Käytettyjen veneiden älyttömät hinnat

Anonyymi-ap

Vähän puolivakavissaan oon tässä kevään aikana katsellut pientä pulpettivenettä. Ja voihan hyvä tavaton, mitä hintoja ihmiset keksii veneilleen. Lähes 30 vuotta vanha suvi ja siihen 25 vuotta vanha nelitahtikone, niin hintahan on toki pitkälti yli 4000 euroa.

Tai sitten ihan onnettomat 70-80 -luvun paatit vanhalla 2-tahtikoneella. Niilläki yli 3000 euroa hintapyynti.

Ehkä noin 5 venettä on semmoista, mitkä kiinnitti huomion jo vapun tienoilla. Olisivat ihan hyvin omiin kriteereihin meneviä, mutta aivan törkeästi ylihintaisia. No, samat veneet ovat edelleen myynnissä. Eivätkä takuulla mene kaupaksi, kun kerran myyjällä ei ole halukkuutta hintaa tiputtaa. Enkä minä niin kovassa venekuumeessa ole, että maksaisin huviksen 50% liikaa vanhasta käytetystä veneestä

Välillä tulee ihan järkevästi hinnoiteltuja veneitä ja ne myös nopeasti tekevät kauppansa. Eli ostajat ovat kyllä hintatietoisia ja ostohalukkaita. Mutta jos laskee veneen arvoksi itse jopa ylöspäin pyöristäen noin 3000 euroa ja myyjän näkemys on 5990, niin aika kaukana ollaan kaupoista.

14

148

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Voithan aina ostaa uuden niin siinä on sitten hinta arvaan kohdallaan!

    • Anonyymi00002

      Markasta euroon siirtyminen sotki kuviot (ainakin minulla), tulossa ehkä myntiin HT-vene 2-tahtikoneella niin vaikea keksiä hintapyyntöä näin euroissa, ainakin tuntuu siltä että olisi helpompaa jos olisi pysytty markoissa.

      • Anonyymi00003

        Siitä on siis 24 vuotta tai 27 vuotta riippuien, mistä laskee.
        Se on sukupolven verran.


      • Anonyymi00005
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Siitä on siis 24 vuotta tai 27 vuotta riippuien, mistä laskee.
        Se on sukupolven verran.

        No ostin tämän 1999 eli maksoin markoilla.


    • Anonyymi00004

      Mitä väliä on hinnoilla, joita sinä et maksa kuitenkaan?

      Ne on ihan yhdentekeviä.

    • Anonyymi00006

      Minä olen valmis ostamaan reilu nelimetrisen pulpettiveneen 20 hv koneella, missä on trimmi. Ei tarvitse olla uusia, vaan kelpaa hyvin joku 15-20 vuotta vanha, koska silloin oletan sen olevan myös hinnaltaan ikänsä mukainen.

      Minusta joku 2000 luvun alun perus yksikuorinen suvi ja joku marinerin nelitahti samalta ajalta on arvoltaan jotain 3000 - 4000 euron väliltä. Vene alle tonnin ja kone pari tonnia. Siihen vähän ekstraa koko paketista, niin vaikea on edes 4000 euroon päästä. Paitsi myyjien mielestä, kun hintalapuksi lätkäistään 4990.

      Saatikka joku 80-luvun 2-tahti ja vene samalta ajalta. Ei mitään erityisiä varusteita ja hinta 3500. Haloo!? Paketin arvo on oikeasti tonnin luokkaa, jos sitäkään.

      No ei ihme, että nuo veneet pyörivät nettiveneessä koko kesän ja monesti jopa kesästä toiseen.

      • Anonyymi00008

        Noissa hintaa nostaa varmaan tuo seisomakorkeus, ja radion pakko tulla mukana tohon hintaan.


    • Anonyymi00007

      Juu.
      Kyllä hyvän pulpettiveneen 4t koneella saa alle 5000€ ja HT veneen myös.
      Ihan jopa liikkeestä.
      Ja kun myyt sen pois niin tiputa vähän hintaa.
      Niin ei kukaan pidä sinua nihilistinä.
      Ylihintasia voit käydä tykkää ässä, näin🙂😻😹😎😜♥️

      • Anonyymi00011

        Ei saa. Tuohon hintaan saa vain vanhoja romuja.


    • Anonyymi00009

      Kaikki tuotteet löytävät hintansa.

      Siitä ei tarvitse olla huolissaan.

    • Anonyymi00010

      eikös nyt kunrahasta on tiukkaa niin ensin myydä veneet pois ?

      • Anonyymi00013

        Ei rahasta ole tiukkaa vaan ostohaluista .


    • Anonyymi00012

      On se hinnat kohdillaan, muutamat ylioptimistiset hintapyynnit vahvistavat säännön. Mitään en ole myymässä, mutta ostaisin, jos sopiva yksilö löytyisi. Jostain syystä vaikuttaa vaan siltä, että Virossa ja Ruotsissa veneistä pidetään paremmin huolta kuin Suomessa.

    • Anonyymi00014

      Aloittaja (persauki) puolivakavissaan ihmettele hintoja. Toiset puolivakavissaan laittaa yli hintoja.
      On täällä vielä ihan täyspäisiäkin, juuri myin veneen ja moottorin, 11 tykkääjä ja 2 ostajaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      52
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      842
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      46
      717
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      634
    9. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    10. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      41
      600
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      560
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      526
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      117
      518
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      516
    18. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      508
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      505
    20. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    Aihe