Katuu töissä?

Kohusta huolimatta Virta on ilmoittanut, ettei kadu mitään
Anonyymi-ap
2026-06-20 06:03:57

Sofia Virta ansaitsi Erikoisjoukoista arviolta 4000 euroa
Anonyymi-ap
2026-06-20 06:02:53

https://www.verkkouutiset.fi/a/il-sofia-virta-ansaitsi-erikoisjoukoista-arviolta-4000-euroa/#97dd1e50

Suoran rahallisen palkkion lisäksi Virralle tarjottiin matkat, majoitus ja ruoat. IL:n tietojen mukaan osallistujat ovat saaneet myös erilaisia tavarapalkintoja.

Sofia Virran osallistuminen sarjan kuvauksiin on aiheuttanut laajan kohun. Pahennusta on herättänyt etenkin se, että Virta jättäytyi kuvausten takia pois eduskuntatyöstä. Myöhemmin Virta on ilmoittanut palauttavansa saamansa kansanedustajanpalkkion kuvausten ajalta. Lisäksi Virta oli etukäteen ilmoittanut poissaolonsa syyksi henkilökohtaisen syyn, vaikka televisio-ohjelman kuvauksiin osallistumista ei pidetä sellaisena.

Kohusta huolimatta Virta on ilmoittanut, ettei kadu mitään. Hän on perustellut sarjaan osallistumistaan halulla ”kasvaa ihmisenä”.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei varmasti kadu, eihän vihreät koskaan tee mitään väärää.
Eihän Virta kadu sitäkään että ilmastosyistä haluaa että polttomoottoriautoilusta luovutaan ja kuitenkin itse esimerkkiä näyttäen autolomailee pitkin Eurooppaa 6000 km isolla diesel-autolla.
Itse kutsuisin tuollaista kieroksi kaksinaamaiseksi tekopyhyydeksi.

Äänestä

Sohvin kannattaa valita haluaako olla poliitikko vai filmitähti.
Lahjoja ei ole kyllä kumpaankaan, mutta toinen pitäisi vaan valita.

Äänestä

Aha

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kohusta huolimatta Virta on ilmoittanut, ettei kadu mitään
Anonyymi-ap
2026-06-20 06:03:57

Sofia Virta ansaitsi Erikoisjoukoista arviolta 4000 euroa
Anonyymi-ap
2026-06-20 06:02:53

https://www.verkkouutiset.fi/a/il-sofia-virta-ansaitsi-erikoisjoukoista-arviolta-4000-euroa/#97dd1e50

Suoran rahallisen palkkion lisäksi Virralle tarjottiin matkat, majoitus ja ruoat. IL:n tietojen mukaan osallistujat ovat saaneet myös erilaisia tavarapalkintoja.

Sofia Virran osallistuminen sarjan kuvauksiin on aiheuttanut laajan kohun. Pahennusta on herättänyt etenkin se, että Virta jättäytyi kuvausten takia pois eduskuntatyöstä. Myöhemmin Virta on ilmoittanut palauttavansa saamansa kansanedustajanpalkkion kuvausten ajalta. Lisäksi Virta oli etukäteen ilmoittanut poissaolonsa syyksi henkilökohtaisen syyn, vaikka televisio-ohjelman kuvauksiin osallistumista ei pidetä sellaisena.

Kohusta huolimatta Virta on ilmoittanut, ettei kadu mitään. Hän on perustellut sarjaan osallistumistaan halulla ”kasvaa ihmisenä”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu