Mitä maa tekisi liiton jälkeisenä aikana?

Historioitsijalle kysymys

Kun maa on ollut pitkässä liitossa ja liitto on päättynyt, mitä uutta maa voi tehdä politiikassa?


Tuntuu, että historiassa unionit syntyvät ja kuolevat, että jokainen maa on ollut jokaisen maan ystävä ja vihollinen, että periaatteessa historiassa on vaikea erottaa logiikkaa kuin kaikki kaikkeen, jonkinlainen sosiologinen mahdollisuuksien pakko.

Tehdään se, ei mitä pitäisi, mutta mitä on mahdollista.


Toinen asia voi olla, että globalisaatiossa liittojen koko voi kasvaa pienemmästä isommaksi.
Aluksi oli paljon pieniä liittoja, joista piirtyy vähitellen isompia liittoja.


Kolmas sääntö, on oletettu, että se olisi kahtiajako, jos osallistujat jakautuneet kahteen leiriin kun ilmiö näkyy monella tieteen tasolla, biologiassa, militarismissa, fysiikassa.
Kahtiajaot voivat olla paikallisia välillä.


Tästä voi tehdä johtopäätöksiä, että liitosta vapautunut maa etsii uusia liittoja. Sehän oli epäselvää, miksi valtio etsisi uutta liittoa? Mikä yhteiskuntasosiologia on kyseessä? Ilman kumppaneita ei voi elää.

Ja muu asia, että jos tendenssi on kasvaa isommaksi, silloin liittoon haalitaan kaukaisempia ystäviä, varsinkin globaalisessa teknisessä liikenteessä.


Neljäs sääntö on geopolitiikka, että georajat luovat poliittisen käytännöllisiä rajoja, vaikka olisi mielenkiintoista kokeilla ihan uusia tuntemattomia ystäviä.

Jos harpataan uusille alueille, silloin se voi tarkoittaa uusia liittojen valtauksia kokonaisvaltaisesti. Aika siirtyi isoimpiin kokonaisuuksiin.
Liittoja leikkaa piirtyvä kahtiajako, voi olettaa, jonka vaikutusalueet mitataan georajoilla, koska maapallolla rodut ovat suhteessa georajoihin.

Viides sääntö ovat globaalien rotujen geomiljööt ja kuinka globalisaatio rakentuu kolmesta tärkeimmästä alueesta ja kuinka liittoutuminen osuu ja kattaa kaikki kolme yhteen.


Voi olla, että nuoret yritykset liittoutua eivät ole pitkäkestoisia, mutta ensimmäiset yritykset olisivat hyvä pohja myöhemmille liittoutumille.
Voi sellaista kutsua aktivoimiseksi, varsinkin jos välillä on georajoja, rotujajoja.


Jos kahtiajako on syvälle syvälle jäähdyttävä prosessi, joka leikkaa pienemmäksi, päinvastainen prosessi kuin liittoutuminen, niin se suo jälleen alueellisen rauhan liittojen jatkumiselle, ettei yksi liitto sotkettaisiin uusilla kokeiluilla. Keskittyy olemassa olevaan liittoon paremmin kuin haukkaa uusia liittoja itselleen. Syntyykin idea, että liittoa pitää elää, jotta oppisi jotakin siitä, käydä liiton sisäinen kehitys läpi ja tehdä johtopäätös kyseisen liiton alueen yhteiskunnallisesta luonteesta, millä tavoin se kutsutaan ja mitä se on isommin globaalisesti katsottuna. Liitto siten luo paikan identiteetin. Liittohan tarkoittaa tavallista isompaa kokonaisuutta geologisesti, yhteiskunnallisesti, valtiollisesti. Kasvu on kehitystä. Vasta kun liiton ongelmat on käyty ja vahvuudet voi siirtyä uuteen liittoon.


Jos maa esimerkiksi on ollut yhdessä liitossa ja päättänyt siirtyä toiseen.
Mitataan kuinka kannattava uusi liitto olisi ollut.
Mitataan kuinka innovatiivinen, tekninen liittymä on.
Mitataan kuinka kulttuurillisesti, yhteiskunnallisesti antavaa se on.
Yhteiskuntasosiologisesti on mielenkiintoista vaikka korostettu poliittisesti pelkkiä eroavaisuuksia valtioiden, kulttuurien välillä niin silti ihmisiä ajaa valistus, parannus, että ollaan yhdessä sellaistenkin kanssa, jotka eivät ole lähelläkään meitä ja vielä tuntuu, että mitä erilaisempi on kumppani, sitä inhimillisen oikeassa on poliittinen pyrkimys. Se näkyisi tosi henkisenä, valoisana, humaanina, rajoja rikkovana, universaalina hallitsijana ja hallituksen muotona, joka kantaa positiivista hedelmää globaalisesti häiriintymättä iästä, sukupuolesta, rodusta, yhteiskunta asemasta. Sellainen johto sopimuksilla parantaisi huimasti yhteiskunnan rakenteen. Odotetaan sellaista uutta pelotonta noususuhdanteista valistusaikaa!!

Jos liiton jäsenyys on vain vähän antavaa, silloin liiton jäsenet saattavat haikailla kaukaisemmille vesille. Jos tarkoitus on pysyä yhden liiton sisällä ja joku jäsenistä kaipaa aina jotakin muuta, olemassa oleva liitto voi tuntua riittämättömältä ja liitto kärsiä vakuutettavuudesta.
Jotkut tyytyvät perinteiseen ja toiset hakeutuvat uuteen. Ajallisesti, globaalisesti uusi on kannattavaa, mutta geopoliittisesti perinteinen on turvallisempi.

Ja jälleen tulee geopolitiikka vastaan, että jotkut rajat eivät ole helppoja ylittää ja liitto voi pudota taakse helpoimpaan vaiheeseen.