https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9558823
No eipä mennyt kauan kun Laine lähti, että alkoi taas talous syöksymään.
Olenkin seurannut, miten innolla poliitikot Tuukka Suomalaisen johdolla alkoivat käyttämään rahaa sinne tuonne ja tänne.
Savonlinnan talous syöksyy
72
551
Vastaukset 72
- Anonyymi00001
Sinne sitä on viskottu Retrettiin, oopperajuhliin, kansanopistolle, huuhaavirkoihin, harkitsemattomiin investointeihin. Painettu menokaasujalkaa. Typerää toimintaa. Nyt sitten mietitään mistä leikataan kun maksujen korotuksilla ei saada lisämenoja rahoitettua.
- Anonyymi00002
Sanos muuta. Mihin tarvitaan esimerkiksi hyvinvointi- ja osallisuuskoordiinattorin virkaa ? Pridetapahtuman järjestämiseen, jonka hän aiemmin teki vapaaehtoistyönä. Nyt kaupunki järjestää. Kulut palkkoineen lähellä 100.000 euroa. Hullu kaupunki.
- Anonyymi00037
Viellä hullumpi kaupunginhallitus!!
- Anonyymi00003
Kyllä nämä heijastaa vielä Laineen kaudelta, turha yrittää yhtä ihmistä maalittaa näistä vaikka se miten kiukututtaa. Laineen kaudella saatu kallein sähkö,kallein vesi ja jätehuolto, kallein kiinteistövero, kallein oikeastaan kaikki.
- Anonyymi00005
Tässä sinulle lisää ilonaiheita , joten lopeta se Laineen maalittelu
https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9559057 - Anonyymi00006
Älä valehtele. Ei Savonlinna ollut likimainkaan kallein asumiskunta Laineen ollessa täällä. Ei ollut edes kymmenen kalleimman joukossa. Viime syksyllähän täällä tehtiin näitä maksujen korotuksia, jotta voitiin lisätä ronskisti menoja. Siinä sitten ponnahdettiin kerralla Suomen kalleimmaksi. Laine onnistui pitelemään talouden nyörit tiukilla ja toimi vahvana vastapainona rahan tuhlaamishaluille. Nyt sieltä on puuttunut vastapaino ja jälki alkaa olla sen mukaista.
- Anonyymi00007
Tyypillinen valehtelija täällä taas höpisee. Tuolta omakotiliiton vertailutiedoista on helppo tarkistaa, että valehtelet. Savonlinna ei ole ollut kymmenen kalleimman joukossa viime vuonna. Nyt vasta nostettu Laineen erottamisen jälkeen kovilla taksojen korotuksilla Suomen kalleimmaksi. Lisätty samalla rajusti menoja ja saatu nyt talous nopeasti luisumaan huonolla päätöksenteolla. Kohta korottelevat veroja, kun eivät muuta osaa. Itse yrittäjänä arvostin juuri Laineen talousosaamista ja vahvuutta pitää talousruoria tiukasti käsissään.
https://www.omakotiliitto.fi/tutkimukset/2025/03/05/kuntien-valiset-erot-asumiskustannuksissa-laskeneet-kalleimmat-asumiskulut-nurmijarvella-edullisimmat-seinajoella/ - Anonyymi00062
Anonyymi00007 kirjoitti:
Tyypillinen valehtelija täällä taas höpisee. Tuolta omakotiliiton vertailutiedoista on helppo tarkistaa, että valehtelet. Savonlinna ei ole ollut kymmenen kalleimman joukossa viime vuonna. Nyt vasta nostettu Laineen erottamisen jälkeen kovilla taksojen korotuksilla Suomen kalleimmaksi. Lisätty samalla rajusti menoja ja saatu nyt talous nopeasti luisumaan huonolla päätöksenteolla. Kohta korottelevat veroja, kun eivät muuta osaa. Itse yrittäjänä arvostin juuri Laineen talousosaamista ja vahvuutta pitää talousruoria tiukasti käsissään.
https://www.omakotiliitto.fi/tutkimukset/2025/03/05/kuntien-valiset-erot-asumiskustannuksissa-laskeneet-kalleimmat-asumiskulut-nurmijarvella-edullisimmat-seinajoella/Onko siellä vähän sama asia, kun Suomen vasemmistohallituksella, jonka "maineteot" tulivat näkyviin vasta seuraavan hallituksen kaudella. Noin se yleensä tuppaa olemaan, ei niitä päätöksiä huomista varten tehdä vaan sato/kato korjataan pitemmän ajan (vuosien) tähtäimellä.
- Anonyymi00004
Tää on ollut hyppy ojasta allikkoon jos puhutaan sähkön hinnasta. Ei oo muuttunut tahti mihinkää vaikka Laine syrjäytettiin
- Anonyymi00008
Kaikki taksat korotettiin Laineen syrjäyttämisen jälkeen Suomen korkeimmiksi. Kohta korottelevat verotkin Suomen korkeimmiksi. Adios !
- Anonyymi00009
Huvittaa tuon entisen ympäristöpäällikön itsensä ylentäminen emeritukseksi paikallis pravdan kommenteissa. Ymmärtäisin jos olis huumorilla väännetty mutta tässä tapauksessa lienee kiertoilmaisu eläkeläishurua paremmalle henkilölle.
- Anonyymi00010
Miehän olen sanonut että tuukka suomalaisen johdolla kaupunki menee kohti katastrofia. Ei äly riitä ja oma etu kaikessa ensin. Jää vain savuavat rauniot tätä menoa.
- Anonyymi00011
Onhan tässä huutava ristiriita että yhteiskuntatieteiden ylioppilaan suulla kehutaan strategiaa mallikelpoiseksi ja samaan aikaan taloussakkaa holtittomasti. Äly hoi!
- Anonyymi00012
Ei toi jouni bäckmänni taida enään olla kuin ylioppilas 😂😂😂 ei varmaan ole enään hyväksyneet roikkumaan yliopistolla kirjoilla vuosikymmeniin😂😂😂
- Anonyymi00013
Kuvastaa kyllä tämän tuukka suomalaisen johtajuutta, että strategian valmisteluun menee reilu vuosi. Valtuustokautta enään reilu kaksi vuotta jälellä.
- Anonyymi00038
Turha puhua älystä kyseisen henkilön tapauksessa.
- Anonyymi00014
Kait te pöljät ymmärrätte että maksuja nostamalla saadaan se kaupungin tulos plussan puolelle, Laine teki sen säästämällä infran kunnossapidossa ja nyt sitä velkaa maksetaan.
- Anonyymi00015
Elä nyt höperehdi taas. Investoinnit pitää osata mitoittaa oikealle tasolle kuten myös maksut ja verot. Yli investoiminen on väestötappio kunnassa huono strategia. Nythän täällä investoidaan liikaa tulevaan kantokykyyn ja väestön määrään nähden. Tulee kallis paikkakunta asua.
- Anonyymi00016
Nyt alkaa näkyä se ettei talossa ole johtajaa.
- Anonyymi00018
Heli Järvinen selittää että valtuutettujen tulee nyt ottaa kesäläksyksi se mistä lisäsäästöt tällaisessa äkillisessä talousjamassa keksitään VAIKKA istuu itse kaupunginhallituksessa, jossa talousarvion seurantaa pitäisi enisis8jaisesti tehdä ja tehdä ne tarvittavat muutosesitykset valtuustolle.
Heli Järvinen selittää Eloisan aluehallituksen jäsenenä ettei Savonlinnan kaupunki ole ehtinyt edes vastata Eloisan ehdotukseen toteuttaa yhdessä nuorten huumekuolemien estämiseksi suunniteltua ohjelmaaa, koska kaupungissa ei ole ollut muka vt kaupunginjohtajaa. Järvinen istuu siellä kaupunginhallituksessa, jossa vastaa myös kaupungin johtamisesta asianmukaisesti.
- Anonyymi00017
Oopperakausi on kohta taas käynnissä.
Kuinka monta ilmaislippua oopperajuhlat jakaa suomen poliitikoille ja virkamiehille? Kysymys jonka tulisi kiinnostaa journalisteja.- Anonyymi00027
36 lippua
- Anonyymi00044
Parisataa, rakenteellista korruptiota.
- Anonyymi00019
Miten ihmeessä ollaan laittamassa rahaa Retrettiin ? Kankkulankaivo. Ei tuo matkailijoita.
- Anonyymi00020
Se, ettet sinä siellä käy vaan istut omassa pienessä kuplassa ei tarkoita sitä etteikö sielä muut kävisi. Mielellään maksan muutaman satasen enemmän vuodessa siitä että saadaan Laineen aikaansaamat korjausvelat kuitattua, vesimaksut nousee varmasti kun Laine laittoi jäihin vesi ja viemäri linjojen uusimiset ja nyt ne rupeaa olemaan akuutilla tasolla. Ja mitä noihin nuorten huumekuolemiin ja niiden ehkäisemiseen tulee niin luuletko että sekään on ilmaista...mistä sinun mielestä pitäisi rahat ottaa siihen?
- Anonyymi00022
Anonyymi00020 kirjoitti:

Voisi ottaa Retretin tuista ja vaikkapa lakkauttamalla pridekoordinaattorin viran. Pitäisi keskittyä tärkeimpiin palveluihin.
- Anonyymi00023
Anonyymi00020 kirjoitti:
Se, ettet sinä siellä käy vaan istut omassa pienessä kuplassa ei tarkoita sitä etteikö sielä muut kävisi. Mielellään maksan muutaman satasen enemmän vuodessa siitä että saadaan Laineen aikaansaamat korjausvelat kuitattua, vesimaksut nousee varmasti kun Laine laittoi jäihin vesi ja viemäri linjojen uusimiset ja nyt ne rupeaa olemaan akuutilla tasolla. Ja mitä noihin nuorten huumekuolemiin ja niiden ehkäisemiseen tulee niin luuletko että sekään on ilmaista...mistä sinun mielestä pitäisi rahat ottaa siihen?
Retretti ei pärjännyt aikoinaan vaikka oli jopa Repinin näyttely. Konkurssiin meni silti. Vanhat kävijät on jo mullan alla. Tuhoon tuomittu hanke,
- Anonyymi00025
Anonyymi00020 kirjoitti:
Se, ettet sinä siellä käy vaan istut omassa pienessä kuplassa ei tarkoita sitä etteikö sielä muut kävisi. Mielellään maksan muutaman satasen enemmän vuodessa siitä että saadaan Laineen aikaansaamat korjausvelat kuitattua, vesimaksut nousee varmasti kun Laine laittoi jäihin vesi ja viemäri linjojen uusimiset ja nyt ne rupeaa olemaan akuutilla tasolla. Ja mitä noihin nuorten huumekuolemiin ja niiden ehkäisemiseen tulee niin luuletko että sekään on ilmaista...mistä sinun mielestä pitäisi rahat ottaa siihen?
Ei Laine ole mitään korjausvelkaa aiheuttanut. Valtuusto on päättänyt investoinnit. Ja Laine on esitellyt eteenpäin kaikki vesilaitoksen investoinnit. Vanhana kaupungin virkamiehenä tiedän, miten nämä menee. Toivotonta Laineen mustamaalausyritystä. Keksi parempaa.
- Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:

Olisiko valtuusto silloin saanut myös teknologia puiston, ohitustien ja kaikki muut mitä täällä julistatte kuningas Laineen aikaansaannoksi. Oliko Laine sittenkään kaiken takana...kuka tietää...
- Anonyymi00029
Anonyymi00026 kirjoitti:
Olisiko valtuusto silloin saanut myös teknologia puiston, ohitustien ja kaikki muut mitä täällä julistatte kuningas Laineen aikaansaannoksi. Oliko Laine sittenkään kaiken takana...kuka tietää...
Minä tiedän. Laine sai aikaan hyvät asiat. Kabineteissa oli riitoja ja eripuraa. Laineella oli johtajuutta nousta tuon yläpuolelle ja saada päätöksiin yksimielisyys ja lupa neuvotella valtion kanssa. Kaikessa tämä ei tietenkään onnistunut. Tälläkin palstalla vinoillaan meille Laineen kannattajille, että tekisimme hänen ympärille henkilökulttia. Emme tee. Tiedämme totuuden taustalla.
Olemme perinteisiä kristittyjä ja emme hyväksy kultteja. Hyväksymme isännän taloon ja vahvan johtajuuden. Johtajuuden, missä johdetaan edestä ja esimerkillä. Hyväksymme sisukkuuden ja periksiantamattomuuden. Ne arvot, joilla Suomi nostettiin suureksi, suot kuivatettiin pelloiksi ja metsiksi, Venäjän uhka torjuttiin vuosisatoja. Mukauduttiin luontoon ja talveen ja Venäjään. Jumala soi meille menestystä, mutta nyt woke, prideideologia ja monikulttuurisuus sekä maahanmuutto eli väestönvaihto ja islamisaatio syö menestyksen eväämme ja arvomme. Tässä ajassa tarvitaan johtajuutta. Tarvitaan isäntää ja emäntää taloon ja kaupunkiin.
Savonlinnan puolesta! Kunnia Laineelle. - Anonyymi00032
Anonyymi00029 kirjoitti:

Savonlinnan puolesta! Kunnia Laineelle.Hyvin sanottu. Nappiin.
- Anonyymi00035

Savonlinnan puolesta! Kunnia Laineelle.Venäjän uhka torjuttiin vuosisatoja mutta nytse on palannut Laineen muodossa.
- Anonyymi00036
Anonyymi00035 kirjoitti:
Venäjän uhka torjuttiin vuosisatoja mutta nytse on palannut Laineen muodossa.
Miten Laine tuo Venäjän uhkan ? En nyt ymmärrä.
- Anonyymi00039
Anonyymi00025 kirjoitti:
Ei Laine ole mitään korjausvelkaa aiheuttanut. Valtuusto on päättänyt investoinnit. Ja Laine on esitellyt eteenpäin kaikki vesilaitoksen investoinnit. Vanhana kaupungin virkamiehenä tiedän, miten nämä menee. Toivotonta Laineen mustamaalausyritystä. Keksi parempaa.
Juuri noin kuten kirjoitat, tuo Laineen mustamaalus. Uuden kaupunginhallituksen puheenjohtajan johdolla, kaupunginhallituksessa tyhmyys on tiivistynyt!!
- Anonyymi00040
Anonyymi00026 kirjoitti:
Olisiko valtuusto silloin saanut myös teknologia puiston, ohitustien ja kaikki muut mitä täällä julistatte kuningas Laineen aikaansaannoksi. Oliko Laine sittenkään kaiken takana...kuka tietää...
Satun tietämään, että pitkälti oli!!
- Anonyymi00041
Anonyymi00026 kirjoitti:
Olisiko valtuusto silloin saanut myös teknologia puiston, ohitustien ja kaikki muut mitä täällä julistatte kuningas Laineen aikaansaannoksi. Oliko Laine sittenkään kaiken takana...kuka tietää...
Ei olisi saanut, kysyin tekoälyltä:
Itä-Savossa julkaistussa mielipidekirjoituksessa (esim. helmikuussa 2025) puolustettiin voimakkaasti Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Lainetta. Kirjoituksessa häntä luonnehdittiin "vahvaksi ja kovaksi edunvalvojaksi", jonka työpanosta arvostetaan alueella. Xamkin (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu) hallituksen puheenjohtaja Jyrki Koivikko on toiminut Laineen yhteistyökumppanina muun muassa Savonlinnan teknologiapuiston kehittämisessä
- Anonyymi00021
Onhan meillä vielä norpat ja pride-liike. Mihin helevettiin savonlinnan persut on hävinneet?
- Anonyymi00030
Olemme täällä. Kun meitä vainotaan, menemme turvaan. Savonlinna ei ole turvallinen tila tällä hetkellä isänmaallisuudelle ja perinteisille arvoille.. Kun aika tulee, nostamme ylväänä päämme esiin ja käymme taisteluun. Voitto ja kunnia! Voitto ja kunnia!
- Anonyymi00031
Facebookin Puskaradiossa on esiintulo alkanut. Käymme yhdessä rintamassa laillisuuden puolella. Viha-Vasemmisto vaikertelee ja jatkaa pelleilyään. Tervetulloa kasvavaan kansanliikkeesseen Suomen lain puolelle.
- Anonyymi00024
Ja jatkoa seuraa
https://www.uusisaimaa.fi/post/kho-hylkäsi-valituslupahakemuksen-janne-laineen-asiassa- Anonyymi00034
700.000 euroa tuli laskua. Maksaisiko tuukka suomalainen ja kumppanit tämän aiheuttamansa laskun ?
- Anonyymi00042
Anonyymi00034 kirjoitti:
700.000 euroa tuli laskua. Maksaisiko tuukka suomalainen ja kumppanit tämän aiheuttamansa laskun ?
Kuntalaiset ovat keräämässä tutkintapyyntöön nimiä. Hyvä.
- Anonyymi00043
Anonyymi00042 kirjoitti:
Kuntalaiset ovat keräämässä tutkintapyyntöön nimiä. Hyvä.
missäköhän tämän voisi käydä allekirjoittamassa?
- Anonyymi00045
Anonyymi00043 kirjoitti:
missäköhän tämän voisi käydä allekirjoittamassa?
inter netissä
- Anonyymi00046
Anonyymi00045 kirjoitti:
inter netissä
laitatko linkin inter nettiin missä nimien keräys on
- Anonyymi00047
Anonyymi00045 kirjoitti:
inter netissä
AC Milan netissä.
- Anonyymi00050
Anonyymi00047 kirjoitti:
AC Milan netissä.
meinas melkein naurattaa, sitten tulin surulliseksi kun äo on jollakin tipahtanut yhtäsuureksi kengännumeron kanssa
- Anonyymi00048
Voisiko nykyinen valtuusto vain erota? Jotain uutta tilalle.
- Anonyymi00049
Siellä on mestarit asialla kun saatu talous päätettyä alakierteeseen viisi miljoonaa. Seurasinkin kun valtuusto lisännyt menoja, henkilöstöä ja avustuksia. No maksut korottivat viime syksynä, mutta ei korotukset riitä. Veroja kohta nostavat. Maksut on nyt Suomen korkeimmiksi saatu. Josko verotkin vielä…
- Anonyymi00051
Laine on lähtenyt jo 1,5 vuotta sitten, eikä edelleenkään ole pystytty korjaamaan hänen aikaista talouden seurantaa. Ainakin näin näyttävät väittävän.
Uskoiskohan. Eikös joku talouspäällikkö irtisanottukin (laittomasti) taannoin. Eikös tälläkään ollut mitään vaikutusta mihinkään.
https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9600075#kommentit- Anonyymi00052
Ainahan tarinat voidaan selitellä itselle parhain päin.
- Anonyymi00053
Ai hitto, kun nauratti tämä päätös. Ihan erikseen piti päättää, että seurantaa tehdään kuukausittain ja johtaja johtaa toimintaa. Harjoittelijatko siellä on töissä vai mitä pelleilyä tämä on?
- Anonyymi00054
Anonyymi00053 kirjoitti:
Ai hitto, kun nauratti tämä päätös. Ihan erikseen piti päättää, että seurantaa tehdään kuukausittain ja johtaja johtaa toimintaa. Harjoittelijatko siellä on töissä vai mitä pelleilyä tämä on?
Hyvä tulloo hittaasti
- Anonyymi00055
Anonyymi00053 kirjoitti:
Ai hitto, kun nauratti tämä päätös. Ihan erikseen piti päättää, että seurantaa tehdään kuukausittain ja johtaja johtaa toimintaa. Harjoittelijatko siellä on töissä vai mitä pelleilyä tämä on?
Osaamaton valvoo kähmijän ohjaaman sätkynuken touhuja niin sama peleily jatkuu mutta nyt on olevinaan tarkastettu
- Anonyymi00056
Anonyymi00053 kirjoitti:
Ai hitto, kun nauratti tämä päätös. Ihan erikseen piti päättää, että seurantaa tehdään kuukausittain ja johtaja johtaa toimintaa. Harjoittelijatko siellä on töissä vai mitä pelleilyä tämä on?
Samaa minäkin luin. Itsestäänselvyyksiä operatiivisessa toiminnassa päätetään. Kuvastaa miten hukassa päättäjät ja johto on. Ei ihme että saatu talous vuodessa kuralle. Ensin viskellään rahaa holtittomasti sinne tänne. Sitten ihmetellään kun talous saatu kuralle.
- Anonyymi00057
Lainehan sai tehokkaalla ja osaavalla talousjohtamisellaan aikaan 44 miljoonaa euroa ylijäämää, jonka nämä hölmöt nyt tuhlaavat eivätkä osaa edes seurata taloutta.
- Anonyymi00058
Laine hoitikin taloutta hyvin ja jämäkästi.Kuvaa kyllä osaamisvajetta, joka on syntynyt, kun talouden suunnittelu ja johtaminen pettää.
- Anonyymi00063
Anonyymi00058 kirjoitti:
Laine hoitikin taloutta hyvin ja jämäkästi.Kuvaa kyllä osaamisvajetta, joka on syntynyt, kun talouden suunnittelu ja johtaminen pettää.
Jopa minä saisin kaupungin tuloksen positiiviseksi tuolla millä jannekin sai, jätetään vaan kaikki infran kunnossapito tekemättä. Jätetään likapyykki ja korjausvelka sitten seuraaville.
- Anonyymi00064
Anonyymi00063 kirjoitti:
Jopa minä saisin kaupungin tuloksen positiiviseksi tuolla millä jannekin sai, jätetään vaan kaikki infran kunnossapito tekemättä. Jätetään likapyykki ja korjausvelka sitten seuraaville.
Entisenä päättäjänä voin sanoa että puhut täyttä pötypuhetta taas. Laineen aikana korjausvelka väheni isojen investointien seurauksena. Koulut ja päiväkodit sekä kirjasto laitettiin hyvään kuntoon. Nämä tiedot löytyy ihan julkisistakin tilinpäätöksistä. Kyllä tuo tehokkuus on tullut panemalla organisaatiota tehokkaaseen kuntoon vähentämällä henkilöstöä ja tiloja. Toki joiltain osin liiankin reippaalla kädellä.
- Anonyymi00059
Nostavat lisää maksuja ja veroja.
- Anonyymi00060
Skål på den saken. Jättebra.
- Anonyymi00061
Minulla on vahva usko ja luottamus siihen, että Savonlinnan uusi, upea kaupunginjohtaja Ding Ma kääntää Savonlinnan kaupungin talouden uuteen kukoistukseen.
- Anonyymi00065
Siellä on nyt taseessa 44 miljoonaa euroa ylijäämää mutta kovin nopeasti on talous taas saatu sössittyä lisäämällä holtittomasti menoja. Tämä vuosi jo luisumassa viisi miljoonaa miinukselle. Dingin pitää nyt nopeasti ja jämäkästi tarttua talousruoriin ja tehdä korjausliike.
- Anonyymi00066
Anonyymi00065 kirjoitti:
Siellä on nyt taseessa 44 miljoonaa euroa ylijäämää mutta kovin nopeasti on talous taas saatu sössittyä lisäämällä holtittomasti menoja. Tämä vuosi jo luisumassa viisi miljoonaa miinukselle. Dingin pitää nyt nopeasti ja jämäkästi tarttua talousruoriin ja tehdä korjausliike.
Eikös nuo ylijäämät voisi ensin käyttää pois ?
- Anonyymi00068
Anonyymi00066 kirjoitti:
Eikös nuo ylijäämät voisi ensin käyttää pois ?
Nyt löytyi varsinainen talousnero
- Anonyymi00067
Onko Dingi tehnut mitään esityksiä miten talous tasapainotetaan jottei tule enempää alijäämäkiertettä ? Nyt vain lisätty menoja. Menot kasvaneet yli 5 %.
- Anonyymi00069
Mitäpä lottoaisit ninnan nunnan niih? Älä viitti hei pilata hyvää viilinkiä ja tunnelmaa. Nyt pöhisee ja porisee vähän siellä sun täällä. Kohta velat muuttuvat saataviksi ja Linnakaupunki kukoistaa.
- Anonyymi00070UUSI
Lopettakaa lentoliikenne. Tulee yli millin säästö. Ei ole juuri käyttäjiä. Hesaan pääsee junalla hyvin.
- Anonyymi00073UUSI
Junaliikenne on jo lopetettu.
Bussilla ja omalla autolla vielä pääsee.
- Anonyymi00071UUSI
Koko kaupunginvaltuuston pitäisi hakea eroa. Jos kaikki valtuutetut hakisivat eroa ja erot myönnettäisiin, tilanne olisi kyllä poikkeuksellinen. Mutta lain mukaan mahdollinen. Varavaltuutetut nousisivat heidän tilalleen. Mediahuomio olisi kyllä Savonlinnassa taatusti!
- Anonyymi00072UUSI
Julkisuudesta välittämättä, olisihan siinä hyötynä että päätöksenteontaso nousisi aivan varmasti.
Nykyiset nylkyttävät vaan hillotolpillaan ja uliseevat että kukaan ei tykkää heistä
Ja urpoilu vaan jatkuu, tehdään niinkuin ennenkin ja odotetaan erilaista lopputulosta, kähmyn kähmyn,,,,
- Anonyymi00074UUSI
Hätäkös tässä, onnellisten kaupungissa.
Kepu vallassa ja kapu lipetissä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791692
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109893En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo96653Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207644- 133618
- 48566
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37546
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15520