Voima tahto syvä sisältäni,
kuin joen pinta oman lapsuuden;
syvyys sen, voima viehko niinkuin meren,
hento henkäys kuten neitsyen.
Ma joskus kaipaan, suren nuoruuttani,
jätin taakse lehdon vihreimmän,
sen tilalle nyt muisto mulle tuokaa,
valkoinen kuin kukka lotuksen.
Korvaa kuun, sen himmentyneen kajon;
sysimusta katto taivaan sen.
En ma riittää vois', en itselleni,
mut' valo kirkkain sinun silmistäis'
tuo se viestin, tuoksun koivun,
lehdon, savun rannan aamun utuisen.
Katos' elämästä runous pienen hetken,
tilallen' sen kuulaan kauniin retken;
lehvät palmun ikivihreän,
sävyt, ajan tämän kulkijan;
vain näen sen kuin Luojani on suonut,
uuteen minut maailmaan tuonut.
kuin joen pinta oman lapsuuden;
syvyys sen, voima viehko niinkuin meren,
hento henkäys kuten neitsyen.
Ma joskus kaipaan, suren nuoruuttani,
jätin taakse lehdon vihreimmän,
sen tilalle nyt muisto mulle tuokaa,
valkoinen kuin kukka lotuksen.
Korvaa kuun, sen himmentyneen kajon;
sysimusta katto taivaan sen.
En ma riittää vois', en itselleni,
mut' valo kirkkain sinun silmistäis'
tuo se viestin, tuoksun koivun,
lehdon, savun rannan aamun utuisen.
Katos' elämästä runous pienen hetken,
tilallen' sen kuulaan kauniin retken;
lehvät palmun ikivihreän,
sävyt, ajan tämän kulkijan;
vain näen sen kuin Luojani on suonut,
uuteen minut maailmaan tuonut.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Voi muistatko vielä sen tuoksun,
sireenin, ulpukan, lumipallopuun?
Muistatko vielä lapsosen juoksun,
soratien paljasjaloissa, tunnetko vielä sen kaipuun?
Muistatko vielä rantapolun, jota ehkä yhdessä kuljettiin?
Tunnetko säärellä nokkosen polton, hyttysen kimakan laulun?
Kuuletko vielä sen saunan oven, joka naristen suljettiin?
Maalaako muistisi vielä sen, lapsuuden kesäisen taulun?
Näätkö vielä sen kultaisen rypsipellon?
Huomaatko ajan kuin haihtuneen, kuin hahtuvat timotein?
Jos vielä noukkia voisit yhden viimeisen sinikellon!
Vaan olet kaukana jo, mut muisto elää, sielussa kerran poikasein.
mä muistan sen virran tuon joen,
vaan alemman rannan tuon veen,
puisen niin kauniin
vanhan sillan,
kaipaan niin...
Sen sillan, sen tuoksun, sen illan...
tuoksun tervatun ikiaikaisen puun... kosken
kuohunnan alla punaisen
tuvan ja padon,
jossa lapsena leikimme vain...
hmm...on se hassua, miten muistot tosiaan välittyvät, piirtyvät ikuisesti mielen
sopukoihin. Onneksi.
toit ne hämmästyttävän hyvin mieleeni,
kiitos johdattelusta.
lienevät puut vaihdettu, sitten viime käynnin :)
Se tuoksu villiruusun,
puun tervan väkevän,
ma voinko niitä unohtaa,
ne illansuussa palaa vaan...
ja tuska hetkeks' hellittää
ne mielen murheet liennyttää
Saa naurun, ilon palaamaan,
ja sydämein sua halaamaan...
kaipausta, kaipausta, kaipausta on pullonsansa runonen tää, mik vois olla sen ihanampaa kuin lapseni, rakastaa
Se tuli suoraan sisältä, syntyi äsken,
aidoista koetuista tunteista.
elämän ihanuudesta. Hassua kyllä ?
Miksi hankaluudet, miksi mieli nostaa ne
aiheiksi naurun. Miksi se sallii huomata kaiken,
menetetyn, kullattujen muistojen kauniit sävelet?
Hyvä jos tunne välittyi, kiitos :)
Nimi oli oikeastaan juuri kaukokaipuu,
halusin vain johdatella sävelen.
Ne muistot kaunihit ihanat,
mit' sielusi pohjaan talletat,
ne kyyneleitä olkoon ilon
Kaunis runosarja. Niissä oli niin paljon tuttuja elementtejä: joki, sauna, tuoksut, hiekkapolut, nokkoset...ja kaipuu menneeseen.
ihminen painaa mieleensä jotenkin ne samat asiat,
ei koskaan kalliit, ei niitä mitä lapsenmieli
haluaa.
Vaan ne yksinkertaiset, onkiretket isän kanssa,
sauna, koivuntuoksuinen, tervan sielua kirveltävä
tuoksu.
ja voin kertoa kaukaisuudesta, että kun ottaa joskus kunnon perspektiivin sinne, niiden muistojen arvo
kultautuu, ihan kuin iänkin myötä :)
no, se oli nopeasti kirjoitettu, octubre, se syntyi vartissa, ajatusten ja sielun
kuunnellessa Taisto Wesslinin kauniin
sävelen taikaa.
nimi oli johdatus, koska Wesslin olisi ollut ehkä tuntematon, sävelkään ei korvissa aina soi.
kaukokaipuu, se on oikea nimi.
teillä kaikilla, kaihomielin niitä lueskelin koska itse vietin suuren osan lapsuudestani
laitoshoidossa siksi yritänkin pojalleni luoda
hetkiä joita hänkin voi muistella sitten joskus...
Ja uskon, tiedän, sen sinusta vaistoan,
olet tämän pojallesi onnistunut välittämään !
Sanat, eivät niistä kajastuvia tunteita peitä,
ei paperi, ei sävy äänen, ei edes ihmisen
keksintö, tämä internet.
Ne ovat vaan asioita, joiden arvon,
sen ymmärtää nyt, kaukana sieltä
tapahtumista, niin ajassa kuin
matkassakin.
Myös poikasi.