Käräjät meneillään.
Vaimoaan alistanut, kontrolloinut ja pahoinpidellyt ja nuoren naisen raiskauksestakin syytetty narsistiromani ei tiedä miten sytytysneste on joutunut talon sisälle ja syttynyt siellä.
Olisikohan joku ihan ulkopuolinen ohikulkija käynyt hänen nukkuessaan kylässä ja sytyttänyt talon tuleen?
Miksi noita maahanmuuttajia, jotka eivät ole oppineet maan tavoille viiteen sataan vuoteen lellitellään, jopa liputuspivä on julistettu? Ajatelkaa nyt hieman: Suomen itsenäisyyspäivä ja romanien päivä ovat liputuksen mukaan yhtä arvokkaita.
Kaadoin lipputangon kesämökiltäni silloin, kun huomasin että lippu pitäisi nostaa salkoon juoppojen runoilijoiden ja kirjailijoiden lisäksi romaneille, joiden suhteellinen osuus rikoksiin on järkyttävän suuri varrattuna muuhun suomalaisväestöön.
Joulukuinen perhesurma
65
996
Vastaukset
- Anonyymi00001
Aika tavallinen suhtautuminen näihin kysymyksiin. Virallinen liturgia onkin sitten ihan muuta kuin tavallisen suomalaisen aatokset.
- Anonyymi00003
Ei syytön peittelis kasvojaan. Voi pienin kuoli pinnasänkyyn.On kyllä hirvee teko omat lapset jotka ei pysty mitenkään itseään puolustamaan tai edes pakoon yrittään kun talos palo.Tuo on hirviö .
- Anonyymi00004
Täältähän poitetaan näköjään viestejä, joissa uskalletaan sankaria srvostella!!? Tuleekohan ressukalle paha mieli?
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Täältähän poitetaan näköjään viestejä, joissa uskalletaan sankaria srvostella!!? Tuleekohan ressukalle paha mieli?
Voi,voi, kun toinen "ei halua" olla enää kuulusteluissa!!? Naama esiin vaan ja kuuntelemaan ja katselemaan, miten rohkean teon teki!!
- Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Voi,voi, kun toinen "ei halua" olla enää kuulusteluissa!!? Naama esiin vaan ja kuuntelemaan ja katselemaan, miten rohkean teon teki!!
Toivottavasti äiti lapsineen kummittelee kovasti unissa ton tyypin loppuiän.
- Anonyymi00008
Jätkä vetänyt jo rasisti kortin .Narsisti tuo on ja kohteli Saraa ja lapsia huonosti aina .Sara yritti päästä eroon tosta .Ja ei syyttömän tosiaan tarvis kasvojaan peitellä .
- Anonyymi00009
Näkee ton miehen silmistä, pahuus asuu hänessä .
- Anonyymi00010
Elinkautinen ja joka viikko turpa vankilassa oppii tavoille!
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Elinkautinen ja joka viikko turpa vankilassa oppii tavoille!
Kannatetaan!! Tulta munille!!
- Anonyymi00015
Anonyymi00010 kirjoitti:
Elinkautinen ja joka viikko turpa vankilassa oppii tavoille!
Arttu Pynnönen kyllä hoitelee jos kohtaa .
- Anonyymi00017
Anonyymi00015 kirjoitti:
Arttu Pynnönen kyllä hoitelee jos kohtaa .
Se on Perttu pyynönen erittäin vaarallinen vihaa lasten tappajia ja raiskareita ja sil ei oo mitään menetettävää kun e.k jo pääl .
- Anonyymi00031
Anonyymi00017 kirjoitti:
Se on Perttu pyynönen erittäin vaarallinen vihaa lasten tappajia ja raiskareita ja sil ei oo mitään menetettävää kun e.k jo pääl .
Lusii vaan savunahka liskolla turvassa.
- Anonyymi00042
Anonyymi00010 kirjoitti:
Elinkautinen ja joka viikko turpa vankilassa oppii tavoille!
Riksu sopis varmaan hyvin asunnoksi tälle paskakasalle.
- Anonyymi00012
natsirikollisia hirtettiin eräässä sessiossa muistaakseni kakstoista sankaria ja saman tien poltettiin ja tuhkat heitettiin johonkin pikkujokeen.
ei paljoa tullut ruokintakuluja tyypeistä. - Anonyymi00013
Se kaikki oli tekijältä feikkausta .Juosta naapuriin pyyhe ympärillä Tekoa oli varmaan suunnitellut pidempään .Kun talo oli jo tules hän olis i kyennyt pelastamaan edes yhden lapsista mutta hän ei edes välittänyt heistä .Sara oli ystävystynyt miespuolisen henkilön kanssa joka oli yh ja laps oli Saran lasten kans ainakin leikkinyt puistossa .Tuo oli mustasukkainen ja Sara ei saanu käyttää facebok eikä muitakaan ilman tuon jätkän kontrollointia. Hän hakkas Saraa silloinkin kun oli raskaana .
- Anonyymi00019
Valintojen maailma
- Anonyymi00014
mutta mitä liikkuu naisen päässä joka alkaa tuollaisten tyyppien kanssa oleilemaan ja vielä lapsia hankkii !?
kuka voi ymmärtää.- Anonyymi00020
Samaa ihmettelen! Aina heitä vaan löytyy. Toivovat, että saavat nämä pedot kesyyntymään, mutta kun vika on päässä, sille ei kukaan mahda mitään.
- Anonyymi00022
Kyllähän näitä tolloillupissiksiä riittää.
- Anonyymi00016
Jouti hävittääkki
- Anonyymi00018
Toivottavasti uusimies kokee kylmän kohtalon.
Palvi on savunhajuinen- Anonyymi00024
Linna tunnetusti onkin täynnä naisia arvostavia tyyppejä jotka on heti rankaisemassa :D
Kaikki jotain ämmienhakkaaja sekakäyttäjiä vankilassa. Joille nainen ei ala n sanalla vaan h sanalla. On teillä kuvitelmat. Viisaita, raavaita, oikeudenpuolustajia koko vankila täynnä.
Voi teitä vanhoja naisia, onko pikkuhousut märkänä?
- Anonyymi00025
Ja jos e,k saa ei tuu vapautuun enään .2027 astuu se uus laki voimaan mikä koskee noita elink.tuomioita .
- Anonyymi00027
Harmillista mutta teot tehty ennen kuin astuu voimaan. Joten ei päde tässä tapauksessa.
- Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Harmillista mutta teot tehty ennen kuin astuu voimaan. Joten ei päde tässä tapauksessa.
Pätee .Kannattaa lukea miten se toimii .
- Anonyymi00032
Anonyymi00028 kirjoitti:
Pätee .Kannattaa lukea miten se toimii .
Noh lueppa siitä! Soveltamisala: Lakimuutosta sovelletaan tekoihin, jotka on tehty lain tultua voimaan vuonna 2027.
- Anonyymi00030
Ainakin ensialkuun tuo "mies" täytyy sterilisoida ettei saa tähän maailmaan kenenkään kanssa lapsia. Samoin kuten ne aiemmat vaimojensa tappajat samasta heimosta.
Saisi tuokin yhteisö jo alkaa kasvattamaan penikoistaan yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Ja jos muka kulttuuri on noin tärkeä, niin ei tarvi mennä valkolaisen kanssa seurustelemaan eikä varsinkaan tehdä lapsia heidän kanssaan.- Anonyymi00033
Näitä pyöri kaupungilla eilen nokka pystyssä, eivät älyä edes hävetä. Vielä näitä pitäisi ymmärtää ja oikein liputtaakin!!?
- Anonyymi00037
Anonyymi00033 kirjoitti:
Näitä pyöri kaupungilla eilen nokka pystyssä, eivät älyä edes hävetä. Vielä näitä pitäisi ymmärtää ja oikein liputtaakin!!?
Ei tohon tekoon ole muut romanit syyllisiä miks niiden pitäs hävetä.
- Anonyymi00034
Poliisit oli nuuhkinu sitä ja ei haissu savulle. Oli munasillaan kun vaatteille oli roiskunut bensaa?
- Anonyymi00035
Oliko muuten missään miksi oli alasti? Tai mitä vastannut?
- Anonyymi00040
Täälläpä hieno kokoelma tutkinnanjohtajia, tuomareita ja länsimaisen oikeusjärjestelmän perusteiden tuntijoita.
- Anonyymi00041
Löytyhän se joka saastaa tuli puollustamaan, yhtä alhaista kastia olet sinäkin!
- Anonyymi00043
Anonyymi00041 kirjoitti:
Löytyhän se joka saastaa tuli puollustamaan, yhtä alhaista kastia olet sinäkin!
Ihmisiä aivopestään siihen, että meidän, kantaväestön, on vaan pakko oppia hyväksymään ja puolustamaan ja hyysäämään näitä muualta tulleita, väkivaltaisia vapaamatkustajia.
- Anonyymi00044
Anonyymi00043 kirjoitti:
Ihmisiä aivopestään siihen, että meidän, kantaväestön, on vaan pakko oppia hyväksymään ja puolustamaan ja hyysäämään näitä muualta tulleita, väkivaltaisia vapaamatkustajia.
Pikkunen sai oikein paniikkikohtauksen kun tuhmat kyselee, että mitä oikein tuli tehtyä???
- Anonyymi00045
Anonyymi00041 kirjoitti:
Löytyhän se joka saastaa tuli puollustamaan, yhtä alhaista kastia olet sinäkin!
En puolustanut ketään. Totesin vain sarkastisesti läsnäolevien kirjoittajien suuret luulot omista tieto- ja taitotasoistaan. Sinulle, suurelle viisaalle - oikeudenmukaisuuden houreiselle Jumalalle, tiedoksi: kyllä siellä oikeudessa syytetylle on ihan ammattitaitoiset puolustaja ja tuomarit.
- Anonyymi00046
Anonyymi00045 kirjoitti:
En puolustanut ketään. Totesin vain sarkastisesti läsnäolevien kirjoittajien suuret luulot omista tieto- ja taitotasoistaan. Sinulle, suurelle viisaalle - oikeudenmukaisuuden houreiselle Jumalalle, tiedoksi: kyllä siellä oikeudessa syytetylle on ihan ammattitaitoiset puolustaja ja tuomarit.
Kannattaisikohan sinun olla hiljaan, kun ei mitään järkevää sanottavaa ole!
- Anonyymi00053
Anonyymi00046 kirjoitti:
Kannattaisikohan sinun olla hiljaan, kun ei mitään järkevää sanottavaa ole!
Kommenttisi ilmentää varsin suurta ymmärryksen vajetta. Mutta hei, jatkakaa ihmeessä "järkevää" lainsäädäntöä ymmartämätöntä, syrjivää ja anonyymin uhon täyteistä keskusteluanne ihan rauhassa.
- Anonyymi00047
Kuten tuolla oli mainittu niin vaatteille oli varmaan roiskunut bebsaa ja kun on CSIt ja Sopranosit tarkkaan kattonut niin tietää että bensaroiskeet näkyy uv-valolla vaikka olis kuivuneet jo.
- Anonyymi00052
Eipä taida tuollaisia tapauksia mitenkään pystyä estämään. Aikuisia omista asioistaan päättäviä ihmisiä ei voi väkisinkään erottaa toisistaan. Eikä naisiakaan saa kuulemma alkaa vastuuttamaan siitä, että millaisten miesten kanssa perheen perustavat ja aikaansa viettävät.
Ei voi kuin toivoa että omissa ja tuttavien tyttärissä / pojissa olisi tervettä järkeä jotta välttävät luonnevikaisia kumppaneita.- Anonyymi00063
Ne on niin ihania aluksi, kuten tässäkin tapauksessa oli. Mannekavereita on perheessä muillakin.
- Anonyymi00054
Huh huh. Tolle mus,,,,,, lle 4×elinkautinen. Kukaan ei jää kaipaamaan !!!
- Anonyymi00055
Miks te syytätte kaikkia romaneita? Ei meitäkään valtaväestöä syytetä ( koko väestöä ) kun perhesurmia tehneet .Itse en syytä koska en ole rasisti .Tuon teon takana on yksi henkilö ei koko romani kansa tai suku .2000 Luvulla perhesurmia oli peräti 11 ja niissä tekijä mustasukkaset valtaväestöön kuuluvat miehet .Tää on harvinaista et romani isä tappaa omat lapset mutta sitäkin näköjään tapahtuu .Sara ja Aleksi tutustu toisiinsa jo hyvin nuorena olivat laitoksessa molemmat .Todella surullista Suomi on nykyään väkivaltanen maa naisten olla suhteessa tai aviossa .Monet tappaa jos nainen haluaa eron .Ja huumeet niitä kun vetävät tekevät hirmu tekoja .
- Anonyymi00057
Romanit on yliedustetuin ryhmä suomessa, vakavien rikosten suhteen. Eli vetävät mullan alle keskimäärin enemmän porukkaa, kuin yksikään muu etninen ryhmä. Jossain sisällä se ongelma on, mutta missä. Itse sanon että luontainen älykkyysosamäärä on romaneilla alhaisempi, tämä ei ole rasismiakaan. Voidaan arvioida kuinka moni romani saa peruskoulusta päättötodistuken. Vielä vuonna 2026 varmaan aniharva. Eipä romani kakaroita näy paljoa koko ala että yläkoulu tasolla sielä koulussa.
Jos romaneita kokoaa 300 porukan niistä varmaan 50 on käynyt peruskoulun loppuun, ja näistä 50 15 on suorittanut ammatillisen koulutuksen päätökseen.
- Anonyymi00056
Romaniko oli?
- Anonyymi00058
Aika hyvin menee laitosnuorilla...ei ammattia...ei työtä..asutaan kuitenkin hulppeassa tiilitalossa ja mersut pihassa. Riittääkö lapsilisät tollaseen elintasoon? Ehkä on apurahojen saamista syytäkin kiristää?
- Anonyymi00059
Romanien takia kantaväestöltä tuet pois. Juuri näin.
- Anonyymi00061
Hulppee talo😂😂satasen Mersu.
- Anonyymi00062
En yhtään ihmettele jos romaneilla ei kaikilla halua edes yrittää elää normisti .Itselläni on ystävinä romaneita jotka on kunnollisia silti ne saa paskaa niskaan ihmisiltä jotka ei heitä tunne tai tiedä .Tuo romani mies on bussikuski jo 9vuotta ja hyvin pidetty ja hänen vaimo lähihoitaja .Tästä miehestä oli juttu pari vuotta si ilta-sanoms..Hän pelasti pienen 5v itkevän lapsen ilman kenkiä sekä takkia Marraskuussa pakkasta muutama aste itkemästä kadulla kun hän työvuoron päätteeksi iltamyöhään ajoi bussia hallille .Otti bussiin kietoi lämmintä tytön ympärille si soitti hätäkeskukseen .Lapsen äiti joka meitä valtaväestöläisiä oli jättänyt lapsen yksin kun oli lähtenyt ravintolaan juomaan .Joten ei kaikki ole pahoja tai varkaita .Tuo perhe elää normaali elämää, molemmat käy työssä maksaa veroa .Silti he saa monien ihmisten jotka ei heitä tunne niin vihat päälle kun tapahtuu vain siksi kun he ovat romaneita.
- Anonyymi00064
Entäs se enemmistö näistä romaaneista? Pitäisikö niistä vaieta ja vain hyväksyä ja hyysätä?
- Anonyymi00065
Uutisoinnissa oli että olisivat halunneet muuttaa pois savonlinnasta, mutta suku esti?
- Anonyymi00066
Savonlinna tykkää näitä hyysätä ovat sina maksaneet kaikki ei kanta suomalaiselle🤯
- Anonyymi00067
Raha-asioista mainittiin syytetyn hallinneen perheen rahaliikennettä, rahat olisi kulkenut syytetyn kautta. Olisiko asumistuet ja muut tuet maksettu syytetyn tilille kun tämä edes asunut talossa vaan hänellä oma asunto ollut. Sisko laittanut rahaa syytetyn tilille.
- Anonyymi00070
Ei vaan Saran
- Anonyymi00071
Anonyymi00070 kirjoitti:
Ei vaan Saran
Siskon mukaan Sara pyytänyt rahaa melkein joka kuukausi ja että rahat tulee laittaa syytetyn tilille. Sisko toiminut näin.
- Anonyymi00068
NYMAN HALLITSEE
- Anonyymi00069
Mitenkähän pikku aleksin nyt käy? Hänhän teki sentään kaikkensa pelastakseen oman nahkansa.
- Anonyymi00072
Nauraa hyvillään kun sai kaikki tahtonsa läpi jopa oikeudenkäynnissä. Rasismiahan se on, jos tuollaiselle patskiaiselle rangaistusta vaaditaan.
- Anonyymi00074
Anonyymi00072 kirjoitti:
Nauraa hyvillään kun sai kaikki tahtonsa läpi jopa oikeudenkäynnissä. Rasismiahan se on, jos tuollaiselle patskiaiselle rangaistusta vaaditaan.
Ennenvanhaa tollaiset rikolliset hirtetettiin niin pitäisi tehdä nykyisinkin ? Nyky romanit ovat suurilta osin sekakäyttäjiä taparikollisia naisten pahoinpitelijöitä ja se kaikki pitäisi vain suvaita ?
- Anonyymi00078
Anonyymi00072 kirjoitti:
Nauraa hyvillään kun sai kaikki tahtonsa läpi jopa oikeudenkäynnissä. Rasismiahan se on, jos tuollaiselle patskiaiselle rangaistusta vaaditaan.
Ei purukalusto, loista ainakaan siinä naurussa.
- Anonyymi00079
Savonlinnan murhapolttaja syöttöporsas pitäisi laittaa grilliin ja polttaa hitaasti hengiltä,
- Anonyymi00080
Tässä on tulos, kun ei ole haluakaan elää maassa maan tavalla. Liian kauan ovat saaneet mellastaa täällä täysihoidossa.
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564