Kirjoitin tuossa yhdelle teiniäitiydestä haaveilevalle jo vastauksen, ja päätin kirjoittaa tänne sitten vähän tarkemmin omakohtaisesta kokemuksesta.
Halusin 17-vuotiaana lapsen silloisen poikaystäväni kanssa (nyk. avioimies). Ajattelin, että onko sillä niin väliä, jos opiskelut jäävät kesken, perhehän on sitä, mitä olen aina halunnut. Siinä iässä näkee maailman (tai ainakin minä näin) suhteelliseten sinisten lasien läpi. Esikoinen syntyi sitten juuri kun tulin täysi-ikäiseksi. Olin amitsussa toista vuotta kun päätin vetää lapsemme koulutukseni ja lähinnä kaiken muunkin elämäni edelle. Silloin se oli sitä, mitä halusin. Jäin kotiin hoitamaan lastamme. Parisuhde kukoisti mutta mies oli päivät töissä tienaamassa meille elantoa, ja silti piti jokaisesta menosta tinkiä. Minä hoidin lastamme eikä mieleenkään olisi tullut opiskella siinä samassa, eikä se tosin olisi onnistunutkaan kun en kouluun olisi päässyt lapsen kanssa. Toki olisin voinut viedä lapsen hoitoon, paikkoja olisi kyllä löytynyt, mutta haloo! Miksi minä tekisin lapsen, jos en sitten olisi kotona hänen kanssaan katsomassa kun hän kasvaa? Veisin hänet joka aamu seitsemältä hoitoon ja hakisin neljän pintaan, seurustelisin pari tuntia ja pistäisin lapseni nukkumaan? Sylivauvan! Silloin ei tosin harmittanutkaan olla kotona lapsen kanssa, mutta nyt harmittaa se, mistä kaikesta jäin paitsi. Kaikki kaverini katosivat, koska minua kiinnosti lapseni ja se, että koska hän oppii kääntymään vatsalleen yms, ja kavereitani kiinnosti juhliminen, poika/tyttöystävät, reissaaminen, vapaana eläminen. Toki minäkin sain paljon kotona ollessani, olin onnellinen ja kaikki luisti suht hyvin, mutta sen kaiken saa koska tahansa, oli ikä mikä hyvänsä, kun äidiksi tulee. En minä enää 24-vuotiaana kolmen lapsen äitinä (6, 3½ ja kohta 1v) voi lähteä kiertämään festareita kaveriporukalla tai mennä perjantaina baariin/terassille ottamaan muutaman bissen ja tulla hiprakassa kotiin. En tietenkään! En nyt tarkoita, että joka viikonloppu pitäisi mennä baanalle, mutta edes joskus! Mutta mihin minä täältä lähtisin? Ensisijassa ovat nyt lapset. Ja ehkä kahden vuoden kuluttua, kun nuorinkin täyttää kolme, voin lähteä silloin tällöin ulos pitämään hauskaa ilman lapsia tai miestä. Mutta olen silloin 26! Minun kaverini alkavat saamaan lapsia, he ovat biletyksensä bilettäneet.
Lisäksi, suurin harmittava asia on koulutus. Mun opiskelut on täysin kesken! 1½ vuotta amitsua vielä jäljellä. Aikaisintaan pääsen suorittamaan niitä kahden vuoden kuluttua, kun nuorimmaisemme täyttää kolme ja pistämme hänet tarhaan/kerhoon/hoitoon. Sitäpaitsi, en ole tehnyt koulutustani ylläpitävää työtä ollenkaan, joten joudun menemään koko amitsun uudestaan. ELi olen siis aikaisintaan kolmekymppisenä opiskellut itselleni ammatin. En ikinä löydä kouultustani vastaavaa työtä, koska nuoria, yhtä päteviä tulee jatkuvasti lisää. Kuka haluaa 30-vuotiaan töihin, kun tarjolla on 19-vuotias yhtä pätevä?
Rahaa ei ole missään vaiheessa ollut paljon, edes riittävästi. Jatkuvasti pitää purra hammasta ja pistää lapset edelle. Että siinä myös yksi syy, miksi en käy juhlimassa, kun ei ole rahaa. Mieluummin nekin rahat laitan sitten lasten hyväksi.
harmittaa, että en odottanut paria vuotta, ja tehnyt vasta sitten perhettä.
Olisi pitänyt ensin opiskella loppuun, hankkia työpaikka, jotta olisin saanut työsopimuksen järjestettyä -> olisin jäänyt äitiyslomalle -> minulla olisi työpaikka mihin mennä. Tuolla suunnitelmalla olsiin voinut saada ensimmäisen lapseni 19-21-vuotiaana, eli olisin silti ollut nuori äiti! Lisäksi olisin saanut vähän enemmän aikaa pitää hauskaa ja aikaa tysin itselleni! Oltaisiin voitu poikaystäväni kanssa toteuttaa ne haaveet, mitkä ovat nyt mahdottomia joko rahatilanteen takia, tai sitten muista syistä. harmittaa, että en ikinä päässyt näkemään festari elämää, käymään baareissa, hengaamaan iltoja kavereiden kanssa, valvomaan yötä yms. perus asioita, joita nuorten kuuluu tehdä.
Kyse olisi kuitenkin ollut vain parista vuodesta. Ja niillä parilla vuodella olisin saanut itselleni niin paljon! Tärkeimpänä pidän työpaikkaa. En kuitenkaan halunnut mennä opiskelemaan ensimmäisen lapseni jälkeen, koska olisi ollut mielestäni tyhmää, jos seuraava olisi synytnyt vasta n. 4-5-vuoden kuluttua. Halusin, että lapsillani on suht pienet ikäerot, koska kokemuksesta voin sanoa, että en ikinä oikein oppinut kunnolla tuntemaan velejäni, joka on minua 6vuotta vanhempi, toisinkuin opin tuntemaan 2-vuotta vanemman veljeni.
En kirjoita tätä millään pahalla, vaan toivon, että vauva-kuumeiset nuoret ottaisivat tästä vähän opikseen, ja lykkäisivät haaveitaan muutamalla vuodella.
Vaikka tämä kuulostaa typerältä, niin nuoria ollaan vain kerran elämässä, mutta äideiksi voi tulla vaikkapa 25-vuotiaana.
Halusin 17-vuotiaana lapsen silloisen poikaystäväni kanssa (nyk. avioimies). Ajattelin, että onko sillä niin väliä, jos opiskelut jäävät kesken, perhehän on sitä, mitä olen aina halunnut. Siinä iässä näkee maailman (tai ainakin minä näin) suhteelliseten sinisten lasien läpi. Esikoinen syntyi sitten juuri kun tulin täysi-ikäiseksi. Olin amitsussa toista vuotta kun päätin vetää lapsemme koulutukseni ja lähinnä kaiken muunkin elämäni edelle. Silloin se oli sitä, mitä halusin. Jäin kotiin hoitamaan lastamme. Parisuhde kukoisti mutta mies oli päivät töissä tienaamassa meille elantoa, ja silti piti jokaisesta menosta tinkiä. Minä hoidin lastamme eikä mieleenkään olisi tullut opiskella siinä samassa, eikä se tosin olisi onnistunutkaan kun en kouluun olisi päässyt lapsen kanssa. Toki olisin voinut viedä lapsen hoitoon, paikkoja olisi kyllä löytynyt, mutta haloo! Miksi minä tekisin lapsen, jos en sitten olisi kotona hänen kanssaan katsomassa kun hän kasvaa? Veisin hänet joka aamu seitsemältä hoitoon ja hakisin neljän pintaan, seurustelisin pari tuntia ja pistäisin lapseni nukkumaan? Sylivauvan! Silloin ei tosin harmittanutkaan olla kotona lapsen kanssa, mutta nyt harmittaa se, mistä kaikesta jäin paitsi. Kaikki kaverini katosivat, koska minua kiinnosti lapseni ja se, että koska hän oppii kääntymään vatsalleen yms, ja kavereitani kiinnosti juhliminen, poika/tyttöystävät, reissaaminen, vapaana eläminen. Toki minäkin sain paljon kotona ollessani, olin onnellinen ja kaikki luisti suht hyvin, mutta sen kaiken saa koska tahansa, oli ikä mikä hyvänsä, kun äidiksi tulee. En minä enää 24-vuotiaana kolmen lapsen äitinä (6, 3½ ja kohta 1v) voi lähteä kiertämään festareita kaveriporukalla tai mennä perjantaina baariin/terassille ottamaan muutaman bissen ja tulla hiprakassa kotiin. En tietenkään! En nyt tarkoita, että joka viikonloppu pitäisi mennä baanalle, mutta edes joskus! Mutta mihin minä täältä lähtisin? Ensisijassa ovat nyt lapset. Ja ehkä kahden vuoden kuluttua, kun nuorinkin täyttää kolme, voin lähteä silloin tällöin ulos pitämään hauskaa ilman lapsia tai miestä. Mutta olen silloin 26! Minun kaverini alkavat saamaan lapsia, he ovat biletyksensä bilettäneet.
Lisäksi, suurin harmittava asia on koulutus. Mun opiskelut on täysin kesken! 1½ vuotta amitsua vielä jäljellä. Aikaisintaan pääsen suorittamaan niitä kahden vuoden kuluttua, kun nuorimmaisemme täyttää kolme ja pistämme hänet tarhaan/kerhoon/hoitoon. Sitäpaitsi, en ole tehnyt koulutustani ylläpitävää työtä ollenkaan, joten joudun menemään koko amitsun uudestaan. ELi olen siis aikaisintaan kolmekymppisenä opiskellut itselleni ammatin. En ikinä löydä kouultustani vastaavaa työtä, koska nuoria, yhtä päteviä tulee jatkuvasti lisää. Kuka haluaa 30-vuotiaan töihin, kun tarjolla on 19-vuotias yhtä pätevä?
Rahaa ei ole missään vaiheessa ollut paljon, edes riittävästi. Jatkuvasti pitää purra hammasta ja pistää lapset edelle. Että siinä myös yksi syy, miksi en käy juhlimassa, kun ei ole rahaa. Mieluummin nekin rahat laitan sitten lasten hyväksi.
harmittaa, että en odottanut paria vuotta, ja tehnyt vasta sitten perhettä.
Olisi pitänyt ensin opiskella loppuun, hankkia työpaikka, jotta olisin saanut työsopimuksen järjestettyä -> olisin jäänyt äitiyslomalle -> minulla olisi työpaikka mihin mennä. Tuolla suunnitelmalla olsiin voinut saada ensimmäisen lapseni 19-21-vuotiaana, eli olisin silti ollut nuori äiti! Lisäksi olisin saanut vähän enemmän aikaa pitää hauskaa ja aikaa tysin itselleni! Oltaisiin voitu poikaystäväni kanssa toteuttaa ne haaveet, mitkä ovat nyt mahdottomia joko rahatilanteen takia, tai sitten muista syistä. harmittaa, että en ikinä päässyt näkemään festari elämää, käymään baareissa, hengaamaan iltoja kavereiden kanssa, valvomaan yötä yms. perus asioita, joita nuorten kuuluu tehdä.
Kyse olisi kuitenkin ollut vain parista vuodesta. Ja niillä parilla vuodella olisin saanut itselleni niin paljon! Tärkeimpänä pidän työpaikkaa. En kuitenkaan halunnut mennä opiskelemaan ensimmäisen lapseni jälkeen, koska olisi ollut mielestäni tyhmää, jos seuraava olisi synytnyt vasta n. 4-5-vuoden kuluttua. Halusin, että lapsillani on suht pienet ikäerot, koska kokemuksesta voin sanoa, että en ikinä oikein oppinut kunnolla tuntemaan velejäni, joka on minua 6vuotta vanhempi, toisinkuin opin tuntemaan 2-vuotta vanemman veljeni.
En kirjoita tätä millään pahalla, vaan toivon, että vauva-kuumeiset nuoret ottaisivat tästä vähän opikseen, ja lykkäisivät haaveitaan muutamalla vuodella.
Vaikka tämä kuulostaa typerältä, niin nuoria ollaan vain kerran elämässä, mutta äideiksi voi tulla vaikkapa 25-vuotiaana.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Laiskuus iski ja copy-pastesin juttuni joka oli alempana.
"Itse olin 17 vuotta kun esikoiseni syntyi. Toinen syntyi kun olin 18 vuotta. Kertaakaan meidän perhe ei ole saanut sossusta yhtään mitään, koska mieheni kävi jo silloin säännöllisesti töissä. Hän kun sai kunniallisen ammattinsa ammattikoulusta ja tienaa tällä hetkellä ihan yhtäpaljon kuin esimerkiksi keskoverto insinööri.
No lapset tuli tehtyä nuorena, jonka jälkeen kirjoitin ylioppilaaksi. Tämän jälkeen vielä lähdin ammattikorkeakouluun opiskelemaan insinööriksi ja uskokaa tai älkää, sekin koulu on hoidettu loppuun jo aika päiviä sitten.
Kun ammattikorkeakoulu päättyi, lähdin suoraan töihin. Tällähetkellä siis sekä minä että mieheni käy töissä ja maksetaan omat kulumme. Ja ikää on minulla tänäpäivänä 25 vuotta. Että se siitä sossunluukulla juoksemisesta.
Omaa taloakin ollaan maksettu pois jo kohta viisi vuotta. Seitsemän vuotta edessä, eikä pankki ole joutunut kertaakaan karhuamaan saataviaan. Eikä ne meidän omat vanhemmatkaan ole antanut ropoakaan meidän taloutemme tukemiseen!".
Ei se, että tekee lapset nuorena ole mikään este elää täyttä elämää ja hankkia ammattia! Ne on niitä valinta kysymyksiä. Kukin tyylillään!
Rahasta on ollut tiukkaa, mutta en ole silti unohtanut omaa hyvin vointiani. Käyn joskus kaljalla, elokuvissa tai mitä nyt mieleen juolahtaakaan tehdä! Lapset ei siitä kärsi, että saan yhden illan omaa luksus aikaa, päin vastoin. Jaksan taas paremmin touhuta lasten kanssa kun on päässyt täältä seinien sisältä hetkeksi pois.
Kuten sanottua, kukin tyylillään! Ja ne on niitä valinta asioita!
P.S. Lapsemme pärjäävät tällä hetkellä koulussa todella hyvin, eivätkä ole kärsineet tehdyistä valinnoistamme!
yhdessä 3v 1kk,kihloissa 2v 8kk,raskaaksi tulin puolen vuoden yhessäolon jälkeen suunnitellusti.ammattikoulun olin käynyt ja vuoden olin töissä ennen raskaaksi tuloa..ja esikon ollessa 10kk naimisiin,raskaaksi tulin esikon ollessa 1v.mies minua 2v vanhempi..kaikki kesät 12v asti nevalla,ei ammattia kun nuoruus meni örveltäessä ja työt vaihtui tiheään..nyt mies töissä ollut jo 2v samassa ja parempaankin on houkuteltu.eli mies on nuoruudessaan tunnettu kuitenkin hyvänä työntekijänä vaikka lyhkäisissä hommissa.koulutuksen puute ei ole kertaakaan työnhakua haitannut.omaa taloa vilä ei ole kun meiltä molemminlta "nuoruuden örvellys" vei luottotiedot.halvasti vuokralla silti ollaan omakotitalossa ja rahallisesti pärjätään ihan hyvin..menen kyllä itsekkin aikanaan sitten töihin mutta siihen en enää mene mihin kouluttauduin..siivoamaan..eli periaatteessa en häviä siinä mitään että en jätkanut niitähommia enempää vaan irtisanouduin lopullisesti ja jatkossa katson työtä joltain muulta alalta..eli tässä tapauksessa olisin halunnut lapsetkin jo aikaisemmin..nyt tuntuu kuin elämällä olisi trkoitus..
Näköjään, kukin tyylillään. Meillä ei tuo toiminut mutta onneksi teillä on sujunut.
Kolikossa on taas siis kaksi puolta.
Korjaa mikä meni väärin; vuoden olet max kerennyt ennen ensimmäistä käydä lukiota, eli 21- vuotias, kun yo? Insinööriksi nopeimmillaan, ilman erikoistumisia 3 vuotta? Ja tästä on siis jo aika päivät sitten? Niin, kun onkiire saada kaikki ja heti nopeasti voi parikin vuotta tuntua jo ikuisuudelta.
Mietin silti, olisiko miehesi kuitenkin aloittajan kanssa samoilla linjoilla, jos kysyisit ja uskaltaisi antaa rehellisen vastauksen? Onko hän tykännyt raataa kuin pieni eläin koko varhaisaikuisuutensa, vai olisiko hän halunnut elää muunlaista nuoren elämää, opiskella ja matkustella mahdollisesti? Varsinkin kun ajatellaan, että töitä joutuu tekemään todella paljon, että elättää itsensä lisäksi omillaan kolme muuta ja maksaa vielä talo lainaa. Töitä noin 27 tuntia vuorokaudessa?
Itse olen myös tällainen ns. Teiniäiti ja mielestäni jokaisen oma asia on milloin lapset tekee. Minun mielestäni on vain typerää odottaa joksikin kolmekymppiseksi ja sit todeta: aha, emmä voikaan lisääntyä. Kun aloin odottaa tytärtäni, en olisi mistään hinnasta luopunut hänestä. Hyvin on pärjäilty enkä ole tarvinnut vanhempieni apua kuin vuokran kanssa ja siinä se. Asun vielä kotona, mutta kustannan sapuskani, lapseni ruoat (vähäiset vastikkeet äidinmaidon lisäksi) ja hygieniatuotteeni itse. Myös laskuni maksan. Tässäkö on jotain hävettävää? Ennen vanhaan mies elätti vaimonsa. Mitä eroa siinä on?
Olisitte te moralisoijat vaan iloisia, että me pidetään tää maa pystyssä. Monet saa tukia tekemättä paskaakaan ja sen sanon, että lapsenhoito on täyttä työtä.
Ja hei, minulla ei ole mitään hinkua päästä bilettämään. Nuoruuteni elin jo 13-15-vuotiaana. Viime vuodet olen käynyt ehkä kahdesti vuodessa jossakin. Miksi sen pitäisi muuttua?
Ja kolmanneksi, minä en todellakaan kaipaa miestä. Se tulee joka tulee ja pysyy joka pysyy, mutta kaikki aikanaan. En todellakaan tarvitse miestä elättäjäksi. Lapseni isä viskasi minut ulos, vaikka itse halusi lasta ennen minua. Sanotaanko, että takkini repesi, kun lensin kaaressa rappukäytävään ollessani 4.kuulla raskaana.
En ole katunut päivääkään päätöstäni. Lapsellani on oikeus elää. En edes tajua, miksi puolustelen päätöstäni. Kenties puollan kanssasisariani tällä. Yksinhuoltajaäidit eivät todellakaan ole kelvottomia tapauksia. Ja missä lapseni on tällä hetkellä? Hm, olen viikon ollut olematta vapaalla kunnolla ja tällä hetkellä hän on isäni ja äitipuoleni seurassa olohuoneessa. Äidinkin on pakko rentoutua joskus, että jaksaa taas. Ja minulla ei tälläkään hetkellä ole imetyksestä johtuen siiderilasia kädessäni. Kuka helvetin idiootti juo, kun lapsi on kotona? (En pistä pahaksi paria siideriä, jos lapsi osaa itse kertoa mikä on hätänä ja voi lähteä vaikka taksilla sairaalaan jos niin on. Minä tietenkin sen verran hyvässä kunnossa, että ymmärrän täysin missä mennään).
Tässä ajatuksiani. Kannattaa ennemmin katsoa kuin katua. Antaa meidän tehdä omat päätöksemme ja kaikkien muidenkin omansa. Me tiedämme kyllä, mitä tapahtuu, jos vertauskuvallisesti juoksee keskelle moottoritietä kello neljän ruuhkan aikaan. Emmekä hyppää veteen ennen kuin tiedämme, onko vesi kylmää vai lämmintä.
Siinä se. :-)
Hmmm...
Kuten tiedät abortti on laillinen ja jopa suositeltava toimenpide alaikäisille (yhteiskunta tarjoaa ilmaisen alle 18-vuotiaalle). Tälläinen laki on siis tässä maassa, se on selvä kannanotto siihen halutaanko tänne kouluttamattomien lapsia muiden elätettäväksi.
Miten tälläinen aines, joka on näin epäsuotuisa, onkin tämän maan selkäranka?
"Hm, olen viikon ollut olematta vapaalla kunnolla ja tällä hetkellä hän on isäni ja äitipuoleni seurassa olohuoneessa. Äidinkin on pakko rentoutua joskus, että jaksaa taas"
Just, että lapset vaan muualle hoitoon että jaksetaan taas niitä katsella.
Taidat olla todella säälittävä tapaus kun täällä arvostelet muita. Tuellä eläjät ovat huonompia ja säälittävimpiä kuin sinä. Hei haloo, asut lapsesi kanssa vanhempiesi luona. Naurettavaa!
Onko naurettavaa asua vanhempien luona? Olen erittäin kiitollinen siitä, että he auttavat minua. Kyse on väliaikaisjärjestelystä. Vai oletko sä niin yksinkertainen, ettet tajua sitäkään? Kuka eläisi lopun ikäänsä muiden kustannuksella?
Ja toisekseen, lapseni valvotti viikon ajan minua kokonaan. Sä et ilmeisesti ymmärrä, miten rankkaa lapsenhoitaminen on. Etenkin yksin. Kenelle sä lykkäät vauvan, kun se itkee ja itsellä taittuu pinna? Ja he katsoivat lastani ehkä kaksi tuntia. Onko se sitten paljon? Ovatko ne äidit sitten parempia, jotka ryyppäävät harva se viikonloppu ja etsivät miestä - viis lapsista?
Olen tasan kerran ollut kunnolla tuulettumassa. Lapseni on viisiviikkoinen. Olin silloin esiintymässä ja siinä samalla baarissa. Ja otin huimat kolme drinkkiä, jotta pystyin imettämään aamulla.
Jotkut ne vaan on niin kateellisia, kun ei koskaan uskaltaisi ottaa tällaista vastuuta. Elämä on :)
Me nimenomaan pidetään tää maa pystyssä. 35-vuotiaat ei uskalla lisääntyä siksi, että pelätään vastuuta. Me uskalletaan ja pelastetaan Suomen valtio siten, että meidän lapsista, jotka me uskalletaan tehdä, tulee suurimmaksi osaksi kunnollisia veronmaksajia. Jotkut kun tänä päivänä eivät tee lapsia ollenkaan. :)
Jos ajattelee 1500-lukua, silloin lapsia tehtiin jopa 12-vuotiaina eikä siinä ollut mitään kummallista. Kuka ne elätti? Aviomies tietenkin. Lapsia saattoi olla jopa neljätoista. Miksi näitä äitejä ei hävetty?
Mä, ja uskon että kanssasisareni myös, ollaan niin kyllästyneitä tähän paskaan jota te heitätte koko ajan. Eihän mekään tulla teidän elämäntyyliä sorkkimaan. Kaikki teiniäitien lapset eivät ole vahinkoja. Moni meistä ottaa vastuunsa lapsista - en minä saa sitä samaa jakoa lapsenhoitoon, kun nyrpeät aviovaimot, jotka eivät osaa olla kiitollisia edes siitä, että ylipäätään SAAVAT lapsen.
Miettikää sitä.
Täyttä asiaa kirjoitat!!!!
Hirveesti voimia sulle lapsesi kanssa.
kyllähän se iänkaiken on niin ollut että koirat haukkuu ja karavaani kulkee...
Niitä riittää nuita valittajia.Hankkisivat elämän ja antaisivat toistenkin elää rauhassa.
Kateellisia ovat kun itse eivät uskaltaisi ottaa samanlaista vastuuta mistään ja ne tietää sen harvinaisen hyvin. Haukulla on aina joku syy, joku juttu taustalla, että pidetään toista parempana ja sit pitää lynkata se lyttyyn jotta itselle ei tulisi huonommuudentunnetta. Huonommuudentunteen pelko tulee huonosta itsetunnosta ja pelosta.
Tiedän sen, koska itte oon joskus kiusannut koulussa (ammoisina vuosina) ja kelasin, MIKSI mä tein sen. Olin vain niin kateellinen kiusattavalle. IHan samasta syystä ne täällä meitä haukkuu, mutta eipä kannata välittää. Ei ne mitään mistään tiedä :)