kuulla sen vapauttavan synnin päästön johon esi isämme uskoivat
saanko uskoa
Anonyymi-ap
1789
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
kaiken hoka tekee matkan hitaaksi
Saahan sitä.
Jos ei kestä totuutta eikä ole yhtään niistä ajoista viisastunut.
Moneen kertaan vastattu asia, mutta kunnon vastaukset eivät aloittajalle kelpaa.
Jos menoo helpottaa voi uskoo vaikka jalkahikeen.
Kirkko pieru on hiljainen päästö...⛪️🍑🌬💩
Kun mennään esi-isissä tarpeeksi kauas tuonne 1100 luvun suomeen, niin ei niille esi-isille kukaan tuputtanut synnin päästöjä. Synnin päästöt alkoivat vasta Lars Leevi Laestadiuksen aikoina 1800-1861. Sitä ennen eläneetkö eivät pääse taivaan iloon, kun ei ollut heille kuka saarnaisi synnin pääston.
Me kaikki tarvitsemme synninpäästön ja -päästöjä, mutta ei kevytmielisesti vaan synninpäästöllä on aina edellytyksensä: Jumalan kulloinenkin armo ( tai sitten kielto eli tuomio) sekä syntisen itsensä aito halu ja pyrkimys parannukseen.
Eivät synninpäästöt ole kuin apteekin hyllyllä, josta ne haetaan kuin huumetrokarin sinne, tänne heiteltäviksi / kaupattavaksi vaan rukouksessamme kunkin meidän asiamme käsitellään taivaallisessa oikeudessa ja Jumala kussakin kerrassa Itse ratkaisee toimintansa ja tekonsa kys. henkilöä kohtaan.
Oleellisinta ei ole "saammeko uskoa" ne anteeksiannetuiksi vaan se tosiasia OVATKO ne todella anteeksianteeksiannetut, vai ei. Meidän uskomme ei niitä anteeksianna vaan Jumala, oman tahtonsa mukaan.
Vastasin aloittajan tivaamiseen jo pari päivää sitten, näin:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19435577/saanko-uskoa
Mutta hän ei selvästikään itse halunnut uskoa, koska hylkäsi vastaukset ja teki taas uuden aloituksen yhdestä ja samasta asiastaan.
Jesaja 1:12-20
12 Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii-minun esikartanoitteni tallaamista?
13 Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä sapattia, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä ynnä juhlakokousta.
14 Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt.
15 Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä.
16 Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä.
17 Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.
18 Niin tulkaa, KÄYKÄÄMME OIKEUTTA keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.
19 JOS suostutte ja olette kuuliaiset, niin te saatte syödä maan hyvyyttä;
20 MUTTA JOS vastustatte ja niskoittelette, niin miekka syö teidät. Sillä Herran suu on puhunut.
✨
Vanhan Liiton ajassa olimme aivan ypöyksin itseämme Tuomarin edessä puolustaaksemme. Mutta, nyt Uudessa Liitossa meillä on Isä Tuomarin edessä oikeutemme asianajajina niin Jeesus Kristus kuin Pyhä Henkensäkin. Mutta oikeudenkäynti itsessään on tavoiltaan ja periaatteiltan sama kuin aikana ennen Kristuksen ihmiseksi syntymistä. Sana "vanhurskaus" on vanha oikeustermi, joka tarkoittaa "syyttömäksi julistettu".
Ihminen itsessään on aina syntinen eli Jumalan edessä "syyllinen", mutta nyt, Jeesuksen lunastustyön kautta ja vilpittömässä uskossa, meidät syntiset, uskon tähden ja kautta Kristuksen lunastustyöhön "julistetaan" syyttömiksi. Puhtaiksi Jumalan edessä.
Joh. 10:1-15
1 "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.
2 Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen.
3 Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos.
4 Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä.
5 Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä."
6 Tämän kuvauksen Jeesus puhui heille; mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hänen puheensa tarkoitti.
7 Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
8 Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet.
9 Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
10 Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
11 Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
12 Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne.
13 Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista.
14 Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,
15 niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.
Pelastukseen, syntien anteeksiantamukseen päästään ainoastaan Itse Jeesuksen luvalla ja Jeesuksen kautta. Muiden lupauksiin ei ole luottamista, lupaavat mitä hyvää tahansa.
Matteus 7: 13-15, 24-25
13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
24 Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
25 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.
Saat varmasti. Uskon potenssi alkaa olla kunnossa.
sinäkin voisit herjaamisen lisäksi avata netti radio lähetyksen ja kuunnella sen sillä mielen muutoksella että haluat ja tahdot vaeltaa tässä joukossa
mutta epäilen ettei sun lahjoilla siihen pystytä
ehkä käyt liimaamassa suvi seuroissa muutaman pride lipun
ja selität uutisissa kuinka oli kauheaa
Jokainen "saa" uskoa mitä ikinä haluaa, mutta jos se ei ole Itse Jeesus Kristuksen vaikuttamaa uskoa, ei se ainakaan Taivaaseen vie, vaan loppuna on Kadotus.
Siksi olisi oltava tarkkana mitä, ketä ja keitä uskoo.
Ap. t. 3:16 Ja uskon kautta hänen nimeensä on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne.