Näin ahdistavan unen. Olin lapsuuden kaverin talossa ja piilouduin vihollista. Helikopteri pyöri talon päällä ja tiesin että etsii minua. Valonheitin osoitettiin kopterista suoraan keittiön ikkunaan ja menin matalaksi eteiseen.Samalla tuskailin miksen ollut tehnyt bunkkeria ajoissa,nyt ei ollut mitään suojaa. Tuumin että helikopterissa on lämpökamera joka näkee missä olen. Yhtäkkiä huomaan että ulko ovi on raolla ja yritän vimmaisesti sitä lukkoon ja lopulta onnistun. Katson talon takapihalle ja mietin että juoksen mettään piiloon mutta samalla sotilaita juoksee kohti taloa. Alan huutaa jotta - nyt se r*ssä tuloo ja otan leipäveitten ja osuin yhtä sotilasta joka pakenee mutta harmittelen että niitä tulee lisää eikä mitään millä puolustautua. Pääsen talosta karkuun ja juoksen kohti mettää ja muuta en sitten muista. Semmonen painajaisuni.
Uni sodasta
Anonyymi-ap
183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sotauutisia tulee nyt lähes joka päivä tuutin täydeltä.
Näitä unia näkee varmasti moni muukin; olen niitä itsekin nähnyt.
Unessa me helposti rakennamme erilaisia kuvitelmia noiden päivän aikana TV:stä näkemistämme asioista.
Unella ei ole muuta merkitystä. Ellei elämässäsi ole joitain muita asioita, joita pelkäät ja haluaisit paeta niitä. Siihenkin varmasti löydät ratkaisut.