seuraavanlaista unta, joka tuntuu merkittävältä:
olin ystäväni kanssa laivaristeilyllä neljä päivää. olimme saaneet kaksi lippua lähtiessämme. olimme olleet jo muutaman päivän laivalla ja nyt olimme jostain syystä mantereella ja menossa toiseen laivaan, jotta pääsisimme kotiin(?). meidän täytyi matkustaa bussilla, jotta saisimme mennä siihen toiseen laivaan. bussi oli täynnä ihmisiä. ystäväni meni vessaan ja heti tuli lipun tarkastaja joka tarkisti vain minun lippuni. etsin lompakkoni ja kiireessä annoin vahingossa tarkastajalle vanhan lipun. bussi oli juuri mennyt pyöräni ohi(olin jättänyt sen tien varrelle) ja matkaa pyörälle olisi ainakin muutama kilometri jo. tarkastaja huusi kuskia pysäyttämään bussin. hätäännyin ja tajusin että olin antanut väärän lipun. eniten harmittelin että olimme ajaneet pyöräni ohi ja joutuisin kävellä sen luo takaisin. löysin kuitenkin oikean lipun ja bussi ei pysähtynytkään, sain jatkaa matkaa tietysti. heti tuon jälkeen ystäväni tuli vessasta.
saavuimme johonkin kaupunkiin vaikka järjen mukaan meidän olisi pitänyt päästä satamaan bussilla. selvisi että se 'kaupunki' olikin satama ja siellä oli pyöreän muotoinen talo ja sen edessä tori ja sen keskellä pyöreä suihkulähteen tapainen rakennelma. siellä oli paljon ihmisiä kaikilla matkalaukkuja ja kaikki odoti laivaan pääsyä. missään ei kuitenkaan enää näkynyt laivaa,(bussissa ollessani olin katsonut ikkunasta ja nähnyt laivan).
unen kohta, jossa olin bussissa ja vain minulta tarkastettiin lippu enkä löytänyt heti oikeaa lippua, mietityttää. tulkitsisiko joku uneni,kiitos.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Matkalipun tarkastaja voisi kuvata ihmistä, jolle joudut todistamaan elämässäsi, että "saat jatkaa matkaasi". Onko joku vanhempi ihminen, joka voisi jopa pysäyttää matkasi halutessaan? Pyörä voi kuvata ihmistä,jonka olet jättänyt taaksesi ja jonka luo et enää mielelläsi palaisi takaisin. Bussi on tiesi tulevaisuuteen. Olet selkeästi jättämässä jotain menneisyyteen ja siirtymässä elämässäsi eteenpäin. Onko suuria muutoksia takana kun vaihdoit laivaakin? Nyt odottelet satamassa laivaa joka puhdistaisi menneisyyden pölyt elämästäsi ja veisi sinut "kotiin" missä se sitten kenenkin sydämmelle on.