Tällä Oulu foorumilla joku kirjoitti 8.6.2025 uhkailevan viestin, josta kerron alla ja jonka otsikko oli "Tuhoan sinut". Viesti poistettiin, eikä se sisältänyt mitään henkilökohtaisia tietoja.
Viestissä kirjoittaja uhkasi tällaisia asioita jollekin toiselle:
-Teet niinkuin mina määrään!
-Et lähde elämästäni!
-Tiedän totuuden sinusta, et ole hetero!
-Jo et tottele, kerron salaisuuden eteenpäin, jotta kaikki halveksivat sinua ja menetät työpaikkasi!
Mitä voidaan kirjoituksesta päätellä? Millainen suhde on ollut?
Otsikko oli "tuhoan sinut", eli hän oikeasti halusi tuhota jonkun jota vihaa, koska uskoo hänen yrittävän lähteä hänen elämästään.
Kyseessä ei ole ollut terve ystävyyssuhde, mutta ei seksuaalinenkaan, kuten aloituksesta selviää. Luultavasti kirjoittaja olisi halunnut suhteen olevan myös seksuaalinen, mutta toinen oli sanonut olevansa hetero.
Kirjoittaja oli kuitenkin toista mieltä ja toinen on yrittänyt asettaa rajoja (suojella itseään), josta kirjoittaja on raivostunut ja aikoo kertoa "salaisuuden",
jotta kaikki halveksisivat hänen "rakastamaansa" henkilöä...
Kirjoittaja mainitsee myös kohteensa menettävän työpaikkansa tai toivoo sitä.
Jos siis hän aikoo omien sanojensa mukaan tuhota sen henkilön niin kyllä hän voi keksiä "salaisuuksia" omasta päästäänkin, koska mitä on valheen kertominen verrattuna "tuhoamiseen"? Valehtelu tuhoamiseen verrattuna olisi pieni asia, jonka hän tekisi mielellään, tuhotakseen.
Tuollaista ei pidä ottaa kevyesti, koska hullumpiakin tapauksia on maailma täynnä.
Moni elää suhteessa jossa häntä kohdellaan kaltoin ja autonomiaa ei ole ehkä ollenkaan.
Onko joku joka on huono asettamaan rajoja suhteissa, erehtynyt ryhtymään olkapääksi psykopaatille?
Selvästikin kirjoittaja haluaa että hänen rakastamansa henkilö pelkää häntä, ja ehkä onkin jo kauan pelännyt ja yrittää asettaa terveitä rajoja? Psykopaatin kanssa ei voi olla terveitä rajoja, eikä psykopaatti tunne katumusta toisen satuttamisesta.
Rakastajan uhkausviesti?
Anonyymi-ap
2
126
Vastaukset 2
- Anonyymi00001
Mutta miksi kyseinen kirjoittaja on vakuuttunut että se toinenkin on homoseksuaali? Onko kyse vain kirjoittajan omista fantasioista tai onko hän vihjaillut lähipiirilleen, että kyseessä olisi myös seksuaalinen samansukupuolinen suhde?
- Anonyymi00002
Vaikka ei olisi ollut. Eli olisi vihjaillut lähipiirilleen sellaisesta suhteesta, kyseisen henkilön tietämättä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4191861- 1501207
- 901131
- 1111110
- 671103
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku168937- 100773
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50689En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57664