Koiraharrastajat uhraavat vuosien kuluessa valtavia summia rahaa koiranäyttelyihin, eikä yksinomaan rahaa, vaan myös aikaa ja työtä. Mutta saavatko he vastaavasti katetta uhrauksilleen ja voidaanko koiranäyttelyitä nykyisissä muodoissaan pitää tarkoitustaan vastaavina ja riittävän merkittävinä tapahtumina koirien jalostusta ajatellen? Vaikka näyttelyt edelleenkin haluttaisiin säilyttää puhtaina kauneuskilpailuina, niin eikö kaiken kenneltoiminnan perimmäisenä tarkoituksena tulisi olla yhä parempien koirien kehittäminen, siis rotujen jalostaminen? Tältä pohjalta asioita ajatellen olisi suotavaa, että vastuussa olevat piirit alkaisivat muokata näyttelyiden järjestäjien asenteita suosiollisemmiksi yleiselle edulle ja koko koiraharrastuksen perustalle, jaöostukselle. Nykyisin järjestäjien päätavoitteena tuntuu olevan liian usein oman kerhon taloudellisen aseman pönkittäminen näyttelyissä saatavalla puhtaalla voitolla.
Tilastot kertovat, että esim. vuonna 1972 pätevöitiin 72 ulkomuototuomaria, mutta kun tarkastelee kuluvan näyttelykauden tuomariluetteloita kansallisten, kaikkien rotujen näyttelyiden kohdalta, saa sen käsityksen, että maasamme on huutava pula pätevistä ulkomuototuomareista. Harvalukuinen yleistuomareittemme joukko joutuu vuodesta toiseen kantamaan vastuun koirien arvostelemisesta kesäsunnuntaista toiseen eri puolilla maatamme. Uudempien erikoistuomareittemme nimiä on jokseenkin turha etsiä noiden maaseutunäyttelyiden tuomariluetteloista. On näyttelyitä, joissa yhden tuomarin harteille on pistetty kaikkien rotujen arvosteleminen. Joissakin tapauksissa sama tuomari arvostelee 10 näyttelystä seitsemästä samoja rotuja muutaman kuukauden aikana. Asettamatta millään tavoin kyseenalaiseksi yleistuomareittemme asiantuntemusta on ehkä oikeus kysyä, eikö näyttelyasettajien, näyttelyiden järjestäjien ja rotujen kehittämisen kannalta olisi onnellisempaa ja suositeltavampaa, jos vastuu näyttelyarvosteluista jakaantuisi laajemman tuomarijoukon osalle ja siten rotujärjestöjen valitsemat erikoistuomaritkin saisivat tilaisuuden arvostella omia rotujaan edes muutaman kerran vuodessa.
Jokaisella koirarodulla on omat erikoispiirtensä, omat pienet "hienoutensa", omat heikot kohtansa ja vakavat virheetkin, jotka helposti pääsevät pesiytymään rotuun lähtemättömästi, ellei niihin ajoissa kiinnitetä huomiota ja niitä ryhdytä karsimaanjalostuksen avulla. Kaiken järjen mukaan tuntuu mahdottomalta uskoa, että kukaan pystyisi hallitsemaan täydellisesti noin 130 koirarodun erikoispiirteitä voidakseen arvostella niitä. Ei voida myöskään vaatia, että yksikään ulkomuototuomari ehtisi paneutua jokaiseen rotuun perusteellisesti, jos hänen arvosteltavakseen pistetään yhden näyttelypäivän aikana jopa sata koiraa, joskus ylikin. Selviytyäkseen urakasta hänen on tyydyttävä luomaan vain nopea yleiswsilmäys arvosteltaviin yksilöihin, rajoituttava muutamin sanoin perustelemaan antamansa palkintosija puuttumatta tarkemmin koirien yksityisiin vikoihin tai etuisuuksiin. Näyttelyarvostelut ovat usein niin lyhuitä ja epätarkkoja, että niiden perusteella on vaikea saada minkäänlaista kuvaa koirista. -Hyvä pää, hyvä rakenne, hyvät liikkeet, hyvä turkinlaatu, lupaavfa yksilö -voi olla koiranomistajalle mieleinen arvostelu. Mutta jalostustoimikunnille siitä ei ole suurtakaan apua niiden vastuullisessa työssä. Koirien rakenteiden perusteellisempi tarkastelu sen sijaan voisi edistää rotujen kehittämistä terveempään suuntaan.
Etenkin seurakoirilla ja kääpiökoirilla esiintyy runsaasti rakennevirheitä, esim. liian etuasentoisia, jyrkkiä lapoja, heikkoa selkää, pihtikinttuja, kehittymätöntä rintakehää,, haravarpaisuutta, ryhdittömyyttä jne. Virheellisen rakenteen omaavan koiran liikkeet eivät voi olla koskaan kauniit ja normaalit. Mutta läheskään aina tuomarit eivät arvosteluissaan mainitse ahtaista tai vispaavista liikkeistä tai muista havaitsemistaan virheelisyyksistä mitään etenkään pitkäturkkisia rotuja arvostellessaan, jos turkki vain on hienosti hoidettu ja koira esiintyy moitteettomasti. Hyvin hoidettu ja runsas turkki sekä kaunis pää eivät saisi kuitenkaan hämätä arvostelijaa siinä määrin, että häneltä jäävät kuomaamatta vakavatkin virheellisyydet, jotka useimmat ovat periytyviä ja vaikeasti korjattavissa, jos pääsevät pesiytymään sukupolvesta toiseen roduissa.
Muutama vuosi sitten kuollut, englantilainen ulkomuototuomari Leo C. Wilson varoitti suomalaisia koiratuomareita jo yli 20 vuotta sitten suhtautumasta rakennevirheisiin leväperäisesti. Palattuaan vuonna 1951 eräältä arvostelumatkaltaan Suomesta hän kertoi saamistaan vaikutelmistaan Our Dogs -lehdessä ja mainitsi mm. seuraavaa:
-Ellemme tarkoin selvitä terverakenteisuuden ja kauneusnäkökohtien välistä suhdetta, tulemme havaitsemaan, että kaikki rodut madaltuvat sellaiselle tasolle, että terverakenteinen koira on poikkeus, ja virheellisyys niin yleistä, että sitä ei edes huomatakaan. -
Samassa kirjoituksessaan Leo C. Wilson muistutti tuomareita myös siitä, että heidän tulisi käyttää oikeutaan olla jakamatta serttiä, mikäli taso jonkin rodun kohdalla on niin heikko, että yksikään koira ei ole sertin arvoinen. Läheskään kaikki ulkomuototuomarimme eivät halua olla noita "ankaria" ja koiranomistajien karttamia tuomareita, joiden arvosteluperusteita ei muuta miksikään näyttelypaikkakunnan syrjäinen sijainti eikä kilpailun vähäisyys. Näin pitäisi oola jokaisen tuomarin kohdalla, kun serteistä on kyse. Sertin saava koira tulisi olla tosiaan valiotasoa, kilpailipa se sitten Messuhallin kansainvälisessä näyttelyssä huippuyksilöitten rinnalla tai jossain pohjanperillä rotunsa ainoana edustajana. Nykyään näyttää usein siltä, että valionarvon saavuttaminen ei ole niin paljoa kiini koirasta kuin omistajan uutteruudesta. "Kylächampioni" ei ole enää mikään "huuli", vaan monen valion kohdalla tosiasia.
Muuttamalla näyttelysääntöjä siten, että valmiilta valioilta evättiin pääsy voittajaluokkaan otettiin ensimmäinen askel kohti valionarvojen inflaatiota. Toimenpidettä perusteltiin aikoinaan sillä, että haluttiin laajentaa jalostuspohjaa. Jalostuspohjaa on nyt muutaman vuoden ajan laajennettu siinä määrin, että pian joka toinen koira on valio ainakin seurakoiraroduissa, joissa ei vaadita minkäänlaisia koesaavutuksia valionarvon saavuttamisessa. Mutta tämän suurpiirteisen laajennustoiminnan ohessa on myös näyttelyiden tasoa alennettu ja niistä on hävinnyt se entinen innostava kilpailujännitys, joka sai koiranomistajat pitämään koiransa näyttelykunnossa senkin jälkeen, kun niistä oli tullut valioita. Tuohon "vanhaan hyvään aikaan" se vasta oli koirien koira, joka nuorena ja vetreänä pystyi päihittämään sertistä kilpailtaessa monet valmiit valiot. Sellainen voitto maistui tosiaan voitolta. Tietenkin tätä koiramaailman "reilua peliä" voitaisiin soveltaa muidenkin urheilulajien kilpailuissa tasapuolisuuden vuoksi. Kaiken maailman Virenit ja Vasalat pois vain hiilimurskalta heti ensimmäisen suuremman voittonsa jälkeen, että vähän huonommillakin juoksijoilla olisi mahdollisuus voittaa.
Eikö vihdoinkin olisi aika alkaa miettiä keinoja valionarvojen inflaation estämiseksi ja samalla näyttelykoirien tason nostamiseksi? Vai ovatko jalostusasiantuntijat ja eläinlääkärit sitä mieltä, että nyt on aika levätä laakereilla ja ihailla jalostuksen saavutuksia? Jos näyttelykoiriamme tosiaan ovat suurimmaksi osaksi valiotasoa, niin eikö silloin juuri olisi syytä nostaa "rimaa" hieman korkeammalle tiukentamalla valionarvosääntöjä, kytkemällä serttien saaminen esim. kilpailijoitten lukumäärään kussakin näyttelyssä? Eiköhän myös koiranomistajien asenteissa näyttelyihin nähden olisi jotain korjaamisen varaa. Näyttelyistä ei saisimuodostua pelkästään sertinkalastuskilpailuja, vaan niiden päätarkoituksena tulisi olla koiranjalostuksen eteenpäinvieminen ja jalostusneuvostojen työn helpottaminen.
Rajoittamalla näyttelyiden lukumäärää pystyttäisiin ehkä kohottamaan niiden tasoa nykyisestä. Eikö muutama hyvin järjestetty, runsaan osanoton saavuttava ja kovemman kilvan takaava näyttely olisi mielekkäämpi kuin kukuisat pikkunäyttelyt eri puolilla maatamme vain muutaman yleistuomarimme vastatessa kaikkien rotujen arvostelemisesta. Vielä tuomareista puheen ollen luulisi pisaran "uutta verta" myös ulkomaisten tuomareitten kohdalla tekevän hyvää ja antavan ainakin vaihteluja. Ei kai ole missään säännöissä määrätty, eetä nuo samat monta kertaa vuodessa näyttelyissämme vierailevat naapurimaitten tuomarie pidetään listoilla hamaan siihen asti, kunnes täyttävät tuon maagisen 70 vuoden iän tai tuoni heidät korjaa tavallisiin koiranäyttelyihin. Antakaa hyvät näyttelytoimikunnat tilaisuus myös nuoremmille voimille, myös oman maamme nuorille erikoistuomareille. Ehkäpä hekin tietäisivät jotain koirista!
Tilastot kertovat, että esim. vuonna 1972 pätevöitiin 72 ulkomuototuomaria, mutta kun tarkastelee kuluvan näyttelykauden tuomariluetteloita kansallisten, kaikkien rotujen näyttelyiden kohdalta, saa sen käsityksen, että maasamme on huutava pula pätevistä ulkomuototuomareista. Harvalukuinen yleistuomareittemme joukko joutuu vuodesta toiseen kantamaan vastuun koirien arvostelemisesta kesäsunnuntaista toiseen eri puolilla maatamme. Uudempien erikoistuomareittemme nimiä on jokseenkin turha etsiä noiden maaseutunäyttelyiden tuomariluetteloista. On näyttelyitä, joissa yhden tuomarin harteille on pistetty kaikkien rotujen arvosteleminen. Joissakin tapauksissa sama tuomari arvostelee 10 näyttelystä seitsemästä samoja rotuja muutaman kuukauden aikana. Asettamatta millään tavoin kyseenalaiseksi yleistuomareittemme asiantuntemusta on ehkä oikeus kysyä, eikö näyttelyasettajien, näyttelyiden järjestäjien ja rotujen kehittämisen kannalta olisi onnellisempaa ja suositeltavampaa, jos vastuu näyttelyarvosteluista jakaantuisi laajemman tuomarijoukon osalle ja siten rotujärjestöjen valitsemat erikoistuomaritkin saisivat tilaisuuden arvostella omia rotujaan edes muutaman kerran vuodessa.
Jokaisella koirarodulla on omat erikoispiirtensä, omat pienet "hienoutensa", omat heikot kohtansa ja vakavat virheetkin, jotka helposti pääsevät pesiytymään rotuun lähtemättömästi, ellei niihin ajoissa kiinnitetä huomiota ja niitä ryhdytä karsimaanjalostuksen avulla. Kaiken järjen mukaan tuntuu mahdottomalta uskoa, että kukaan pystyisi hallitsemaan täydellisesti noin 130 koirarodun erikoispiirteitä voidakseen arvostella niitä. Ei voida myöskään vaatia, että yksikään ulkomuototuomari ehtisi paneutua jokaiseen rotuun perusteellisesti, jos hänen arvosteltavakseen pistetään yhden näyttelypäivän aikana jopa sata koiraa, joskus ylikin. Selviytyäkseen urakasta hänen on tyydyttävä luomaan vain nopea yleiswsilmäys arvosteltaviin yksilöihin, rajoituttava muutamin sanoin perustelemaan antamansa palkintosija puuttumatta tarkemmin koirien yksityisiin vikoihin tai etuisuuksiin. Näyttelyarvostelut ovat usein niin lyhuitä ja epätarkkoja, että niiden perusteella on vaikea saada minkäänlaista kuvaa koirista. -Hyvä pää, hyvä rakenne, hyvät liikkeet, hyvä turkinlaatu, lupaavfa yksilö -voi olla koiranomistajalle mieleinen arvostelu. Mutta jalostustoimikunnille siitä ei ole suurtakaan apua niiden vastuullisessa työssä. Koirien rakenteiden perusteellisempi tarkastelu sen sijaan voisi edistää rotujen kehittämistä terveempään suuntaan.
Etenkin seurakoirilla ja kääpiökoirilla esiintyy runsaasti rakennevirheitä, esim. liian etuasentoisia, jyrkkiä lapoja, heikkoa selkää, pihtikinttuja, kehittymätöntä rintakehää,, haravarpaisuutta, ryhdittömyyttä jne. Virheellisen rakenteen omaavan koiran liikkeet eivät voi olla koskaan kauniit ja normaalit. Mutta läheskään aina tuomarit eivät arvosteluissaan mainitse ahtaista tai vispaavista liikkeistä tai muista havaitsemistaan virheelisyyksistä mitään etenkään pitkäturkkisia rotuja arvostellessaan, jos turkki vain on hienosti hoidettu ja koira esiintyy moitteettomasti. Hyvin hoidettu ja runsas turkki sekä kaunis pää eivät saisi kuitenkaan hämätä arvostelijaa siinä määrin, että häneltä jäävät kuomaamatta vakavatkin virheellisyydet, jotka useimmat ovat periytyviä ja vaikeasti korjattavissa, jos pääsevät pesiytymään sukupolvesta toiseen roduissa.
Muutama vuosi sitten kuollut, englantilainen ulkomuototuomari Leo C. Wilson varoitti suomalaisia koiratuomareita jo yli 20 vuotta sitten suhtautumasta rakennevirheisiin leväperäisesti. Palattuaan vuonna 1951 eräältä arvostelumatkaltaan Suomesta hän kertoi saamistaan vaikutelmistaan Our Dogs -lehdessä ja mainitsi mm. seuraavaa:
-Ellemme tarkoin selvitä terverakenteisuuden ja kauneusnäkökohtien välistä suhdetta, tulemme havaitsemaan, että kaikki rodut madaltuvat sellaiselle tasolle, että terverakenteinen koira on poikkeus, ja virheellisyys niin yleistä, että sitä ei edes huomatakaan. -
Samassa kirjoituksessaan Leo C. Wilson muistutti tuomareita myös siitä, että heidän tulisi käyttää oikeutaan olla jakamatta serttiä, mikäli taso jonkin rodun kohdalla on niin heikko, että yksikään koira ei ole sertin arvoinen. Läheskään kaikki ulkomuototuomarimme eivät halua olla noita "ankaria" ja koiranomistajien karttamia tuomareita, joiden arvosteluperusteita ei muuta miksikään näyttelypaikkakunnan syrjäinen sijainti eikä kilpailun vähäisyys. Näin pitäisi oola jokaisen tuomarin kohdalla, kun serteistä on kyse. Sertin saava koira tulisi olla tosiaan valiotasoa, kilpailipa se sitten Messuhallin kansainvälisessä näyttelyssä huippuyksilöitten rinnalla tai jossain pohjanperillä rotunsa ainoana edustajana. Nykyään näyttää usein siltä, että valionarvon saavuttaminen ei ole niin paljoa kiini koirasta kuin omistajan uutteruudesta. "Kylächampioni" ei ole enää mikään "huuli", vaan monen valion kohdalla tosiasia.
Muuttamalla näyttelysääntöjä siten, että valmiilta valioilta evättiin pääsy voittajaluokkaan otettiin ensimmäinen askel kohti valionarvojen inflaatiota. Toimenpidettä perusteltiin aikoinaan sillä, että haluttiin laajentaa jalostuspohjaa. Jalostuspohjaa on nyt muutaman vuoden ajan laajennettu siinä määrin, että pian joka toinen koira on valio ainakin seurakoiraroduissa, joissa ei vaadita minkäänlaisia koesaavutuksia valionarvon saavuttamisessa. Mutta tämän suurpiirteisen laajennustoiminnan ohessa on myös näyttelyiden tasoa alennettu ja niistä on hävinnyt se entinen innostava kilpailujännitys, joka sai koiranomistajat pitämään koiransa näyttelykunnossa senkin jälkeen, kun niistä oli tullut valioita. Tuohon "vanhaan hyvään aikaan" se vasta oli koirien koira, joka nuorena ja vetreänä pystyi päihittämään sertistä kilpailtaessa monet valmiit valiot. Sellainen voitto maistui tosiaan voitolta. Tietenkin tätä koiramaailman "reilua peliä" voitaisiin soveltaa muidenkin urheilulajien kilpailuissa tasapuolisuuden vuoksi. Kaiken maailman Virenit ja Vasalat pois vain hiilimurskalta heti ensimmäisen suuremman voittonsa jälkeen, että vähän huonommillakin juoksijoilla olisi mahdollisuus voittaa.
Eikö vihdoinkin olisi aika alkaa miettiä keinoja valionarvojen inflaation estämiseksi ja samalla näyttelykoirien tason nostamiseksi? Vai ovatko jalostusasiantuntijat ja eläinlääkärit sitä mieltä, että nyt on aika levätä laakereilla ja ihailla jalostuksen saavutuksia? Jos näyttelykoiriamme tosiaan ovat suurimmaksi osaksi valiotasoa, niin eikö silloin juuri olisi syytä nostaa "rimaa" hieman korkeammalle tiukentamalla valionarvosääntöjä, kytkemällä serttien saaminen esim. kilpailijoitten lukumäärään kussakin näyttelyssä? Eiköhän myös koiranomistajien asenteissa näyttelyihin nähden olisi jotain korjaamisen varaa. Näyttelyistä ei saisimuodostua pelkästään sertinkalastuskilpailuja, vaan niiden päätarkoituksena tulisi olla koiranjalostuksen eteenpäinvieminen ja jalostusneuvostojen työn helpottaminen.
Rajoittamalla näyttelyiden lukumäärää pystyttäisiin ehkä kohottamaan niiden tasoa nykyisestä. Eikö muutama hyvin järjestetty, runsaan osanoton saavuttava ja kovemman kilvan takaava näyttely olisi mielekkäämpi kuin kukuisat pikkunäyttelyt eri puolilla maatamme vain muutaman yleistuomarimme vastatessa kaikkien rotujen arvostelemisesta. Vielä tuomareista puheen ollen luulisi pisaran "uutta verta" myös ulkomaisten tuomareitten kohdalla tekevän hyvää ja antavan ainakin vaihteluja. Ei kai ole missään säännöissä määrätty, eetä nuo samat monta kertaa vuodessa näyttelyissämme vierailevat naapurimaitten tuomarie pidetään listoilla hamaan siihen asti, kunnes täyttävät tuon maagisen 70 vuoden iän tai tuoni heidät korjaa tavallisiin koiranäyttelyihin. Antakaa hyvät näyttelytoimikunnat tilaisuus myös nuoremmille voimille, myös oman maamme nuorille erikoistuomareille. Ehkäpä hekin tietäisivät jotain koirista!
Vastaukset 15
Vanhimmat
näin se vaan on.
Poikkeuksena kyllä rotujen erikoisnäyttelyt. Kuitenkin omassa rodussanikin ollaan kadotettu luusto, ja jonkin verran pään kokoa.
Ulkomuototuomarit ovat paljon vartijoita ja kuitenkin he juuri ovat kääntäneet monen rodun kohdalla jalostuksen väärään tyyppiin, eli ihannoivat ja palkitsevat korkealle väärän tyyppisen koiran. Trimmauksesta on tullut taidetta ja moni tuomari menee lankaan. Jos turkki on sellainen kuin alunperin on tarkoitettu, eikä liikaa trimmattu, tulee automaattisesti lause, turkki saisi olla paremmassa näyttelykunnossa.
Yhtenä osana näiden monien rotujen arvostelu oikeuden omaavien tuomarin kutsu arvostelemaan tulee halvemmaksi, koska heillä on mahdollisuus arvostella muitakin kuin yhtä kahta tai kolmea rotua. Hinta politiikka on myös sellainen, että siihenkin pitäisi puuttua. Tuomari kulut ovat melkoinen meno erä näyttelyissä.
Yksi mahdollisuus varmasti olisi rekkari maksujen porrastus entisestään. Esim. erikoisnäyttelyssä saatu laatuarvostelu palkinto esim. ERI tai EH, vasta antaisivat sen halvemman rekkari luokan.
Samoin valion arvo. Vähintään yksi serteistä pitäisi saada erikoisnäyttelystä, tai vastaavasti rodun erikoistuomarilta.
toisaalta jos taas lähdetään siihen ns. vanhaan malliin, kaikkoaa näytteille asettajat näyttelyistä. Rotumääritelmää pystyy tulkitsemaan niin monin eri tavoin ja näkemyksin. Tuomari joka on itse kasvattaja, arvostaa taas erilaisia seikkoja kuin pelkkä tuomari. Jos koira on rotumääritelmän mukainen terverakenteinen, ei minkään seikan tulisi estää sitä olemasta laadultaan ERI, vaikka ei niin hirveän upealta näyttäisikään. Täydellistä koiraa ei ole vielä syntynytkään. Ja jos koira vielä jättää laadukasta tervettä jälkeä, niin koira on kyllä valion arvonsa moninkertaisesti rodussaan ansainnut. Usein tuollaiset tähdet jättävät huonoa tai vain tyydyttävää jälkeä.
Jalostus tarkastukset eri roduissa antaisivat paljolti sitä, mitä aloittaja tarkoittaa.
Erinomainen kirjoitus =) . Täysin samaa mieltä kanssasi .
On tuossa juuri vähän aikaa sitten tullut kuultua , kun selkeestä hylkäävän vian omaavasta koirastakin tuli valio . Ja vika on sellainen , että tumpelompikin sen näkee...
Että näin ...
Ja hakoteilla myös ollaan , jos jossain rodussa on rodun tunnusmerkki tietynlaiset liikkeet , jotka on tarkoin määritelty. Kuitenkin hylkääviä liikeiden omaavia muotovalioitakin löytyy , joopa joo ...
Varsinkin mitä harvinaisempi rotu , niin sen enemmän nuo sertit tosiaan kärsii inflaation :(
Todella hyvä kirjoitus. Olen myös samaa mieltä. Nykyään on liian helppo saada koira valioksi, riittää kun tietää tuomarin mille vie koiransa niin serti pölähtää. Joskus pelkkä pärstäkerroin riittää sen saamiseen. Valitettavasti. Meikäläisenkin rodussa parivuotta todella hyvin pärjännyt uros paljastui purentavikaiseksi, onneksi eräs tuomari uskalsi sanoa sen ääneen rodun erikoisnäyttelyssä. Minä arvostan henkilökohtaisesti tiukan tuomarin antamaa erinomaista, silloin koira on oikeasti rotunsa erinomainen edustaja ja sertin arvoinen.
Vaikka en itse niin kauhian kiinnostunut ole ole näistä näyttely asioista,niin sitäkin enemmän koirien terveydestä, oli erittäin hyvä ,että otit esiin tämän asian, TERVE-rakenteisen koiran.
Mitenhän paljon piiloutuukaan rakennevikoja kauniisti kammatun turkin alle,ja kun koira on muuten kaunis ja miellyttävän oloinen?
..kasvattaja olisikin erittäin vastuuntuntoinen jalostustyössään, niin esim. valittu uroshan tämän tiedon mukaan voikin olla "viallinen", mutta siltikin muotovalion, jos toisenkin saanut yksilö, vaikka todellisuudessa edellä mainituissa kirjoituksista päätellen ei edustaisikaan rotumääritelmää 100 prosenttisesti.
ainahan roiskuu kun rapataan, mutta kokenut vastuunsa tietävä kasvattaja ei valitse nartulleen urosta ,joka ei vastaa rotumääritelmää.Tuonti uroksia käytetään paljon, ja siinä on aina oma riskinsä. Tuonti koiran vanhemmista ei ole nähty ehkä kuin kuvia ja muusta suvusta ei sitten tiedetäkkään mitään. Usein tällaiset koirat ovat aikapommeja sillä esim kaihin osalta loppullinen lausunto saadaan vasta vuosien kuluttua. Nykyvirtaus vaatii uroksilta hirveästi titteleitä ja nartun omistajat menevät tähän mukaan taatakseen pentujen myymisen. Tilanne on joidenkin rotujen kohdalla aika hankala tätä nykyä ja siitä saamme pitkälti kiittää ulkomuoto tuomarien väärää palkitsemis tapaa. Syyllisiä ovat myös narttujen omistajat sillä käyttämällä väärää urosta vaikka sillä olisi 30 riviä titteleitä, ellei se omaa rotutyyppiä niin miten sen jälkeläisiin sitä sitten tulisi.
mutta sen verran tarvii sanoa omasta kokemuksesta, että ainakaan meillä nuo pienet näyttelyt jossain "jumalan selän takana" ei oo koskaan tuottaneet yhtään sertiä koirille, vaikka kokeiltiinkin, josko pienistä näyttelyistä ne irtoaisivat helpommin:) Olen huomannut, että juuri noissa pienissä näyttelyissä on jonkin verran ollut tuomareita, joita ei ole meidän rodusta kovinkaan paljoa ollut kokemusta ja välillä ROP-koirana on ollut jotain niin "viallista", ettei aina ole tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Alkukesästä juuri näin, miten sellainen koira sai kolmannen sertinsä, jolle sitä ei missään nimessä olisi kuulunut antaa, koska virheet pistivät silmään todella räikeinä, hassua, miten minä maallikkona oisin voinut luetella niitä, mutta tuomari ei niitä nähnyt...
Tiedän itse, ettei meidän koirat välttämättä ole mitään täydellisiä, molemmilla on ne omat miinuksensa, mutta kyllä tuntui hyvältä, kun eräässä isommassa KV-näyttelyssä oma nuori narttu voitti viisi valioluokan koiraa ja sai ensimmäisen cacibinsa. Sama koira on saanut kaikki sertinsä isoista näyttelyistä, aina on ollut rotua paljon nähnyt tuomari ja erityisen hyvältä tuntui viime vuotinen "menestys" rodun erikoisnäyttelyssä, jossa oli rodun kotimaasta saatu tuomari.
Itse vien koirani mielummin sellaiselle tuomarille, jolla tiedän olevan kokemusta näiden arvostelusta, koska useat kaikkien rotujen tuomarit hakevat koirista jotain ihan muuta, kuin mitä nämä ovat. Arvosteluissa on huomioitu välillä niin outoja juttuja, että tuntuu rotu olevan pahasti hakusessa.
Olen samaa mieltä, mutta haluan tuoda esille myös luonteen, sillä usein voi koira olla rakenteeltaan hyvä, mutta luonteeltaan agressiivinen tai EI-rodunomainen, mielestäni luonne on vielä tärkeämpi.Kerran olen nähnyt tuomarin laittavan koiran parhaaksi urokseksi, joka tämän valinnan jälkeen kävi 2 sijoittuneen päälle, ja puri vahingossa tämän omistajaa! Tuomari teki tästä koirasta vielä ROPin!!!!HALOO!ja tässä rodussa moista ei oltu KOSKAAN nähty!
Toinen asia on myös se että jotkut omistajat taas voisivat edes viitsiä pestä koiransa ennen näyttelyyn tuloa, trimmaamattoman ja pesemättömän koiran liikkeitä ja rakennetta on vaikea nähdä ja arvostella!
ULKOMUOTOTUOMAREIDEN FOORUMILLE. Jutussasi on asiaa, mutta tavoittaako se tällä palstalla kovinkaan monia..(asianosaisia)? Ulkomuototuomareiden foorumilla käy suomen ulkomuototuomareita vastaamassa kysymyksiin ja siellä käydään mielenkiintoisia tiukkojakin keskusteluja.
Voitko laittaa tuon foorumin osoitteen , kiitos :)
Kiinnostaa...
http://www.saunalahti.fi/umt/index_fi.htm
Ja sieltä -> forum. Sinne pitää kyllä rekisteröityä jos haluaa kirjoitella, mutta lukeahan voi muutenkin.
Kävin itsekin kurkkaamassa sivustolle, kun en ollut pitkään aikaan käynyt ja huomasin että siellä on tapahtunut jotain (tosiaankin). Eihän siellä ollut enää viestejä kun pari hassua. Ennen siellä oli suht. paljon viestejä ja tiukkaa (heh) tekstin vääntöä sanoisin puolin jos toisin. Ovatko sitten päättäneet siivota palstaa ja aloittaa puhtaalta pöydältä taas vääntämisen, tiedä häntä...
No nyt tuon linkin anti jää melko laihaksi, mutta nyt tiedät ainakin paikan.....
Thanks!