Punkki suomen vaarallisin eläin

Miksiköhän sinulle ei tehdä samoin.?

Toinen mahdollinen levittäjä on koira! Ihmisethän kuljettavat koiria mukanaan, ja ne kyllä keräävöt punkjeja. Esim. punkkien tapaaminen Lapissa tukee tätä teoriaa.

Olipa kerran kolme kunnianhimoista punkkia: Pera, Pena ja Pikku-G. Heillä oli suuri unelma: matkustaa Suomen halki ja levittää borrelioosin sekä puutiaisaivokuumeen ilosanomaa Hangon saaristosta aina Ikaalisten kylpylämaisemien kautta Nuorgamin tunturituuliin.

Matkakorvausta heillä ei ollut, joten he päättivät matkustaa vapaamatkustajina.

Hangon hiekoilla he huomasivat uskomattoman näyn: hohtavan, lumivalkoisen peuran, joka suuntasi kulkunsa kohti pohjoista.”Tuo on meidän lippumme maineeseen!” Pera hihkaisi ja loikkasi peuran tuuheaan niskakarvoitukseen. Pena ja Pikku-G seurasivat perässä.

Matka eteni joutuisasti. Valkoinen peura jolkotteli pitkin poikin maata, ja punkit nauttivat kyydistä.

He eivät kuitenkaan tienneet, että tämä kyseinen sorkkaeläin ei ollut mikään tavallinen metsän asukki. Peura oli todellisuudessa nymfomaniaan taipuvainen, muotoaan muuttanut Lapin noitanainen. Noita oli iskenyt silmänsä kolmeen reippaaseen hämähäkkieläimeen ja punonut synkän, himokkaan juonen saadakseen heidät omakseen.

Kun kolmikko saavutti Ikaalisen, peura pysähtyi synkkään kuusikkoon. Äkkiä maa tärähti, ja peura muuttui savupilven saattelemana dramaattiseksi, turkiksiin pukeutuneeksi noitanaiseksi. Noita loi punkkeihin palavan, intohimoisen katseen ja alkoi kuiskailla saamelaisia loitsuja, jotka oli tällä kertaa viritetty pelkkään viettelytaajuuteen.”Oi te pienet, vertaimevät viikinkini”, noita kuiskasi ääni halusta väristen ja alkoi riisua shamaanirumpuaan suojuksesta. ”Te ette lähde täältä mihinkään ennen kuin olemme kokeneet pohjoisen taian yhdessä.”

Punkit menivät paniikkiin. He olivat tulleet levittämään tauteja, eivät antautumaan muinaisen magian ja hillittömän himon kohteiksi! Noita lähestyi heitä huulet punattuina ja silmät kiiluen. Punkit rutistautuivat toisiaan vasten Ikaalisten metsäpohjassa, varmoina siitä, että heidän matkansa päättyisi tähän moraaliseen turmioon.

Silloin pusikosta kuului raskaasti särisevä kitarariffi.Paikalle asteli täysiverinen hevari. Hänellä oli päällään bändipaita, niitit loistivat vyöllä, ja pitkät hiukset heiluivat tuulessa, kun hän puisteli päätään näkymättömän musiikin tahtiin. Hevarilla oli mukanaan uskollinen Lassie-koira, joka haukahti pahaenteisesti.”Hei noita, jätä ne pikkukaverit rauhaan! Täällä ei lakia rikota!” hevari karjaisi miehekkäällä, örisevällä äänellään.

Hevari tempaisi taskustaan harvinaisen, norjalaisen black metal -kasetin ja heitti sen suoraan noidan jalkoihin. Kasetista pamahti käyntiin niin kylmä ja blastbeateilla täytetty särövalli, että Lapin noita – joka oli tottunut vain perinteiseen joikuun – kauhistui pahanpäiväisesti. Noita päästi ilmoille turhautuneen rääkäisyn, muuttui takaisin valkoiseksi peuraksi ja laukkasi tuhatta ja sataa karkuun kohti Nuorgamia, jättäen punkit rauhaan.

Punkit katsoivat pelastajaansa ylöspäin. Hevarin pitkät hiukset heiluivat iltatulessa, ja hänen nahkatakkinsa tuoksui tupakalta ja vapaudelta. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Punkit suorastaan räjähtivät tuliseen, intohimoiseen ihastukseen. Ja ihmeellistä kyllä, tunne oli täysin molemminpuolinen. Hevari katsoi maassa kyhjöttäviä punkkeja, ja hänen kova, metallinen sydämensä suli.

”Te olette aika synkkiä otuksia. Mä tykkään teistä”, hevari sanoi herkästi ja ojensi kätensä.

Punkit kiipesivät riemusta hihkuen hevarin kädelle. He eivät ehkä päässeet Nuorgamiin asti levittämään tauteja, mutta he löysivät jotain paljon parempaa: tosirakkautta ja uuden, ylellisen kodin. Hevari asetti Pera, Penan ja Pikku-G:n hellästi Lassie-koiransa tuuheaan, silkkiseen ja lämpimään turkkiin. Siellä he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti, matkustaen hevarin mukana keikkabussissa ympäri Suomea.

Porot levittävät punkkeja siellä, missä niitä on eli Pohjois-Suomessa.