Eikö raittikarhuja tulekkaan tänä kesänä tienvarsille? Viimevuotiset karhut voisi kyllä laittaa näytille, eikä siellä metän keskellä niitä piilotella. Kunnan työntekijät voisi lava-autollaan tai traktorilla kuskata, karhut, jos ei muuten talkoolaisia saa. Samalla voisi siistiä karhupuiston. Ahkera kunnan metsuri Hutunniemessäkin siisti puistoalueet, niin hällä tämä karhupuistonkin siistiminen sujuisi. Ahkerimmalle kunnan työmiehelle aina töitä löytyy.
Raittikarhut
Anonyymi-ap
17584
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mitä täällä mölyät mene kysymään kunnasta.
Minä taas en suosittele kysymään kunnasta, ei sieltä saa kuin ympäripyöreitä vastauksia, jos niitäkään. Kukaan ei tiedä mitään, siirretään vastuu aina toisille. Tämäkin jätepisteen siirto Teollisuustielle, kyllä olisi pitänyt tiedotus asiasta hoitaa paremmin.
On pahasti jo mustuneet. Eiköhän ne kannata jo polttaa energia laitoksella. Kohtahan ne sahaa uusia.
Koirankusisia ja halkeilleita ei toivottavasti näy tienvarsilla.
Helvettiin runkkari kyselee. Ne on aina koirat kusssu tekeekö mieli niitä pesemään.? Nekin pitää huoltaa niin kannattaa jonkun puli ukin sitäkin miettii.
Piikitähän vielä vähän enemmän nisti. Hyvästi.
Rahot männöö matkailu-yhistykselle, nii ei kunnala ennöö rahat riitä karhuveistoon
Kyllä kylänraitti olisi kaivannut karhujaan. Niin autiolta näyttää ilman, kun pensaatkin on poistettu.
Paljon siistimpää on,kun ei ole ne rumilukset pilaamassa maisemaa! Eiköhän se karhujuttu ole jo taputeltu! Näyttääkö siltä,että kunnan tulevaisuus kiinnostaa ketään?
Ei kiinnosta. Kunnanjohtaja vetää vaan viimeset massit taskuun ennen kun laittaa lapun kunnan luukulle.
Tosiasiassa vika on demokratiassamme. Hallituksen ja johtajien kaikki ajatukset kohdistuu vaalikampanjointiin ja kiva-juttuihin. Asioiden oikea hoitaminen on toissijaista, ja olisi nykyisessä järjestelmässä mahdotonta, koska aina se joka laittaa asiat kuntoon leimautuu hirviöksi ja menettää paikkansa ennen kuin edes alkuun pääsee-. Siispä mitään ei saada kuntoon, ikinä. Hymy vaan pidetään päällä loppuun saakka.
Asiaa kyllästyttää jo karhu veistokset ja karhun veisto kilpailut. Eiköhän olisi jo aika kehittää jotain muuta.
Miten ois friikkisirkus?
Sinut pitäs ylös tempasta. 😂
Tai pitää ainakin tervata nuo kauhtuneet karhu veistokset.
Aika vaarallisia pimeällä kulkiessa kevyenliikenteen väylien reunoilla nuo karhut
Kaikki on vaarallista jos liian humalassa hyppää rattiin.
Aika vaarallisia on nyt myös nuo hautuumaalle päin menevät jalkakäytävät kun on asfaltoineet ja jättäneet ne pykämät liittymien kohdille,maalaisjärki ei oo tainnu tulla mukana hommiin