työttömiä nyt 376 000. ja työlliyysaste pienentynyt. tilastokeskus julkaisi tänään. hei haloo. ei ikinä enää tätä talousosaaja puoluetta, siis kokoomusta valtaan. tulokset puhuu karua kieltään. ei siinä auta selittelyt. muut pohjoismaat pärjää huikeesti paremmin samassa olosuhteessa. myös lapsiköyhyys ja yleensä köyhyys lisääntynyt paljon.
työttömyya
Anonyymi-ap
49249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Isoin ongelmahan yhteiskunnalle ovat ne, jotka eivät ennenkään työllistyneet ja joilla ei ole mitään nykytyöelämään tarvittavia taitoja. Väliaikaisesti työttöminä olevat sosiaalityöntekijät, lääkärit, insinöörit ja sairaanhoitajat työllistyvät lopulta kyllä. Tuo ensin mainittu ryhmä pitäisi työllisyyspalveluiden ottaa suurennuslasin alle ja katsoa, mihin hanttihommiin tätä porukkaa voisi leipänsä eteen velvoittaa.
Isoin ongelma suomen valtiolle ei ole pitkäaikaistyöttömät, vaan lähinnä marginaalinen ongelma. Yleinen suhdannevaihtelu ja suurtyöttömyys, eli työpaikkojen puute on iso ongelma. Sitten myös se, että pitää heilua muun maailman tahdissa lamasta toiseen. Tarvittaisiin enemmän vahvaa johtajuutta, omavaraisuutta ja sisämarkkinoita. Ei vapaata maahantuloa tai vihreää siirtymää.
Korkeakoulututkinto jokaiselle on ihme höpön höpöä. Tarvitaan työpaikkoja, työssäoppimista ja työvelvoitetta. Nyt jo ihmisiä koulutetaan liikaa ja työelämään siirtyminen viivästyy.
Tämäkin viestiketju näyttää, kuinka parhaaseen työaikaan täällä foorumilla notkuu joutilaat näyttöpääte "työskentelijät" viisastelemassa työ tekemisestä.
Vihervasemmisto houkutteli haittamaahanmuuttajia Suomeen. Tulos on nähtävillä kaikilla sektoreilla.
Ja mitä tulee vertailuun muihin pohjoismaihin niin otetaanpas totuudet esiin.
Lipposen aikana Suomi luopui omasta valuutastaan päin vastoin kuin muut pohjoismaat jotka pitivät kruununsa. Nyt Suomella on eurokriisejä alkaen Kreikasta ja jatkuen valtaviin eurotakuiden maksajaksi.
Toine tosin vain 35 miljardin kämmi Marinilta koronan elvytyspaketin ryssimisestä. Italialle Marin hyväksyi 200 miljardia ja Espanjallekin 160 miljardia. Marin hyväksyi Suomen maksajaksi 5 miljardia.
Pohjoismaiden johtavat ekonomistit sanoivat Suomen 20v 0-kasvun toiseksi syyksi ay-liikkeen.
Satamat kiinni pienen ryhmän palkkavaatimusten tueksi. Tätä muutama kerta ja isoja tilauksia peruttiin ja työttömyys lisääntyi tilausten peruutusten vuoksi.
He laskivat demareiden vahingoiksi Suomelle olleen 500 miljardia.
Muut pohjoismaat pärjäävät näiden syiden vuoksi paljon, paljon paremmin kuin Suomi.
Joo näin, ja mm. työttömiä on kyllä Ruotsissakin ihan reilusti. Muissa Pohjoismaissa on myös paljon pidempi ja laajempi yrityshistoria kuin meillä.
Taas nähtiin Kokoomuksen talousosaaminen niinku aina kuin he on pm-puolue
lajijasuris
Matut ovat haitaksi kaikille.
Ay-liikkeen jäsenmäärä laskee monestakin syystä, kun taas paikallisen Kassan jäsenmäärä on kasvanut yli 500.000:n.
Nykyinen hallitus on lopulta saanut toteutettua ne työelämän uudistukset jotka muissa pohjoismaissa on toteutettu viimeisten 20 vuoden aikana.
Nyt Suomi on lähtenyt tilausten kasvun myötä lähtenyt nousuun. Tämä kaikilla sektoreilla. Automaatio ja tekoäly parantavat teollisuuden kilpailukykyä. Suomen pitää olla tässä kärkijoukoissa niin ollaan kisassa mukana.
Vielä kun ylisuuri ja täynnä päällekkäisyyksiä oleva julkisen sektorin yhdistysviidakko saadaan purettua, niin alkaa työllisyyskin tavisten kohdalla parantua.
Mutta eihän se taviskaan työllisty, ellei ole mitään koulutusta ja siihen liittyvää päivitystä. Täyttä fantasiaa ajatella, että tapatyöttömästä ilman mitään koulutusta yht’äkkiä työnantajat alkaisivat kilpailemaan, kun työllisyys taas kääntyy nousuun. Kyse ei ole siitä, mitä yhteiskunta ympärillä tekee vaan siitä, että yksilölle on palautettava vastuu sekä työllistymisestä että omasta hyvinvoinnistaan.
Niin tämä just! Miten paljon Orpokin on jankannut että työttömät töihin, vaikka on 100 000 pelkästään peruskoulun yms. käynyttä työtöntä ja sitten on vajaakuntoiset, joskin osa sis. em. Julkisella puolella varmaan löytyy kaikille jotain työtä mutta näin ei korjata taloutta.
Tämä lienee tekemätön paikka, mutta toivottavasti oppivelvollisuuden laajeneminen korjaa tuota jatkossa. Mutta onko näin?
lajijasuris
Taviksella tarkoitetaan muita kuin ylisuuren julkisen sektorin yhdistysviidakon jäseniä.
Siis hitsarit, sähkömiehet, putkimiehet jne..jne...
Loimaalla konepajojen pakkolomat peruttu ja lisäksi uusia työntekijöitä haetaan töihin.
jaa haetaan ????
Olisit jo töissä jos olisit osaaja.
Entä sä? Osaatko?
Julkisesti ei ainakaan kauheasti ollu hakuja mutta näitä on vaikee selvittää, koska monet haut vuokrafirmojen kautta
lajijasuris
Työttömyys on ja tulee olemaan ja pahenee vaan.
Jos jotkut tekee kyseenalasta hämärähommaa se tulee kasvamaan ja S....kauppa.
Nyt jo monet myy ns. tavaraansa ja hyvät rahat saa verraten kaupan kassaan.
Se on totuus.
Tähän on ajauduttu kun palkkatyöt nollassa.
Toosansa myyjiä on aina ollut. Mennään siitä, mistä aita on matalin koska kouluttautuminen olisi aivan liian työlästä ja moraali on löyhänlainen. Ei mitään tekemistä nousu- tai laskusuhdanteen kanssa.
Myy sä myös ettet saarnaa täällä.
Kannattaa lukea paikallislehteä, niin tietää mm. konepajojen tilanteista enemmän.
Varmaan tarv koulutus ja kokemus 10 vuotta sekä terveys hyvä.
Suomessa on työllisiä yli 2.5 miljoonaa ihmistä. Avoimia työpaikkoja kymmeniä tuhansia ja listoilla olemattomia vieläkin enemmän. Nämä viimeiset ovat tehtaiden ns omia väyliä etsiä uusia työntekijöitä itselleen.
Mm. Useat Loimaan konepajat etsivät uusia työntekijöitä omien kanaviensa kautta.
Osa noususta on se että mukaan lasketaan sossun toimeentuloasiakkaat ilmouttautumaan työkkäriin. Ja etsimään töitä muuten tukia leikataan.
Toinen ongelma on listalla olevat: ei päivääkään koskaan töissä.
Kolmas ovat haittamaahanmuuttajat. Suomessa on kyllä omastakin takaa työttömiä. Mutta vihervasemmisto halusi näitä jotta saavat äänestäjiä.
Kolmas pointtisi on harhaanjohtava koska Suomessa eduskuntavaaleissa äänestää saa vain Suomen kansalaiset, eikä monella maahantulijalla ole sitä.
Vihervasurit saivat kunnissa hyvin äänestäjiä ja valtuustopaikkoja, kun haalivat matuja ja lupasivat ja antoivat matuille suomalaisten verorahat.
Entäs ne jotka on vajaakuntoisia ?
Ek,yrittäjät ja oikeistopuolueet he maahanmuuttoa haluavat laskeakseen palkkoja ja romuttakseen työehdot hyvin on onnistuttu suomesta ja ihmisistä vähääkään välittämättä!
Yrittäjät tekevät pitkää päivää 12 tuntia on normi. Miten pysyy Suomi pystyssä jos ihmiset eivät käy työssä?
Yrittäjillä yleensäkin on sama työteho, kuin keskimäärin maanviljelijöillä. Lasketaan tienisti ja työtunnit ja tuntipalkka sen mukaan. Harvinaisen tehottomia työtunteja.
Näiden säästöjen vanhukset vähäosaiset ym ennen näkemättömät leikkaukset vaikka suomessa ennestään heikoin sosiaaliturva eu:n vuosia moittima ja suomi tarkkailu luokalle,
persut ne vaan leikkaa
halla-aho sivari mutta keräsi äänensä rasismilla ja vihapuhein, semmoinen "maanpuolustaja"
rydman myös sivari ja wikipedia täynnä rasismia ja 88 hh hommia
purra , se ei meille käy, hillotolpan jälkeen, se meille käy
tynkkyne, ruskea ei saa olla uusi valkea ja tuomiot, .. oma puoliso Ruskea, ruskeaa siis äänestäjien silmään
ksarja myös taida olla ees sivari mutta vältellyt armeijan? siitä syistä ollut väitettä .. kovasti vaan rasismia mutta oma panos maanpuolustus, ehdoton nolla
persut siis merkittävissä määrin tekee kaiken päinvastoin mitä saarnaa tai lupaa.
Suomen ylisuuresta julkisesta sektorista puhuvat kaikki. Ja keskusteluissa kaikki ovat aina olleet sitä mieltä että jotain tarvii tehdä. Jopa EU:sta on sanottu että se on tällä hetkellä suurin yksittäinen valuvirhe Suomen taloudessa.
Nyt tätä ylisuurta julkisen sektorin himmeliverkostoa on alettu purkaa. Ainoa joka tekee on Rydman ja kun purku aletaan rikkaista niin kaikki muut puolueet parkuvat ettei näin.
Eduskunnasta kaikki odottavat hillotolpalle pääsyä, kun edustataival on loppu. Niin porvarit, demarit ja kommunistitkin.
Lopulta tulee käymään niin, EU:n tarkkailijat ja lopettavat loputkin himmelit.
Vain jos Rydman ennättää purkaa uskottavasti himmeleitä EU:n tarkastajat eivät tänne tule.
Ihmettelen kovasti mm. Essayahia kun sallii maa-ja metsätalouden ympärille syntyneet kymmenet ja kymmenet yhdistykset jotka kaikki ovat joka maataloustuottajien vihollisia tai vähintäänkin tarkastajia. Nämä kaikki pitäisi lopettaa.
Jos kaikki muutkin ministerit tekisivät kuten Rydman, niin alkaisi taloudessa iso nousu ylös.
Orpon puheet olivat niin sekavia, ettei niistä saanut selvää. Näytti kiristävän se että kerrankin toimet kohdistuivat hyväosaisiin.
Rakenteellinen työttömyys on eri asia kuin suhdannetyöttömyys. On huolestuttavaa, että Suomesta löytyy suuri määrä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan olleet töissä tai ainakaan vuosikymmeniin. Jälkimmäinen jäänee pian jo eläkkeelläkin mutta mitä enemmän on ihmisiä ilman koulutusta, sitä enemmän osaajia on tuotava muualta.
On se ihmeellistä ettei omat vajaat 400.000 riitä. Halutaan ilmeisesti puolen miljoonan raja rikki.
Ei yhtään uutta mamua enää tänne. Ja EU:n lainsäädännön myötä suunta täysin päinvastainen.
Kaikki paperittomat ensin ja muut perässä.
Eikö olekin? Mutta omaa väkeä ei vain saada siitäkään huolimatta töihin.
Prismassa taisi kävellä pari vartija--jäbä mielestäni vähän omaa egoansa pönkittämässä. Hyvä että tehdään töitä mutta ko. hommassa pitää olla hillitty.
lajijasuris
Työttömistä noin 100 000 on mamua1. tai 2. sukupolven makua
Devalvoinnista muuten ei ny olisi samaa hyötyä kuin aiemmin, koska Suomen ongelma on myös itse tuotteissa. Ruotsissa ja Tanskassa on paljon ku. kuluttajabrändejä, digipalveluita, kuten H&M, Limdex, Ikea, Volvo, Jyske, NovoNordisk ja muistaakseni Spotify.
Tämmösiä tännekin tarttis saada Nokian Renkaiden ja Orionin rinnalle sekä pelitalojen lisäksi lisää digi- ja vihreen siirtymnän firmoja.
lajijsuris
Ei oikein ole mitään vähemmän koulutusta vaativaa kuin vaikka pakkaaminen tai vihannesten kerääminen ja pussitus. Kohtaanto-ongelma on sinänsä mysteeri, että kuka edellämainittua ei osaisi eli missä nämä kohtaanto-ongelman uhrit eivät tule kohdatuiksi ja mitkä olivat heidän alkuperäiset odotukset työnkuvan suhteen?
Ei kiinnosta suomalaisia työttömiä. Ulkomailta on tuotava väkeä tai sato jää maahan.
Devalvaatio oli 50-60 vuotta sitten Suomen tapa toimia.
Nyt ongelma on Euro kriiseineen, lainoineen ja takuineen. Eu JA Euroopan keskuspankin kaikki omat ja yhteisvelat.
Tähän lisänä tuleva koronan elvytyspaketin takuiden selvitys. Italia 200 miljardia ja Espanja 160 miljardia. Heidän piti maksaa osa takaisin, vielä ei euroakaan ja ovat jopa pyytämässä lisää. On selvää että Suomi tässäkin on maksumiehenä.
Kaikkineen lainat ja vastuut ovat Suomelle jo luokkaa 400 miljardia. Lisäksi Suomi maksaa EU:n yleiskuluja 14 miljardia joka vuosi.
Jos olisi markka näistä oltaisiin pitkälti ulkona, niin kuin muut pohjoismaat ovat.
Kohtaanto-ongelma on siinä, että tarjottu palkkataso on alle työehtosopimusten vähimmäispalkkojen. Matalan tulotason maista tuleville se palkka on riittävä, kun saa vielä syödäkseen kalanpäitä ja ruotoja työnantajan laskuun.
Kaikista vaan yrittäjiä. Elättävät toinen toisensa💪
Työttömien laskentaan on tehty muutos. Toimeentulon muutos teki muutama tuhat uutta "työtöntä".
Maahanmuuttajat kymmeniä tuhansia. Ukrainalaiset vielä oma lukunsa.
Jos laskenta olisi tehty kuten aikana ennen näin suurta määrää mamuja eikä ukrainalaisia, niin luku olisi yli satatuhatta pienempi
Täysin oma juttunsa on työttömät, jotka eivät ole millään listoilla.
Tottakai työttömyys on pienentynyt, koska niitä ketkä ovat jollain työllisyys kursseilla ei lasketa työttömiks
juu ja koulussa on 4 pk per ala , autokuskeja , 10 pk. Monet on työttömänä koulusta huolmatta kuulemma ...
Ei taideta ”autokuskeja” tarvita mutta logistiikan alan osaajia ihan vaan siihen, että Suomi pysyy hengissä. Kaupasta löytyy elintarvikkeita ja sairaaloista lääkkeitä ja hoidollista tavaraa.
Yli 2,5 miljoonaa on onneksi lsentään öytänyt töitä.
Korjaan: Yli 2,5 miljoonaa on onneksi sentään löytänyt töitä.
No jos on yhtään älliä johonkin aina työllistyy.
Jes, tämä on muiden terveysongelmien ohella suuri murheenkryyni pitkäaikaistyöttömillä, kun nykyään tarvii päätä likimain joka vakihommassa. Opetettele siinä sitten jotain uutta ja alkeita parempia digitaitoja. Tiedä sitten monellako älli menny, kun ei ole käytetty, terveysongelmien vuoksi ja kellä sitä ei alunperinkään tarpeeksi.
Jos muistan oikein, hurjimpien arvioiden työttömissä on 50 000 älyllisesti kehitysvammaista ja toiset saman verran sitä sun tätä fyysikkaan ja psyyken ongelmaa siinä määrin, että ne isosti haittaa työllistymistä.
Kyllä se nyt vaan on niin, että aidosti elämäntapatyöttömiä laiskuuden tai jonkun ideologian vuoksi on aikas marginaalinen määrä, luulen olevan sellasia joilla muutakin rahaa. Tämä siksi varsinkin, miksi joku valitsisi vapaaehtoisesti perusterveenä minielintason loppuiäkseen. Eikä enää kävellä entiseen malliin töitä kysyyn, ellet myös osaa jotain ja mieluummin tuo firmaan ns. lisäarvoa. Suhteet ja suosittelijat myös eduksi. Pitkäaikastyöttömän on liki mahdoton työllistyä pelkästään omin avuin.
lajijasuris
Jos on älliä, teettää työt niillä, joilla sitä on vähemmän.
Hah hhhaaaaaaaaaaa..................................................
Tämä on alkua vasta. Siksi täällä päättäjät haluaa sotaa, jotta porukkaa saadaan pois.