Yleensä olen aina piristynyt kesällä ja pärjännyt pitkälle yli syksyn. Kaamos väsymys on yleensä alkanut tuntumaan joskus joulun jälkeen tammikuun puolella ja siitä on lyhyt matka kevääseen, kun alkaa piristymään. Mutta nyt voin huonosti, vaikka kesäkuukin on jo ohi. Sitä vain jäin miettimään, että miten pärjään tulevan pitkän kaamos ajan, kun olen valmiiksi jo ihan loppu. Taustallani on vakavaa problematiikkaa, mitä olen parhaani mukaan yrittänyt laittaa kuntoon. Olikohan tämä mun viimeinen kesä?
Olen huolissani itsestäni, enkä pysty puhumaan siitä kelleen!
Anonyymi-ap
14225
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ehkä se apu helpottais
Se on auttanut siihen, ettei vointini huonone tai romahda.
Voisitko määritellä omahyväinen ihminen millaista apua tämö draamaäijä AP olisi vailla tai mistä se hyätyisi? -TT
Apua kannattaa kuitenkin hakea. En tiedä tilannettasi tarkoin enkä sitä mistä kenkä puristaa. Jos sinulla on läheisiä, omaisia tai ystäviä, puhu heille. tilanteestasi. Jos olet yksinäinen, voit soittaa esim. Kriisipuhelimeen. SPR järjestää myös ystävätoimintaa. Sieltä voit saada ystävän, jonka kanssa voit käydä erilaisissa tilaisuuksissa tai vain jutella asioista.
Olen surullinen siitä, että mietit itsemurhaa. Sinulla on menossa vaikea elämäntilanne. Muista kuitenkin, että elämässä tilanteet vaihtelevat nopeasti. Keskity tekemään sellaisia asioita, joista tykkäät. Yritä ajatella positiivisesti. Uskon, että sinun sisältäsi löytyy voimaa . Elämä on liian arvokas asia heittää pois. Se on sinulle lahjoitettu. Kukaan ei ole saanut itse päättää syntymästään tänne. Olemme täällä vain tukemassa toisiamme, että jaksamme kestää tämän matkan. Sinulla on vielä elämä edessä. Toivon sinulle oikein kaunista kesää. Nauti siitä sen verran kuin voit. Muuten toivon elämääsi rakkautta, ystäviä ja läheisiä ihmissuhteita. Voimia!!!!❤️🫂
Onpa aloittajaäijä kannustava kirjekerho itsesi kanssa oikein nääs liikutuin tästä eläytymisestä
Kelleen sanaa käyttää randombypasseri jok muuten esiintyy monissa whatsappiryhmissä naisena.... lähtekäähän siitä purkamaan
Mitä helvttiä ❓⁉️❓⁉️❓
Mikään tuossa EI vaikuta Randen kirjotukselle, miksi maalitat sitä❓
Keskusteluapu, terapia ja muiden ihmisten arkipäiväinen seura, liikunta. Siinä ainoat jotka jotka äkkiä tulevat mieleen. Tämä palsta pahentaa oloa. Kokemusta on. Jos sinulla on kaivattu, kannustaisin lopettamaan hänen etsimisensä tältä palstalta. Negatiiviset kirjoitukset on helppo kääntää koskemaan itseä ihan ei- masentuneen ihmisenkin. Ylipäätään netin selailu on pahasta masentuneena. Mieti, mitkä asiat ja ihmiset ovat aiemmin parantaneet olo ja kurkota heitä kohti. Kerro heille olostasi. Voimia ja onnea, pienin askelin eteenpäin!
Ja mitä kaivattuun tulee ( jos sellainen sinulla on), luota kasvokkain käytyihin keskusteluihin, älä palstaan. Palstakirjoitukset ovat monille purkautumisväylä negatiivisille tunteille. Varmaan sinullekin. Ne eivät ole totta.
Ensinnäkin. Kaamosväsymys ja kaamosaika ovat yhdyssanoja. Siinä sulla syy selvitä ens vuoteen. Opettele vaikka äidinkieltä verkkokurssina.
Ja ei se kaamos mikään paha ole. Hanki kynttilöitä kotiin illan pimeisiin.
Asennekysymys. Pitää asennoitua vuodenaikoihin ja sovittaa eloa niihin. Kuten pimeän aikaan nauttia kynttilänvalosta, se ei näin juhannuksen aikaan näytä yhtä lämpimän pehmeältä. Heinäkuussa taas lämpimästä viltistä ei helteessä iloitse yhtä paljon kuin joulun aikaan. Keväällä ulkona on aina jotain uutta kasvua tai eläintä, helmikuun pakkaspäivät ei paljoa eroa toisistaan. Katse ulos, kengät jalkaan, siellä se totuus on. Luonto on totta. Pään sisäinen myllerrys...onko se totta? On, jos annat sen olla. Sinä päätät.
Tsemppiä Aloittajalle! Apua kannattaa hakea ajoissa kun omat voimat loppuu! Älä tee mitään itsellesi, se on läheisille liian raskas taakka kestää!
Nimimerkillä kokemusta on 😢
Kannattaa kertoa jollekin ennen kuin tilanne pahanee. Itse salasin nuorena oloni niin pitkään. Että lopulta romahdin täysin. Itkin vaan koko ajan kun olin valveilla lopulta en enää pysynyt pystyssä olin niin loppu minut piti kantaa päivystukseen. Sain vaan sanotua et mulla on paha ola tarviin apua. Siinä vaiheessa minulla todettiin erittäin vakava masennus. Puoli vuotta elmästäni oli itkemästä ja nukkumista. En halunnut elää enää. Olin oireillut koko sen kesän kukaan ei tiennyt mitään. Muutin yksin eripaikakunnalle opiskelemaan. En enää pysynyt kasassa syksyllä kun opiskelut alkoi.
Mun kesä on ollut aika paska. Tuntuu että olen vankilassa, kun pitää huolehtia aikuisesta läheisestä. Jo keväällä piti tehdä irtiotto, mutten voinut jättää häntä oman onnensa nojaan. Olen ajatellut että jos hänen kunto kohenee ja pääsee parempaan asumisyksikköön, niin lähden jonnekin matkalle. Sillä jatkan kesää ja hoidan itseäni. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Olen ainoa ihminen hänen elämässään, joka hänestä huolehtii. Mutta koitan ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se tulee, vaikka tottahan se masentaa kun oma elämä on katkolla, tavallaan. Enkö minäkin ansaitsisi jotain hyvää? Suunnitelmissa on lähteä kiertelemään eri maihin reppu selässä.