Mitä maa tekisi liiton jälkeisenä aikana?

Anonyymi-ap

Historioitsijalle kysymys

Kun maa on ollut pitkässä liitossa ja liitto on päättynyt, mitä uutta maa voi tehdä politiikassa?


Tuntuu, että historiassa unionit syntyvät ja kuolevat, että jokainen maa on ollut jokaisen maan ystävä ja vihollinen, että periaatteessa historiassa on vaikea erottaa logiikkaa kuin kaikki kaikkeen, jonkinlainen sosiologinen mahdollisuuksien pakko.

Tehdään se, ei mitä pitäisi, mutta mitä on mahdollista.


Toinen asia voi olla, että globalisaatiossa liittojen koko voi kasvaa pienemmästä isommaksi.
Aluksi oli paljon pieniä liittoja, joista piirtyy vähitellen isompia liittoja.


Kolmas sääntö, on oletettu, että se olisi kahtiajako, jos osallistujat jakautuneet kahteen leiriin kun ilmiö näkyy monella tieteen tasolla, biologiassa, militarismissa, fysiikassa.
Kahtiajaot voivat olla paikallisia välillä.


Tästä voi tehdä johtopäätöksiä, että liitosta vapautunut maa etsii uusia liittoja. Sehän oli epäselvää, miksi valtio etsisi uutta liittoa? Mikä yhteiskuntasosiologia on kyseessä? Ilman kumppaneita ei voi elää.

Ja muu asia, että jos tendenssi on kasvaa isommaksi, silloin liittoon haalitaan kaukaisempia ystäviä, varsinkin globaalisessa teknisessä liikenteessä.


Neljäs sääntö on geopolitiikka, että georajat luovat poliittisen käytännöllisiä rajoja, vaikka olisi mielenkiintoista kokeilla ihan uusia tuntemattomia ystäviä.

Jos harpataan uusille alueille, silloin se voi tarkoittaa uusia liittojen valtauksia kokonaisvaltaisesti. Aika siirtyi isoimpiin kokonaisuuksiin.
Liittoja leikkaa piirtyvä kahtiajako, voi olettaa, jonka vaikutusalueet mitataan georajoilla, koska maapallolla rodut ovat suhteessa georajoihin.

Viides sääntö ovat globaalien rotujen geomiljööt ja kuinka globalisaatio rakentuu kolmesta tärkeimmästä alueesta ja kuinka liittoutuminen osuu ja kattaa kaikki kolme yhteen.


Voi olla, että nuoret yritykset liittoutua eivät ole pitkäkestoisia, mutta ensimmäiset yritykset olisivat hyvä pohja myöhemmille liittoutumille.
Voi sellaista kutsua aktivoimiseksi, varsinkin jos välillä on georajoja, rotujajoja.


Jos kahtiajako on syvälle syvälle jäähdyttävä prosessi, joka leikkaa pienemmäksi, päinvastainen prosessi kuin liittoutuminen, niin se suo jälleen alueellisen rauhan liittojen jatkumiselle, ettei yksi liitto sotkettaisiin uusilla kokeiluilla. Keskittyy olemassa olevaan liittoon paremmin kuin haukkaa uusia liittoja itselleen. Syntyykin idea, että liittoa pitää elää, jotta oppisi jotakin siitä, käydä liiton sisäinen kehitys läpi ja tehdä johtopäätös kyseisen liiton alueen yhteiskunnallisesta luonteesta, millä tavoin se kutsutaan ja mitä se on isommin globaalisesti katsottuna. Liitto siten luo paikan identiteetin. Liittohan tarkoittaa tavallista isompaa kokonaisuutta geologisesti, yhteiskunnallisesti, valtiollisesti. Kasvu on kehitystä. Vasta kun liiton ongelmat on käyty ja vahvuudet voi siirtyä uuteen liittoon.


Jos maa esimerkiksi on ollut yhdessä liitossa ja päättänyt siirtyä toiseen.
Mitataan kuinka kannattava uusi liitto olisi ollut.
Mitataan kuinka innovatiivinen, tekninen liittymä on.
Mitataan kuinka kulttuurillisesti, yhteiskunnallisesti antavaa se on.
Yhteiskuntasosiologisesti on mielenkiintoista vaikka korostettu poliittisesti pelkkiä eroavaisuuksia valtioiden, kulttuurien välillä niin silti ihmisiä ajaa valistus, parannus, että ollaan yhdessä sellaistenkin kanssa, jotka eivät ole lähelläkään meitä ja vielä tuntuu, että mitä erilaisempi on kumppani, sitä inhimillisen oikeassa on poliittinen pyrkimys. Se näkyisi tosi henkisenä, valoisana, humaanina, rajoja rikkovana, universaalina hallitsijana ja hallituksen muotona, joka kantaa positiivista hedelmää globaalisesti häiriintymättä iästä, sukupuolesta, rodusta, yhteiskunta asemasta. Sellainen johto sopimuksilla parantaisi huimasti yhteiskunnan rakenteen. Odotetaan sellaista uutta pelotonta noususuhdanteista valistusaikaa!!

Jos liiton jäsenyys on vain vähän antavaa, silloin liiton jäsenet saattavat haikailla kaukaisemmille vesille. Jos tarkoitus on pysyä yhden liiton sisällä ja joku jäsenistä kaipaa aina jotakin muuta, olemassa oleva liitto voi tuntua riittämättömältä ja liitto kärsiä vakuutettavuudesta.
Jotkut tyytyvät perinteiseen ja toiset hakeutuvat uuteen. Ajallisesti, globaalisesti uusi on kannattavaa, mutta geopoliittisesti perinteinen on turvallisempi.

Ja jälleen tulee geopolitiikka vastaan, että jotkut rajat eivät ole helppoja ylittää ja liitto voi pudota taakse helpoimpaan vaiheeseen.

1

84

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kahtiajakautuneisuus voi olla myös makro tasolla, jolloin se luo rajan pienemmille liitoille, jos ei yhdistä globaalisuutta yhdeksi, mutta jättää kahdeksi.

      Planeettoja eritellään ytimen ja geosisällön osalta, mikä muistuttaa solujen erottelua yksi tumainen tai kaksi...
      Paljonko on kerrostumia kuin sipulissa?

      Mielenkiintoinen filosofinen yhteiskunnallinen vuorottelu tapahtuu siten georajan, rotumiljöön, kahtiajaon, liittoutumien, globaalikartan välillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      913
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      614
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      512
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe