onko koivuhaassa joku laiton mopo miitti?

vai miksi täällä nyt ajaa rallia koko kaupungin mopot.
tulisi edes talveksi kielto ajaa niin saisi joskus olla rauhassa hajulta ja meteliltä.
ei ole kiva tuulettaa ja haistella pakokaasuja.
49586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Non nih. Toholampi käyttää saamansa avustuksen (20 000 € ?), kuntalaisten esityksen (äänestyksen) jälkeen moposuoran rakentamiseen, ja Kokkola ei ole saanut aikaiseksi kevyttä moottorirataa Perkkiöön (tai Heimarin raviradalle), vaikka Ressu (Reijo Kivelä) on sitä esittänyt lähes 20 vuotta sitten, ja on tehnyt siitä jopa kuntalaisaloitteen.
Tällainen "takapajula" on Kokkolan kaupunki. Ei ole ihmekään, että asukkaat valittavat, ja vaativat toimenpiteitä jatkuvan "moottoripäristelyn" lopettamiseksi. MOT
Tiedoksi: Kokkolan kaupunki ja paikalliset moottorikerhot (vast).

Äänestä
  • Että.Kyllä näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Että.Kyllä näin on.

    Onko tämä keskustelu suljettu, kun kukaan ei kommentoi.

    Äänestä

  • Nuoret tarvitsevat harrastuspaikkoja siinä missä muutkin. Jos vaihtoehtoina ovat moposuora tai jatkuva kissa-hiiri-leikki asuinalueilla, niin valinta on aika helppo.

    Äänestä

jos ei mopoja ja elämän ääniä kestä niin ei pidä asua kaupungissa. suomi on vapaa maa ja voi halvalla asua missä tahansa.

Äänestä
  • luuletko tosiaan että Suomessa oikeasti voi valita missä asuu? olen vuosia yrittänyt hakea muualta asuntoa saamatta sitä. vihaan kokkolaa liian etelessä minulle. suomi ei ole mikään vapaa maa tai amerikka .
    maalla voi halvalla asua home läävissä mutta köyhänä autottomana on pikkuisen vaikeaa .
    olen sentään maalta kotoisin ja mielummin haistelen sian ja lehmän paskas ja kuuntelen kuovien kiljuntaa kun haistelen ja kuuntelen mopoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    luuletko tosiaan että Suomessa oikeasti voi valita missä asuu? olen vuosia yrittänyt hakea muualta asuntoa saamatta sitä. vihaan kokkolaa liian etelessä minulle. suomi ei ole mikään vapaa maa tai amerikka .
    maalla voi halvalla asua home läävissä mutta köyhänä autottomana on pikkuisen vaikeaa .
    olen sentään maalta kotoisin ja mielummin haistelen sian ja lehmän paskas ja kuuntelen kuovien kiljuntaa kun haistelen ja kuuntelen mopoja.

    Ymmärrän hyvin turhautumisen, mutta älä anna köyhyyden tai nykyisen tilanteen määrittää koko tulevaisuuttasi. Elämä muuttuu välillä hitaasti, mutta muuttuu silti. Jatka hakemista, opiskele jotain uutta jos mahdollista, verkostoidu ja pidä tavoite mielessä. Moni maalle muuttanut on ollut joskus samassa tilanteessa ja ajatellut ettei se koskaan onnistu. Sitkeys voittaa yllättävän usein. Toivottavasti jonain päivänä heräät omassa maaseutukodissasi kuovien ääniin etkä enää mieti, miksi se tuntui joskus mahdottomalta

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    kiitos ja minulle kelpaisi vaikka Kälviä tai ullava.
    en sopeudu kaupunkiin, yritän kyllä, mutta olen silti sitä mieltä, että mopojen ajoja pitäisi rajoittaa ajalla ja vuodenajalla.
    kuskit ovat kuitenkin lapsia jotka saastuttavat huvikseen.
    ja aika harva ajaa lainmukaisella mopolla ja sääntöjen mukaan ja ne jotka ajaa fiksusti ovat tyttöjä tai hyvin kasvatettuja nuoria poikia joilla vastuulliset vanhemmat. yleensä nämä rällääjät ovat vähän elämän koululaisia muutenkin

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    No jos itse maksaa asumisensa nii kyllä kälviälle pääsee! Jos muut maksavat niin silloin muillaon myös vähän oikeuksia möritellä missä asut!

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    No jos itse maksaa asumisensa nii kyllä kälviälle pääsee! Jos muut maksavat niin silloin muillaon myös vähän oikeuksia möritellä missä asut!

    matala ala palkalla nollatunti sopimuksella hädin tuskin maksaa edes elämistä. valitettavasti. en ymmärrä miten suomessa alle 10€ tunti palkat saa olla edes laillisia.

    Äänestä

Kaupunkialueella on aina pakokaasuja ja muita päästöjä. Joku yksittäinen mopo jos ajaa sun talon ohi vaikka jokapäivä pari kertaa on niin pieni päästö ettei vaikuta suuressa kuvassa yhtään mihinkään. Vähän suhteellisuuden tajua nyt tähän hei.

Äänestä
  • Mopot voi häipyä asutusalueilta johonkin korpeen, jossa ei asu ihmisiä.
    Kukaan ei kaipaa.

    Äänestä

  • jäkä jäkä tuu itte tänne!! haisee koko päivän pakokaasu kun ilmanvaihto ei toimi.
    sitäpaitsi eivät saisi edes ajaa piha tiellä mutta ilmeisesti täällä on lukutaidottomia kuskeja!! .
    jopa pinku lapsi pihalla katsoi liikenne merkkiä ja totesi fiksuna ääneen " tästä ei saa ajaa autoja tia mopoja ainoastaan poliisi saa, ambulanssi ja paloauto". jopa viisi vuotias osasi tulkita merkin harmi että z sukupolven aivot on sulattanut tik tok brain rot ettei ymmärrä sellaista asiaa minkä viisi vuotias ymmärtää ilman korttia.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    jäkä jäkä tuu itte tänne!! haisee koko päivän pakokaasu kun ilmanvaihto ei toimi.

    Asun itse koivuhaan kerrostalossa. Mietis vähän kuinka paljon autoja, moottoripyöriä menee näiden talojen ohi suhteessa pariin mopediin. Ei sillä ole merkitystä meneekö ne viiden metrin vai parin kymmenen metrin päästä ohi. Lisäksi näiden vanhojen talojen kaikki omat myrkyt, Radon yms.. ilmanlaadun rasitteet. Yhtä tyyppiä ahdistaa pari mopoo, voi voi. Toki jos on kovaääninen laiton mopedi ajaa joka päivä laitonta reittiä, siihen voi puuttua. Tee rikosilmoitus, rekisterinumero tai missä henkilö asuu. Puheista tekoihin.

    Tee liikennevalvonta pyyntö
    https://poliisi.fi/liikennevalvontapyynto

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    jäkä jäkä tuu itte tänne!! haisee koko päivän pakokaasu kun ilmanvaihto ei toimi.
    sitäpaitsi eivät saisi edes ajaa piha tiellä mutta ilmeisesti täällä on lukutaidottomia kuskeja!! .
    jopa pinku lapsi pihalla katsoi liikenne merkkiä ja totesi fiksuna ääneen " tästä ei saa ajaa autoja tia mopoja ainoastaan poliisi saa, ambulanssi ja paloauto". jopa viisi vuotias osasi tulkita merkin harmi että z sukupolven aivot on sulattanut tik tok brain rot ettei ymmärrä sellaista asiaa minkä viisi vuotias ymmärtää ilman korttia.

    Enemmän melua ja saastetta aiheuttaa vuokra-asuntojen omat toimet. Turhan useat ruohonleikkaukset isoilla koneilla. Polttomoottori toimiset trimmerit. Jopa viikon välein joskus. Käyvät aivan ikkunoiden alla. Jotkut laittaa aitoja tai muita esteitä etteivät tule niin lähelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Asun itse koivuhaan kerrostalossa. Mietis vähän kuinka paljon autoja, moottoripyöriä menee näiden talojen ohi suhteessa pariin mopediin. Ei sillä ole merkitystä meneekö ne viiden metrin vai parin kymmenen metrin päästä ohi. Lisäksi näiden vanhojen talojen kaikki omat myrkyt, Radon yms.. ilmanlaadun rasitteet. Yhtä tyyppiä ahdistaa pari mopoo, voi voi. Toki jos on kovaääninen laiton mopedi ajaa joka päivä laitonta reittiä, siihen voi puuttua. Tee rikosilmoitus, rekisterinumero tai missä henkilö asuu. Puheista tekoihin.

    on laiton, mutta se haju autoissa on katti ja ne ei haise . se haju tässä ärsyttää.
    ei niissä mittään radonia ole sehän on testattu.
    autoja kyllä ajaa vaikkei saisi, kun hekään eivät osaa liikenne merkkejä.
    no koivuhaan pummit varmaan saanu pummilla sen ajokortinkin

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Enemmän melua ja saastetta aiheuttaa vuokra-asuntojen omat toimet. Turhan useat ruohonleikkaukset isoilla koneilla. Polttomoottori toimiset trimmerit. Jopa viikon välein joskus. Käyvät aivan ikkunoiden alla. Jotkut laittaa aitoja tai muita esteitä etteivät tule niin lähelle.

    ajattele miten paljon kaupunki säästäisi jos he ottaisivat ryobin akku ruohonleikkurit ja trimmerit. niistä ei tulisi meteliä eikä hajuja sisälle eikä tarvitsisi ostaa bensaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    on laiton, mutta se haju autoissa on katti ja ne ei haise . se haju tässä ärsyttää.
    ei niissä mittään radonia ole sehän on testattu.
    autoja kyllä ajaa vaikkei saisi, kun hekään eivät osaa liikenne merkkejä.
    no koivuhaan pummit varmaan saanu pummilla sen ajokortinkin

    Siis niin missä ei ole Radonia? Tuossahan kerrottiin rakennuksissa olevasta Radonista. Missä ja milloin se seikka on testattu?

    "Radon on hajuton, mauton ja näkymätön radioaktiivinen kaasu, jota kulkeutuu maaperästä rakennusten sisäilmaan. Se on tupakoinnin jälkeen toiseksi yleisin keuhkosyövän aiheuttaja. Koska kaasua ei voi aistia, sen havaitseminen vaatii aina asianmukaisen mittauksen."

    Tuosta syystä ei kannata turhaan oleskella sisätiloissa, vanhoissa rakennuksissa, jos ei ole aivan pakko.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    ajattele miten paljon kaupunki säästäisi jos he ottaisivat ryobin akku ruohonleikkurit ja trimmerit. niistä ei tulisi meteliä eikä hajuja sisälle eikä tarvitsisi ostaa bensaa.

    Haju vaan ärsyttää, mutta ei myrkyt, vaikka kuinka oireilisit ja sairastaisit, ok. Laita kämppääs sitten kaikenlaisia ilmanraikastajia ja ilmanpuhdistajia, niitä on pilvin pimein markkinat täynnä.

    Äänestä

Öinen revittely ja häiriköinti mopoilla/moottoripyörillä Kokkolan kaupungissa
keskellä yötä pistää vihaksi!!Täytyisi kieltää koko touhu yön ajaksi!!

Äänestä
  • oisko kansalaisaloite joka kieltisi yö ajamisen sekä talvella ajon.
    ei niillä ole edes talvirenkaita, vaikka ne on pakolliset myös mopoissa.
    nostetaan samalla veroja ja vakuutuksia ja pakollinen katsastus vuosittain myös mopoille, niin virittely vähenee

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    oisko kansalaisaloite joka kieltisi yö ajamisen sekä talvella ajon.
    ei niillä ole edes talvirenkaita, vaikka ne on pakolliset myös mopoissa.
    nostetaan samalla veroja ja vakuutuksia ja pakollinen katsastus vuosittain myös mopoille, niin virittely vähenee

    Alkaa olla sietokyvyn rajoilla tuo nuorten moottorihäiriköinti koko Suomessa!! Joka paikkalunnalla sama juttu.

    Lainsäädäntö tässä on kokonaan vanhentunut, nykylakien aikaan ei ollut näitä helvetillisiä turhakkeita lasten leikkikaluina ja ihmisten vitsauksina yö- ja päiväkaudet.

    Ei tarvitse kuin maitopurkin ostossa piipahtaa , niin kymmeneltä motoristi tertoristilta sais kortit pois ja pelit alta, jos oilis valtuudet., niin päättömiä ne on ja piittaamattomia!

    Ei Poliisin aikaa pidä näihin tuhlata, vasn lakejan on seuraavan Eduskunnan muutettava niin , että liikenne ja kulmakuntien nurkat ovat normaalitilassa ja häiriköt siivottu pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    pakollinen vuosittain katsastus näihin mopoihin pitää saada ja kieltää yö ja talvi ajelu sillä se ei ole turvallista. ei kukaan aja moottoripyörälläkään talvella .

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    pakollinen vuosittain katsastus näihin mopoihin pitää saada ja kieltää yö ja talvi ajelu sillä se ei ole turvallista. ei kukaan aja moottoripyörälläkään talvella .

    tämä on oikeasti iso ongelma, moni vähävarainen saa ostettua parillasadalla eurolla mopon raaton jossa ei jarrut toimi ja on viritetty ja kun mopoja ei tarvitse katsastaa niin kuin autoja. tuolla saattaa olla aika paljon jopa vaarallisia vehkeitä nuorilla.

    autoissa saattaa tulla hylkyjä paljin pienemmistä turhista asioista kuten joku tarra puuttuu tai abs valo palaa, mutta sitten sallitaan nämä mopot joista puuttuu mittarit ja valot tai jarrut.

    Äänestä

En minä ainakaan Kokkolaa vihaa vaikka en erikoisemmin rakastakaan. Olen saanut harrastaa täällä monenlaista ja paikassa on etunsa. Tehtaankatku on vain kamalaa. Sekin riippuu tuulesta. Ne joilla hermot on menneet pörinöistä, niin kannattaa ajatella miten nuoria mopopojat on. Niistä tulee kohta isiä ja ne jää kaipaamaan moponuoruutta. Aikaa ei pysty pysäyttämään. Hermot pitää hoidattaa ettei kadu kuolinvuoteella miten turhaan tuli huudettua.

Äänestä
  • Keneltäkään ei varmastikaan ole hermot menneet paitsi kaahaajilta itseltään.
    Juuri juovuksissa oleva teini uhitteli Poliisia ja ajoi virkavallan päälle tahallaan, ensin paettuasn Poliisia viikonloppuna, sitä ennen oli skuuttiturma keskellä kaupunkia , nuori ei kadulta ylös päässyt, ei kauaa sitten mopoilija katkoi itse rasjansa ajelullaan.

    Mopoilijat on nuoria, ja täysivastuu heistä on heidän vanhemmillaa. Mikseivät vanhemmat opeta pojilleen mikä on laillista ja mikä on rikollista???

    Poliisi ja sossu sitten opettaa.

    Äänestä

Tässä tullaan myös siihen mistä kauan on ollut puhe että joukossa tyhmyys tiivistyy. Ei se kodistakaan aina riipu. Yhdelle meinasin kerran sanoa että olen huomannut että olet taitava kuski, mutta sun viritetty mopo on monta kertaa tullut pyörätiellä liian kovaa tilanteeseen enkä ole kuullut sen tuloa. Mopojen kuuluisi pöristä samalla äänellä että itse tiedän pysyä silloin reunassa. Vanhemmat ihmiset ei kaikki nykynuorista sitäkään arvaa miten netti on ne rikkonut. Katsottu jo pieninä pornoa ja päänkatkaisuvideoita. Ei voi silloin edes olettaa että ne olisi tavallisia ja normaaleja.

Äänestä
  • Juuri näin on. Ns. kaiken salliminen, liikenteessä tai muualla, tutkitusti, kostautuu monella tapaa nuorten kehitykseen.

    Äänestä

  • pyörätiellä ei saa ajaa mopoilla

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    pyörätiellä ei saa ajaa mopoilla

    Saa ajaa, jos siellä pyörätien liikennemerkissä on lisäkilpi "sallittu mopoille"

    Äänestä

  • " Katsottu jo pieninä pornoa ja päänkatkaisuvideoita. Ei voi silloin edes olettaa että ne olisi tavallisia ja normaaleja."
    Nuorilla on terve maalaisjärki lähtökohtaisesti. Ei me olla apinoita ja matkita kaikkea mitä nähdään.
    Nykyaikana on kaikenmaailman huumeet jotka sotkii terveen järjen. Mitä enemmän ihmisiä sitä enemmän sattuu ja tapahtuu. Väkiluku kasvaa kokoajan.

    Äänestä

Mopoilu on kiistämättä "Suomen syöpä" ja jokakesäinen vitsaus, joka vituttaa monia enemmän kuin hyttyset. Kyseessä tuntuu olevan joku ihme pyhä asia, koska lainsäätäjät ovat täydellisen kykenemättömiä puuttumaan tähän pitkään kestäneeseen ongelmaan. Se mopo kun lähtee kaupasta niin menee ehkä noin 5 minuuttia kun siitä on otettu äänenvaimennin pois ja asetettu joku helvetin kovaa pärisevä ja paukkuva "tehoputki", minkä jälkeen vekottimesta on laillisuus kaukana; tutkimusten mukaan valtaosa mopoista on viritettyjä. Se on hienoa että nuorison ensikosketus liikenteeseen on tällainen...hälläväliä, saa kaahata ja rällätä miten haluaa eikä kukaan halua asiaan puuttua... ja sitten ihmetellään suu pyöreänä, kun mopojonne siirtyy poikkeusluvalla auton rattiin ja hups, se ei käyttäydykään kuin mopo ja kohta ollaan kyntämässä jonkun ojan pohjaa??!

Vähintä mitä voisi tehdä, on asettaa mopoilijoille ajokielto 22-06 ajaksi, aivan kuten 17-vuotiaillekin. Ja poliisinhan ei tarvitse kuin astua hetkeksi partioautostaan ulos joskus iltamyöhään ja kuunnella, mistä ilmansuunnasta kantautuu kovin pärinä ja lähteä nohevasti suunnistamaan ääntä kohti. Pikavoitto on taattu.

Äänestä
  • Ajokiellosta vois lainsäätäjät alottaa!

    Kai siellä Eduskunnassa on muittenki ihmiste edustajia ku mopoilijoitten ?

    Seuraavaan ei kyllä äänestetä semmosia jokka ei osa pitää etes kakaroita ruojusa.

    Äänestä

Kyllä poliisien toimimattomuus tämän ongelman edessä ihmetyttää!!Nyt eu suunnittelee moottoripyörien pakollista katsastusta ja alle 125 kuutioiset mp. ja mopot jäisivät katsastuksen ulkopuolelle! Juuri nämä jossa eniten ongelmia!!

Äänestä
  • Eu katselee vain kuolon/onnettomuus tilastoja ja toimii niiden mukaan, perinteisen lyhytnäköisesti. Eivät tajua, että nuorena liikenneasennevammat tulisi nimenomaan korjata.

    Äänestä

  • Kyllä, paitsi että resurssipula rajoittaa poliisien työtä. On muitakin laittomuuksia, joihin poliisi ei puutu enää niin herkästi, kun on tärkeempiä asioita hoidettavina.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kyllä, paitsi että resurssipula rajoittaa poliisien työtä. On muitakin laittomuuksia, joihin poliisi ei puutu enää niin herkästi, kun on tärkeempiä asioita hoidettavina.

    Poliiseja tarvitaan lisää, huomattava määrä.

    Äänestä

jälleen ralli käy! . ja eräs poika ajaa taas pyöräteillä ja pelastustiellä alan olemaan asiaan niin väsynyt, että teen asiasta rikosilmoituksen vedoten askusosakeyhtiö lakiin , Kotirauhaan, ja järjestyslakiin. tämä poika on terrosioinut asumistani jo vuosia.
taitaa olla myös huoli ilmoituksen paikka, kun omaa kotia hänellä ei ole tai ei välitetä .
kiva tuota saakelin liikenne nokea joka paikassa.
annan sata euroa sille pojalle jos ei enää koskaan aja tuosta!!
niin annan asian olla lupaan että saa sata euroa jos lupaa ettei aja enään ikinä tuossa pihalla.
olen niin loppu että olen valmis vaikka Maksamaan että menee muualle ajamaan

Äänestä
  • Soita 112.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Soita 112.

    ei ne tule paikalle koskaan yritetty on.
    niillä on tärkeämpää tekemistä, ymmärrettävää.
    tehkää nyt pliis edes joku oma paikka niille revitellä .
    miten ois liikenne puisto ja sen viereen oma temppu rata.
    kokkolassahan ei ole lapsille liikenne puistoa!
    pitäis olla joka kaupungissa melkein on ja siellä lapset oppivat sääntöjä

    Äänestä

  • Kirjoitat vaan. Ei se lue näitä ja tule sun oven taakse pyytämään 100e. Sinä et käy tarjoamassa.

    Äänestä

keulien ajaa sini valkoinen skootteri.
sutii ja polttaa kumea ja rällää. tiedän osoitteen mihin meni taidanpa tehdä lasun ja rikosilmoituksen.
yhteen osoitteeseen ramppaa jatkuvasti mopo nuoria jopa keskellä yötä.
millainen vanhempi antaa tuollaista tapahtua.

onko oikeasti niin vaikeaa ymmärtää mitä tarkoittaa ei sallittu moottoriajoneuvojoilla .

Äänestä
  • no mopoilijat ovat vajaaälyisten spurgujen jälkikasvua joten ei kannata heiltä ihmeitä odotella

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    no mopoilijat ovat vajaaälyisten spurgujen jälkikasvua joten ei kannata heiltä ihmeitä odotella

    Ei mopo tee kenestäkään vajaata. Väärinkäyttö ja laittomuus vain.

    Äänestä

heidän tukikohta tuntuu olevan tuossa palkkarin lähellä.
joku siellä nyt ajaa toisten pihoilla herättäen ihmisiä laittomalla krossi mopolla.

Äänestä
  • Onko se niin vaikeaa ottaa sitä räkänokkaa kiinni yleisen kiinniotto-oikeuden mukaisesti ja soittaa poliisi paikalle, jos tulevat ihan kotipihoille hyppimään silmille? Se viritetystä toosasta lähtevä meteli täyttää helposti lievän pahoinpitelyn tunnusmerkit, koska ylittää kuulovauriorajan 85 decibeliä ja tähän voi aina vedota oikeudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Onko se niin vaikeaa ottaa sitä räkänokkaa kiinni yleisen kiinniotto-oikeuden mukaisesti ja soittaa poliisi paikalle, jos tulevat ihan kotipihoille hyppimään silmille? Se viritetystä toosasta lähtevä meteli täyttää helposti lievän pahoinpitelyn tunnusmerkit, koska ylittää kuulovauriorajan 85 decibeliä ja tähän voi aina vedota oikeudessa.

    on vaikeaa, katsos ei voi lapsia ojentaa siitä voi pian itselle tulla isommat sakot.
    parempi huutaa täällä. josko tarpeeksi moni kun valittaa samasta kun huomaa että muitakin ärsyttää, niin sitten poliisien on pakko tehdä työnsä.
    en ole poliisi enkä sossu . sitä paitsi se on niin sairaan nopee että miten sitä kävellen kukaan kiinni saa .
    kuitenkin kyseessä lapsi joka kuriton ja pohjimmiltaan tuollainen käytös on aina vanhempien vika ja vastuulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Joku "kyläpoliisi" jolla olisi semi-poliisivaltuudet, tulisi perustaa kaikkiin kuntiin, etenkin näihin missä älylliseltä tasoltaan alikehittyneet kakarat aiheuttavat jatkuvaa häiriötä. Heillä tulisi olla ensisijainen oikeus pysäyttää ja takavarikoida rikoksentekovälineet eli laittomat mopot, sekä pitää syylliset paikoillaan oikean virkavallan saapumiseen asti (joka hoitaa sakottamiset ym)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

vai miksi täällä nyt ajaa rallia koko kaupungin mopot.
tulisi edes talveksi kielto ajaa niin saisi joskus olla rauhassa hajulta ja meteliltä.
ei ole kiva tuulettaa ja haistella pakokaasuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu