Mietin tässä vain, että oletteko te tänne kirjoittelevat tavallista pervompia vai olenko minä tavallista pidättyväisempi. On katsokaas niin, että minä en ole ikinä ollut erityisen kiinnostunut seksistä ja olen asennoitunut siihen jokseenkin välinpitämättömästi. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi harrastanut seksiä, mutta se ei vain tunnu hyvältä, ei läheskään niin hyvältä kuin monet täällä väittävät. Arvoasteikolla voisin asettaa vähintäänkin sata asiaa seksin edelle.
Ongelmani on siinä, että en tiedä olenko normaali vaiko en? Käy vain itsetunnon päälle, kun kaverit kyselevät, että koska olet viimeksi pannut ja joudun vaikeasti myöntelemään, että on tuosta jo tovi vierähtänyt. En vain voi sanoa suoraankaan, että ei vois vähempää kiinnostaa.
Tavallaan onkin ongelmallista, kun kävelen esimerkiksi kadulla tai ostarilla, tai missä milloinkin ja vastaan kävelee joku "nätti" tyttö ja hymyilee, kenties suputtaa kaverilleen jotain ja on selvästi kiinnostunut minusta, mutta en vain yksinkertaisesti voi osoittaa minkäänlaista vastakaikua. En ole homo vaikka joku vois kenties niin kertomuksestani olettakin. En edes tiedä miksi sellaisia ihmisiä sanotaan, joilla ei ole tarvetta minkäänlaiselle seksille.
Minulla on muutenkin ollut ongelmia tunteideni kanssa. Sellaiset asiat, jotka toisia hirvittää tai asiat, jotka normaalisti muita itkettää, esim. jonkun kuolema, mä voin kuitata ne pelkällä olan kohautuksella. Esimerkiksi mua hävitti mun isoisän hautajaisissa, kun muut surkuttelivat ja olivat suruissaan, niin mä olin yhtä totinen ja ilmeetön kuin aina ennenkin -ei vois vähempää kiinnostaa -asenne. Ilmeisesti se ei ole normaalia. Mutta minkäs minä itse sille voin että minusta tuntuu siltä että altistuminen erilaisille himoille tai herkkyydelle on pelkästään luonteen heikkoutta, mikä jotenkin inhottaa minua.
Muutenkin minusta tuntuu siltä, että haluaisin eristäytyä muista ihmisistä täydellisesti. Haaveunissani minä lähden lapin erämaahan, mistä lähimpään sivistykseen on vähintään 60km joka suuntaan. En minä tarvitsisi paljoakaan. Mökin, riittävästi maata, metsästys/kalastusväineet ja rauhaa? Mulla on ollut melko pienestä lähtien sellainen alkukantainen kaipuu luontoon ja pois sivistyksestä ja muiden ihmisten seurasta. Mä olinkin koulussa joksenkin halveksittu yksinäinen friikki. Silloin kun toiset potki palloa, mä ajattelin, että onpa tyhmää touhua.
En tiedä, vastatkaa, olenko minä sairas kun tuntuu siltä että minä olen kyllästynyt tähän ainaiseen kaupungin hälinään, meteliin, pölyyn kiireeseen, seksin yliarvostukseen, liikenteeseen ja liikennevaloihin, kaikenmaailman vitunaikaseen viihde-elektroniikkaan (voisin oikeestaan heittää tämänkin koneen mäelle)...mä olen vain kyllästynyt siihen että mulla pitää olla koko ajan joku rooli ja se että multa odotetaan kokoajan jotain mitä mä en halua olla.
Mä haluan vaan jättää tämän kaiken nykyaikaisen sivistyksen/sivilisaation, kiireen ja kaupungin taakseni ja sen kaiken mikä tuntuu jotenkin niin yksinkertaisen turhalta ja tyhmältä ja todellisten elämänarvohjen maahan polkemiselta. Ei tässä touhussa ole mitään järkeä.
Ongelmani on siinä, että en tiedä olenko normaali vaiko en? Käy vain itsetunnon päälle, kun kaverit kyselevät, että koska olet viimeksi pannut ja joudun vaikeasti myöntelemään, että on tuosta jo tovi vierähtänyt. En vain voi sanoa suoraankaan, että ei vois vähempää kiinnostaa.
Tavallaan onkin ongelmallista, kun kävelen esimerkiksi kadulla tai ostarilla, tai missä milloinkin ja vastaan kävelee joku "nätti" tyttö ja hymyilee, kenties suputtaa kaverilleen jotain ja on selvästi kiinnostunut minusta, mutta en vain yksinkertaisesti voi osoittaa minkäänlaista vastakaikua. En ole homo vaikka joku vois kenties niin kertomuksestani olettakin. En edes tiedä miksi sellaisia ihmisiä sanotaan, joilla ei ole tarvetta minkäänlaiselle seksille.
Minulla on muutenkin ollut ongelmia tunteideni kanssa. Sellaiset asiat, jotka toisia hirvittää tai asiat, jotka normaalisti muita itkettää, esim. jonkun kuolema, mä voin kuitata ne pelkällä olan kohautuksella. Esimerkiksi mua hävitti mun isoisän hautajaisissa, kun muut surkuttelivat ja olivat suruissaan, niin mä olin yhtä totinen ja ilmeetön kuin aina ennenkin -ei vois vähempää kiinnostaa -asenne. Ilmeisesti se ei ole normaalia. Mutta minkäs minä itse sille voin että minusta tuntuu siltä että altistuminen erilaisille himoille tai herkkyydelle on pelkästään luonteen heikkoutta, mikä jotenkin inhottaa minua.
Muutenkin minusta tuntuu siltä, että haluaisin eristäytyä muista ihmisistä täydellisesti. Haaveunissani minä lähden lapin erämaahan, mistä lähimpään sivistykseen on vähintään 60km joka suuntaan. En minä tarvitsisi paljoakaan. Mökin, riittävästi maata, metsästys/kalastusväineet ja rauhaa? Mulla on ollut melko pienestä lähtien sellainen alkukantainen kaipuu luontoon ja pois sivistyksestä ja muiden ihmisten seurasta. Mä olinkin koulussa joksenkin halveksittu yksinäinen friikki. Silloin kun toiset potki palloa, mä ajattelin, että onpa tyhmää touhua.
En tiedä, vastatkaa, olenko minä sairas kun tuntuu siltä että minä olen kyllästynyt tähän ainaiseen kaupungin hälinään, meteliin, pölyyn kiireeseen, seksin yliarvostukseen, liikenteeseen ja liikennevaloihin, kaikenmaailman vitunaikaseen viihde-elektroniikkaan (voisin oikeestaan heittää tämänkin koneen mäelle)...mä olen vain kyllästynyt siihen että mulla pitää olla koko ajan joku rooli ja se että multa odotetaan kokoajan jotain mitä mä en halua olla.
Mä haluan vaan jättää tämän kaiken nykyaikaisen sivistyksen/sivilisaation, kiireen ja kaupungin taakseni ja sen kaiken mikä tuntuu jotenkin niin yksinkertaisen turhalta ja tyhmältä ja todellisten elämänarvohjen maahan polkemiselta. Ei tässä touhussa ole mitään järkeä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sinä taidat olla masentunut koska mikään asia ei tunnu kiinnostavan?oletko hakenut apua lääkäriltä tms.?kannattaisi hakea apua ennen kuin masennus menee liian pitkälle...
En minä tiedä olenko minä masentunut vaikka täytyykin tunnusaa, että elämä tuntuu jyskyttävän paikoillaan. En ehkä ole onnistunut kaikessa aivan odotusten mukaisesti ja paras menovaihde puuttuu.
Mielummin sanoisin, että masennuksen sijaan edessä on täydellinen "burn out" mikäli en pääse pian pois tästä ns. polttopisteestä. Ympäriltä tulee aivan liikaa kaikenlaisia vaatimuksia, toivomuksia, pyytöjä, kysymyksiä, tietoja ja paineita. Kaikkea aivan liikaa vaikka ei yksinkertaisesti tekisi mieli kuunnella muuta kuin käen kukkumista tai lehtipuiden kohinaa.
Voi olla että parasta olisikin jos pääsisin jonkinlaiseen mielisairaalaan edes hetkeksi pillerihumalaan. Tietoisuuden menetys olisi vapauttavaa.
lähdet sinne lappiin miettimään elämäs tarkoitusta ja unohdat kaiken muun!siellä kyllä sielu lepää...=)
Ihan kuin olisin lukenut katkelmaa omasta elämästäni, paitsi ehkä en nyt ihan totaalisesti haluaisi erakoitua
mutta tää nykymeno kyllä jossain vaiheessa polttaa akut loppuun.
Mun seksuaalinen rajoittuneisuus johtuu siitä että pelkään kuollakseni sitoutua ja seksi ilman sitoutumista tuntuu jotenkin "väärältä"
Missä on sanottu, että seksi on must? Sinulla tuntuu olevan ajatuksia ja kiinnostuksen kohteita ihan kylliksi, anna kavereiden touhuta ja pidä oma linjas!
Meitä ihmisiä on niin moneksi ja jokainen on itsessään uniikkikappale, muotit ja trendit on nössöjä varten. Joko seksi on ihanaa tai sitten ei, mitä se kellekään muulle kuuluu. Etenkin, jos et itse koe olevasi puutteessa.
Voihan olla, että syynä on jokin fyysinen eroavuus hormonitasapainossa tai hermostossa tai jossain, mutta kannattaako sitä sen enempää miettiä. Hyväksy itsesi ja nauti elämästä omalla tavallasi, ei kaikkien tartte pillun perässä juosta!
Voisko sulla olla Asperger syndrooma, mun aikuisella pojallani on ja meininki on vähän sama? Se on synnynnäinen neurologinen juttu joka ilmenee sosiaalisissa suhteissa kaikista selvimmin, esim. tuo hautajaisjuttu kuulosti tutulta. Netistä löytyy tietoa, vilkase huvikses.
Itse tunnistin muutaman AS:n oireista, mutta en kuitenkaan usko, että itsellä on tuota oireyhtymää, edes lievässä muodossa.
Olen hyvin pitkälle samoilla linjoilla alkup. kirjoittajan kanssa. En ole missään tekemissä naisten kanssa. Pidän seksiä ja ylimääräisiä ihmissuhteita turhia. Olen kuullut useaan otteeseen perheen jäseniltäni, olevani tunnekylmin ihminen mitä ovat koskaan tavanneet.
Mua ei vaan yksinkertaisesti hetkautu esim. kuolemat suuntaan tai toiseen. En myöskään pysty tuntemaan mitään empatiaa tmv. toisten ihmisten puolesta. Tunteiden näyttäminen on mielestäni säälittävää henkistä heikkoutta, enkä itse koe oikeastaan mitään tunteita vihan ja ilon lisäksi.
Siinä suhteessa eroan merkittävästi AP:n kanssa, että itse suorastaan rakastan teknologiaa. Käytän lähes kaiken vapaa-aikani tietokoneen äärellä ja myös työ/opiskeluni on it-alalla. Mielestäni tietokoneet on aivan mielettömän paljon kiinnostavampia, kun yksikään ihminen. Pidän ihmisiä, niin yksilöitä kun koko rotuakin, turhana ja typeränä.
Osaan kuitenkin kaikesta huolimatta tulla hyvin toimeen ihmisten kanssa, joten ajattelumaailmani ei vaikuta tärkeisiin sosiaalisiin tilanteisiin, joita tulee vastaan sekä koulussa että työelämässä. Uskon että kanssani on varsin helppo tulla toimeen, koska olen äärimmäisen tasainen persoona. Tietysti ko. ihmiset ei mua voisi vähempää kiinnostaa, mutta sitähän ei tarvitse heille kertoa.
Sain http://users.kymp.net/p204188a/index.htm testissä pisteet 122
Vinkkinä vaan, että itsetuntemus ja oman käyttäytymisen ymmärtäminen helpottaa elämää, loppuu se friikkiyden tunne. Pojallani parani elämänlaatu huimasti, kun asiaa selvitettiin ja hän lakkasi vertaamasta itseään muihin, ns. normaaleihin.