Mikä Hondassa kiusaa?

Tarkoitan miksi Honda aiheuttaa kanssa autoilijoille allergiaa ja negatiivisia väreitä?

Selailin ensimmäistä kertaa näitä autoilu keskusteluja ja ei voi kuin vetää johtopäätöksen, että Honda palstalla on eniten negatiivista sävyä merkkiä kohtaan.

Oudon käyttäytymisen olen huomannut myös liikenteessä. Pelkkä H-merkin näkeminen aiheuttaa ihmeellisen pakonomaisen kilpailuvietin syntymisen kanssa autoilijalle. Ohi pitää tunkea ja sitten jäädä siihen eteen pöllöilemään. Tai yhtäkkiä löytyy lisää puhtia edellä menevän autoon kun H-merkki näkyy peilistä. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka.

Olen miettinyt mikä moiseen käyttäytymiseen on syynä. Oman otantani mukaan Opel Astra/Vectra, Volvo V/S40, Renault Megane, BMW 3er (ne pienemmät), WV Golf/Passat kuskit ovat eniten allergisia Hondalle. Kumma juttu, että esim Audi, Alfa, Mersu kuskeilla ei nouse näppylöitä. Parikin vaihtoehtoa on tullut mieleen.

1) On valittu auto TM/TL-testin, massan mukaan ja nyt ei ollakkaan tyytyväisiä valintaan.

2) Alla on sport-paketilla varusteltu malli joten täytyy näyttää että kyllä kulkee.

3) joku muu...

Viimeksi autoa ostaessa koeajoin liudan eri merkkisiä autoja ja päädyin edelleen Hondaan. Siitä yksinkertaisesta syystä, että mallissa oli kaikki ne lisävarusteet jo vakiona mitkä muilla olisi maksanut erikseen. Muutenkin kokonaisuus ratkaisi. Auto nyt on kuitenkin vain väline kulkea paikasta A paikkaan B.

Ne kaupunki autot ovat sitten erikseen. Siihen kelpaa vaikka Smart.
602887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

tosiaan mikä tätä palstaa vaivaa. Palsta muuttui
viime keväänä hunompaan suuntaan. Silloin kun
tuli nämä merkkikohtaiset palstat niin alussa
tämä oli varsin asiallinen.

Äänestä

Ei niin pienimpiäkään väreilyitä, eikä
kilpailuvietin syntymistä aiheuta Hondat missään
suhteessa. Yksinkertaisesti Hondat on harmaaseen
massaan sijoittuvia kulkineita, jotka varmasti
täyttää Nissanin lailla auto määritelmän
pisteiden A ja B välille. Jotain hyviä
ominaisuuksia Hondat sisältää kuten käytännössä
kaikki automerkit, mutta Hondalla on testienkin
perusteella vielä pitkä tie tähtiin.

Tällä palstalla vaan nuorehkot teinihondailijat
vetää herneet nenään kokemattomuuttaan kaikesta
aiheelisestakin hondakritiikistä. Ehkä syy on se,
että alla on ensimmäinen uusi oma haltiainen
rahoituslaitoksen auto jota pidetään
lapsellisuuttaan kaiken tavoin täydellisenä
kulkineena.

Voin sanoa näin useita automerkkejä omistaneena,
autoilua harrastavana ja alaa aktiivisesti
seuraavana, että parin vuosikymmenen kuluttua
tämänkin palstan teinikeuhkoajat nauraa
puusilmäisyydelleen.

Ehkä liikenteessä pätee vanhan
veteraanipoliitikon sanonta; 'ei saa provosoitua
jos provosoidaan'.

Äänestä
  • Muahhahhaaha!! Näin puhuu ilmeisesti Opel,
    Klonkswagen tai Ford kuljettaja? Honda ja Nissan
    eroaa toisistaan kuin yö ja päivä. Et ole tainnut
    koskaan istua Nissanissa ja sen jälkeen Hondassa?
    Kummassa mahtaa olla laadukkaampi ja ylellisempi
    sisustus? Ei varmaan Nissanissa! Sama juttu pätee
    kaikkiin edellä mainittuihin halpis-saksalaisiin.
    Honda on nimenomaan pyrkinyt aina erottumaan
    muista japseista ja olemaan hieman hienostuneempi
    valinta. Hiukan kyllä epäilyttää sun pitkä
    kokemuksesi autoista, jos perustat näkemyksesi
    vain maahantuojien maksamiin testeihin. Kyllä
    sääliksi käy näitä keski-ikäisiä autoilijoita
    jotka ostavat kulkuvälineensä joidenkin testien
    perusteella, sehän todistaa täydellisen puutteen
    ajatella omilla aivoillaan ja tehdä omia
    päätöksiä. Nämä heebot sitten ajelevat
    Opeleillaan ja ihmettelevät kun ei homma toimi
    vaikka testissä tulikin voitto... Amathöörit!

    Äänestä

  • Ehhehe kirjoitti:

    Muahhahhaaha!! Näin puhuu ilmeisesti Opel,

    Ei taida pierluigi vielä oikein autoista ymmärtää
    kun alkaa datsuneistakin puhumaan autopalstalla.

    Katkeruus tuntuu olevan monen kommentin taustalla
    tälläkin palstalla. Aivan kuten sanoit, keski-
    ikäiset "elämä ohi"-tyypit ajelevat
    työsuhdeastrallaan ja harmittelevat kun jäävät
    käytännön ajossakin kakkoseksi, kun ei se
    öljyruisku vaan kulje mihinkään... Sääliä heille.

    Äänestä

  • Hahhaa kirjoitti:

    Sääliä vain teille, pojat. Vielä tekin jonain
    päivänä kasvatte isoiksi ja saatatte päästä
    töihin ja ansaita sen verran, että voitte ostaa
    autoksenne jotain muuta kuin kymmenen vuotta
    vanhan Civicin. Kyllä tekin sitten tajuatte ketkä
    niitä säälittäviä tapauksia oikeasti ovat...

    Äänestä

  • Iso poika kirjoitti:

    Miten isoksi mun pitää kasvaa? Kyllä mä vielä
    toistaiseksi mahdun Accordillani työmatkat
    ajelemaan ja kyyti on todella mukavaa. Olen
    valintaani erittäin tyytyväinen, kyseessä on
    kolmas Hondani (perhessä niitä on ollut lisäksi
    viisi!) ja täytyy todeta että millään muulla
    merkillä en ole näin vähällä vaivalla päässyt!
    Mitä muuta voi autolta vaatia? Kymmenisen vuotta
    on tullut autojen kanssa touhuttua, joten ei kai
    tässä nyt ihan poikasia kuitenkaan olla. Työssäni
    vakuutusyhtiössä makselen hinauksia muun
    korvauskäsittelyn ohessa ja siinä hommassa näkee
    mitä autoja hinataan ja mitä ei. Tarviiko edes
    sanoa että Opel ja ranskikset johtavat tilastoja,
    puhumattakaan Klonkswageneista ja Fordeista.
    Miten itelläs, onko sulla asiat hyvin ja miten
    iso poika sinä olet?

    Äänestä

  • Iso poika kirjoitti:

    Sääliä vain teille, pojat. Vielä tekin jonain
    päivänä kasvatte isoiksi ja saatatte päästä
    töihin ja ansaita sen verran, että voitte ostaa
    autoksenne jotain muuta kuin kymmenen vuotta
    vanhan Civicin. Kyllä tekin sitten tajuatte ketkä
    niitä säälittäviä tapauksia oikeasti ovat...

    Hah, taidat ollakin joku pikkulutka jota ei ole
    nuoret civic-kuskit ottaneet kaupungilta kyytiin
    ja piti jonkun helvetin klonkkarin kyytiin ängetä.

    No, asiaan. Joka tapauksessa oman Hondani olen
    valinnut sillä perusteella, että se on niin hyvä
    auto ajaa, saksalaiset eivät pysty tekemään
    täsmällistä ja varman tuntuista ajopeliä mistä
    itse ainakaan pitäisin. Joka kerta kun autoa
    vaihdan käyn kokeilemassa 4-5 erimerkkistä autoa
    samasta hintaluokasta ja tähän mennessä on Honda
    ollut voittaja. 80-luvun alkupuolen vehkeistä ei
    kokemusta sitten ole.

    Äänestä

  • Honda kirjoitti:

    No menihän ne herneet hondapojuilla sinne
    nenälihakseen ja perille asti, kaikesta
    keuhkoamisesta päätellen. Kyllä teitä viedään kun
    litran mittaa ja ootte autoilusta ulkona kun
    tamponinaru. Mutta jatkakaa samaan tahtiin niin
    autoilevalla kansalla lystiä piisaa... 'Kokeilin
    4-5 erimerkkistä autoa ja päädyin Hondaan'. Voi
    hyvät hyssykät teitä...

    Äänestä

  • pierluigi kirjoitti:

    olette kaikki jotka tästä asiasta jaksatte jauhaa
    paskaa.

    Olisiko jotenkin helvetin kummallista jos joku
    päätyisikin Hondaan tällaisen vertailun
    perusteella? Itse et ilmeisesti voi edes käydä
    koeajamassa Hondia koska niin varma olet tämän
    automerkin selkeästä huonommuudesta muihin
    verrattuna. Valtaosa meistä tuohtuu jos joku
    tuntematon tulee sanomaan mitenkä huonolla
    autolla ajat jos itse on ollut todella
    tyytyväinen ajopeliinsä, etenkin jos tietää melko
    varmasti, että ko. henkilö ei ole edes ajanut ko.
    autolla...

    Jospa Pierluigi ystävällisesti kertoisi millä
    autolla hän itse porhaltaa, niin olisimmepa
    kaikki Honda-pojat ällikällä lyötyjä! Maltan
    tuskin odottaa... Vai kehtaatko mainita autosi
    merkiä ja mallia?

    Äänestä

  • pierluigi kirjoitti:

    No menihän ne herneet hondapojuilla sinne
    nenälihakseen ja perille asti, kaikesta
    keuhkoamisesta päätellen. Kyllä teitä viedään kun
    litran mittaa ja ootte autoilusta ulkona kun
    tamponinaru. Mutta jatkakaa samaan tahtiin niin
    autoilevalla kansalla lystiä piisaa... 'Kokeilin
    4-5 erimerkkistä autoa ja päädyin Hondaan'. Voi
    hyvät hyssykät teitä...

    Nimeäppä samasta hintaluokasta jokin parempi
    merkki... Vihje: ei löydy ainakaan keski-
    euroopasta voittajaa.

    Äänestä

  • Heh heh kirjoitti:

    Nimeäppä samasta hintaluokasta jokin parempi
    merkki... Vihje: ei löydy ainakaan keski-
    euroopasta voittajaa.

    Perreessä on kaksi autoa. Veres C5 break hdi:llä
    ja parvuotias Alfa 156 V6.

    Äänestä

  • pierluigi kirjoitti:

    Perreessä on kaksi autoa. Veres C5 break hdi:llä
    ja parvuotias Alfa 156 V6.

    Hyvä meininki. Citikka ja Alfa ne on just
    kuuluisia laadustaan! Alfa on varmaan suht makea
    ajettava, mutta kun auton pitäis toimiakin.
    Kaveri tuulettelee täällä takki auki jollain
    pommeilla, ei hyvää päivää. Varsinainen automies!
    Kerro nyt vielä että molemmat on leasing-autoja
    ja että asut stadissa, niin yhtälö on
    täydellinen... Jatketaan keskustelua siinä
    vaiheessa kun olet hankkinut OMAN AUTON! Siis
    oman, ei firman ja auton, ei Sätkää tai Alfaa.

    Eikös näillä palstoilla keskusteltu autoista eikä
    niiden omistussuhteista. Mitä ihmettä se
    vaikuttaa onko auto oma vai liisattu. Ja uusissa
    'omissa' autoissa useimmiten omistaja taitaa olla
    rahoitusyhtiö.

    Sinun mielipiteittesi tasosta kertoo riittävästi
    se ettei Sitikka tai Alfa ole auto. Mutta onko
    Honda sitten samalla asteikolla auto ? Itsellä on
    kokemusta Accordista -97 90 tkm ja Alfasta -00 45
    tkm. Kummatkin ovat mielestäni hyviä autoja,
    osittain jopa hieman saman henkisiä (sporttisia).
    Olisinkin pelkästä uteliaisuudesta kiinnostunut
    lukemaan miksi Alfa ei ole auto, asiallisesti
    perusteltuna. Ilman latteuksia vioista tms.
    Omassa Alfassa ei ole toistaiseksi ollut
    ainuttakaan vikaa.

    Äänestä

  • pierluigi kirjoitti:

    Perreessä on kaksi autoa. Veres C5 break hdi:llä
    ja parvuotias Alfa 156 V6.

    Hyvä maku autojen suhteen sinulla, Pierluigi!
    Minä ajelen nyt toisella Hondallani (Accord 2,0 -
    96, ensimmäinen uusi autoni oli Civic 1,6 -91) ja
    mieli tekisi jo vaihtaa uuteen... Tällä kertaa
    Honda jää kyllä pois vaihtoehtojen joukosta,
    mielestäni uudessa Accordissa ei ole mikään sen
    paremmin kuin vanhassa, ulkonäkö ja sisustuskin
    ovat harvinaisen tylsät. Uudessa Civicissä olisi
    enemmän tilaa ja paremmat ajo-ominaisuudet, mutta
    jotenkin se tuntuu peltipurkilta pykälää isompiin
    autoihin verrattuna (ovien sulkeutumisääni,
    sisustuksen materiaalit...). Uuden Accordin
    jälkeen kokeilin saman katon alla myytävää C5:ta
    ja olin positiivisesti yllättynyt. Kerrassaan
    hieno auto, tilava, mukava, hiljainen ja farkkuna
    helkkarin nätti. Ajo-ominaisuuksissa pärjää kyllä
    Hondalle vaikkei uusien huippua olekaan.
    Kokeilemistani uusi Mondeo on kieltämättä herkuin
    ajettava, tuttu testipätkä mutkaisella
    asvalttitiellä meni todellakin "naatiskellen",
    Accordini tuntui Mondeon jälkeen pompottavalta
    pulkalta :) Mondeo ei muuten sytyttänyt, en halua
    eniten myytyä autoa... Näyttäisi siis liike
    pysyvän samana, mutta seuraava autoni taitaa olla
    C5 Break. Mukavuuden maksimointimielessä se voisi
    olla vaikka automaattilaatikolla...

    Äänestä

  • Hannu kirjoitti:

    Eikös näillä palstoilla keskusteltu autoista eikä
    niiden omistussuhteista. Mitä ihmettä se
    vaikuttaa onko auto oma vai liisattu. Ja uusissa
    'omissa' autoissa useimmiten omistaja taitaa olla
    rahoitusyhtiö.

    Sinun mielipiteittesi tasosta kertoo riittävästi
    se ettei Sitikka tai Alfa ole auto. Mutta onko
    Honda sitten samalla asteikolla auto ? Itsellä on
    kokemusta Accordista -97 90 tkm ja Alfasta -00 45
    tkm. Kummatkin ovat mielestäni hyviä autoja,
    osittain jopa hieman saman henkisiä (sporttisia).
    Olisinkin pelkästä uteliaisuudesta kiinnostunut
    lukemaan miksi Alfa ei ole auto, asiallisesti
    perusteltuna. Ilman latteuksia vioista tms.
    Omassa Alfassa ei ole toistaiseksi ollut
    ainuttakaan vikaa.

    eivät ole suomen olosuhteisiin suuniteltuja
    laitteita. Ranskalaiset ja italiaano autot
    tiedetään kyllä, molemmat epäluotettavia ja
    laaduttomia. Hondan puolesta olen valmis lyömään
    markkani likoon! Toimii aina, on lämmin, hyvä
    ajaa, hyvän näköinen, hiljainen, laadukas ja
    pitää hintansa. Jos löydät nämä ominaisuudet
    Alfasta tai Citikista niin hyvä on. Ei niillä
    autoilla paljoa ajeta, mutta jos haluaa erottua
    massasta niin se varmaan onnistuu. Mulla auto on
    kuitenkin myös ajamista varten ja sen täytyy
    toimia aina. Oma Alfasi on vielä niin vähän
    ajettu että se saattaa vielä jopa toimiakin,
    mutta katsotaanpa kun on 150tkm mittarissa niin
    johan rupeaa hymy hyytymään. Meikäläinen se vaan
    huristelee Hondalla iloisesti rallatellen, vailla
    huolen häivää. Tosin noilla kilometreillä se auto
    on jo jollain pahaa aavistamattomalla
    piruparalla, eihän liisareilla niin paljoa ajeta,
    mutta pointti varmaan tuli selväksi. Eli lyhyesti
    laatu ja mekaaninen kestävyys ovat Hondalla aivan
    toiselta planeetalta kuin missään ranskalaisessa
    tai italialaisessa perheautossa! Se on varmaan
    aika kova fakta, mutta yritä ihmeessä kumota
    sitä. Myönnetään että niissäkin laatu on
    parantunut, mutta vielä on pitkä matka
    kuljettavana. Esim Fiatin kolmen vuoden takuu
    ilman kilometrirajoitusta on todella tarpeen,
    takuukorjauksessa on pitkät jonot! Hyvää päivän
    jatkoa!

    Äänestä

  • Pekka P kirjoitti:

    Hyvä maku autojen suhteen sinulla, Pierluigi!
    Minä ajelen nyt toisella Hondallani (Accord 2,0 -
    96, ensimmäinen uusi autoni oli Civic 1,6 -91) ja
    mieli tekisi jo vaihtaa uuteen... Tällä kertaa
    Honda jää kyllä pois vaihtoehtojen joukosta,
    mielestäni uudessa Accordissa ei ole mikään sen
    paremmin kuin vanhassa, ulkonäkö ja sisustuskin
    ovat harvinaisen tylsät. Uudessa Civicissä olisi
    enemmän tilaa ja paremmat ajo-ominaisuudet, mutta
    jotenkin se tuntuu peltipurkilta pykälää isompiin
    autoihin verrattuna (ovien sulkeutumisääni,
    sisustuksen materiaalit...). Uuden Accordin
    jälkeen kokeilin saman katon alla myytävää C5:ta
    ja olin positiivisesti yllättynyt. Kerrassaan
    hieno auto, tilava, mukava, hiljainen ja farkkuna
    helkkarin nätti. Ajo-ominaisuuksissa pärjää kyllä
    Hondalle vaikkei uusien huippua olekaan.
    Kokeilemistani uusi Mondeo on kieltämättä herkuin
    ajettava, tuttu testipätkä mutkaisella
    asvalttitiellä meni todellakin "naatiskellen",
    Accordini tuntui Mondeon jälkeen pompottavalta
    pulkalta :) Mondeo ei muuten sytyttänyt, en halua
    eniten myytyä autoa... Näyttäisi siis liike
    pysyvän samana, mutta seuraava autoni taitaa olla
    C5 Break. Mukavuuden maksimointimielessä se voisi
    olla vaikka automaattilaatikolla...

    .. ja huomasin, että nalle oli tippunut pois
    kainalosta. Hipaisin vielä kunnioittavasti isin
    ostamaa Opel Astra -julistetta sänkyni vieressä
    ennen kuin otin nallen kainaloon ja nukahdin
    uudelleen.

    Yhdyn kyllä Accordin mielipiteisiisi..on tullut
    ajettua satakunta kilsaa 2.0 ls (-95) mallilla ja
    ei mitenkään erikoista mielikuvaa
    jäänyt.Jalopuu"look" hieman halpa(saumat
    irvistelevät),tiivisteiden välistä kuuluu ulinaa
    (tai sitten sivupeilin pyörteitä),pakkasella
    natinaa kojelaudasta(hankaa ikkunaa
    vasten),penkit hyvämuotoiset ja miellyttävät
    mutta kerää likaa nopeasti(=näkyy mustassa
    hyvin).Ohjaus on TODELLA herkkä,ei tarvitse tehdä
    kuin pieni liike niin oikeanpuoleiset renkaat
    kulkee jo reunahiekalla.. :(

    Äänestä

  • Pekka P. kirjoitti:

    .. ja huomasin, että nalle oli tippunut pois
    kainalosta. Hipaisin vielä kunnioittavasti isin
    ostamaa Opel Astra -julistetta sänkyni vieressä
    ennen kuin otin nallen kainaloon ja nukahdin
    uudelleen.

    ...jos ei edes mielikuvitukseenne mahdu sellainen
    mahdollisuus, että Hondan omistaja vaihtaa
    merkkiä...

    Äänestä

  • Ehhehe kirjoitti:

    eivät ole suomen olosuhteisiin suuniteltuja
    laitteita. Ranskalaiset ja italiaano autot
    tiedetään kyllä, molemmat epäluotettavia ja
    laaduttomia. Hondan puolesta olen valmis lyömään
    markkani likoon! Toimii aina, on lämmin, hyvä
    ajaa, hyvän näköinen, hiljainen, laadukas ja
    pitää hintansa. Jos löydät nämä ominaisuudet
    Alfasta tai Citikista niin hyvä on. Ei niillä
    autoilla paljoa ajeta, mutta jos haluaa erottua
    massasta niin se varmaan onnistuu. Mulla auto on
    kuitenkin myös ajamista varten ja sen täytyy
    toimia aina. Oma Alfasi on vielä niin vähän
    ajettu että se saattaa vielä jopa toimiakin,
    mutta katsotaanpa kun on 150tkm mittarissa niin
    johan rupeaa hymy hyytymään. Meikäläinen se vaan
    huristelee Hondalla iloisesti rallatellen, vailla
    huolen häivää. Tosin noilla kilometreillä se auto
    on jo jollain pahaa aavistamattomalla
    piruparalla, eihän liisareilla niin paljoa ajeta,
    mutta pointti varmaan tuli selväksi. Eli lyhyesti
    laatu ja mekaaninen kestävyys ovat Hondalla aivan
    toiselta planeetalta kuin missään ranskalaisessa
    tai italialaisessa perheautossa! Se on varmaan
    aika kova fakta, mutta yritä ihmeessä kumota
    sitä. Myönnetään että niissäkin laatu on
    parantunut, mutta vielä on pitkä matka
    kuljettavana. Esim Fiatin kolmen vuoden takuu
    ilman kilometrirajoitusta on todella tarpeen,
    takuukorjauksessa on pitkät jonot! Hyvää päivän
    jatkoa!

    ...sinulla on, kun sen ajo-ominaisuudet ovat
    Alfan ja Citikan veroiset?

    Äänestä

  • M.M. kirjoitti:

    Jos olisit lukenut aikaisemmat vuodatukseni, niin
    ei olis tarvinnut tuotakaan kysyä. Kerrottakoon
    nyt kuitenkin että ajelen 95 Accordilla, enkä
    häpeä sitä. Ajo-ominaisuudet vetävät varmasti
    vertoja molemmille, mutta Citikan pehmeä alusta
    ei ainakaan minulle sovi. Kyllä Accordilla laskee
    mutkatietä semmoisella nopeudella, jossa Citikka
    on siirtynyt ojaan! Vielä kun pulttaan Eibachin
    jouset ja Konin iskarit alle, niin rupeaa auto
    istumaan tiessä kuin ratakilpurit konsanaan.
    Alfan ajo-ominaisuuksia en ole haukkunut, koska
    en ole kertaakaan ajanut Alfalla, mutta luulisi
    siinä ajettavuuden olevan kohdallaan. Ainakin
    Alfaa kehutaan sporttiseksi... Miten itelläs,
    mikäs kiesi sulla on?

    Álfa 156 2,0 TS Selespeed.

    Jos vielä kiinnostaa käydä kurkkaamassa, mitä
    muuta on ollut, niin pari pykälää alempana oleva
    keskustelu "Hyvät ja huonot puolet" valaisee
    asiaa.

    Joukossa on ollut yksi Honda Accordkin ainoana
    japanilaisena, mikä mulla on ollut. Jotenkin se
    omalla tavallaan houkutteli kokeilemaan toisella
    tavalla kuin Nissan, Mazda tai Toyota. Koeajolla
    se tuntui jopa mainiolta ajaa, mutta vuodessa
    tulin kyllä toisiin aatoksiin.

    Eihän se ajettavuudeltaankaan mikään surkea ole,
    mutta ei sitä nyt missään tapauksessa voi verrata
    Alfaan, ei hyvänen aika.

    Citikkaa en ole koskaan omistanut, mutta
    huolellisesti koeajettua on tullut aikoinaan niin
    BX, XM kuin Xantiakin. Mainioita ajaa kaikki
    (joskin BX:n ohjaus on outo), eivätkä ollenkaan
    niin pehmeitä kuin monet luulevat. Tai sanotaan,
    että ovat pehmeitä, mutta eivät velttoja. Aika
    hyvin onnistuttu, sanoisin.

    Accordiani taas vaivasi jousituksen täydellinen
    päinvastaisuus: täristävä, muttei kantava. Sinun
    Accordisi voi toki olla parempi, onhan se kolme
    vuotta uudempi.

    Äänestä

  • Kyselijä kirjoitti:

    olette kaikki jotka tästä asiasta jaksatte jauhaa
    paskaa.

    Olisiko jotenkin helvetin kummallista jos joku
    päätyisikin Hondaan tällaisen vertailun
    perusteella? Itse et ilmeisesti voi edes käydä
    koeajamassa Hondia koska niin varma olet tämän
    automerkin selkeästä huonommuudesta muihin
    verrattuna. Valtaosa meistä tuohtuu jos joku
    tuntematon tulee sanomaan mitenkä huonolla
    autolla ajat jos itse on ollut todella
    tyytyväinen ajopeliinsä, etenkin jos tietää melko
    varmasti, että ko. henkilö ei ole edes ajanut ko.
    autolla...

    Honda on hajuton,mauton ja arkinen.30 tmk
    vastaavan kokoista Vectraa kalliimpi. Häviää tai
    on aina autotestien peränpitäjä.

    Äänestä

  • hohhoijjaa kirjoitti:

    Sehän vasta on todella erikoinen ja
    persoonallinen auto! Buahhahhaa! Herää nyt hyvä
    mies! "Ympyrä ja nuoli, siitä alkaa huoli!" Vanha
    sanonta pitää paikkansa, tiedän kokemuksesta...

    Mä ajan Fordilla. Se on muuten mun mielestä
    salama siinä Opelin symbolissa. Opel oli
    edullinen ja pesi kirkkaasti esim. Hondan
    autotestissä, taitaa tosin nettoautohinnoittelu
    muuttua. Että ihmettelen vaan Accordin hintaa,
    mikä siinä oikein maksaa? Ei se pärjää
    testeisäkään. Ei japanilainen osaa vieläkään
    tehdä (kopioda) autoihinsa tunnokasta ohjausta.
    Että vedä herne nenuus vaan jo siltä tuntuu.

    Äänestä

  • nih kirjoitti:

    pyyhkiä hanuris niillä maahantuojan maksamilla
    testeillä! Jos ei autoa muuten saada kaupaksi
    kuin rummuttamalla jollain mitättömillä
    testivoitoilla, niin ei voi mitään. Hondaa ollaan
    aina myyty, pärjäsi se testeissä tai ei ja
    vaikuttaa siltä että se ei ikinä tule pärjäämään
    testeissä kun maahantuoja ei katso aihelliseksi
    voidella toimittajia. Osaan tehdä omat
    ratkaisuni, en tarvitse siihen testien ja
    vertailujen apua. Typerät laumasielut ajelevat
    testivoittajilla! Ikävä kyllä laatu ja
    ominaisuudet eivät automaattisesti tule voiton
    mukana...

    Auto kun ei pärjää on esim. Honda friikin
    itkettävä että testi on maksettu. Jos valitsisin
    autoni puhtaasti testien perusteella olisin
    valinta vaikeuksissa, Vectra,Pösö ja Ford kilvan
    testien kärjessä. Pullo vetoa että suomen
    autolehdet ei saa maahantuojilta penniäkään
    myönteisistä testituloksista. Ajan
    eurooppalaisella ajo-ominaisuuksien vuoksi.
    Japsien onneton ohjaustunto ja suomen talvi, ei
    kiitos. Mielestäni japsit ovat ajettavuudeltaan
    vaan kuivan ja pitävän kelin autoja. 406,
    Mondeo,Focus ja Vectra, yksikään samanhintainen
    japsi perheauto ei yllä ajo-ominaisuuksiltaan
    näiden tasolle. Ei mun kohdalla ole Mondeoissa
    mitään "pommia" käteen tullut. Tosin pidän samaa
    autoa 3- 4 vuotta , nousukausi kun on myynti-
    inssin hommissa ollut ihan rahakasta puuhaa.
    Harva työkolleega ajaa japsilla, BMW:t,
    Rellut,Mersut,fordit ja ooppelit ovat suosiossa.
    Myönnetään että Hilti heitti kasan ooppeleita
    ongelmien vuoksi ulos, mutta ne oli
    toimihenkilöiden työsuhe Astroja. Ylempänä
    toimihenkilönä on mahikset vähän parempiin
    autoihin :) Hondaakin tehdään kaiketi
    englannissa joten eikös sekin ala olemaan kohta
    euroauto, mitäs sille paljon
    mainostetutulle "japsilaadulle" käy.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    "406,

    näiden tasolle."

    Minkälainen köyhä idiootti tuollaista tekstiä
    kirjoittaa... Herätys!

    Muista merkeistä en tiedä, mutta kyllä Hondan
    Accord pesee nuo mallit aikalailla mennen tullen,
    Civic tekee sitten saman sisätiloissakin.
    Opettele elämään, äläkä täällä valita köyhää
    elämääsi. Juntti.

    Äänestä

  • hohhoijjaa kirjoitti:

    Honda on hajuton,mauton ja arkinen.30 tmk
    vastaavan kokoista Vectraa kalliimpi. Häviää tai
    on aina autotestien peränpitäjä.

    pelkästään ja ainoastaan uuteen 5D civicciin.
    Joku tietysti väittää sitäkin harmaaseen massaan
    kuuluvaksi plagiaatiksi jossa on huonot pellit ja
    kaupunkiauton ajo-ominaisuudet ja syynä on se,
    että kaverin tuttavan serkulla kerran oli vm. 80
    oleva civic...Niin ja sehän oli muistaakseni
    viimeisenä kauhealla piste-erolla kaikissa
    autolehdissä jota maa päällään kantaa...vai
    mitenkä se oli?. Mikäs auto muuten taannoin
    voitti talviautotestin? Ettei olisi ollut Accord,
    mutta se olikin varmaan maksettu juttu.

    Äänestä

  • Sinua ylempi kirjoitti:

    "406,
    Mondeo,Focus ja Vectra, yksikään samanhintainen
    japsi perheauto ei yllä ajo-ominaisuuksiltaan
    näiden tasolle."

    Minkälainen köyhä idiootti tuollaista tekstiä
    kirjoittaa... Herätys!

    Muista merkeistä en tiedä, mutta kyllä Hondan
    Accord pesee nuo mallit aikalailla mennen tullen,
    Civic tekee sitten saman sisätiloissakin.
    Opettele elämään, äläkä täällä valita köyhää
    elämääsi. Juntti.

    heheh, perheauto testin viimeinen!

    Äänestä

  • Ehhehe kirjoitti:

    Muahhahhaaha!! Näin puhuu ilmeisesti Opel,
    Klonkswagen tai Ford kuljettaja? Honda ja Nissan
    eroaa toisistaan kuin yö ja päivä. Et ole tainnut
    koskaan istua Nissanissa ja sen jälkeen Hondassa?
    Kummassa mahtaa olla laadukkaampi ja ylellisempi
    sisustus? Ei varmaan Nissanissa! Sama juttu pätee
    kaikkiin edellä mainittuihin halpis-saksalaisiin.
    Honda on nimenomaan pyrkinyt aina erottumaan
    muista japseista ja olemaan hieman hienostuneempi
    valinta. Hiukan kyllä epäilyttää sun pitkä
    kokemuksesi autoista, jos perustat näkemyksesi
    vain maahantuojien maksamiin testeihin. Kyllä
    sääliksi käy näitä keski-ikäisiä autoilijoita
    jotka ostavat kulkuvälineensä joidenkin testien
    perusteella, sehän todistaa täydellisen puutteen
    ajatella omilla aivoillaan ja tehdä omia
    päätöksiä. Nämä heebot sitten ajelevat
    Opeleillaan ja ihmettelevät kun ei homma toimi
    vaikka testissä tulikin voitto... Amathöörit!

    viestissö juuri se koko tämän palstan
    kiteytymä...? Juuri näitä tekstejä täällä saa
    lukea, joten eipä ole ihme, että niihin vastataan
    kuten niihin vastataan. Muissa on aina vikaa!
    Muistakaa hondailijat se! Te olette ainoa ryhmä,
    joka on onnistunut auto-ostoksissaan, muut ovat
    vain niin tyhmiä että eivät sitä ymmärrä...B-
    luokan autoilijoita ja homoja idiootteja,
    maksettujen testien lukijoita yms. Sitä saa mitä
    tilaa!

    Äänestä

  • Hahhaa kirjoitti:

    Ei taida pierluigi vielä oikein autoista ymmärtää
    kun alkaa datsuneistakin puhumaan autopalstalla.

    Katkeruus tuntuu olevan monen kommentin taustalla
    tälläkin palstalla. Aivan kuten sanoit, keski-
    ikäiset "elämä ohi"-tyypit ajelevat
    työsuhdeastrallaan ja harmittelevat kun jäävät
    käytännön ajossakin kakkoseksi, kun ei se
    öljyruisku vaan kulje mihinkään... Sääliä heille.

    se selitys siihen kilpailu kysymykseenkin....

    Äänestä

  • Ehhehe kirjoitti:

    Sehän vasta on todella erikoinen ja
    persoonallinen auto! Buahhahhaa! Herää nyt hyvä
    mies! "Ympyrä ja nuoli, siitä alkaa huoli!" Vanha
    sanonta pitää paikkansa, tiedän kokemuksesta...

    tiedä että tuo sanonta on VOLVOSTA eikä Opelista.
    Kas kun Opelin logossa EI ole nuolta! Tästäkin
    huomaa että kyseessä on pikku-pojat joilla mitään
    käytännön tietoa ei ole kuin mopoista. Ainoa hyvä
    Honda on MP! Autopuolella honda ratsastaa
    pelkästään MP-puolen maineella. Mutta haukkukaa
    vain muita! Sehän tekee teidän ja isukkienne
    hondista vielä parempia!

    Äänestä

  • Ehhehe kirjoitti:

    pyyhkiä hanuris niillä maahantuojan maksamilla
    testeillä! Jos ei autoa muuten saada kaupaksi
    kuin rummuttamalla jollain mitättömillä
    testivoitoilla, niin ei voi mitään. Hondaa ollaan
    aina myyty, pärjäsi se testeissä tai ei ja
    vaikuttaa siltä että se ei ikinä tule pärjäämään
    testeissä kun maahantuoja ei katso aihelliseksi
    voidella toimittajia. Osaan tehdä omat
    ratkaisuni, en tarvitse siihen testien ja
    vertailujen apua. Typerät laumasielut ajelevat
    testivoittajilla! Ikävä kyllä laatu ja
    ominaisuudet eivät automaattisesti tule voiton
    mukana...

    vaikka se ei testeissä pärjännyt.... Ja taas tuo
    salaliittoteoria putkahti ilmoille. Kyllä on
    paukut vähissä teillä....

    Äänestä

  • Kyselijä kirjoitti:

    pelkästään ja ainoastaan uuteen 5D civicciin.
    Joku tietysti väittää sitäkin harmaaseen massaan
    kuuluvaksi plagiaatiksi jossa on huonot pellit ja
    kaupunkiauton ajo-ominaisuudet ja syynä on se,
    että kaverin tuttavan serkulla kerran oli vm. 80
    oleva civic...Niin ja sehän oli muistaakseni
    viimeisenä kauhealla piste-erolla kaikissa
    autolehdissä jota maa päällään kantaa...vai
    mitenkä se oli?. Mikäs auto muuten taannoin
    voitti talviautotestin? Ettei olisi ollut Accord,
    mutta se olikin varmaan maksettu juttu.

    se on ainakin honda-poikien mielestä. Vai ovatko
    ne vain silloin maksettuja kun honda ei pärjää?
    Tämä on vielä hieman epäselvä kohta. Saisiko
    siihen lisävalaistusta joltain expertiltä?

    Äänestä

  • Ehhehe kirjoitti:

    Jos olisit lukenut aikaisemmat vuodatukseni, niin
    ei olis tarvinnut tuotakaan kysyä. Kerrottakoon
    nyt kuitenkin että ajelen 95 Accordilla, enkä
    häpeä sitä. Ajo-ominaisuudet vetävät varmasti
    vertoja molemmille, mutta Citikan pehmeä alusta
    ei ainakaan minulle sovi. Kyllä Accordilla laskee
    mutkatietä semmoisella nopeudella, jossa Citikka
    on siirtynyt ojaan! Vielä kun pulttaan Eibachin
    jouset ja Konin iskarit alle, niin rupeaa auto
    istumaan tiessä kuin ratakilpurit konsanaan.
    Alfan ajo-ominaisuuksia en ole haukkunut, koska
    en ole kertaakaan ajanut Alfalla, mutta luulisi
    siinä ajettavuuden olevan kohdallaan. Ainakin
    Alfaa kehutaan sporttiseksi... Miten itelläs,
    mikäs kiesi sulla on?

    Oi, Sinulla on -95 Accord! Autoista parhain,
    todellinen rikkaan ja älykkään ihmisen
    ykkösvalinta! Olet hieno ihminen ja varmasti myös
    todella taitava Autoilija! Nopeutesi radalla ja
    maantiellä on lyömätön! Autosi laatu on
    moitteeton, siihen ei kerta kaikkiaan voi tulla
    mitään vikaa!

    Mutta miksi pulttaisit täydellisyyteen alle
    Eibachia ja Konia? Halpissaksalaisia laatuunsa
    nähden ylihinnoiteltuja köyhille B-kansalaisille
    tehtyjä massaosia, höh! Tilaa Sinäkin aitoja
    Shigen Type-RXTGiVex osia Japanista äläkä pilaa
    Autoasi noilla viritelmillä, joista tarttuu
    ruostetta!

    Äänestä

  • pennut asialla!! kirjoitti:

    vaikka se ei testeissä pärjännyt.... Ja taas tuo
    salaliittoteoria putkahti ilmoille. Kyllä on
    paukut vähissä teillä....

    Mulle on aivan sama pärjääkö Honda testissä vai
    ei, se ei mun elämääni hetkauta. Ihmisten pitäis
    opetella ajattelemaan omilla aivoillaan, eikä
    tuijottaa jotain helvetin testejä. Ajakaa itse
    autoilla ja muodostakaa omat käsityksenne omien
    kokemusten perusteella, älkääkä siteeratko jotain
    teknaria korkeimpana totuutena! Toihan on just 15
    vuotiaiden mopopoikien touhua vertailla autoja
    testien perusteella, koska ikä ei riitä vielä
    auton rattiin. Eri asia on tietysti jos ikää on,
    mutta ei ymmärrä mitään autoista. Mulla tilanne
    vaan nyt on se, että Honda sopii mun ajotyyliin
    ja ei se tietenkään haittaa että auto on mm
    luotettava. Ajakaa vaikka polkuautoilla, sehän on
    jokaisen oma asia...

    Äänestä

  • Hehkutulppa kirjoitti:

    Oi, Sinulla on -95 Accord! Autoista parhain,
    todellinen rikkaan ja älykkään ihmisen
    ykkösvalinta! Olet hieno ihminen ja varmasti myös
    todella taitava Autoilija! Nopeutesi radalla ja
    maantiellä on lyömätön! Autosi laatu on
    moitteeton, siihen ei kerta kaikkiaan voi tulla
    mitään vikaa!

    Mutta miksi pulttaisit täydellisyyteen alle
    Eibachia ja Konia? Halpissaksalaisia laatuunsa
    nähden ylihinnoiteltuja köyhille B-kansalaisille
    tehtyjä massaosia, höh! Tilaa Sinäkin aitoja
    Shigen Type-RXTGiVex osia Japanista äläkä pilaa
    Autoasi noilla viritelmillä, joista tarttuu
    ruostetta!

    Pitääks sun aina? Ei nyt ihan noin paljon olis
    tarvinnut kärjistää, mutta kun nyt kerran
    aloitit, niin kerropa samantien että millä itse
    ajelet ja onko oma? Olen itse sen verran
    tyytyväinen omaan ajopeliini, että en tunne
    häpeää siitä. Täydellinen se ei ole, eihän
    täydellistä autoa ole tehtykään.

    PS. Voin myydä uskolliselle ihailijalleni kuvia
    autosta ja itsestäni... ;-)

    Äänestä

  • Ehhehe kirjoitti:

    Mulle on aivan sama pärjääkö Honda testissä vai
    ei, se ei mun elämääni hetkauta. Ihmisten pitäis
    opetella ajattelemaan omilla aivoillaan, eikä
    tuijottaa jotain helvetin testejä. Ajakaa itse
    autoilla ja muodostakaa omat käsityksenne omien
    kokemusten perusteella, älkääkä siteeratko jotain
    teknaria korkeimpana totuutena! Toihan on just 15
    vuotiaiden mopopoikien touhua vertailla autoja
    testien perusteella, koska ikä ei riitä vielä
    auton rattiin. Eri asia on tietysti jos ikää on,
    mutta ei ymmärrä mitään autoista. Mulla tilanne
    vaan nyt on se, että Honda sopii mun ajotyyliin
    ja ei se tietenkään haittaa että auto on mm
    luotettava. Ajakaa vaikka polkuautoilla, sehän on
    jokaisen oma asia...

    Joo samaa mielta et niitä testejä ei pitäis lukea
    kuin piru raamattua... Voittaja saa 8,2 ja toinen
    8,1 Paljonko parempi auto voittaja on??? Ainoa
    hyvä puoli testeissä on, että näkee kerralla
    saman kokoluokan autojen tekniset tiedot jne..
    Auton valinta jos mikä on makuasia, jossa suurin
    osa joutuu tekemään erilaisia kompromisseja.
    Ennen kaikkea kannatta koeajaa mahdollisimman
    montaa vaihtoehtoa ja valita ITSELLEEN sopivin.
    Käytetyn auton kohdalla tietysti vertailun
    tekeminen on hieman vaikeampaa..
    Tällä hetkellä ajelen tyytyväisesti Accordilla,
    edessä on vaihto uuteen farmariin hintaluokassa
    125 - 135tmk. En vielä tiedä minkä merkkinen,
    mutta eikäöhän tuo kokeilemalla selviä..

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    heheh, perheauto testin viimeinen!

    Mitäs joku suomalaisen pellelehden testitulos
    tähän liittyy? Tiedoksesi että maailmalla, missä
    siis autoista tiedetään, tuo auto on voittanut
    monia palkintoja, mm. maailman parhaan moottorin
    palkinnon viime vuonna.

    Todellisuudella ja tm:n "testeillä" on hyvin
    vähän tekemistä keskenään.

    Äänestä

  • Ehhehe kirjoitti:

    Muahhahhaaha!! Näin puhuu ilmeisesti Opel,
    Klonkswagen tai Ford kuljettaja? Honda ja Nissan
    eroaa toisistaan kuin yö ja päivä. Et ole tainnut
    koskaan istua Nissanissa ja sen jälkeen Hondassa?
    Kummassa mahtaa olla laadukkaampi ja ylellisempi
    sisustus? Ei varmaan Nissanissa! Sama juttu pätee
    kaikkiin edellä mainittuihin halpis-saksalaisiin.
    Honda on nimenomaan pyrkinyt aina erottumaan
    muista japseista ja olemaan hieman hienostuneempi
    valinta. Hiukan kyllä epäilyttää sun pitkä
    kokemuksesi autoista, jos perustat näkemyksesi
    vain maahantuojien maksamiin testeihin. Kyllä
    sääliksi käy näitä keski-ikäisiä autoilijoita
    jotka ostavat kulkuvälineensä joidenkin testien
    perusteella, sehän todistaa täydellisen puutteen
    ajatella omilla aivoillaan ja tehdä omia
    päätöksiä. Nämä heebot sitten ajelevat
    Opeleillaan ja ihmettelevät kun ei homma toimi
    vaikka testissä tulikin voitto... Amathöörit!

    Sorry, Hondaa on niin tuttu ja massasta
    erottumaton auto keskimäärin, että eläkeläinenkin
    uskaltaa ostaa sen tietäen että naapuri ei ryhdy
    juoruilemaan tuhlailevasta rahankäytöstä...

    Äänestä

  • Ehhehe kirjoitti:

    Jos olisit lukenut aikaisemmat vuodatukseni, niin
    ei olis tarvinnut tuotakaan kysyä. Kerrottakoon
    nyt kuitenkin että ajelen 95 Accordilla, enkä
    häpeä sitä. Ajo-ominaisuudet vetävät varmasti
    vertoja molemmille, mutta Citikan pehmeä alusta
    ei ainakaan minulle sovi. Kyllä Accordilla laskee
    mutkatietä semmoisella nopeudella, jossa Citikka
    on siirtynyt ojaan! Vielä kun pulttaan Eibachin
    jouset ja Konin iskarit alle, niin rupeaa auto
    istumaan tiessä kuin ratakilpurit konsanaan.
    Alfan ajo-ominaisuuksia en ole haukkunut, koska
    en ole kertaakaan ajanut Alfalla, mutta luulisi
    siinä ajettavuuden olevan kohdallaan. Ainakin
    Alfaa kehutaan sporttiseksi... Miten itelläs,
    mikäs kiesi sulla on?

    Et sitten ole tainnut ajaa kummallakaan
    mainitsemallasi merkillä koskaan... Mistä ihmeestä
    olet ensinnäkin keksinyt, että pehmeä kulku ja
    huono ajokäyttäytyminen on sama asia???
    Ainoa tapa, millä saat Hondasi pärjäämään
    kummankaan mainitsemasi vm 95:ttä edustavan merkin
    kanssa on pultata se kiskoille. Voit uskoa että
    esim. Citroën Xantia näyttää takavaloja Hondalle
    lähes kaikessa mitattavassa, etenkin mutkaradalla!

    Ihan pakko on mainita tuntien provosoituvan
    luonteesi, että minusta Honda ei todellakaan ole
    huono merkki, pitäisi vain pitää kuitenkin ne
    realiteetit mielessä ennenkuin huutaa käsityksensä
    ilmoille täällä...

    Äänestä

  • Beksä kirjoitti:

    Et tainnut lukea kovinkaan huolellisesti
    kirjoitustani, vai onko vika ymmärryksessä? Alfaa
    en ole moittinut, koska en ole itse kokeillut
    sitä. Citikalla olen ajanut ja pehmeä ja huojakka
    ajotuntuma ei mielestäni ole omiaan mutkatielle.
    Jos ovenkahvat raapivat maata mutkissa, mulle
    ainakin tulee paha olo...

    PS. Nyt puhutaan siis vastaavista malleista kuin
    Accord, ei mistään GTI-malleista. Tetysti voidaan
    verrata vaikka Accord Type-R:ää ja mitä tahansa
    Alfaa tai Citikkaa, jos haluat.

    Äänestä

  • Ehhehe kirjoitti:

    Mulle on aivan sama pärjääkö Honda testissä vai
    ei, se ei mun elämääni hetkauta. Ihmisten pitäis
    opetella ajattelemaan omilla aivoillaan, eikä
    tuijottaa jotain helvetin testejä. Ajakaa itse
    autoilla ja muodostakaa omat käsityksenne omien
    kokemusten perusteella, älkääkä siteeratko jotain
    teknaria korkeimpana totuutena! Toihan on just 15
    vuotiaiden mopopoikien touhua vertailla autoja
    testien perusteella, koska ikä ei riitä vielä
    auton rattiin. Eri asia on tietysti jos ikää on,
    mutta ei ymmärrä mitään autoista. Mulla tilanne
    vaan nyt on se, että Honda sopii mun ajotyyliin
    ja ei se tietenkään haittaa että auto on mm
    luotettava. Ajakaa vaikka polkuautoilla, sehän on
    jokaisen oma asia...

    kirjoituksesi:"voit pyyhkiä hanuris niillä
    maahantuojan maksamilla
    testeillä!" Onkohan nyt sinulla narut
    lopullisesti sekaisin???

    Äänestä

  • Ehhehe kirjoitti:

    Et tainnut lukea kovinkaan huolellisesti
    kirjoitustani, vai onko vika ymmärryksessä? Alfaa
    en ole moittinut, koska en ole itse kokeillut
    sitä. Citikalla olen ajanut ja pehmeä ja huojakka
    ajotuntuma ei mielestäni ole omiaan mutkatielle.
    Jos ovenkahvat raapivat maata mutkissa, mulle
    ainakin tulee paha olo...

    PS. Nyt puhutaan siis vastaavista malleista kuin
    Accord, ei mistään GTI-malleista. Tetysti voidaan
    verrata vaikka Accord Type-R:ää ja mitä tahansa
    Alfaa tai Citikkaa, jos haluat.

    mikäs ihmeen citikka se sellainen on ollut?

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Kaikki perusmallit nyt ja aina!

    Äänestä

  • pelle! kirjoitti:

    kirjoituksesi:"voit pyyhkiä hanuris niillä
    maahantuojan maksamilla
    testeillä!" Onkohan nyt sinulla narut
    lopullisesti sekaisin???

    Mikäs nyt tuli? Kaverihan käy ihan vallan
    vihamieliseksi. En nyt ihan keksinyt pointtiasi,
    mutta kerro toki mikä mieltä painaa...

    Äänestä

  • Ehhehe kirjoitti:

    Kaikki perusmallit nyt ja aina!

    Tuo vastauksesi kyllä vähän viittaisi siihen,
    että ei ole Citruunat sinulle tuttuja pelejä. Jos
    ajatellaan vaikkapa malleja CX, BX, XM, Xantia
    rai C5, niin ei voi todellakaan sanoa niputtaa
    niitä sanoen kaikkia samanlaisiksi
    ajettavuudeltaan.

    Ikäisekseen kaikki ovat luokassaan hyviä, mutta
    ohjaustuntuma ja jousituksen jäykkyys vaihtelee
    merkittävästi.

    Itse olen kokeillut pikaisesti näitä kaikkia,
    kolmea keskimmäistä aika perusteellisestikin ja
    täytyy sanoa, että huojakkuutta löytyi lähinnä
    BX:n perusversiosta. Siinäkin suuntavakavuus
    voittaa milloin tahansa saman ikäisen Accordi,
    mukavuudesta nyt puhumattakaan.

    Xantia taas on monella tapaa erilainen. Se
    muistuttaa hyvin paljon rautajousiautoa
    ajettavuudeltaan - onpahan vain säädettävä ja
    tietyissä tilanteissa hieman keskimääräistä
    mukavampi ja alustaltaan hiljaisempi. Huojakka
    yhtä vähän kuin mikä perusperheauto hyvänsä.

    Eli varmaan allekirjoitat sen, että mukavuus ja
    ajettavuus mutkatiellä eivät kulje käsikädessä.
    Ehkä juuri siksi Hondaa ei pidetä kovinkaan
    mukavana ajettavana, mutta taas tullaan
    makuasioihin. Itse pidän jämäkästä ja
    täsmällisestä ajokäytöksestä, jota esim Honda
    edustaa. Oma lukunsa ovat sitten nämä tuning-
    kivireet, jollaisen itsekin olen omistanut(Golf
    GTi H&R-jousilla). En nyt ota kantaa muihin
    Citikan vallankumouksellisiin ratkaisuihin
    (jousitus, ergonomia ym), todettakoon vaan että
    Hondalla kaikki systeemit toimii niinkuin
    pitääkin, jopa erikoisemmatkin (VTEC,
    kaksoistukivarsi-jousitus, CVT-laatikko).
    Sovitaan että jokainen ajaa millä huvittaa, mä
    ainakin ostan seuraavaksi Lada 110:n ja
    hymyilen...

    Äänestä

  • Auto kirjoitti:

    Mitäs joku suomalaisen pellelehden testitulos
    tähän liittyy? Tiedoksesi että maailmalla, missä
    siis autoista tiedetään, tuo auto on voittanut
    monia palkintoja, mm. maailman parhaan moottorin
    palkinnon viime vuonna.

    Todellisuudella ja tm:n "testeillä" on hyvin
    vähän tekemistä keskenään.

    Monia palkintoja esim mitä? Ei ainakaan yhtään
    testiä.

    Äänestä

  • Sinua ylempi kirjoitti:

    "406,
    Mondeo,Focus ja Vectra, yksikään samanhintainen
    japsi perheauto ei yllä ajo-ominaisuuksiltaan
    näiden tasolle."

    Minkälainen köyhä idiootti tuollaista tekstiä
    kirjoittaa... Herätys!

    Muista merkeistä en tiedä, mutta kyllä Hondan
    Accord pesee nuo mallit aikalailla mennen tullen,
    Civic tekee sitten saman sisätiloissakin.
    Opettele elämään, äläkä täällä valita köyhää
    elämääsi. Juntti.

    Millä tavalla oletkaan minua ylempi? On se kova
    paikka kun Honda ei voita testejä...mutta mitä
    siitä sähän omasta mielestäsi maailman parhaalla
    kärryllä.

    Äänestä

  • Ehhehe kirjoitti:

    Kaikki perusmallit nyt ja aina!

    Kuten sanoin, vähänpä olet sitten tainnut
    sitikoita ajella...

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Kuten sanoin, vähänpä olet sitten tainnut
    sitikoita ajella...

    olen yrittänyt välttää parhaani mukaan!
    Valitettavasti olen muutaman kerran joutunut
    ajamaan... ;-)

    Äänestä

  • Ehhehe kirjoitti:

    Eli varmaan allekirjoitat sen, että mukavuus ja
    ajettavuus mutkatiellä eivät kulje käsikädessä.
    Ehkä juuri siksi Hondaa ei pidetä kovinkaan
    mukavana ajettavana, mutta taas tullaan
    makuasioihin. Itse pidän jämäkästä ja
    täsmällisestä ajokäytöksestä, jota esim Honda
    edustaa. Oma lukunsa ovat sitten nämä tuning-
    kivireet, jollaisen itsekin olen omistanut(Golf
    GTi H&R-jousilla). En nyt ota kantaa muihin
    Citikan vallankumouksellisiin ratkaisuihin
    (jousitus, ergonomia ym), todettakoon vaan että
    Hondalla kaikki systeemit toimii niinkuin
    pitääkin, jopa erikoisemmatkin (VTEC,
    kaksoistukivarsi-jousitus, CVT-laatikko).
    Sovitaan että jokainen ajaa millä huvittaa, mä
    ainakin ostan seuraavaksi Lada 110:n ja
    hymyilen...

    Osittainhan mukavuus ja kaarreominaisuude ovat
    ristiriidassa keskenään. Väittäisin kuitenkin,
    että Alfa 156 on sekä mukavampi että
    kaarreominaisuuksiltaan parempi kuin Accord.

    Joidenkin friikkien mielestä 156:n vakioalusta ei
    ole tarpeeksi urheilullinen ja alle vaihdetaan
    kaikenlaisia alustasarjoja.

    Kahta tällaista viritystä olen kokeillut sillä
    tuloksella, että en vaihda. Jossain sileällä
    radalla varmaan kierrosajat paranevat, mutta
    epätasaisella pinnalla auto tärisee kokoajan eikä
    ote alustasta voi olla hyvä, jos auto kokoajan
    tärisee. Jousethan ovat sitä varten, että ne
    joustaisivat, eikä auto pompahtelisi ilmaan. Joku
    raja siis alustan jäykentämisessäkin on oltava.

    Useimpiin Cittiksiin verrattuna Accordin
    kaarrekäytös on ehkä parempaa jousituksen
    (lähinnä kallistelun ja reagointinopeuden)
    osalta. Accordin lyhyet joustovarat voivat
    kuitenkin irrottaa pyörän tiestä, joten vaikea
    sanoa, kumpi lopulta tekee nopeamman kierrosajan
    Accord vai esim. Citikka BX. Lisäksi, jos tien
    pinta on kovin epätasainen, luulen Citikan
    pyörien pitävän otteensa paremmin.

    Accordin ohjaus on myös jotenkin
    epäurheilullinen: nopea, ehkä tarkkakin, mutta ei
    kerro riittävästi alustan tapahtumista. En tosin
    anna kovin korkeata arvosanaa BX:nkään
    ohjaukselle.

    Toinen H.A:n

    Väittäisin kyllä että omalla Accordillani
    kyykytän vastaavan BX:n mennen tullen, kyllä
    kaksoistukivarsi-jousitus, (vakio)kaasuiskarit ja
    nopea ja tarkka ohjaus ovat sentään aika poikaa
    asfaltilla. Mitään sorateiden virtuoosia Hondasta
    ei kyllä ihan hevin saa, mutta ei oo tarviskaan.
    Kaupungissa ajellaan asfaltilla...

    PS. Olisko kuskissa vika jos ei tiedä alustan
    tapahtumista? Eikö perstuntuma toimi? Kolmen
    Accordin kokemuksella (CA,CB,CC) voin kertoa,
    että auto taittuu todella nätisti mutkaan kesällä
    ja talvella. Vähän kun jarrua näyttää, niin saa
    auton kulkemaan nätissä luistossa. Kyllä se
    isokin auto taipuu, kun tietää mitä tekee.

    Niin, kyllä se vika voi olla kuskissakin, ainakin
    tässä minun tapauksessani. Silti joidenkin
    autojen alusta ja ohjaus välittää tiedon paremmin
    kuin toisten.

    Se on kyllä toki niinkin, että ohjaukseen tottuu,
    se tuntuu sitten hyvältä ja muut huonoilta.

    Pääasia, että ollaan kaikki itse tyytyväisiä
    valintoihimme.

    Äänestä

syy siinä, että "Hondisti" seikkaili alkukesällä
väärällä forumilla ja väärillä tiedoilla ?

Äänestä

Ei kai Hondassa mikään kiusaa. Ei sen enempää
kuin Volkkarissa, Nissanissa, Mazdassa tai
Toyotassakaan. Miksi kiusaisi? Tavallinen, hyvä
perusperheauto, ketä se nyt ärsyttäisi.

Se lienee jopa sen verran toimintavarmakin, ettei
edes kiusaa siksi, että olisi aina tien poskessa
pelli pystyssä tai köröttelisi edellä
kuuttakymppiä sankan savun seuratessa.

Jos olet huomannut, että liikenteessä aiheutat
agressioita, oletko tullut ajatelleeksi, että
ehkä se olet sinä eikä autosi?

Mitä tähän palstaan tulee, provokaatioita
harrastetaan näillä sivuilla yleisesti, ja
kaikkein eniten siellä, missä porukka provosoituu
herkimmin.

Äänestä

Älkää jauhako paskaa! Keskustelkaa jostain
konkreettisesta! Ja morjestelkaahan siellä
liikenteessä mulle keskisormellanne, niin tuun ja
puren sen irti!!

Äänestä

mulla ei aiheuta honda mitään väristyksiä, ei
liikenteessä eikä muutenkaan. En yleensäkkään
omalla ajollani edes yritä "provosoida" ketään
tienpäällä. Hondan motskarit kyllä herättää
omistamisen haluja, ei Hondan nelipyöräiset
vehkeet. Ihka uusia BMW:tä katselen kateellisena,
tietty mesen uudet coupetkin kääntää pään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

VTi 2.2 kirjoitti:

Tarkoitan miksi Honda aiheuttaa kanssa autoilijoille allergiaa ja negatiivisia väreitä?

Selailin ensimmäistä kertaa näitä autoilu keskusteluja ja ei voi kuin vetää johtopäätöksen, että Honda palstalla on eniten negatiivista sävyä merkkiä kohtaan.

Oudon käyttäytymisen olen huomannut myös liikenteessä. Pelkkä H-merkin näkeminen aiheuttaa ihmeellisen pakonomaisen kilpailuvietin syntymisen kanssa autoilijalle. Ohi pitää tunkea ja sitten jäädä siihen eteen pöllöilemään. Tai yhtäkkiä löytyy lisää puhtia edellä menevän autoon kun H-merkki näkyy peilistä. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka.

Olen miettinyt mikä moiseen käyttäytymiseen on syynä. Oman otantani mukaan Opel Astra/Vectra, Volvo V/S40, Renault Megane, BMW 3er (ne pienemmät), WV Golf/Passat kuskit ovat eniten allergisia Hondalle. Kumma juttu, että esim Audi, Alfa, Mersu kuskeilla ei nouse näppylöitä. Parikin vaihtoehtoa on tullut mieleen.

1) On valittu auto TM/TL-testin, massan mukaan ja nyt ei ollakkaan tyytyväisiä valintaan.

2) Alla on sport-paketilla varusteltu malli joten täytyy näyttää että kyllä kulkee.

3) joku muu...

Viimeksi autoa ostaessa koeajoin liudan eri merkkisiä autoja ja päädyin edelleen Hondaan. Siitä yksinkertaisesta syystä, että mallissa oli kaikki ne lisävarusteet jo vakiona mitkä muilla olisi maksanut erikseen. Muutenkin kokonaisuus ratkaisi. Auto nyt on kuitenkin vain väline kulkea paikasta A paikkaan B.

Ne kaupunki autot ovat sitten erikseen. Siihen kelpaa vaikka Smart.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu