Muistuttaako se sinua .... ?
Vastaukset 13
- Anonyymi00001
Yrittäjähenkinen. Pärjäävä. Myös toista ajatteleva sen jälkeen kun on vääntänyt omat asiansa kuntoon. Vaikka aina eivät ole olleet niin tässä iässä jo pääosin pitää olla. Eli kuuluu elää pitkäjännitteisesti tavoitteellinen elämä, jossa ahkeruudella on merkittävä osuus. On myös osattava kieltäytyä asioista joihin ei ole varaa. Elävä, toimiva, harrastava. Ja kutenkin lopuksi osaa levätä ja ottaa rennosti ilman sekoittavia aineita.
Olen samanlainen.
Tämä siis koskee elämänkumppania.
Ystävä saa olla melkein millainen lystää, kunhan yksikin harrastus on sama kuin minulle, olkoon se sitten antoisat keskustelut, liikunta, uskonto, teatteri, musiikki tai mustikassa käynti. En puutu alkoholin tai rahankäyttöönsä, en ulkoiseen habitukseen, en sukupuoleen enkä oikeastaan mihinkään. Kunhan vain on kanssani siinä yhdessä toiminnassa, se tekee hänestä riittävän hyvän minulle. Heitä on ja näin on hyvä.
Eli tässä kahteen tarkoitukseen ihanne-ihminen. Ja he ovat minulle tärkeitä, tarvitsen ollakseni tyytyväinen elämään. Yksinolo lyhyen aikaa on ihana, pidemmän päälle ahdistava. Ihana kun on ihmisiä. - Anonyymi00002
Jumalan "kuvan" mukainen ihminen - niin henkisesti (jumala puhalsi hengen) kuin fyysisesti.
- Anonyymi00004
Ei muistuta Sinua!
Ei voi olla inhottavampaa ihmistä kuin ainainen kyselijä,
Typkkäätlöpersees... täsi, tai laihasta naamastasi.
Kysy nyt ominaisuudet! - Anonyymi00005
Eipä juuri.
Olen punaista lihaa syövä heteromies ja fanitan naisia. Mies ei oikein voi ihannoida miehiä, kyseessä lähinnä kai kateus.
=DW= Muistuttaa joiltain piirtein mutta ei varmaankaan kaikilta osin.
- Anonyymi00006
Muun ihanne ihminen on
MINN OMANI
joka tietää olevansa minun oma ihmiseni,,,, - Anonyymi00007
Ihanneihmisen malli on abstrakti ja saavuttamaton konstruktio, jonka tavoittelu johtaa usein vain uupumukseen. Todellisuudessa jokainen on arvokas omana itsenään ilman tarvetta täyttää ulkopuolelta asetettuja täydellisyyden odotuksia.
- Anonyymi00008
Makkara- ja kaljatehtaan omistaja.
- Anonyymi00009
Eipä ole moista
- Anonyymi00010
Sellainen, jota ei ole olemassakaan.
- Anonyymi00011
Hmm.Olenaista ei ole oleminen vaan vastakohtien hakeminen.
- Anonyymi00012
Me melkein samanlaiset olemme olleet onnellisia aina yhdessä.
Samanlaiset arvot. Miksi pitäisi etsiä vastakohtaa ? - Anonyymi00014
Ihanteita olis mm. Nuuskamuikkunen ja Muumipappa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561