Kielioppivirheiden aatelinen
Moni varmaan ihmettelee, miksi aloin kirjoittamaan tätä, varsinkin kun tämä on täynnä kielioppivirheitä.
No, tässä on syyt:
Koska tälläistä mietetekstiä ei ole vielä (tietääkseni) ja haluan ärsyttää mahdollisimman paljon pilkunviilaajia. Myös rohkaista huonojakin kirjoittajia kirjoittamaan.
Enkö olekin ihana ihminen?
Tämä liittyy enimmäkseen netissä kirjoitettuihin tarinoihin
Ja varoitus: Tämä on erittäin pahaksi kaikille, jotka kiinnittävät kielioppiin, joten suosittelen jättämään tämän pois, ellette halua tietää pari tosi asiaa. Mutta välttämättä kaikki ei ole totta.
---
1. Tarinat
Oletteko te rakkaat kielioppi virheiden kiinnittäjät huomanneet, että saatatte joskus ERITTÄIN pahasti laskea tietyn kirjoittajan itsetuntoa pysyvästi, niin ettei hän enää halua koskaan kirjoittaa tai vihaa sinua pysyvästi?
Siis ette.
Miettikää asiaa oikeasti.
Te yleensä kiinnitätte suoraan kielioppivirheisiin, mutta mihin ovat jääneet juoni, idea, tarinan kulku ja ne hahmot?
Miten ihminen voi oppia kehittämään tarinaa hyväksi ja mielenkiintoiseksi, jos te aina jankutatte kielioppivirheistä?
Kukaan ei ole mestari syntyessään.
Mutta mistä se sitten johtuu?
Tämä ei varmasti miellytä jotain ihmisiä, mutta kerran huomasin erittäin pahan pilkunviilaajan tarinan. Hän oli tehnyt siitä oikeen hienon, mutta… En pitänyt siitä!
En tiedä mistä johtui, mutta se tarina oli hieman jäykkä, ettei sitä paljoa huvittanut lukea.
Jos teette tarinan, niin tehkää se tyylillä!
2. Syy
Kuten sanoin, että kaikki eivät ole eksperttejä, oletteko koskaan ajatelleet, etteivät kaikki saa niin hyvää opetusta kuin te pilkunviilaajat?
Monella on suuri into oppia heti nuorena, että saa alkaa lukemaan ja kirjoittamaan, mutta miten voi opiskella koulussa, jossa äidinkielen opettaja vaihtuu 5 kertaa koko peruskoulussa?
Mutta mitä jos innostus katoaa, kun ei ole ystäviä? Koulukiusataan ja myös joutuu auttamaan kotona?
Siis ette ole miettineet.
Myös saattaa olla se, että koulussa ei ole yritetty rohkaista kyseistä ihmistä lukemaan tai… Juuri ne opettajien lemmikit ovat suoraan opetuksen kohteena.
Muistelkaa, oletteko te kielioppivirheiden kiinnittäjät huomanneet asiaa, että te olette olleet opettajien silmätikkuja eli lemmikkejä?
Jos joku ei-niin-suosittu oppilas tekee neljä sivua koneella tarinaa, mutta opettaja ei korjaa kuin alussa, miten siitä voi oppia?
Myös kouluympäristö, opiskelutapa, koulukaverit, koulukiusaajat, perhe… Se kaikki vaikuttaa, mutta pahin vaikuttajat ovat opettajat! (Koska he opettavat meitä.)
Jotkut eivät osaa opettaa, kuten eräs vanha matematiikan opettajani, joka opetti vasta myöhemmin sen oikean tavan laskea.
Opettajien pahin virhe on se, että he ottavat sen ”lemmikin” itselleen luokasta ja mielii häntä pysyvästi. Ja jotkut opettajat eivät ole ehkä myöskään niin hyviä opettemaan.
Jos käännymme itse kirjoittajan puoleen, niin me emme voi tietää kaikkia syitä tarkkaan. Saattaa olla henkilökohtaisia syitä, jälkeenjäänyt, nuorin, vanhin, lyhin, pisin. Syitä on paljon ja koskaan emme voi tietää kokonaan oikeata syytä.
Mikä on siis sinun syysi?
Omat syyni: Ovat huono koulu, opettajat ja se, että olin koulukiusattu.
Myös kone saattaa olla syyllinen, jos Word ei tarkista kirjoituksia, mutta Word ei tunne kaikki lauseita tai sanoja, mitä me ihmiset tunnemme.
3. Kirjat
Tietyt kirjat antavat hyvää apua kirjoittamiseen ja hyvänä esimerkkinä voisi pitää Harry Potteria.
Mutta aina ne kirjat eivät kiinnosta tarinan kirjoittajia, mutta mitä jos kaikki kirjat eivät ole hyviä esimerkkejä, kuin voisi luulla?
Kyllä minä huomasin yhdessä R.A. Salvatoren kirjassa selvän virheen. Saattoi olla suomentajan moka tai sitten ei.
Joten kyllä suuret kirjailivat tekevät mokia, mutta niistä ei välttämättä valiteta niin hirveästi kuin pienistä tarinoista. Että tarinan kirjoittajat ovat suoraan lähettyville, josta voisi jankuttaa.
Myös kestää hyvin pitkään, ennen kuin löytää kirjatyylinsä, mistä voi pitää ja saada apua.
Kiinnostus kirjoihin ei heti herää, kuten kirjoittamiseen.
4. Ystävyys katoaa?
Jos vaikka tarinan kirjoittaja ja pilkunviilaaja ovat hyviä ystäviä keskenään ja tulevat hyvin toimeen netissä, yhdessä, foorumissa ja muualla.
Mutta mitä jos se pilkunviilaaja tekee sen virheen, että menee sanomaan pahasti ystävänsä tarinasta selän takana tai oikeasti?
Se sattuu ja paljon, varsinkin ystäväksi luultu ihminen sanoo noin.
Se vie helposti itsetunnon ja halun olla kirjoittamatta ja vihamaan pysyvästi sitä ihmistä ja muitakin.
Jos omatunto laskee kokonaan, mitä jos hän menetti kaiken omatuntonsa sen tarinan takia ja alkoi tekemään mitä pahimpia juttuja itselleen?
Siis varokaa sanojanne!
Tiedän, että saan kyllä haukkuja tämän jälkeen, mutta tämä pisti minut miettimään asiaa. En tiedä onko asiat niin pahoja oikeasti, mutta mistä minä voin tietää?
5. Arvostelu
Tarinan arvostelu on aina vaikeaa. Ja samalla on hyvä tapa rohkaista kirjoittajaa jos pitää tarinasta, mutta älkää ihmeessä hyökätkö heti suoraan päätä kimppuun, kuten näin: ”Hirveästi virheitä! Pilkut oli koko ajan väärässä paikassa ja miksi siinä oli se ja se sana. Ei enää koskaan näitä tarinoita, olisit lukenut kokonaan, ennen kuin”
Tuo varmasti masentaa heti aloittelijoita.
En tiedä onko tämä ehdotus hyvä, mutta tässä on hieman hellävaraisempi: ”Tarina oli ihan hyvä, vaikka pienesti nuo virheet otti silmiin. Hahmot olivat hauskoja, varsinkin se mies raukka.”
Eli juonen arvostelu kohentaa itse kirjoittajan oloa ja hän saattaa jopa kiinnostua tarkastelemaan enemmän kielioppejaan.
Mutta kaikki eivät tietysti halua olla niin extra upeita kirjoittajia. Miten oma tarina voi olla omatyylinen tarina, jos siinä ei saa olla edes paria kielioppivirheitä?
Se ainakin erottuu niiden muiden tarinoista omalla tavallaan.
Tämä jäi lyhyeen, mutta nuo asiat ovat askarruttaneet ja varsinkin pilkunviilaaja/tekstien tarkat lukijat voisivat alkaa miettimään tarkemmin sanojaan, etteivät pahemmin tuhoa yhden ihmisen elämää.
Mutta ettette pilkunviilaajat ole niin nokkelia kuin luulette, varsinkaan jos luette silti tarinaa jota olette arvostelleet useasti.
Minua varsinkin huvittaa, kun kukaan ei koskaan huomannut minun tekemääni virhettä erään hahmon iästä, itse huomasin myös asian, mutta kuinka tarkkaan te oikeen luette tarinaa? Lukekaa kokonaan läpi, ennen kuin arvostelette.
Teitä on varoitettu!
Ja vielä yksi kysymys kielioppivirheiden kiinnittäjille… Miksi teistä on tullut pilkunnussijoita? Miksi te kiinnitätte hirveästi niihin kielioppivirheisiin? Miksi?
Jos se häiritsee ja ette halua loukata lukijaa, niin älkää arvostelko tai lukeko tarinaa. Saatatte menettää sen takia hyviä tarinoita ja juonia.
En tiennyt minne muualle laittaisin tämän, mutta kerrahan sitä eletään
Moni varmaan ihmettelee, miksi aloin kirjoittamaan tätä, varsinkin kun tämä on täynnä kielioppivirheitä.
No, tässä on syyt:
Koska tälläistä mietetekstiä ei ole vielä (tietääkseni) ja haluan ärsyttää mahdollisimman paljon pilkunviilaajia. Myös rohkaista huonojakin kirjoittajia kirjoittamaan.
Enkö olekin ihana ihminen?
Tämä liittyy enimmäkseen netissä kirjoitettuihin tarinoihin
Ja varoitus: Tämä on erittäin pahaksi kaikille, jotka kiinnittävät kielioppiin, joten suosittelen jättämään tämän pois, ellette halua tietää pari tosi asiaa. Mutta välttämättä kaikki ei ole totta.
---
1. Tarinat
Oletteko te rakkaat kielioppi virheiden kiinnittäjät huomanneet, että saatatte joskus ERITTÄIN pahasti laskea tietyn kirjoittajan itsetuntoa pysyvästi, niin ettei hän enää halua koskaan kirjoittaa tai vihaa sinua pysyvästi?
Siis ette.
Miettikää asiaa oikeasti.
Te yleensä kiinnitätte suoraan kielioppivirheisiin, mutta mihin ovat jääneet juoni, idea, tarinan kulku ja ne hahmot?
Miten ihminen voi oppia kehittämään tarinaa hyväksi ja mielenkiintoiseksi, jos te aina jankutatte kielioppivirheistä?
Kukaan ei ole mestari syntyessään.
Mutta mistä se sitten johtuu?
Tämä ei varmasti miellytä jotain ihmisiä, mutta kerran huomasin erittäin pahan pilkunviilaajan tarinan. Hän oli tehnyt siitä oikeen hienon, mutta… En pitänyt siitä!
En tiedä mistä johtui, mutta se tarina oli hieman jäykkä, ettei sitä paljoa huvittanut lukea.
Jos teette tarinan, niin tehkää se tyylillä!
2. Syy
Kuten sanoin, että kaikki eivät ole eksperttejä, oletteko koskaan ajatelleet, etteivät kaikki saa niin hyvää opetusta kuin te pilkunviilaajat?
Monella on suuri into oppia heti nuorena, että saa alkaa lukemaan ja kirjoittamaan, mutta miten voi opiskella koulussa, jossa äidinkielen opettaja vaihtuu 5 kertaa koko peruskoulussa?
Mutta mitä jos innostus katoaa, kun ei ole ystäviä? Koulukiusataan ja myös joutuu auttamaan kotona?
Siis ette ole miettineet.
Myös saattaa olla se, että koulussa ei ole yritetty rohkaista kyseistä ihmistä lukemaan tai… Juuri ne opettajien lemmikit ovat suoraan opetuksen kohteena.
Muistelkaa, oletteko te kielioppivirheiden kiinnittäjät huomanneet asiaa, että te olette olleet opettajien silmätikkuja eli lemmikkejä?
Jos joku ei-niin-suosittu oppilas tekee neljä sivua koneella tarinaa, mutta opettaja ei korjaa kuin alussa, miten siitä voi oppia?
Myös kouluympäristö, opiskelutapa, koulukaverit, koulukiusaajat, perhe… Se kaikki vaikuttaa, mutta pahin vaikuttajat ovat opettajat! (Koska he opettavat meitä.)
Jotkut eivät osaa opettaa, kuten eräs vanha matematiikan opettajani, joka opetti vasta myöhemmin sen oikean tavan laskea.
Opettajien pahin virhe on se, että he ottavat sen ”lemmikin” itselleen luokasta ja mielii häntä pysyvästi. Ja jotkut opettajat eivät ole ehkä myöskään niin hyviä opettemaan.
Jos käännymme itse kirjoittajan puoleen, niin me emme voi tietää kaikkia syitä tarkkaan. Saattaa olla henkilökohtaisia syitä, jälkeenjäänyt, nuorin, vanhin, lyhin, pisin. Syitä on paljon ja koskaan emme voi tietää kokonaan oikeata syytä.
Mikä on siis sinun syysi?
Omat syyni: Ovat huono koulu, opettajat ja se, että olin koulukiusattu.
Myös kone saattaa olla syyllinen, jos Word ei tarkista kirjoituksia, mutta Word ei tunne kaikki lauseita tai sanoja, mitä me ihmiset tunnemme.
3. Kirjat
Tietyt kirjat antavat hyvää apua kirjoittamiseen ja hyvänä esimerkkinä voisi pitää Harry Potteria.
Mutta aina ne kirjat eivät kiinnosta tarinan kirjoittajia, mutta mitä jos kaikki kirjat eivät ole hyviä esimerkkejä, kuin voisi luulla?
Kyllä minä huomasin yhdessä R.A. Salvatoren kirjassa selvän virheen. Saattoi olla suomentajan moka tai sitten ei.
Joten kyllä suuret kirjailivat tekevät mokia, mutta niistä ei välttämättä valiteta niin hirveästi kuin pienistä tarinoista. Että tarinan kirjoittajat ovat suoraan lähettyville, josta voisi jankuttaa.
Myös kestää hyvin pitkään, ennen kuin löytää kirjatyylinsä, mistä voi pitää ja saada apua.
Kiinnostus kirjoihin ei heti herää, kuten kirjoittamiseen.
4. Ystävyys katoaa?
Jos vaikka tarinan kirjoittaja ja pilkunviilaaja ovat hyviä ystäviä keskenään ja tulevat hyvin toimeen netissä, yhdessä, foorumissa ja muualla.
Mutta mitä jos se pilkunviilaaja tekee sen virheen, että menee sanomaan pahasti ystävänsä tarinasta selän takana tai oikeasti?
Se sattuu ja paljon, varsinkin ystäväksi luultu ihminen sanoo noin.
Se vie helposti itsetunnon ja halun olla kirjoittamatta ja vihamaan pysyvästi sitä ihmistä ja muitakin.
Jos omatunto laskee kokonaan, mitä jos hän menetti kaiken omatuntonsa sen tarinan takia ja alkoi tekemään mitä pahimpia juttuja itselleen?
Siis varokaa sanojanne!
Tiedän, että saan kyllä haukkuja tämän jälkeen, mutta tämä pisti minut miettimään asiaa. En tiedä onko asiat niin pahoja oikeasti, mutta mistä minä voin tietää?
5. Arvostelu
Tarinan arvostelu on aina vaikeaa. Ja samalla on hyvä tapa rohkaista kirjoittajaa jos pitää tarinasta, mutta älkää ihmeessä hyökätkö heti suoraan päätä kimppuun, kuten näin: ”Hirveästi virheitä! Pilkut oli koko ajan väärässä paikassa ja miksi siinä oli se ja se sana. Ei enää koskaan näitä tarinoita, olisit lukenut kokonaan, ennen kuin”
Tuo varmasti masentaa heti aloittelijoita.
En tiedä onko tämä ehdotus hyvä, mutta tässä on hieman hellävaraisempi: ”Tarina oli ihan hyvä, vaikka pienesti nuo virheet otti silmiin. Hahmot olivat hauskoja, varsinkin se mies raukka.”
Eli juonen arvostelu kohentaa itse kirjoittajan oloa ja hän saattaa jopa kiinnostua tarkastelemaan enemmän kielioppejaan.
Mutta kaikki eivät tietysti halua olla niin extra upeita kirjoittajia. Miten oma tarina voi olla omatyylinen tarina, jos siinä ei saa olla edes paria kielioppivirheitä?
Se ainakin erottuu niiden muiden tarinoista omalla tavallaan.
Tämä jäi lyhyeen, mutta nuo asiat ovat askarruttaneet ja varsinkin pilkunviilaaja/tekstien tarkat lukijat voisivat alkaa miettimään tarkemmin sanojaan, etteivät pahemmin tuhoa yhden ihmisen elämää.
Mutta ettette pilkunviilaajat ole niin nokkelia kuin luulette, varsinkaan jos luette silti tarinaa jota olette arvostelleet useasti.
Minua varsinkin huvittaa, kun kukaan ei koskaan huomannut minun tekemääni virhettä erään hahmon iästä, itse huomasin myös asian, mutta kuinka tarkkaan te oikeen luette tarinaa? Lukekaa kokonaan läpi, ennen kuin arvostelette.
Teitä on varoitettu!
Ja vielä yksi kysymys kielioppivirheiden kiinnittäjille… Miksi teistä on tullut pilkunnussijoita? Miksi te kiinnitätte hirveästi niihin kielioppivirheisiin? Miksi?
Jos se häiritsee ja ette halua loukata lukijaa, niin älkää arvostelko tai lukeko tarinaa. Saatatte menettää sen takia hyviä tarinoita ja juonia.
En tiennyt minne muualle laittaisin tämän, mutta kerrahan sitä eletään
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minulle on ihan sama kuinka huonosti kirjoitat, mutta turha toisto ärsyttää. Sinunkin tekstissäsi oli ainakin seitsemän kertaa mainittu sana "pilkunviilaaja", mikä kyllä minun silmissäni vie pohjan hienoilta faktoilta. Zori! :D
Mielestäni hyvä tarina ansaitsee myös hyvän kirjoitusasun.
Kyllä tekstistä huomaa, kuinka paljon aikaa ja vaivaa kirjoittaja on sen eteen nähnyt. Hyvin kirjoitettu tarina antaa vaikutelman, että kirjoittaja uskoo tarinaansa ja jaksaa työstää sitä. Jos kirjoittaja ei vaivaudu juurikaan (oiko)lukemaan tekstiään, miksi lukijankaan pitäisi vaivautua?
Yksittäiset, pienet virheet ovat tietysti asia erikseen, enkä toki kannata liioiteltua pilkunn*ssimista.
Itse ainakin olen huomannut, että nyt kun olen löytänyt SEN tarinan ja NE henkilöt joista todella haluan kirjoittaa, yritän tehdä kaiken 110-prosenttisesti.. Ja tähän kuuluu myös kieliopin viimeistely niin pitkälle kuin mahdollista.
Tekstisi on ytimekästä. Sinä maltat hieman miettiä ennen kuin suollat tekstiä ja teet sen mikä on myös olennaisen tärkeää: luet tekstin vielä kerran läpi tai esikatselet sen ennen kuin lähetät.
Keskustelun aloittaja taas olisi voinut vaivautua lukemaan oman tekstinsä edes kertaalleen läpi ennen lähetystä - ehkä olisi tullut poistettua pahimmat tankkaukset ja jankutukset. Nyt viesti tulee huonosti perille. Perimmäinen syy ei ole huono opetus, koulukiusaaminen eivätkä ilkeät pilkunviilaajat, vaan kirjoittajan hätäisyys ja laiskuus. Katse peiliin, ryhti suoraksi, uusi yritys.
Jos on lapsena tanakka, kömpelo ja huononilkkainen, ei kenties kannata valita balettia harrastukseksi. Jos kuitenkin itsepintaisesti haluaa sitä harrastaa, on opittava edes perusliikkeet ja siedettävä toisten kritiikkiä. Vaihtoehto on sekin, että vain tyytyy katselemaan balettia, nauttii musiikista ja toisten osaamisesta.
Jos joka kevät mokailee balettikoulun kevätjuhlassa, tömistelee taitamattomasti, tepsuttelee väärään suuntaan ja lopuksi astuu tutunsa halki, onko se toisten vika jos niitä kamalasti naurattaa - minun mielestäni ei. Tanssijalta puuttuu terve itsekritiikki ja tilannetaju, katsojat saavat nauraa, koska tilanne on naurettava.
Kynsiäkään viitsi viilata, enkä pilkuista mitään ymmärrä, mutta luulen että ne joille pilkut asettuvat aivoihin oikeisiin lokeroihin, heille pilkkuvirheet, yhdyssanavirheet ja muut hutiloinnit ja tahattomat erheet ovat kuin punainen vaate.
He lukaisevat tekstin ja pomppaavat suoremmaksi osoittavat virheitä unohtaen sisällön, tai ehkei sisältö kiinnostanut niin että olisi jaksanut lukea muuta kuin virheitä.
Itse olen :) huomannut joskus kuinka viilaajat ovat lukihäiriöisiä. Pudottelen soljuvasti virheitä viisasteluihini, jotkut tarttuvat virheisiini kuin kalat koukkuun kesäisellä järvenselällä, ajoittain tunnen tyytyväisyyttä huomatessani näykkäisyn aiheutuneen väärinymmärretystä sanasta tai lauseesta.
Itsetunnosta en tiedä, omani on kai parkkiintunut mitä kirjoittamiseen tulee. Nuorille aroille aloittelijoille sanoisin että kirjoittakaa paljon ja vielä lisää, ottakaa vastaan palautetta rakentavana.
Palaute on osoitettu tekstille ei kirjoittajalle. Tuon kun muistaa voi kirjoittaa liki mitä tahansa ottamatta itseensä.
Nämä kommentit taas, näistähän näkyy ihminen selkeämmin kuin novellista, joka aina voi olla kuvitteellinen tai tosi, mutta lukija ei sitä näe tai tiedä. Kommenteissa juju on siinä että kirjoittaa vain sanoja joiden takana uskaltaa seisoa.
:) ja kun kirjoittaa puutaheinää ja huomaa olleensa väärässä, ei laita päätä pensaaseen vaan myöntää virheensä. Ei se niin kamalaa ole vaikka joskus saakin korvat hehkumaan.
---zzzzzzzzz----
No justiinsa.
Jos on lapsena kiusattu ja vielä huono opettajakin ollut, niin eihän silloin voi vaatia, että kielioppiasiat olisivat kunnossa. Elämä kun on muutenkin mennyt päin honkia, niin toivoa ei ole. Joopa niinpä.
Hoh hoijaa.
Asioista voi sanoa monella tavalla. Mutta jos joku oikeasti vetää pultit jostain kielioppikommentista, niin eiköhän asia kannattaisi silloin ottaa mietintään omalta osaltaankin, kirjoittajana? Ehkä kannattaa kielioppiinkin panostaa, jos aikoo kirjoittaa... uskaltaisin väittää näin.
Kurja lapsuus ei ole mikään oikotie siinäkään asiassa. Samat säännöt on kaikille. Karua, mutta totta. Jos pystyt perustellen tekemään "virheitä", niin asia on eri.
Olen pilkunviilaaja, mutta teen myös itse virheitä. Minulla on ollut huono opettaja ja häikkää lapsuudessa. Kyllä minä silti odotan, että minulle sanotaan virheistäni. Aivan yksi hailee, miten tylysti asiat ilmaistaan, kunhan voin niistä oppia.
Jos itsetunto murenee palautteesta ja joku sen takia lakkaa kirjoittamasta, niin hyvä. Ei ollut oikealla alalla. Kirjoittajan pitää kestää arvostelu, sitä tulee tai sitten ei. Sekin on kestettävä.
...kuin sulaa voita korvilleni.
Sinä ainakin osaat !!!
Kielioppivirheet tekevät hyvästäkin tarinasta vaikeasti luettavan. Siksi aina niistä narisen.
Tietysti kielioppivirheet eli kielen rakenteita horjuttavat iskut tekevät tarinasta vaikeasti luettavan. Sen lisäksi ne tekevät tarinasta vaikeasti ymmärrettävän. Se on päivänselvää. Älä hyvä Veliveikkonen pyydä havaintoasi anteeksi!
Huomasin sen kun aloin leikkiä kirjoittavani fiksusti, ja sotkin kaikki tekstien sanat ihme järjestyksiin..
Palasin pian lähtöruutuun ja kokeilin kirjoittaa sanat siten kuin ne päästäni virtaavat, ilman kiertoa "mielenkiintoisen näköiseen" tuo kai kuului tyylinetsintään.
Kielioppia tarvitaan. Vaikkei kieliopista mitään ymmärtäisi voi silti oppia kirjoittamaan luettavaa tekstiä. Ehkä oma tyylini karsiutui siksi niin luisevaksi ja lyhytlauseiseksi koska vältän lauserakenteita joita en tunne.
Kirjoittaa voi ja ääneen lukeminen auttaa aina. Jos omaa tekstiä luettaessa kieli menee solmuun, on taatusti lukijallakin vaikeuksia selvitä eteenpäin.
Mutta jos, kuten itse huomaan kirjoittaa kirjan kuuteen-kahdeksaan kertaan, tekstistä tulee luettavaa. Hiertäminen ja vääntäminen auttaa aina kuten sekin, että nakkaa sivun tai kaksi luettavaksi kanssakulkijalle.