Taitaa muisti tehdä tepposet? Ei kukaan laita kysymättä chiliä mainitsemiisi ruokiin ja juomiin kysymättä. Ei varsinkaan fallelle.
On eri asia jos tietynniminen annos tai juoma sisältää chiliä jo itsessään, jolloin myyjä saattaa olettaa että tiedät mitä tilaat.
Pattayalla ja täälläkin katuruokaloissa kysyvät aina chilin määrän fallelta erikseen, koska eivät halua pilata annosta liialla chilillä jos falle ei sitä kestäkään.
Itse lisään chiliä usein perunan keittoveteen hieman kuin myös pastaan. Munakkaisiin aina, riisiin en, koska se tuhoaa riisin oman hennon aromin.
Ruokaa laittaessa näykin joskus sipulia ja punaista chiliä. Kiihdyttää kivasti ruokahalua.
Perunamuusista tulee kirkkaanpunaista, kun laittaa keittoveteen lurauksen nestettä punajuuripurkista. Samoin spagetista.
Tuo ihan pienen makeuden myös.
Chili ei oikeasti polta suuta eikä limakalvoja, ei vahvinkaan chili. Se hämää makureseptoreja ja aivoja luulemaan että se polttaa.
Hämäys onnistuu niin hyvin että ihminen alkaa haihduttaa lämpöä hikoilemalla.
2010
HinttiHomosen Chililuento.
11
138
Vastaukset 11
- Anonyymi00001
Voi herranen aika sentään mitä soosausta ja sekkoittelua, vaikka vain suola ja pippuri kuuluu tuollaisen yksinkertaisen Sbugen kokkailuun.
Perhe ei syö perunoita mutta homonen se keittelee perunoita chilillä usein.- Anonyymi00002
Posson järki leikkaa kuin partaveitsi suojakotelossa.
- Anonyymi00003
Missä on kirjoitettu että perhe ei syö perunoita?
Sinä Possukka olet homonen, ei Kymppi.
- Anonyymi00004
Chiliä voi siis lisätä perunoiden keitinveteen mutta ei perunamuusiin, ok.
- Anonyymi00006
Äläpäs poitsu vääristele aivoissasi taas mitään. Riisiin en laittaisi keitinveteen chiliä ja syyn mainitsin. Perunaan laitan hieman.
Meillä korvataan riisi ja perunat usein salaateilla ja kuullotetuilla kasviksilla, mutta ei toki aina.
Riisiä on toisiksi eniten, sitten perunaa ja pastaa silloin tällöin.
Uutena löytönä / tuotteena on nyt ollut italialaisia juustonauhapastoja ja juustotäytteisiä pastapalleroita, en muista nyt niiden hienoa nimeä. Kermainen juustopasta on täyttävien ruokien kunkku. Voi laittaa chiliäkin. Kestävyysjuoksu tarvitsee pastatankkausta ja protskua.
Vaimon "kummitäti" tekee itse vuohenjuustoa ja siitä aivan mahtavaa salaattia, jossa on jotakin viisi ainesosasta ja sinappinen kastike.
2010
- Anonyymi00007
Tässä Possolle chiliä riisin keittoon: https://ibb.co/j94THTvx
48000€/v- Anonyymi00008
kuva on tekoälyllä luotu, tekijäksi on merkitty posso pasanen ?
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
kuva on tekoälyllä luotu, tekijäksi on merkitty posso pasanen ?
Posso pasasella on useita eri persoonia täällä palstalla vuosien varrelta.
- Anonyymi00010
Anonyymi00008 kirjoitti:
kuva on tekoälyllä luotu, tekijäksi on merkitty posso pasanen ?
Eipä tuohon tekoälyä tarvittu, otti vaan kuvan tuosta omasta Habanero-puskasta!
48000€/v - Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Eipä tuohon tekoälyä tarvittu, otti vaan kuvan tuosta omasta Habanero-puskasta!
48000€/vNiinkö laita 2010 passisi kuvaan.
- Anonyymi00012
Pasasen juhannusrieha alkaa olla hienosti pohjustettu ja tulee märkä juhannus. Satu Otaniemen työpaikasta on jo unohtunut ja keskittyminen on ulkoistettu muiden elämään. Pasanen, sinä kun olet kehuskellut että olet hoitanut hienosti parisuhteesi ja ollut aviossa 30 vuotta jo 25 vuodessa, sekä ihmiset tykkää tulla luoksesi ja avautua, niin millaisella kokoonpanolla viettelet jussit? Varhaisina vuosina kun olit vielä koelentäjä, olit liikenteessä aina kansainvälisissä seurueissa ja olit kutsuvieras suurimmissa juhlissa.
Se oli aikaa kun Senssu antoi jahtinsa miehistölle vapaapäivän ja liplatteli vaimon kanssa kahdestaan pitkin siaminlahtea.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686