Onko totta ??

Että Kävikselle on laitettu salaisia kameroita viranhaltijoiden puolesta, jotta huumekauppa saadaan loppumaan.
34303
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Onhan poliisi tietoinen ollut jo vuosikymmeniä myyjistä ja käyttäjistä. Ja ihmiset tekevät ilmoituksia. Itsekin olen tehnyt kymmeniä ilmoituksia huumekaupoista ja paikoista.

2Äänestä

ei sitä kauppaa Käviksellä tapahdu vaan sivummalla, kama saattaa vaihtaa omistajaa vaikka liikekiinteistön paskihuusissa, siellä voi samalla piikittää ja nauttia elämästä kärpästen kanssa

2Äänestä

Vähän luulen että kyse ei ole tiedon puutteesta jota salakameralla pitäisi korjata.

2Äänestä
  • Kamerat ja mikrofonit, teletiedot sekä ajoneuvot sijainteineen yhdistettynä rikostutkinnassa käytettävään tekoälyyn takaa sen että poliisi on melko hyvin sekä ajantasaisesti kartalla asioista, nykyään tiedetään jo ennalta kuka tulee olemaan todennäköinen ostaja kun maahan saapuu seuraava isompi erä kamaa.
    Tekoäly osaa melko luotettavasti arvioida kuka ostaa kilon ja alkaa grammakauppiaaksi.

    Te niljakkeet ette ole enää sitä kuuluisaa alkelta poliisin edellä, teidät temput tiedetään nykyään ennalta :D

    2Äänestä

En myös usko että poliisi tekisi mitän hyödyllistä rikoksien selvittämisen eteen. Todennäköisempää että asentaisivat piilokamerat naisten yleisiin vessoihin, josko siellä tehtäisi jotain laitonta.

Äänestä
  • Siellähän tehdäänkin luvattomia asioita :D

    2Äänestä

  • Tälläistä olen kuullut, että naisten wessoissa ja sovituskopeissa olisi salakameroita, mutta tietoa ei ole, kuka niitä asentelee. Yksi tuttavani tilasi ebaysta salakameran etsimislaitteen ja kertoi, että niitä on löytänyt. Kuka tai ketkä ovat tämän toiminnan takana ????

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tälläistä olen kuullut, että naisten wessoissa ja sovituskopeissa olisi salakameroita, mutta tietoa ei ole, kuka niitä asentelee. Yksi tuttavani tilasi ebaysta salakameran etsimislaitteen ja kertoi, että niitä on löytänyt. Kuka tai ketkä ovat tämän toiminnan takana ????

    Hyvin sairaat ihmiset, ja niitähän meillä riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Hyvin sairaat ihmiset, ja niitähän meillä riittää.

    Ironia on suuri: kukaan sairas ihminen ei tunnustaudu sairaaksi. Maailma on pullollaan mieleltään sairaita ihmisiä, jotka tekevät tai fantasioivat kummallisia asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ironia on suuri: kukaan sairas ihminen ei tunnustaudu sairaaksi. Maailma on pullollaan mieleltään sairaita ihmisiä, jotka tekevät tai fantasioivat kummallisia asioita.

    Ei fantasiointi ole sairasta vaan normaalia.

    Äänestä

Facesta läytyy salakameralla otettuja kuvia. Joukossa myös Kävikseltä ja pukukopeista otettuja. Huh huh..

2Äänestä
  • Laita linkkejä

    2Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Laita linkkejä

    Psykoosissa olevan mielentilaan ei ole linkkejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Laita linkkejä

    En uskalla, mutta hae netistä haulla " salakamerat "

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    En uskalla, mutta hae netistä haulla " salakamerat "

    sinusta oli törkeitä kuvia :D

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    sinusta oli törkeitä kuvia :D

    hinkit näkkyy :D

    2Äänestä

Saattaahan se paikkansa pitääkin. Mutta ottakaas tästä pitkän linjan konnan näkemys haltuun. Jos saadaan video, että annan kaverille jotain ja hän antaa siitä minulle setelin, ei piisaa näytöksi oikeudessa. Pitää löytyä huume, olla konkretiaa. Elikkä, ei toimi pelotteena rikollisille. Sääli ettei Suomen poliisi tajua sitä.

Äänestä
  • Mitä poliisi ei tajua.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mitä poliisi ei tajua.

    Poliisi ei tajua tai ei ymmärrä, että Porissa ja erityisesti Käviksen alueella ja liikkeissä kuvataan saa ihmisiä.

    Äänestä

Ostin Ebaylta Nasa-Turkka-kameran, hyvä kuva on

2Äänestä

Posliinit tarvitsisivat ihmisiä joilla on aivot. Tavallinen kansalainenkin näkee mitä ympärillä tapahtuu.
Esimerkkinä sellaiset henkilöt joiden habitus,vaatteet ja käytös kertovat tarkkailijalle, että he eivät ole koskaan elämänsä aikana käyneet vähäraumaa pidemmällä, roudaavat matkalaukkuja joissa on pyörät ympäriinsä.Mitähän jänskää niistä löytyisi jos posliini viitsisi tutkia? Varmaan raamattu passi ja hammasharja?
Jotkut baarityöntekijät raportoivat ilmeisesti kavereilleen hyvistä ryöstökohteista jos asiakkaalla näkyy lompakossa paljon isoja seteleitä.

Äänestä
  • > "Tavallinen kansalainenkin näkee mitä ympärillä tapahtuu.
    Esimerkkinä sellaiset henkilöt joiden habitus,vaatteet ja käytös kertovat tarkkailijalle"

    Juu, minuakin huippuälykkäät kansalaiset välillä luulevat narkiksi ja varkaaksi kun on likaiset työfarkut jalassa.
    Onneksi jokainen kalevi ja marjatta ei saa ottaa aseen kanssa ihmisiä kadulta kiinni ja viedä koppiin :D

    Jätetään nyt nuo hommat poliiseille vaan, heillä on siihen koulutus ja useimmilla pipokin ihan kunnossa.

    3Äänestä

on tietty kameroita ja myös pitkin poria on ripoteltu kameroita, koskaan ei voi tietää missä isoveli valvoo :D

2Äänestä

Oikein, huumekauppiaat koppiin

2Äänestä

Kuulemma pienellä puistoalueella aivan poliisilaitoksen edustalla tapahtuu huumemyyntiä. Ei kannata uskoa, että huumediilerit olisivat tyhmiä. Monesti ne nauravat pollareiden touhuille.

Äänestä

Tyhmää puhetta. Tiedoksi että huumekauppiaista hankkiudutaan eroon. Valveutuneet kansalaiset kyllä näkee kun kauppaa tehdään ja ilmoittaa poliisille. Ei pidä tuudittautua siihen että kukaan ei valvo. Sinua on jo kauan tarkkailtu, ehkä jo tänään sinut napataan rysän päältä.

2Äänestä

Kauppaa tehdään liikkuvilta alustoilta kuten scooteilta. Miten helppoa on viedä huumeita suoraan asiakkaalle kotiin jos selässä on reppu jossa lukee vaikka wolt. Poliisi ei näe.

Äänestä
  • ei ne wolttihemmot kamaa diilaa, pimslaatikko niitä kyllä kiinnostaa :D

    2Äänestä

Kyseessä on huippusalainen projekti jonka ap nyt paljastuksellaan tyri :D

2Äänestä
  • Kaikki sen jo tiesi. Vankiloissa annettaviin koronarokotteisiin, jotka ollaan tuomassa rikollisuuden alkulähteelle 5G:n, sirun kanssa.

    1Äänestä

Huumeita myydään aika avoimesti, eikä poliisi voi sille mitään. Eikä ne haluakaan voida. Ei se kauppa sillä pysähdy että maija ajelee kaupungissa ympyrää tyhjän panttina. Eihän kukaan rikosta tee kun poliisi on näkyvissä, mutta puoli minuuttia siihen kun perävalot häipyy niin kaupanteko jatkuu taas.

Äänestä

Ei ole koskaan mennyt jakeluun, että miten ulkolaiset ruokalähetit jaksaa puskea tuulessa ja sateessa menemään muutaman kolikon tähden. Ehkä siihen on joku selitys.

Äänestä
  • Ovat työssä niin saavat olla maassa ja saavat aikanaan kansalaisuuden, osa on opiskelijoita jotka rahoittavat elämäänsä hanttihommilla koska muuten ei rahat riittäisi.

    Äänestä

Ulkomaalaisten mukana huumeet on suomeen tullut. Kuka tietää vaikka veisivät huumeita ovelta ovelle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Että Kävikselle on laitettu salaisia kameroita viranhaltijoiden puolesta, jotta huumekauppa saadaan loppumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu