pelottaa

Itselläni ollut koko raskauden pelkotiloja, etenkin voiko lapsi hyvin jne. mutta kaikki on ollut hyvin ainakin tähän asti.. Nyt olen 37 4, eli loppu alkaa häämöttää, onneksi. Ei jaksaisi enää odottaa, että saisi pienen käärön kainaloon.. Se on normaali murehi asioista, ja sitten alkaa uudet murehtimisen aiheet kun lapsi syntyy.. Vointeja sinulle

Hei, on se normaalia nuo pelot, ja monet muut pelot sen suhteen että lapsi ei olisi terve. Olet herkässä vaiheessa, kun synnytys lähestyy, mieli alkaa kohta olla pelkästään vain synnytyksessä,sinussa ja vauvassa, oikein muuhu ei tahdo jaksaa keskustella tai keskittyä.
Asutko muuten missä päin, haluatko kirjoitella sähköpostia? Itse olen Etelä-savosta ja pari muksua tehnyt joista toinen ihan pieni vauva.

Pyri rentoutumaan synnytyksessä, se auttaa avautumisvaiheessa ja saattaa nopeuttaakin sitä.
Sitten ota tietoa synnytyksen kulusta mutta älä toisten kauhukertomuksista :-)
Sillä jokainen kokee eritavoin ja vaikka tekisi 10 lasta niin joka synnytys on ihan erilainen, se on muuten ihan totta!

Mutta kohdun suu aukeaa ensin 10 cm:ään jonka jälkeen alkaa ponnistusvaihe ja saat alkaa ponnistamaan. Kun olet jo 3-4 cm, saattaa loppu mennä hyvinkin pian? Välillä voi tuntua että synnytys ei etene ollenkaan? Epiduraalipuudutus on hurjan hyvä ja saattaa jopa kaikki kivut poistaa.

Olet elämäsi tärkeimpien aikojen kynnyksellä,
monet vaivat ja pikkukolotukset ovat arkipäivää loppumetreillä, mutta ei se niin kamalaa ole kuin joskus annetaan ymmärtää,jokainen kokee tavallaan.

Normaalia se taitaa olla..
Ensimmäistä täälläkin odotellaan ja vaikka on vasta rv30 3 ja synnytykseen aikaa, niin silti pelottaa.
Oikeastaan on pelottanut koko raskauden ajan, enemmän tai vähemmän.
Alussa oli koko ajan pelko keskenmenosta, sitten siitä, että vauva kuolee kohtuun ja sama pelko jyllää päässä edelleen. Potkuja pitää tunnustella joka päivä, että tietää kaiken olevan kunnossa ja ennenkuin kuulee sydänäänet neuvolassa on melkein pelkohiki otsalla.

Synnytys pelottaa vähän, mutta tuntuu vielä niin kaukaiselta asialta.

Kannattaa neuvolassa puhua peloista ja kysellä synnytyksestä.
Itse kyselen aina ihan tyhmiä, mutta tyhmiiin kysymyksiin he ovat tottuneet ja omaa oloa ne ainakin helpottavat :)

Hei!

Ensimmäistä odotellaan täälläkin. En itse oikeastaan ollut ajatellut synnytystä laisinkaan ennen synnytysvalmennusta (rv35) ja sitten muuta ei enää mahtunutkaan päähäni. Olen ollut viime viikot pahantuulinen, masentunut, itkuinen... pelottaa, ahdistaa ja kaikkea siltä väliltä. Välillä taputtelen masua ja rauhottelen vaavia, että äidillä on nyt taas vaan paha mieli. Olen itsekin ajatellut, että onko tämä nyt jotain ennakoivaa synnytyksen jälkeistä masennusta. Toisaalta olisi ihmeellistä, jos tuleva synnytys ei saisi aikaa mitään reaktioita / tunteita. Itselläni ei ole asuinpaikkakunnallamme juurikaan tuttuja, joille puhua asiasta, neuvolassa näytän aina urhean puoleni. Eilen juttelimme myöhään yöhön mieheni kanssa ja se helpotti jälleen suunnattomasti. Tänään olen jälleen nauttinut tästä kaikesta. Energiaa on ollut liikaakin. Kävelylenkki kaatosateessa oli hyvä kokemus :)

Eli kaikenlaista näemmä liittyy tähän odotukseen. Tuskin maltan odottaa, että saamme vaavin luoksemme. Tsemppiä sinne ja voimia! Et ole yksin tuntemustesi kanssa. =)