Tossa muistelin menneitä ja mietin kun huittisissa/lauttakylässä oli aikoinaan paljon yhtyeitä enkä tarkoita nykyisiä vaan niitä jotka oikeasti osasivat soittaa. Saa kertoa ken tietää
Tanssi orkesteri.
Anonyymi-ap
11528
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kaisa ja kumppanit oli aikanaan hyvä orkesteri
Muuten ihan hyvä,mutta heidän piti erikseen kuuluttaa mikä oli soitettu kappale,muutoin ei yleisö sitä tunnistanut.Kaikki kun kuulosti samaanlaisilta laahaavilta.
Kyllä t Heikkisen yhtye soitteli kans aikoinaan
Juu muistan kun olivat ripovuorella keikalla jäi aina mieleen kun eräs mies kyttäsi ihmisiä siinä lipputankon vieressä joku muukin voi hänet muistaa. Auto oli Volvo.
Niin minäkin muistan saman, joka usein myös kaivo nokkaansa
eiköse ollut joku Suttilalainen sijankasvataja joka hukkui lietealtaaseen.
Tänään tansseissa oli todella turvallinen olo kun persu seisoi asennossa lastentapahtumassa lätkä rinnassa. Nolo äijä.
Jos tarkoitat T.R. niin ilmeisesti joku ikäkriisi. Luulee olevansa joku isokin karpaasi
Oikeasti osasivat soittaa silloin ennen? Nykyään ei sitten osata vai? Tai ainakin turhaa rehvakkuutta on pinkin värisillä soittajilla!!!!
Jos osaisivat soittaa tai yleensäkkin jotakin,onnistuisivat elättämään itsensä??Näyttäisi
että syöminen onnistuu,mutta isä ja äiti maksavat ruuan??
Hyvin ovat näköjään maksaneet...
Kaisa ja Kumppanit soitti usein Ripovuorella. Ripovuorella sotainvalidit myivät lippuja ja naiset myivät höyrymakkaraa ja kahvia. Naistenhuoneessa oli pari peiliä, jossa sai sukia tukkaansa. Ulkohuussit olivat ikävän hajuisia, mutta onneksi kusi virtasi kalliota alaspäin metsikköön. Nuoriso istuskeli kallioilla ja katseli miten kapulalossi liikkui Karhiniemelle ja joskus vain soutuvene kuljetti ihmisiä yli Kokemäenjoen. Nuorista saattoi joku ostaa tanssitilaan pääsylipun ja ulko tullessa sen sai takaisin. Siinä sitten saattoi monikin piipahtaa katsomassa tanssisalissa samalla lipulla. Nuoret juttelivat kallioilla ja tapasivat siellä toisiaan. Ei ollut kännyköitä, ei korvalappustereoita tms. Ihan puheella pärjättiin. Joka sunnuntai sinne mentiin satoi tai paistoi. Polkupyörillä perille ja takaisin tai sitten kävelen osan matkaa. - Tuo lietepaviljonki-höpöttäjä ei tiedä mitään Huittisten tansseista. Suulitansseja oli lähes joka illalle ; Tuomiahon suuli, Lindgrenin suuli , Salmelan suuli, Salkinkosken suuli ja Kämmäkän vihtaseurat. Huh, huh, oli tanssipaikkoja.